Judas Priest:Ram It Down
13. toukokuuta 1988 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestynyt Ram It Down on Judas Priestin yhdestoista studioalbumi. Se jäi viimeiseksi pitkäsoitoksi yhtyeen pitkäaikaiselle rumpalille Dave Hollandille. Euroopassa ja Yhdysvalloissa Judas Priest promosi mainittua pitkäsoittoa kiertueellaan Mercenaries of Metal. 18. heinäkuuta 1988 Ram It Down saavutti kultalevyn puolen miljoonan kappaleen myynnillään. Vuonna 2001 albumista julkaistiin remasteroitu ja peruslevyn lisäksi kaksi bonuskappaletta sisältänyt versio. Vuonna 1986 Judas Priestin tarkoituksena oli julkaista tupla-albumi Twin Turbos, jonka ensimmäinen levy olisi koostunut melodisemmasta, hienoisesti syntikoiden värittämästä ja jälkimmäinen raskaammasta tuotannosta. Levy-yhtiö päätyi kuitenkin julkaisemaan kaksi erillistä mainituntyyppistä albumia, eli vuosina 1986 ja 1988 ilmestyneet longarit Turbo ja Ram It Down. Niistä viimeksi mainitun kappaleista ainakin nimibiisi, Hard as Iron, Love You to Death ja Monsters of Rock oli kirjoitettu Twin Turbos-projektia varten. Ram It Downista muodostui yli 30 vuoden ajaksi Judas Priestin tuotannon viimeinen Tom Allomin tuottama pitkäsoitto. Seuraavan kerran Ram It Downin jälkeen hän tuli nimittäin vaikuttamaan Priestin tuottajana vasta vuonna 2018 ilmestyneellä albumilla Firepower. Ram It Downille sisältyy cover Chuck Berryn ikiklassikosta Johnny B Goode, jota yhtye oli alun perin kaavaillut Antony Michael Hallin vuonna 1988 valmistuneen elokuvan Johnny Be Good soundtrackalbumille. Kyseinen cover julkaistiin kuitenkin Ram It Down-albumilla ja lisäksi pitkäsoiton ensimmäisenä singlenä. Johnny B Goode kuultiin muutamissa Priestin vuoden 1988 kiertueen konserteissa yhdessä Ram It Downin nimikappaleen, Heavy Metalin, Come and Get Itin ja I'm A Rockerin kanssa. Viimeksi mainittua yhtye soitti vielä vuoden 2005 Retribution-kiertueellaan ja Blood Red Skiesia vuosien 2011-2012 Epitaph-kiertueella ja vuosien 2021-2022 50 Heavy Metal Years-kiertueellaan. Vaikka Ram It Down saavutti Yhdysvalloissa kultalevyn, albumin saama vastaanotto kriitikoiden taholta oli melko nuivaa. Solisti Rob Halford on maininnut Priestin nauhoittaneen noihin aikoihin lisäksi coverinsa Rolling Stonesin Play with Firesta ja oli ikävää, ettei se päässyt mukaan Ram It Down- albumille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti