Veljekset Malcolm, Angus ja George Young olivat kaikki syntyneet Glasgowssa, Skotlannnissa ja asuivat Cranhillin alueella. Vuoden 1963 talvi oli Skotlannin historian kylmin ja lunta oli 2, 4 metriä. Samaan aikaan näytetty tv-mainos esitteli perheille toisenlaista elämää Australiassa. Viisitoista Youngin perheen jäsentä matkusti Skotlannista kesäkuussa 1963. Ennen asettumistaan Burwoodin esikaupunkialueelle he viipyivät Villawood Migrant Hostellissa, missä ollessaan George Young ystävystyi toisen siirtolaisen, Hollannista kotoisin olleen Harry Vandan kanssa. George oppi kitaransoiton veljeksistä ensimmäisenä. Hänestä tuli jäsen The Easybeatsissä, joka oli 60-luvun suosituimpia australialaisyhtyeitä. Malcolm seurasi Georgen jalanjälkiä soittaen Newcastle, New South Walesissa vaikuttaneessa yhtyeessä The Velvet Underground, jota ei pidä sekoittaman yhdysvaltalaiseen Velvet Undergroundiin. Vanhempi veli Alex pysytteli Britanniassa, mutta myös hänellä oli musiikillisia intressejä. Vuonna 1967 Alex perusti yhtyeen Grapefruit, alkuperäiseltä nimeltään The Grapefruit kolmen aikaisemmin yhtyeessä Tony Rivers and The Castaways vaikuttaneen muusikon; John Perryn sekä Geoff ja Pete Swettenhamin kanssa. Malcolm ja Angus keksivät yhtyeen nimen heidän siskonsa Margaret Youngin nähtyä Ac/Dc -tekstin ompelukoneessa. Veljekset kokivat tasavirta/vaihtovirta-merkityksen symboloivan yhtyeensä raakaa energiaa ja musiikkinsa voimakkaita esityksiä. Marraskuussa 1973 Malcolm ja Angus Young perustivat Ac/Dc:n basisti Larry Van Kriedt:n, solisti Dave Evansin ja Masters Apprenticesin ex-rumpalin Colin Burgessin kanssa. Gene Pierson buukkasi yhtyeen soittamaan Chequers- yökerhoon uudenvuodenaattona 1973. Jo tuossa vaiheessa Angus oli ominut itselleen tunnusomaisen koulupoikauniformun. Idea oli tosin hänen siskonsa Margaretin. Uran alkuvaiheessa suuri osa yhtyeen jäsenistä pukeutui jonkinlaisiin glam- tai satiiniasusteisiin. Keikoilla Evansin korvasi ajoittain yhtyeen ensimmäinen manageri Dennis Laughlin, joka oli Australian 70-luvun suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuneen Sherbetin originaali solisti. Kesään 1974 mennessä yhtye oli saavuttanut mainetta live-esiintyjänä ja se pääsi soittamaan Australiassa vierailleen Lou Reedin lämmittelijänä. Vuoden 1974 aikana Melbournesta kotoisin ollut veteraanipromoottori Michael Browning buukkasi yhtyeen soittamaan Michael Chuggin suosituksesta clubiinsa The Hard Rockiin. Browning ei pitänyt yhtyeen glamimagosta ja koki Evansin olevan sille väärä solisti, mutta hän vakuuttui Youngin veljesten kitaroinnista. Pian konsertin jälkeen Browning vastaanotti yhtyeeltä puhelun, jonka aikana selvisi, että Laughlin oli lopettanut yhtyeen managerina ja se oli jumissa Adelaidessa rahattomana. Browning auttoi yhtyettä ja lupasi sille toisen esiintymisen The Hard Rockiin. Konsertin jälkeen yhtye päätti ottaa Browningin uudeksi managerikseen yhteistyössä veljensä George Youngin ja Harry Vandan kanssa. Youngin veljekset päättivät hylätä glamrockimagon, jota tuossa vaiheessa edusti Melbournesta kotoisin ollut yhtye The Skyhooks ja painottua raskaampaan bluesrock-soundiin. Tähän mennessä myös yhtye koki, ettei Evans ollut sille oikea laulusolisti. Ac/Dc muutti Melbourneen ja esiintyi säännöllisesti The Hard Rock -clubissa.
Syyskuussa 1974 kokenut solisti ja George Youngin ystävä Bon Scott korvasi Evansin Ac/Dc:n solistina Vince Lovegroven suositeltua häntä Youngille. Jo ennen koe-esiintymisen tuomaa solistin paikkaa Scott oli ollut autokuskina Ac/Dc:lle. Evansin kanssa yhtye levytti ainoastaan yhden singlen Can I Sit Nex to You Girl/Rockin' in the Parlour, jonka paraatipuolen yhtye kirjoitti ja levytti uudelleen Scottin vokalisoimana. Lokakuussa 1974 Ac/Dc levytti ensimmäisen studioalbuminsa High Voltage, joka julkaistiin ainoastaan Australiassa 17. helmikuuta 1975. Albumin nauhoittamiseen oli kulunut ainoastaan kymmenen päivää ja se sisälsi Youngin veljesten kirjoittamia instrumentaalikappaleita, joihin Scott kirjoitti lyriikat. Muutaman kuukauden aikana yhtyeen lineup stabilisoitui ja Youngin veljesten ja Scottin lisäksi siihen kuuluivat basisti Mark Evans ja rumpali Phil Rudd. Myöhemmin samana vuonna Ac/Dc julkaisi singlen It's a Long Way to the Top, josta yhtye työsti myös tunnetun musiikkivideon Countdown-ohjelmaa varten. Ac/Dc:n toinen studioalbumi T.N.T. ilmestyi ensimmäinen joulukuuta 1975 ja myös se julkaistiin ainoastaan Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Vuosien 1974 ja 1977 välillä Ac/Dc esiintyi säännöllisesti Molly Meldrumin Countdownissa ja yhtyeestä muodostui eräs Australian menestyneimpiä ja suosituimpia. Kolmas huhtikuuta 1977 ajoittunut tv-esiintyminen oli yhtyeen viimeinen yli 20 vuoteen. Browning lähetti promomateriaalia kontakteilleen Lontooseen ja Atlantic Recordsin Phil Carson kiinnostui siinä määrin, että Ac/Dc solmi levytyssopimuksen mainitun yhtiön kanssa. Yhtyeen saavuttua Lontooseen kaavailtu kietue Back Street Crawler-yhtyeen kanssa peruuntui, sillä kitaristi Paul Kossoff oli kuollut. Ac/Dc loi mainetta soittamalla pienemmissä keikkapaikoissa, kunnes levy-yhtiö järjesti musiikkilehti Soundsin sponsoroiman Lock Up Your Daughters-kiertueen. Mainittu lehti oli ainoa noihin aikoihin suhteellisen myönteisesti perinteiseen rockmusiikkiin suhtautunut suuri musiikkijulkaisu. Näihin aikoihin punkrock oli nousemassa esiin ja brittiläiset NME ja Melody Maker kirjoittivat kyseisestä tyylisuunnasta ahkerasti. Myös Ac/Dc niputettiin britilehdistössä joskus punkrockiksi ja yhtyeen jäsenet eivät todellakaan pitäneet kyseisestä luokittelusta. Näihin aikoihin Ac/Dc kykeni säilyttämään Britanniassa kulttimaineensa. Ensimmäisen maailmanlaajuisen jakelun saavuttanut Ac/Dc:n albumi oli kokoelma yhtyeen kahden ensimmäisen albumin kappaleista. Myös se oli nimeltään High Voltage, mutta kappalevalinnat painottuivat tuoreempaan T.N.T. -pitkäsoittoon ja albumi sisälsi ainoastaan kaksi näytettä Australiassa julkaistulta High Voltagelta.Yhtyeen kolmas studioalbumi Dirty Deeds Done Dirt Cheap ilmestyi samana vuonna ja edeltäjänsä tavoin siitä julkaistiin eri versiot Australiassa ja muualla maailmassa. Biisilistat vaihtelivat maailmanlaajuisesti ja albumin kansainvälinen versio sisälsi T.N.T. -pitkäsoitolla alun perin ilmestyneen kappaleen Rocker, jota ei ollut aikaisemmin julkaistu kansainvälisesti. Albumin originaali Australian-painos sisälsi kappaleen Jailbreak, joka on sittemmin ollut saaatavilla vuonna 1984 ilmestyneellä kokoelma-ep:llä 74 Jailbreak sekä liveversiona vuonna 1992 julkaistulla Livellä Brian Johnsonin vokalisoimana. Yhdysvalloissa Dirty Deeds julkaistiin vasta vuonna 1981, jolloin Ac/Dc oli siihenastisen suosionsa huipulla. Tehtyään kiertueen Ruotsissa yhtye palasi Lontooseen, missä sen esiintyminen Marquee-clubilla löi uudet yleisöennätykset. Ac/Dc konsertoi ahkerasti ympäri Eurooppaa ja palasi loppuvuodesta 1976 Australiaan levyttämään neljättä albumiaan Let There Be Rock. Mainittu albumi vastaanotti varsin myönteisiä arvioita ja sen kirkkaimpiin klassikoihin lukeutuvat nimiraita sekä Whole Lotta Rosie.
Alkuvuodesta 1977 yhtye palasi Britanniaan ja aloitti Euroopan-kiertueen Black Sabbathin kanssa. Yhtyeiden välit eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta solistit Scott ja Ozzy Osbourne tulivat mainiosti toimeen keskenään. Myöhemmn samana vuonna Ac/Dc konsertoi Rainbown kanssa. Vuoden 1977 loppuun mennessä basisti Mark Evansin lähtö yhtyeestä alkoi häämöttää. Evans on itse kuvannut lähtönsä syyksi erimielisyyksiä Youngin veljesten kanssa. Evansin paikan ottanut Cliff Williams oli kokenut, useissa brittiyhtyeissä 60-luvun lopulta lähtien vaikuttanut basisti. Vuonna 2011 ilmestyneessä elämäkertakirjassaan Dirty Deeds:My Life Inside/Outside Ac/Dc Evans käsitteli aikaansa Ac/Dc:n jäsenenä ja myös erottamistaan yhtyeestä. Ac/Dc vaikutti osaltaan keskeisesti New Wave of British Heavy Metallia edustaneisiin yhtyeisiin, jotka ovat tulkittavissa reaktiona 70-luvun alun traditionaalisten hard rock-yhtyeiden vähenemiseen. Vuonna 2007 kriitikot totesivat Ac/Dc:n kuuluvan Thin Lizzyn, UFO:n, Scorpionsin ja Judas Priestin kanssa nousevien tähtien toiseen sukupolveen. Ensimmäisen radioesiintymisensä Yhdysvalloissa Ac/Dc teki Jacksonvillessä Bill Bartlettille WPDQ/WAIV-asemalla vuonna 1975. Kahta vuotta myöhemmin yhtye soitti ensimmäisen konserttinsa Yhdysvalloissa kanadalaisyhtye Moxyn lämmittelijänä Austinissa, Teksasissa 27. heinäkuuta 1977. American Talent Internationalin agentin ja myöhemmin Leber-Krebs-managementissa vaikuttaneen Doug Thalerin myötävaikutuksella Ac/Dc saavutti merkittävää kokemusta stadionkeikoista soittamalla esimerkiksi Ted Nugentin, Aerosmithin, Kissin, UFO:n ja Blue Öyster Cultin lämmittelijänä ja pääesiintyjänä esimerkiksi Cheap Trickin kanssa. Ac/Dc:n viides albumi Powerage ilmestyi viides toukokuuta 1978. Singleformaatissa raskaita riffejä edustaneelta albumilta julkaistiin Rock N' Roll Damnation/Sin City. Powerage-kiertueen Glasgown Apollo Theatressa soitetusta konsertista julkastiin livealbumi If You Want Blood You've Got It. Lopullista läpimurtoa Ac/Dc:n uralla tuli merkitsemään John "Mutt" Langen tuottama ja vuonna 1979 ilmestynyt studioalbumi Highway to Hell. Kyseessä oli Ac/Dc:n ensimmäinen Yhdysvalloissa top 100-listalle noussut pitkäsoitto ja sen listasijoitus oli lopulta 17. Mainitulla albumilla Ac/Dc varmisti asemansa suurten hardrockyhtyeiden joukossa. Highway to Hell sisälsi aikaisempaa runsaammin backing vocalseja, mutta säilytti Ac/Dc:lle tunnusomaisen, riffejä ja backbeattia suosineen soundin. Vuonna 1980 yhtye aloitti työskentelyn seitsemännen albuminsa Back in Blackin parissa. 19. helmikuuta Bon Scott oli viettänyt aikaa Camdenissa, Lontoossa sijainneessa The Music Machinessa ainakin Alistair Kinnearin kanssa. Kinnearin mukaan hän ei pystynyt siirtämään Scottia autosta kotiinsa yöksi ja niinpä Kinnear jätti Scottin autoon selviämään. Alkuillasta 20. helmikuuta Kinnear ei saanut Scottia heräämään ja niinpä hän kuljetti tämän Camberwellissä sijainneeseen King's College Hospitaliin, jossa Scott todettiin kuolleeksi. Kuolinsyyksi annettiin alkoholimyrkytys. Scottin perhe hautasi hänet Fremantleen, Länsi-Australiaan. Scottin kuoleman jälkeen Ac/Dc harkitsi lopettamista, mutta päätti jatkaa uraansa Scottin vanhempien kehotuksesta. Scottin paikalle harkittuja solistikandidaatteja olivat esimerkiksi The Easybeatsin Stevie Wright, Sladen Noddy Holder ja Backstreet Crawlerin Terry Slesser. Aikaisemmin yhtyeessä Geordie vokalisoineeseen Brian Johnsoniin yhtye päätyi Mutt Langen kehotuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti