Lauantain pitkä:Pitkän uran tehnyt yhdysvaltalainen uuden aallon edustaja

The B-52s, jonka nimen kirjoitusasu ennen vuotta 2008 oli The B 52's, on yhdysvaltalainen, Athensissa, Georgiassa vuonna 1976 perustettu ja uutta aaltoa edustava yhtye. Sen originaalin kokoonpanon muodostivat solisti/perkussionisti Fred Schneider, solisti/kosketinsoittaja Kate Pierson, solisti/perkussionisti Cindy Wilson, kitaristi Ricky Wilson ja rumpali/kitaristi/kosketinsoittaja Keith Strickland. Ricky Wilsonin menehdyttyä 80-luvun puolivälissä Stricklandin instrumentti vaihtui rummuista soolokitaraan. Tuosta eteenpäin yhtyeen livekeikoilla ja myös albumeilla kuultiin yhtyeen perusline-upin lisäksi myös kiertuemuusikoita. The B 52-s:n keskeiset inspiraation lähteet olivat 50 - ja 60-lukujen poplähteistä, trash-kulttuurista ja rock and rollista. Schneider, Pierson ja Wilson hyödynsivät ajoittain kysymys-vastaus-tyylistä vokalisointia Schneiderin humoristisen laulua ja puhetta yhdistäneen ekspressionistisen laulutekniikan yhdistyessä Piersonin ja Wilsonin hyödyntämiin melodisiin harmonioihin. Aikalaisyhtyeistään The B 52's:in erotti kitaran ja kosketinsoittimen dominoima soundi ja varhaisemmilla yhtyeen albumeilla Wilson hyödynsi tavanomaisesta poikkeavia kitaran virityksiä. Uransa aikana The B 52's on saavuttanut useita hittejä, kuten Rock Bloster, Planet Claire, Private Idaho, Whammy Kiss, Party Out of Bounds, Love Shack, Cosmic Thing ja Roam. The B-52's syntyi vuonna 1976 solisti Cindy Wilsonin, hänen isoveljensä, kitaristi Ricky Wilsonin, solisti/kosketinsoittaja Kate Piersonin, rumpali/perkussionisti Keith Stricklandin ja runoilija/solisti/lehmänkellon soittaja Fred Schienderin pidettyä jamisession Athensissa, Georgiassa. Tuolloin Strickland soitti kitaraa ja Wilson gongarumpuja. Debyyttikeikkansa yhtye soitti Wilsonin kitaroimana ystävänpäivänä 1977 ystävilleen. Nimi The B-52's tulee tupeeratusta hiustyylistä, jollaista Pierson ja Cindy Wilson hyödynsivät yhtyeen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Mainittu nimi oli Stricklandin idea ja hän oli kuullut sen unessa. Yhtyeen näkökulma uuden aallon musiikkiin oli tanssi- ja surfmusiikin yhdistelmä. Imagossaan yhtye hyödynsi käytettyjä vaatteita. DB Recordsille vuonna 1978 levytetty yhtyeen esikoissingle Rock Lobster/52 Girls oli paikallistasolla menestys, sillä sitä myytiin kaikkiaan yli 2000 kappaletta. Singlen menestyksen siivittämänä The B-52's pääsi konsertoimaan CBGB:hen ja Max Kansas Cityyn New Yorkissa. Singlekappaleiden originaaliversiot erosivat yhtyeen esikoisalbumilla julkaistuista ja 52 Girls oli jopa eri sävellajissa. Rock Lobsterin uudelleen levytetty versio julkaistiin singleformaatissa. Britanniassa ja Saksassa sen b-puolella ilmestyi instrumentaaliversio albumilla julkaisemattomasta kappaleesta Running Around. Sen laulettu versio ilmestyi The B- 52's:in kakkosalbumilla Wild Planet. Singlen menestyksen myötä The B-52's:in Lontoon Electric Ballroomissa soittama konsertti oli loppuunmyyyty ja yleisön joukossa olivat esimerkiksi Shandie Shaw ja Joe Jackson. Kanadassa Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt single nousi RPM-listan kärkisijalle 24. toukokuuta 1980. Vuonna 1979 The B-52's solmi levytyssopimuksen ja lensi Compass Point -studioille Bahamalle nauhoittamaan esikoisalbumiaan Island Recordsin perustajan Chris Blackwellin tuottamana. Yhtyeen yllätykseksi tämä halusi pitää yhtyeen soundin mahdollisimman lähellä livetilannetta ja niinpä päällekkäisäänityksiä ja muita efektejä hyödynnettiin suorastaaan minimalistisesti. Kuudes heinäkuuta 1979 ilmestynyt yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi sisälsi uudet versiot yhtyeen esikoissinglen kappaleista, kuusi muuta albumia varten levytettyä originaalituotantoa edustavaa biisiä sekä coverin Petula Clarkin suurhitistä Downtown. Australiassa albumi nousi kolmanneksi ja listoille pääsivät myös sen kolme singleä; Planet Claire, Rock Lobster ja Dance This Mess Around. Yhdysvalloissa Rock Lobster nousi Billboardin Hot 100 -listalle ja itse pitkäsoitto ylsi platinamyyntiin. Vuoden 1980 aikana John Lennon ehti mainita The B-52:in suosikkiyhtyeekseen ja erityisesti Rock Lobsterin inspiraation lähteeksi comebackalbumilleen Double Fantasy. Mainitun vuoden huhtikuussa The B-52's palasi Compass Point- studioille nauhoittamaan toista albumiaan. Monet sen kappaleista olivat olleet yhtyeen keikkaohjelmistossa vuodesta 1978 alkaen, mutta koska yhtyeellä oli runsaasti biisejä, se säästi mainitut kappaleet  toiselle albumilleen, josta halusi tietoisesti tulevan kappalemateriaaliltaan debyytin tavoin vahvan. Kakkosalbumille levytetyt kappaleet olivat keikkakontekstissa saaneet yhtyeen diggareilta hyvän vastaanoton. Rhett Davies otti osaa albumin tuottamiseen ja tyylillisesti kyseessä oli yhtyeen debyyttiä sofistikoituneempi ja myös psykedeelisempi albumi.

27. elokuuta 1980 ilmestynyt Wild Planet saavutti kriitikoiden keskuudessa myönteiset arviot ja monet yhtyeen diggarit kohottavat sen The B-52's:in parhaaksi albumiksi. Billboardin listalla albumi saavutti sijan 18. ja myi kultalevyksi. Singlenä julkaistusta Private Idahosta tuli yhtyeen toinen Hot 100 -listalle noussut pikkulevy. 26. tammikuuta 1980 The B-52's esiintyi Saturday Night Livessa. Elokuussa 1980 yhtye esiintyi Torontossa, Kanadassa Heatwave-festivaaleilla, joita mainostettiin uuden aallon Woodstockina. Lisäksi The B-52's oli mukana Paul Simonin elokuvassa One Trick Pony. Heinäkuussa 1981 ilmestynyt Party Mix! oli kuudesta kappaleesta koostunut remix-albumi. Sen biisit olivat yhtyeen kahdelta edelliseltä albumilta ja ne muodostivat kaksi pitkää kappaletta, jotka oli sijoitettu albumin molemmin puolin. Vuonna 1981 The B-52's teki yhteistyötä Talking Headsin johtohahmon David Byrnen kanssa. Byrnen oli tarkoitus tuottaa yhtyeen kolmas täyspitkä albumi. Musiikillisesta suunnasta ilmeni kuitenkin erimielisyyksiä ja niinpä aikaan saatiin ainoastaan vuonna 1982 ilmestynyt ep Mesopotamia. Vuonna 1991 Party Mix! ja Mesopotamia julkaistiin samalla cd:llä ja tuolloin niistä jälkimmäinen oli remiksattu. Vuonna 1982 The B -52's esiintyi myös US Festivaalin ensimmäisenä päivänä esimerkiksi Talking Headsin ja The Policen kanssa. Joulukuussa 1982 yhtye alkoi nauhoittaa kolmatta albumiaan Whammy! Piersonin mukaan Strickland ei halunnut enää soittaa rumpuja, joten yhtye hyödynsi mainitulla albumilla rumpukoneita. Strickland ja Ricky Wilson vastasivat albumilla kaikesta musiikista ja muut yhtyeen jäsenet lauluosuuksista. Alun perin kitaroista, uruista, bassosta ja syntetisaattorista vastannut Pierson oli studiossa lähinnä vokalistina, mutta kiertueella hän vastasi kosketinsoittimista. Näihin aikoihin yhtye alkoi voimakkaasti hyödyntää myös syntetisaattoreita. 27. huhtikuuta 1983 ilmestynyt Whammy! saavutti Billboardin listalla sijan 29. Legal Tender saavutti Billboardin Hot 100-singlelistan ja Billboard Hot Dance Club Play Singles -listalle nousivat lisäksi Whammy Kiss ja Song for a Future Generation. Whammyn! tiimoilta tehdyllä kiertueella Strickland oli rumpalina osassa biiseistä ja osalla kuultiin taustanauhaa, jotta hän pääsi soittamaan muita instrumentteja. Whammyn! myöhäisemmillä painoksilla Yoko Ono-cover Don't Worry jouduttiin copyright-syistä korvaamaan kappaleella Moon 83, joka oli uudelleen sovitettu versio yhtyeen esikoisalbumilla julkaistusta kappaleesta There's a Moon in the Sky (Called the Moon). Tammikuussa 1985 The B-52's esiintyi Brasiliassa Rock in Rio -festivaalilla tuohon mennessä uransa suurimmalle yleisölle. Vuoden kestäneen tauon aikana yhtye pyrki kirjoittamaan materiaalia uudelle albumilleen. Aluksi kappaleita yritettiin säveltää yhdessä, mutta jäsenten itsenäinen työskentely osoittautui toimivammaksi ratkaisuksi. Nauhoitukset uutta albumia varten alkoivat heinäkuussa 1985 ja niissä hyödynnettiin rumpukoneita ja syntetisaattoreita. Wilson menehtyi 12. lokakuuta 1985 32-vuotiaana. Yhtyeen palatessa studiooon Strickland oli oppinut soittamaan kitaraa Wilsonin ainutlaatuisella tyylillä ja hän vaihtoi instrumenttiaan pysyvästi. Niinpä sessiosoittajat täydensivät yhtyeen rytmiryhmän. Kahdeksas syyskuuta 1986 ilmestynyt albumi Bouncing off the Satellites oli yhdistelmä yhtyeen jäsenten soolotuotantoa ja yhtyeenä työstettyjä levytyksiä. Wilsonin kuoleman vuoksi yhtye ei tehnyt albumia promotoinutta kiertuetta. Kappaleesta Girl from Ipanema Goes to Greenland työstettiin musiikkivideo ja yhtye esiintyi joissakin brittiläisissä tv-ohjelmissa, mutta piti sitten kahden vuoden tauon. Strickland oli säveltänyt vuoden 1988 aikana. Kun hän oli soittanut uutta musiikkiaan muille yhtyeen jäsenille, he päättivät jälleen kirjoittaa materiaalia yhdessä Piersonin, Wilsonin ja Schneiderin vaikuttaessa lyriikoihin ja melodioihin. Vuonna 1989 Reprise Recordsin maailmanlaajuisesti julkaisemana ilmestyneestä albumista Cosmic Thing muodostui yhtyeen lopullinen läpimurto. Singleformaatissa julkaistu Channel Z nousi kärkeen Yhdysvaltojen Hot Modern Rock Tracks-listalla ja saavutti huomattavaa soittoa MTV:n modernissa rockohjelmassa 120 minutes. Albumin julkaisua seurasi Cosmic Tour. Partyhenkisestä Love Shackistä muodostui The B-52's:n ensimmäinen Billboardin listalla top 40:ään kohonnut single. Sen paras sijoitus oli kolmantena marraskuussa 1989. Maaliskuussa 1990 seuraava single Roam saavutti saman sijoituksen. Australiassa The B-52:stä ei ollut juurikaan pidetty edellisellä vuosikymmenellä, mutta siellä Love Shack pysytteli listakärjessä kahden kuukauden ajan. Neljäntenä singlenä julkaistu Deadbeat Club muistutti yhtyeen varhaisista ajoista Athensista, jossa kappaleen musiikkivideo oli myös kuvattu. Cameoroolissa videossa nähtiin R.E.M.:in Michael Stipe ja single saavutti sijan 30. Yhdysvalloissa Cosmic Thing -albumi nousi viiden suosituimman joukkoon ja saavutti moninkertaisesti platinaa. Australiassa ja Uudessa Seelannissa albumi kohosi listakärkeen ja Britanniassa kahdeksanneksi. The B-52's:in Cosmic Thingin tiimoilta tekemä maailmankiertue oli varsin menestyksekäs ja maaliskuussa 1990 yhtye nähtiin Rolling Stonen kannessa.

Vuonna 1990 The B-52's oli ehdolla neljän MTV Music Video Awards-palkinnon saajaksi, joista yhtye voitti kaksi. Piersonia kuultiin solistina Iggy Popin kappaleessa Candy, josta muodostui top 40-hitti. Vuonna 1991 Schneiderin sooloalbumi julkaistiin uudelleen ja hän saavutti ensimmäisen Hot 100-singlensä, kun Monster tavoitti sijan 85. Pierson vieraili syyskuussa 1991 top teniin nousseella R.E.M.:n singlellä Shiny Happy People. Lisäksi Pierson oli mukana kahdella muulla R.E.M:n listakärkeen nousseen albumin Out of Time kappaleista. Kyseessä olivat raidat Near Wild Heaven ja Me in Honey. Piersonia kuultiin myös outtakessa Fretless. Loppuvuodesta 1990 Cindy Wilson piti taukoa yhtyeestä ja Julee Cruice tuurasi häntä kiertueella. Vuonna 1992 ilmestyneen albuminsa Good Stuff The B-52's työsti triona. Kyseessä oli ainoa yhtyeen pitkäsoitoista, jolla Cindy Wilson ei ollut mukana. Mainitun vuoden elokuussa albumin nimikappale saavutti singlelistalla sijan 28. Yhdysvalloissa albumi saavutti sijan 16. Good Stuff on The B-52's:n tuotannon poliittisin albumi, tosin yhtye oli tähän mennessä jo vuosien ajan ollut kiinnostunut esimerkiksi ympäristöasioista ja eläinoikeuksista. Seuraavan listahittinsä yhtye sai vuonna 1994 nimellä The BC-52's esitäessään The Flinstones -elokuvan tunnuskappaleen. Singleformaatissa kappale nousi Britanniassa kolmanneksi ja Yhdysvalloissa sen sijoitus oli 33. 90-luvulla Duran Duranissa rummuttanut Sterling Campbell liittyi yhtyeeseen, mutta vuonna 2000 häntä kutsui pesti David Bowien kiertueella. Campbellin paikan ottanut Zachary Alford oli levyttänyt ja konsertoinut The B-52':in riveissä Cosmic Thing -aikoihin. Pierson ja Cindy Wilson levyttivät kappaleen Ain't No Stopping Us Now vuonna 1996 valmistuneeseen elokuvaan The Associate. Samana vuonna Wilson liittyi uudelleen The B-52':in jäsenistöön. Yhtyeen siihenastisen uran paketoinut kokoelma-albumi Time Capsule:Songs for a Future Generation ilmestyi vuonna 1998 kahden remiksatun maxi-singlen, Summer of Love '98 ja Hallucinating Pluto tavoin. Kokoelma-albuminsa tiimoilta The B-52's teki yhteisen kiertueen The Pretendersin kanssa. Singlenä albumilta ilmestyi myös Blondien Debbie Harrylle tribuuttina työstetty kappale Debbie, joka saavutti sijan 35. Billboardin Hot Modern Rock Tracks -listalla. Vuonna 1999 yhtye levytti Simpsonien jaksoon parodian Love Shackistä nimellä Glove Slap. Vuonna 2000 The B-52's teki yhteisen kiertueen The Go Go's:in kanssa. Samaisena vuonna The B-52's levytti kappaleen The Chosen One elokuvaan Pokemon:The Movie 200. Vuonna 2002 ilmestyi laajempi kokoelma-albumi Nude on the Moon:The B-52's Anthology. Saman vuoden helmikuussa yhtye soitti sarjan konsertteja, joilla se juhlisti 25-vuotista uraansa. Irving Plazassa New Yorkissa soitetussa konsertissa vieraina olivat Talking Heads -yhtyeen Tina Weymouth ja Chris Franz ja avausesiintyjänä Chicks on Speed. Samaan aikaan yhtyeen 25-vuotisjuhlan kanssa ilmestynyt The B-52's Universe:The Essential Guide to the World's Greatest Party Band on ainoa virallinen yhtyeestä työstetty biografia ja se tuli valituksi Minnesota Book Awardsien finalistiksi. Loppuvuodesta 2004 yhtye soitti muutamia konsertteja Cherin jäähyväiskiertueen lämmittelijänä. Maaliskuussa 2006 B-52's lämmitteli The  Rolling Stonesia Robin Hood Foundationille soitetussa hyväntekeväisyyskonsertissa. Planet Plique julkaisi yhtyeeltä kolme remix EP:tä:Whammy! ilmestyi vuonna 2005, Mesopotamia vuonna 2006 ja Wild Planet vuonna 2007. Näihin aikoihin yhtye esiintyi useissa tv-show:issa, kuten The Late Show with David Lettermanissa, Saturday Night Livessa, Good Morning Americassa ja useita kertoja VH 1:ssä. Vuonna 2008 yhtyeen nimi lyheni muotoon The B-52s. 25. maaliskuuta mainittuna vuonna Astralwerks julkaisi The B-52s:in ensimmäisen uutta tuotantoa sisältäneen albumin sitten vuonna 1992 ilmestyneen Good Stuffin. Funplex-niminen albumi oli Steve Osbornen tuottama ja hän tuli valituksi tuottajan tehtäviin New Orderin albumilla Get Ready tekemänsä työn ansiosta. Billboardin albumilistalla Funplex debytoi yhdentenätoista, mikä teki siitä yhtyeen toiseksi parhaiten menestyneen albumin. Sen tiimoilta yhtye teki kiertueen ja vieraili tv:n puheohjelmissa, kuten The Tonight Showssa ja The Today Showssa. The B-52s oli mukana Cyndi Lauperin True Colors Tour 2008:lla ja mainitun vuoden heinäkuuhun ajoittui yhtyeen oma Euroopan-kiertue. Albumin nimikappale julkaistiin digitaalisesti iTunesissa tammikuun lopussa Yhdysvalloissa. Juliet The Spirits oli toinen albumilta poimittu pikkulevy. Suurimpiin hitteihinsä lukeutuvan Love Shackin The B-52s esitti Sugarlandin kanssa vuoden 2009 CMT Music Awardseissa. 18. helmikuuta 2011 The B-52s esiintyi kotikaupunkinsa Athensin Classic Centerissä. Ensimmäisen keikkansa yhtye oli soittanut 34 vuotta ja neljä päivää aikaisemmin, eli 14. helmikuuta 1977. Athensissa soitettu paluukonsertti nauhoitettiin ja kuvattiin ja julkaistiin lokakuussa 2011 cd:nä ja dvd:nä nimellä With the Wild Crowd! Live in Athens, GA. Yhtye jatkoi konsertointiaan ja kiertuekokoonpanossa olivat mukana rumpali Sterling Campbell, kosketinsoittaja/kitaristi Paul Gordon ja basisti Tracy Wormworth. The B-52s soitti vuoden 2011 Montrealin Jazz Festivaalin päättäjäisissä ja vuoden 2012 TV Land Awardsin housebandina. Vuoden 2012 lopussa Strickland ilmoitti, ettei hän enää konsertoisi The B-52':n kanssa, mutta jatkaisi edelleen yhtyeen jäsenenä. Stricklandia vajaa The B-52:in kokoonpano jatkoi konsertointiaan esimerkiksi The Go Go's:in, Tears for Fearsin, The English Beatin, Simple Mindsin, Psychedelic Fursin ja Culture Clubin kanssa. Vuoden 2019 aikana B-52s ilmoitti aloittavansa Yhdysvaltain-kiertueensa toukokuussa, siirtyvänsä Eurooppaan ja syksyllä takaisin Yhdysvaltoihin. Syksyllä 2019 The B-52s oli mukana helmikuussa 2020 ilmestyneessä Justus-sarjakuvakirjassa Archie Meets The B-52's. Huhtikuussa 2022 The B52's ilmoitti tekevänsä jäähyväiskiertueensa KC and the Sunshine Bandin kanssa elokuun 22:n ja marraskuun 11:n 2022 välillä. Viimeiset konsertit siirtyivät tammikuuhun 2023 ja niistä viimeisen yhtye soitti kotikaupungissaan Athensin, Georgian Classic Centerissä kymmenes tammikuuta kyseisenä vuonna. Jäähyväiskiertuetta on seurannut residenssikonsertteja Nevadassa touko, elo- ja syyskuussa 2023 ja niiden on tarkoitus jatkua huhtikuussa 2024.