maanantai 4. tammikuuta 2021

Tiistain tukeva:Merkittävän artistin menestyksekäs soolodebyytti

 Stephen Stills:Stephen Stills

Marraskuussa 1970 sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa Atlanticin julkaisemana ilmestynyt Stephen Stills on mainitun artistin ensimmäinen sooloalbumi. Kyseessä on yksi niistä neljästä keskeisestä soololevystä, jotka Crosby, Stills, Nash and Youngin jäsenet julkaisivat niin ikään vuonna 1970 ilmestyneen ja listakärkeen nousseen menestysalbuminsa Deja Vu vanavedessä. Stephen Stillsin esikoissooloalbumi nauhoitettiin Lontoossa ja Los Angelesissa Crosby, Stills, Nash and Youngin kiertueiden välillä. Tekstiensä osalta Stillsin debyytillä käsitellään useita 60-luvun vastakultturiin liittyviä teemoja ja ihmissuhteita. Stillsin esikoisalbumista muodostui menestys sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Se nousi top teniin ja saavutti kultalevyn. Stillsin esikoisalbumilla vieraili useita tunnettuja muusikoita. John Sebastiania, David Crosbya ja Graham Nashia kuullaan albumilla taustavokalisteina. Ringo Starr on rummuissa kappaleissa To a Flame ja We're Not Helpless, tosin pseudonyymiä Richie käyttäen. Samaisen nimen taakse Starr kätkeytyi soittaessaan samaisena vuonna Britanniassa Howlin Wolfin albumilla London Sessions. Stillsin esikoisalbumi säilyy myös rockhistorian  ainoana levynä, jolla soolokitaristeina vierailivat sekä Jimi Hendrix että Eric Clapton. Viimeksi mainittu oli jammaillut Stillsin kanssa pitkään The Champsin hittiä Tequila ja Stillsin esikoisalbumille päätyneen kappaleen Go Back Home Clapton nauhoitti studiossa. Samoissa nauhoituksissa Clapton soitti kitarat myös Stillsin kakkosalbumilla Stephen Stills 2 julkaistuun kappaleeseen Fishes and Scorpions. Hendrixin kitarointia kuullaan albumin kappaleessa Old Times Good Times.  Esikoisalbumilta poimittu Love The One You're with on Stephen Stillsin suurin singlehitti, joka saavutti Billboardin listalla sijan 14. joulukuussa 1970. Toinen albumilta julkaistu single Sit Yourself Down saavutti sijan 37. maaliskuussa 1971. Albumin kappaleista Do for the Others oli kirjoitettu David Crosbylle ja se käsitteli hänen tyttöystävänsä Christine Hintonin kuolemaa. Stephen Stillsin debyytti pysytteli Blllboardin albumilistalla 39 viikon ajan ja sen paras sijoitus oli kolmantena tammikuussa 1971. WEA julkaisi digitaalisesti remasteroidun uusintapainoksen joulukuussa 1995. Stephen Stillsin esikoissooloalbumin kappaleista We're Not Helpless ja Love the One You're with saivat ensiesityksensä keikalla Crosby, Stills, Nash and Youngin Deja Vu -kiertueella toukokuussa 1970. Stillsin debyytti saavutti Yhdysvalloissa kultalevyn ainoastaan kahdeksan päivää julkaisunsa jälkeen, mutta Neil Youngin albumi After the Gold Rush ohitti sen myyntiluvut. Ilmestymisaikanaan Stephen Stillsin esikoisalbumi vastaanotti ristiriitaisiakin arvioita, mutta esimerkiksi Record Worldiin, Cashboxiin ja Billboardiin albumista laaditut arviot olivat selkeän myönteisiä. Stillsin esikoinen pääsi mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Colin Larkinin vuonna 2000 ilmestyneessä teoksessa All Time Top 1000 Albums Stillsin esikoisalbumi saavutti sijan 129.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti