Lauantain pitkä:Keskeisesti Chicaco Bluesin kehitykseen vaikuttanut biisintekijä, artisti ja tuottaja

Ensimmäinen heinäkuuta 1915 syntynyt ja 29. tammikuuta 1992 edesmennyt William James Dixon oli yhdysvaltalainen bluesmuusikko, solisti, lauluntekijä, sovittaja ja levytuottaja. Hän tuli tunnetuksi sekä pystybasistina että kitaristina ja erottuvana solistina, mutta ennen muuta eräänä aikakautensa keskeisimmistä lauluntekijöistä. Dixon oli Muddy Watersin jälkeen keskeisin toisen maailmansodan jälkeisen Chicago-bluesin muovaajista. Dixonin kappaleita ovat levyttäneet lukuisat eri musiikkigenrejä edustaneet muusikot, samoin useat yhtyeet, joiden jäsenistöön Dixon on itse kuulunut. Hänen kuuluisimmista sävellyksistään mainittakoon pikaisesti Hoochie Koochie Man, I Just Wanna Make Love to You, Little Red Rooster, My Babe, Spoonful ja You Can't Judge a Book by the Cover. Mainitut kappaleet kirjoitettiin Chess Recordsin huippuaikoina vuosien 1950 ja 1965 välillä ja niitä esittivät Muddy Waters, Howlin Wolf, Little Walter ja Bo Diddley. Mainituilla kappaleilla oli keskeinen vaikutuksensa kokonaiseen muusikoiden sukupolveen. Dixonia voi pitää merkittävänä linkkinä bluesin ja rock n' rollin välillä. 50-luvun lopussa hän työskenteli Chuck Berryn ja Bo Diddleyn kanssa. Useat rockartistit ja -yhtyeet ovat levyttäneet Dixonin säveltämiä kappaleita. Jeff Beck, Canned Heat, The Doors, Led Zeppelin, Cream, The Rolling Stones ja Steppenwolf ovat kaikki sisällyttäneet esikoisalbumilleen ainakin yhden Dixonin käsialaa olevan kappaleen.  Dixon vastaanotti Grammy-palkinnon ja pääsi Blues Hall of Fameen, Rock and Roll Hall of Fameen ja laulunkirjoittajien Hall of Fameen. Dixon syntyi Vicksburgissa, Mississippissä yhtenä neljästätoista lapsesta. Hän lauloi ensi kerran neljävuotiaana Springfield Baptisti-kirkossa. Seitsemänvuotiaana Dixonista tuli kokoonpanossaan pianisti Little Brother Montgomeryn sisältävän yhtyeen diggari.  Bluesmusiikkiin hän tutustui teini-iässä palvellessaan vankilafarmeilla Mississippissä. Gospelkvintettiä The Union Jubilee Singers johtanut paikallinen puuseppä Theo Phelps opetti Dixonia laulamaan harmoniassa. Dixon lauloi mainitussa kvintetissä bassoa. Yhtye esiintyi säännöllisesti vicksburgilaisella radioasemalla WQC:llä. Dixon alkoi hyödyntää runojaan kappaleissaan ja lisäksi myi niistä joitakin paikallisille yhtyeille. Vuonna 1936 Dixon muutti Mississippistä Chicagoon. Siellä hän esiintyi useissa lauluyhtyeissä, mutta vakavasti musiikkiuralle Dixonia suositteli Leonard Caston, joka oli tullut tutuksi Dixonin Chicagossa aikaisemmin harjoittaman nyrkkeilyuran myötä. Caston rakensi Dixonille hänen ensimmäisen bassonsa. Koska Dixonin ääniala oli basso, myös mainittu instrumentti tuli nopeasti tutuksi. Dixon oppi myös soittamaan kitaraa. Vuonna 1939 Dixon oli perustajajäsenenä yhtyeessä The Five Breezes, johon kuuluivat lisäksi Caston, Joe Bell, Gene Gilmore ja Willie Hawthorne.  Tyylissään yhtye yhdisti jazzia, bluesia ja lauluharmonioita ensisijaisena esikuvanaan yhtye The Ink Spots. Toisen maailmansodan aikaan Dixon kieltäytyi osallistumasta sotaan, sillä hän ei suostunut taistelemaan maalle, jossa rasismi ja rasistiset lait olivat läsnä. Niinpä Dixon joutui kymmenenksi kuukaudeksi vankilaan. Sodan jälkeen Dixon muodosti yhtyeen The Four Jumps of Jive. Musiikillinen yhteistyö Caston kanssa jatkui Columbia Recordsille levyttäneessä The Big Three Triossa. Dixon solmi sopimuksen Chess Recordsin kanssa levyttävänä artistina, mutta hänen esiintymisensä vähenivät. Vuoteen 1951 mennessä hän työskenteli Chessillä täysipainoisesti tuottajana, kykyjenetsijänä, sessiomuusikkona ja lauluntekijänä. Tuottajan tehtävissä Dixon oli myös Chessin alamerkillä Checker Recordsilla. Chessillä Dixon työskenteli vuodesta 1948 60-luvun alkuun saakka. Loppuvuodesta 1956 vuoden 1959 alkuun Dixon työskenteli vastaavalla kapasiteetillä myös Cobra Recordsille, jolle hän tuotti Otis Rushin, Magic Samin ja Buddy Guyn varhaisia singlejä. Myöhemmin Dixon levytti Bluesville Recordsille. 60-luvun loppupuolelta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin Dixon pyöritti omaa levy-yhtiötään Yambo Recordsia ja sen kahta alamerkkiä Supremea ja Spoonfulia. Dixonin vuonna 1971 ilmestynyt albumi Peace? oli Yambo Recordsin julkaisema ja samainen levy-yhtiö julkaisi lisäksi singlejä esimerkiksi McKingley Mitcheliltä ja Lucky Petersonilta. Dixon on tunnustettu erääksi Chicago Bluesin kehitykseen keskeisesti vaikuttaneista hahmoista. Hän on työskennellyt esimerkiksi Chuck Berryn, Muddy Watersin, Howlin Wolfin, Otis Rushin, Bo Diddleyn, Joe Louis Walkerin, Little Walterin, Sonny Boy Williamsonin, Koko Taylorin, Little Miltonin, Eddie Boydin, Jimmy Witherspoonin, Lowell Fulsonin, Memphis Slimin ja Jimmy Rodgersin kanssa. Joulukuussa 1964 Rolling Stones nousi brittien singlelistan kärkeen näkemyksellään Dixonin kappaleesta Little Red Rooster. Samaisena vuonna ilmestyneelle esikoisalbumilleen yhtye versioi Dixonin repertuaarista I Just Want to Make Love to Youn. Viimeisinä vuosinaan Dixon perusti bluesin perintöä vaalineen ja bluesmuusikoiden copyrighteista ja rojalteista huolehtineen Blues Heaven -säätiön. Dixon ja Muddy Waters olivat pettyneitä Chessin julkaisuyhtiön Arc Musicin maksamiin vähäisiin rojalteihin ja vuonna 1977 he haastoivat Arcin oikeuteen ja perustivat vastaanottamillaan tuloilla oman julkaisuyhtiönsä Hoochie Coochie Musicin. 70- ja 80-lukujen aikana  Dixonin terveys heikkeni ensisijaisesti pitkäaikaisen diabeteksen vuoksi. Vuonna 1980 hän pääsi Blues Hall of Fameen Blues-säätiön virkaanastujaisseremoniassa. Vuonna 1989 Dixon vastaanotti Grammyn albumistaan Hidden Charms. Dixon menehtyi sydänkohtaukseen Burbankissa, Kaliforniassa 29. tammikuuta 1992 ja hänet haudattiin Burr Oakin hautausmaalle Illinoisiin. Dixonin leski Marie Dixon huolehti tuosta eteenpäin Blues Heaven-säätiöstä ja siirsi sen päämajan Chess Recordsille. Vuonna 1994 Dixon pääsi postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen varhaisten rockia edeltäneiden vaikutteiden sarjassa. 28. huhtikuuta 2013 Dixon ja hänen pojanpoikansa Alex Dixon pääsivät Chicago  Blues Hall of Fameen. Vuonna 2008 valmistuneessa ja Chess Recordsin varhaisesta historiasta kertoneessa elokuvassa Cadillac Records Willie Dixonin roolin näytteli Cedric The Entertainer.