torstai 5. toukokuuta 2016

Perjantain pohjat:Eräs kaikkien aikojen keskeisimmistä livelevyistä

James Brown:Live at the Apollo


Live at the Apollo on James Brownin ja hänen taustasolistiensa The Fabulous Flamesin Apollo Teatterissa Harlemissa äänittämä ja vuonna 1963 julkaistu livealbumi. Vuonna 2003 se sijoittui Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla niinkin korkealle, kuin sijalle 25. Levy nauhoitettiin 24. lokakuuta 1962 Brownin omaan piikkiin. Bobby Byrdistä, Bobby Bennettistä ja Lloyd Stallworthista muodostuneella The Fabulous Flames – taustayhtyeellä oli levytyksessä oma keskeinen asemansa ja MC Fats Gonder esitteli kolmikon Brownin itsensä tavoin albumin introssa. Brownin levy-yhtiö King Records ei aluksi ollut halukas julkaisemaan livealbumia, joka ei sisältänyt lainkaan uutta tuotantoa. Artisti ja hänen managerinsa Bud Hopgood saivat kuitenkin levy-yhtiön ylipuhutuksi. Live at the Apollo osoittautuikin nopeaksi myyntimenestykseksi. Se viihtyi Billboardin listalla 66 viikon ajan ollen parhaimmillaan listakakkosena. Albumi oli kokonaiskestoltaan vain hieman yli puoli tuntia ja dj:illä oli usein tapana soittaa levyn ykköspuoli kokonaan ja jatkaa kakkospuolella heti mainoskatkon jälkeen. Puolenvaihdos tapahtui keskellä pitkää kappaletta Lost Someone. Brown levytti useita livelevyjä Apollossa myös myöhemmin uransa aikana. Kakkososa oli vuorossa vuonna 1968 ja kolmas, myös nimellä Revolution of the Mind tunnettu vuonna 1971. MC 5:n kitaristi Wayne Kramer on maininnut Live at the Apollo-albumin olleen inspiraationa Kick Out the Jamsille. Detroitissa Please Please Please ja I’ll Go Crazy kuuluivat  yleisestikin yhtyeiden coverohjelmiston perusvalintoihin. Live at the Apollo ilmestyi cd-versiona vasta vuonna 1990. Vuonna 2004 Live at the Apollosta julkaistu Deluxe Edition – versio sisälsi lisäksi neljä bonuskappaletta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti