sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Sunnuntain extra:Ronskin ja kumppaneiden suurin myyntimenestys

 Ronski & Exotic:Here We Come!


Vuonna 1976 EMI:n julkaisemna ilmestynyt Here We Come on vuonna 1968 nimellä Exotic toimintansa aloittaneen Ronski & Exoticin toinen pitkäsoitto. Tukholmassa nauhoitetusta albumista muodostui yhtyeen parhaiten menestynyt pitkäsoitto, jota meni kaupaksi yli 20 000 kappaletta. Toisin kuin edellisenä vuonna ilmestynyt Ronski & Exoticin nimeä kantanut esikoisalbumi, Here We Come! koostuu pelkästään yhtyeen omaa tuotantoa edustavista kappaleista. Pääpaino on Sjöblomin veljesten, rumpali/solisti Haten ja vokalisti Ronskin biiseissä, mutta myös basisti Misteri Eklund ja kitaristi Kaj Lindström antoivat Here We Comella oman panoksensa sävellystyöhön. Hate on vokalistina albumin kevyempää tuotantoa edustavissa biiseissä. Niistä I Miss My Babysta muodostui radiohitti ja varsin mainiosti toimivat lisäksi etenkin The Whole World's Going Crazy sekä Sitting on a Bench. Here We Comen rankemmista Ronskin vokalisoimista rypistyksistä myös singleformaatissa ilmestyneestä Oh My Boogiesta muodostui standardi yhtyeen keikkaohjelmistoon, kakkospuolen avaava Like a Whip sisältää Lindströmin erinomaisen kitarasoolon ja lähes parhaimmistoon lukeutuu myös Maybe. Ykköspuolen päättävä I Take What I Want edustaa albumin revittelevintä äijärockia ja kakkospuolen lopettava hauska Take That Wine loppuu kuin seinään. Here We Comen tuotannon keskeisimmät kappaleet ilmestyivät vinyyliformaatissa uudelleen Castlen vuonna 1989 julkaisemalla tuplakokoelmalla Rock Album. Ronski & Exoticin kahden muun albumin sekä mainitun yhtyeen toimintaa jatkavan The Ronski Gangin vuonna 1978 ilmestyneen esikoisalbumin Sold Out tavoin Here We Comen kaikki kappaleet julkaistiin cd-formaatissa vuonna 2012 ilmestyneellä tuplacd:llä Oh My Boogie EMI Years 1975-1978.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti