Lauantain pitkä:Keskeinen pohjoisirlantilainen punkrockyhtye

Stiff Little Fingers on Belfastista, Pohjois-Irlannista kotoisin oleva punkrockyhtye. Yhtyeen jäsenet olivat aloittaneet Deep Purplen samannimisen kappaleen mukaan nimetyssä koululaisyhtyeessä Highway Star, jonka ohjelmisto oli koostunut rockcovereista. Tyylisuunta muuttui yhtyeen jäsenten löydettyä punkin. Stiff Little Fingers hajosi kuuden toimintavuoden ja neljän pitkäsoiton jälkeen. Paluu oli kuitenkin tiedossa vuonna 1987. Yhtye jatkaa keikkailua ja levytyksiä, vaikka se on kokenut keskeisiä miehistönvaihdoksia. Vuonna 2014 Stiff Little Fingers julkaisi kymmenennen studioalbuminsa, jota seurasi maailmankiertue. Yhtyeen jäsenistä solisti Jake Burns on ainoana ollut mukana kaikissa Stiff Little Fingersin inkarnaatioissa. Maaliskuussa 2006 originaalibasisti Ali McMordie palasi yhtyeeseen viidentoista vuoden tauon jälkeen. Hän korvasi The Jam-yhtyeestä ensisijaisesti tutuksi tulleen Bruce Foxtonin. Ennen Stiff Little Fingersiä solisti/kitaristi Jake Burns, kitaristi Henry Cluney, basisti Gordon Blair ja rumpali Brian Faloon soittivat rockcovereita Highway Starin riveissä. Myöhemmin toisessa belfastilaisessa yhtyeessä, Rudissa soittaneen Blairin tilalle basistiksi tuli Ali McMordie. Cluney oli tähän mennessä löytänyt punkin ja esitteli sen muille yhtyeen jäsenille. Highway Staria ei koettu riittävän punkiksi nimeksi ja toimittuaan hetken nimellä The Fast yhtye valitsi nimekseen Stiff Little Fingers  The  Vibratorsin samannimisen kappaleen mukaan. Soittaessaan keikan Glenmachan Hotellissa yhtye tapasi Gordon Ogilvien, jonka oli kutsunut paikalle Colin McClellad, Jake Burnsin tuntema journalisti. McClellad järjesti yhtyeelle äänitysaikaa paikalliselta radioasemalta. Stiff Little Fingers äänitti Suspect Devicen studiossa, jota käytettiin ensisijaisesti radiomainosten tekemiseen. Kyseinen single pakattiin kasetin muotoon ja sen kansi jäljitteli kasettipommia.

Eräs levy-yhtiö soitti yhtyeelle pyytäen uutta kopiota singlestä, sillä edellinen kappale oli päätynyt vesisaaviin. Levy-yhtiössä oli nimittäin pelätty kyseeessä olleen todellisen pommin. Single lähetettiin John Peelille, joka soitti sitä taukoamatta ohjelmassaan. Tämä johti jakeludiiliin Rough Traden kanssa. Single julkaistiin yhtyeen omalla  yhtiöllä Rigid Digits ja se myi yli 30 000 kappaletta. Myöhemmin Peel teki samanlaisen palveluksen toiselle irlantilaisyhtyeelle, Derrystä kotoisin olleelle The Undertonesille. Kyseinen yhtye syytti Stiff Little Fingersiä siitä, että se teki sensaation Pohjois-Irlannin konfliktista. Stiff Little Fingers taas väitti The Undertonesin jättäneen huomioimatta sen. Stiff Little Fingersin toista singleä Alternative Ulster kaavailtiin alun perin julkaistavaksi ilmaiseksi samannimisen fanzinen kylkiäisenä. Kotimaisen punkrockin tärkeimpiin edustajiin lukeutuva Ratsia teki Alternative Ulsterista suomennoksen nimellä Kloonattu sukupolvi samannimiselle omakustannekasetilleen. SLF:n Wasted Lifen yhtye versioi debyyttipitkäsoitolleen nimellä Ne ei haluu kuunnella ja soitti coverina Fingersin ohjelmistosta myös Gotta Get Awayta. Vuoden 1978 jälkimmäisellä puoliskolla Stiff Little Fingers konsertoi Tom Robinson Bandin kanssa ja vuonna 1979 yhtye julkaisi Rough Traden kautta esikoispitkäsoittonsa Inflammable Material. Yhtyeen Island Recordsin kanssa solmima sopimus epäonnistui ja se päätyi julkaisemaan debyyttialbuminsa oman yhtiönsä kautta. Itsenäisestä julkaisusta huolimatta albumi saavutti brittilistalla sijan 14. ja yli 100 000 kappaleen myynnillään se ansaitsi hopealevyn. Menestyksestä inspiroituneena yhtye muutti Lontooseen, mutta kyseinen liike johti Faloonin ja McClellandin eroon. Gotta Gettaway -singlen aikoihin yhtyeen rumpaliksi vaihtui Jim Reilly, joka soitti myös Rock Against Racism -kiertueella, jonka esiintyjiin Stiff Little Fingers lukeutui.

 Kesällä 1979 Stiff Little Fingers sainasi Rigid Digits-yhtiönsä Chrysalis Recordsille ja seuraavana vuonna yhtye julkaisi toisen pitkäsoittonsa Nobody's Heroes. Näihin aikoihin yhtye saavutti jonkinasteista medianäkyvyyttä ja esiintyi muutaman kerran Top of the Popsissa. Vuonna 1981 oli vuorossa yhtyeen kolmas albumi Go For It, joka jäi Jim Reillyn joutsenlauluksi Stiff Little Fingersin riveissä. Kyseinen pitkäsoitto merkitsi muutosta Burnsin laulunkirjoitustyylissä, sillä albumin tekstit olivat entistäkin tummasävyisempiä. Tuttu aikuiseksi kasvamisen teema oli silti edelleen esillä esimerkiksi kappaleessa Kicking Up a Racket. Vuonna 1982 ilmestyi studioalbumi Now Then... Yhtye oli julkaissut jo Nobody's Heroesin ja Go For Itin välillä livelevyn Hanx. Now Then... oli ensimmäinen pitkäsoitto aikaisemmin Tom Robinson Bandissa vaikuttaneelle Dolphin Taylorille. Vähäisen levymyynnin ja keikkatilaisuuksien vuoksi Stiff Little Fingers lopetti toimintansa vuonna 1983. Jake Burnsin mukaan Now Then... oli yhtyeen siihen paras levy, mutta valitettavasti samalla myös paras, jonka yhtye tulisi koskaan tekemään. Myöhemmin yhtye paljasti, että sen jäsenten välit olivat kehittyneet jo todella huonoiksi. Burnsin lähdettyä Stiff Little Fingersistä hän ryhtyi musiikilliseen yhteistyöhön The Jamin basistin Bruce Foxtonin kanssa. Kaksikko äänitti demoja, mutta Foxtonille tarjoutui tilaisuus soololevyn tekemiseen, ja yhteistyö päättyi siihen. Joitakin vuosia myöhemmin vuonna 1987 Ali McMordie soitti Burnsille ja Foxtonille. Kaksikkko tapasi ja keskustelu kääntyi menestyksekkään paluun tehneisiin yhtyeisiin. Reunion tulisi koskemaan myös Stiff Little Fingersiä. Burns ja Foxton ilmoittivat suunnitelmistaan ja Cluney sekä Taylor olivat halukkaita osallistumaan reunioniin. Jotkut kriitikot suhtautuivat varauksellisesti Stiff Little Fingersin paluuseen, mutta esimerkiksi Saksassa yhtye soitti loppuunmyytyjä konsertteja.

Niinpä väliaikainen reunion muuttuikin pysyväksi yhtyetoiminnaksi. Vuonna 1991 ilmestyneellä pitkäsoitolla Flags and Emblems Foxton oli korvannut McMordien, jonka aika ei riittänyt jatkuvaan keikkailuun ja levyttämiseen. Vuonna 1993 Burns sai managerinsa kertomaan Cluneylle, ettei tämän palveluksia yhtyeessä enää kaivattu. Burnsin, Foxtonin ja Taylorin muodostama trio jatkoi toimintaansa seuraavien neljän vuoden ajan. Keikoilla yhtyeen kokoonpanoa täydensi Dave Sharp tai Ian McCallum. Vuonna 1994 yhtye julkaisi Britanniassa albumin Get A Life, joka sai Yhdysvaltain-julkaisunsa kahta vuotta myöhemmin. Kyseisen vuoden lopussa Taylor jätti yhtyeen perhesyistä ja hänet korvannut Steve Grantley oli 80-luvun lopussa soittanut yhtyeessä Jake Burns and the Big Wheel. Burnsista, Foxtonista ja Grantleysta muodostunut trio äänitti vuonna 1997 ilmestyneen albumin Tinderbox. Sillä avustanut Ian McCallum liittyi myöhemmin yhtyeen täysivaltaiseksi jäseneksi ja oli mukana vuonna 1999 ilmestyneellä albumilla Hope Street. Tammikuussa 2006 Stiff Little Fingersin kotisivulla julkaistiin ilmoitus, jonka mukaan Bruce Foxton oli jättämässä yhtyeen 15 vuoden jälkeen. Jo samassa kuussa originaalin basistin Ali McMordien kerrottiin palaavan yhtyeeseen maaliskuuhun ajoittuvan kiertueen ajaksi. Kiertue oli menestys, ja McMordie jatkoi yhtyeen basistina aina, kun se hänelle muiden sitoutumisten ohessa oli mahdollista. Tarvittaessa häntä korvasi chicagolaisyhtye Dummyn Mark DeRosa. Maaliskuussa 2007 Burns ilmoitti Stiff Little Fingersin olevan äänittämässä uutta albumia, jonka pitäisi valmistua kyseisen vuoden loppuun mennessä. Keikoillaan yhtye soitti uusia kappaleita Liar's Club ja Full Steam Backwards. Lokakuussa 2013 yhtye lanseerasi PledgeMusicilla projektin, jolla se keräsi varoja uuden albuminsa julkaisua varten. Tavoitteensa projekti saavutti viidessä tunnissa. Uuden pitkäsoiton Not Going Back äänitykset saatiin valmiiksi tammikuussa 2014. Se julkaistiin aluksi maaliskuun puolivälissä Pledgemusicin kautta ja suurelle yleisölle 11. elokuuta. Uutta pitkäsoittoa promonnut kiertue alkoi keväällä 2014 ja siihen sisältyi mm. esiintymisiä Yhdysvalloissa Summer Nationals -kiertueella, jolla soittivat lisäksi esimerkiksi The Offspring, Bad Religion ja Pennywise. Uudesta albumista muodostui yhtyeen ensimmäinen listamenestys kotimaassaan sitten vuonna 1983 ilmestyneen kokoelman All the Best. Samalla kyseinen pitkäsoitto nousi yhtyeen albumeista ensimmäisenä BBC Rock Album -listan kärkisijalle. Vuonna 2016 Stiff Little Fingersiltä ilmestyi kaksi livealbumia, Best Served Loud sekä Rockers.