James Taylor:Sweet Baby James
Joulukuussa 1969 nauhoitettu ja seuraavan vuoden helmikuussa ilmestynyt Sweet Baby James on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän James Taylorin toinen albumi ja samalla ensimmäinen Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt pitkäsoitto. Siltä singleformaatissa julkaistu Fire and Rain (b-puolellaan niin ikään myös pitkäsoitolta löytyvä Anywhere Like Heaven) on eräs Taylorin ensimmäisistä singlemenestyksistä, joka saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan kolmannen sijan lokakuussa 1970. Itse pitkäsoitto kohosi samalle sijalle Billboardin albumilistalla. Toisena singlenä Sweet Baby Jamesiltä julkaistiin maaliskuussa 1970 sijan 37. tavoittanut Country Road b-puolellaan jälleen myös albumin tuotantoon lukeutuva Sunny Skies. Kolmantena singlenä albumilta ilmestyi sen nimikappale, joka jäi vaille listasijoitusta. Sweet Baby Jamesin myötä Taylorista tuli eräs 70-luvun alkuvuosina kukoistaneen laulaja/lauluntekijä-genren keskeisistä edustajista esimerkiksi Carole Kingin ja Neil Youngin tavoin. Vuonna 1971 Sweet Baby James oli ehdolla vuoden albumin Grammyn vastaanottajaksi. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Sweet Baby James saavutti sijan 104. Colin Larkinin teoksessa All Time Top 1000 Albums mainitun pitkäsoiton sijoitus oli 228. Peter Asherin tuottama Sweet Baby James nauhoitettiin Sunset Sound -studioilla joulukuun kahdeksannen ja 17:n päivän välillä. Taylor oli nauhoitusten aikaan käytännöllisesti katsoen koditon ja hän asui joko Asherin tai kitaristi Danny Kortchmarin luona. Gary von Terch arvioi Sweet Baby Jamesin tuoreeltaan Rolling Stonessa vuonna 1970. Hän vertasi albumia tyylilllisesti The Bandiin, The Byrdsiin, Dionin folkhenkiseen sekä Bob Dylanin selkeimmin countryvaikutteiseen tuotantoon. Lopputuloksena on helposti kuunneltava albumi, jolla Taylor onnistuu kuulostamaan omalta itseltään. Village Voicen Robert Christgau oli arviossaan tylympi sekä albumin musiikin että sen tuotannon osalta, mutta All Musiciin albumin myöhemmin arvioinut William Ruhlmann oli suopeampi. Hänen mukaansa Taylorin haavoittuneen toivottomuuden ymmärtämys heijasti 60-luvun krapulan pessimismiä ja masennusta, joka oli osa 70-luvun alkua ja albumin viehättävät folkista, countrysta, gospelista ja bluesista poimitut elementit sekä niiden huolellinen erottaminen toisistaan miellyttivät musiikkidiggareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti