keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Torstain terävä:Trafficin vuoden 1967 upea debyyttialbumi

Traffic:Mr Fantasy



Mr Fantasy on Traffic-yhtyeen vuonna 1967 ilmestynyt esikoispitkäsoitto. Kotimaassaan Britanniassa se saavutti 16. sijan ja nousi Billboardin listalla sijalle 88. Albumin tekemiseen osallistuivat yhtyeen jäsenet, solisti/kosketinsoittaja Stevie Winwood, kitaristi Dave Mason, rumpali Jim Capaldi ja huilisti Chris Wood, tosin Mason jätti Trafficin ennen kyseisen pitkäsoiton ilmestymistä. Mr Fantasya edeltäneillä Trafficin singlehiteillä Paper Sun ja Hole in My Shoe sitar oli ollut dominoiva instrumentti. Itse pitkäsoitolla sitä kuultiin silti ainoastaan yhdessä levyn brittipainoksen kappaleessa, raidalla nimeltä Utterly Simple. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin erilaisella kansikuvalla nimellä Heaven is in Your Mind. Pitkäsoitto julkaistiin sekä strereo, että monoversioina ja kappaleesta Giving to You oli tarjolla kolme erilaista miksausta. Yhdysvaltain painoksella mukana olivat singlekappaleet Paper Sun, Hole in My Shoe ja Smiling Phases, mutta Dave Masonin käsialaa olleet kappaleet Utterly Simple sekä Hope I Never Find Me There oli sitä vastoin jätetty pois. Jenkkiversion päätöskappale We’re a Fade, You Missed This on itse asiassa Paper Sunin pitkän version loppuosa. Mr Fantasy saavutti myönteiset arvostelut jo ilmestymisaikanaan ja myös retrospektiivisessä tarkastelussa. Erityisen myönteistä palautetta osakseen saivat Winwoodin laulusuoritukset ja Capaldin tekstit. Jo mainittujen kappaleiden lisäksi albumin ässistä kannattaa mainita Capaldin, Winwoodin ja Woodin yhteistyötä edustava erinomainen nimiraita Dear Mr Fantasy, jossa Mason pääsee loistamaan kepin varressa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti