Lauantain pitkä:Merkittävä irlantilaiskitaristi ja biisintekijä

Toinen maaliskuuta 1948 syntynyt ja 14. kesäkuuta 1995 edesmennyt William Rory Gallagher oli irlantilainen kitaristi, biisintekijä ja tuottaja. Hän syntyi Ballyshannonissa, County Donegalissa ja varttui Corkissa. 60-luvun lopussa Gallagher perusti bluesrocktrion nimeltä Taste. 70- ja 80-luvuilla hän levytti runsaasti sooloalbumeita. Maailmanlaajuisesti Gallagherin levyjä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Gallagherin vanhemmat rohkaisivat häntä luomaan uransa musiikin parissa. Ensimmäisen kitaransa Rory vastaanotti yhdeksänvuotiaana. 12-vuotiaana hän voitti  kykykilpailun ja osti ensimmäisen kitaransa. Kolme vuotta myöhemmin Gallagher hankki vuoden 1961 Fender Stratocasterin, josta hänet tultiin uransa aikana parhaiten muistamaan.Skiffle-musiikista Gallagher viehättyi kuultuaan Lonnie Donegania radiosta. Tämän ohjelmistoon lukeutui covereita yhdysvaltalaisista blues- ja folkkappaleista. Kouluaikanaan Gallagher soitti kappaleita Eddie Cochranin ja Buddy Hollyn repertuaarista, mutta hänen keskeisimmäksi inspiraation lähteekseeen muodostui bluesin klassikkoartisteihin lukeutuva Muddy Waters. Gallagher aloitti musiikilliset kokeilunsa folkin, bluesin ja rockin parissa. Suosikkiartistiensa ja -muusikoidensa musiikkia Gallagher kuuli ainoastaan radiosta, eli Radio Luxembourgista ja AFN:stä. Esimerkiksi Woody Guthrien ja Leadbellyn innoittamana Gallagher opetteli soittamaan slidekitaraa. Seuraavien vuosien aikana musiikillisessa kehityksessään Gallagher opetteli soittamaan lisäksi esimerkiksi alttosaksofonia, bassoa ja banjoa. Teini-ikänsä keskivaiheilla Gallagher opetteli ahkerasti erilaisia bluestyylejä. Koulun jälkeen Gallagher alkoi edelleen teini-ikäisenä soittaa irlantilaisissa showyhtyeissä. Vuonna 1963 hän liittyi mainittua tyylisuuntaa edustaneeseen ja päivän hittejä coveroineeseen kuusihenkiseen yhtyeeseen Fontana. Se konsertoi Irlannissa ja Britanniassa ja Roryn Fender Stratocaster maksettiin yhtyeen saamilla tuloilla. Gallagher alkoi vaikuttaa yhtyeen musiikilliseen ilmeeseen tuomalla sen ohjelmistoon covereita esimerkiksi Chuck Berryn repertuaarista. Vuoteen 1965 mennessä Fontanasta oli muodostunut R&B-vaikutteinen yhtye The Impact, joka esiintyi Irlannin ohella Espanjassa ja lopetti toimintansa Lontoossa. Triokokoonpanolla, johon kuului lisäksi mm. basisti Oliver Tobin, Gallagher siirtyi konsertoimaan Hampuriin, Saksaan. Hän palasi Irlantiin vuonna 1966 ja soitettuaan eri muusikoiden kanssa Corkyssa Gallagher päätti kasata oman yhtyeensä. Se oli bluesrockia ja R&B:tä esittänyt The Taste, jonka nimi lyheni myöhemmin muotoon Taste. Yhtyeen originaalikokoonpanoon kuuluivat Gallagherin lisäksi Corkista kotoisin olleet Erick Kitteringham ja Norman Damery, joista ensiksi mainittu menehtyi vuonna 2013. Vuoteen 1968 mennessä heidän paikkansa olivat ottaneet Belfastista kotoisin olleet rumpali John Wilson ja basisti Richard McCracken. Taste konsertoi ahkerasti Britanniassa ja esiintyi säännöllisesti kuuluisalla Marquee-clubilla. Yhtye soitti Creamin lämmittelijänä Royal Albert Hallissa ja lämmitteli toista superyhtyettä Blind Faithiä sen Yhdysvaltoihin suuntautuneella kiertueella. Eddie Kennedyn manageroima Taste julkaisi studialbumit Taste ja On The Boards sekä konserttitaltioinnit Live Taste ja Live at the Isle of Wight. Tasten lopetettua toimintansa Gallagher keikkaili omissa nimissään. Hänen nimeään kantaneella ja vuonna 1971 ilmestyneellä esikoissooloalbumillaan musisoivat lisäksi aikaisemmin yhtyeessä Deep Joy vaikuttanut basisti Gerry McAvoy sekä rumpali Wilgar Campbell. McAvoy tuli säilymään Gallagherin luottobasistina seuraavien 20 vuoden ajan. 70-luku oli Gallagherin uran aktiivisinta aikaa. Mainitulla vuosikymmenellä hän keikkaili todella ahkerasti ja julkaisi lisäksi kymmenen albumia, joiden joukossa olivat konserttitaltioinnit Live in Europe ja Irish Tour '74. Vimeksi mainitusta kiertueesta julkaistiin myös Tony Palmerin ohjaama dokumenttielokuva. Vuonna 1972 Melody Maker valitsi Gallagherin vuoden kitaristiksi. Vaikka useat Gallagherin kyseisen aikakauden albumeista nousivat brittilistalle, hän ei saavuttanut varsinaista supertähtistatusta. Gallagher muistetaankin ensisijaisesti maratonkeikoistaan. Gallagherin vuosien 1973 ja 1976 välillä toimineeseen kokoonpanoon kuuluivat hänen ja McAvoyn lisäksi rumpali Rod de'Ath ja kosketinsoittaja Lou Martin. Mainittuna aikana ilmestyivät studioalbumit Blueprint, Tattoo, Against the Grain ja Calling Card, joista kaksi ensiksi mainittua edustavat vuosikertaa 1973 jälkimmäisten ilmestyessä vuosina 1975 ja 1976. Seuraavaksi Gallagher palasi voimatriokokoonpanoon, jonka rumpaliksi valikoitui Ted McKenna. Gallagherin 70-luvun tuotannon päättivät vuosina 1978 ja 1979 ilmestyneet studioalbumit Photo-Finish ja Top Priority. Gerry McAvoyn mukaan Rory Gallagher Band esiintyi useissa tv- ja radio-ohjelmissa ympäri Eurooppaa. Niihin lukeutuivat esimerkiksi Beat Club Bremenissä sekä Old Grey Whistle Test. Helmikuussa 1973 Gallagher nauhoitti kaksi sessiota John Peelille. Kumpikin sisälsi samat kappaleet, mutta sessioista ainoastaan ensimmäinen lähetettiin. 70-luvun puolivälin tienoilla Gallagher osallistui Muddy Watersin ja Jerry Lee Lewisin London Sessions-albumien nauhoituksiin. Hän oli myös mukana Lonnie Doneganin viimeisellä albumilla. Gallagherin omat viimeiset studioalbumit olivat Jinx (1982), Defender (1987) ja Fresh Evidence (1990). Viimeksi mainittua seurasi vielä kiertue Yhdysvalloissa. Gallagher konsertoi myös The Yardbirdsin ex-jäsenistä koostuneen Box of Frogs-yhtyee kanssa. Viimeisinä vuosinaan Gallagher kärsi lentopelosta, johon hän tarvitsi lääkitystä. Hän menehtyi Lontoon King's College Hospitalissa 14. kesäkuuta 1995 47 -vuotiaana. Gallagher haudattiin lähellä Corkya sijaitsevalle St Oliverin hautausmaalle. Gallagherin tuotannon postuumeja albumijulkaisuja edustavat muun muassa vuonna 2003 ilmestynyt akustinen Wheels within Wheels sekä vuonna 2011 julkaistu tupla Notes from San Francisco, jonka ensimmäinen levy sisältää ensisijaisesti varhaisia versioita sittemmin albumilla Photo- Finish julkaistuista kappaleista ja jälkimmäinen San Franciscosssa vuonna 1979 soitetun konsertin. Rory Gallagherilta saamansa vaikutteet ovat tunnustaneet esimerkiksi U2:n The Edge, Guns N' Rosesin Slash, Rushin Alex Lifeson, Judas Priestin Glen Tipton, Queenin Brian May sekä Joe Bonamassa.