lauantai 21. toukokuuta 2016

Sunnuntain extra:Teksasin boogiekoneen 70-luvun viimeinen pitkäsoitto



ZZ-Top:Degüello

Vuonna 1979 ilmestynyt Degüello oli ZZ-Topin ensimmäinen albumijulkaisu kolmen vuoden levytystauon ja sitä edeltäneen Tejas-pitkäsoiton jälkeen. Albumin espanjankielinen nimi merkitsee luovuttamatonta taistelua. Kyseessä on Teksasin pienen boogiekoneen ensimmäinen Warner Brosille tehty pitkäsoitto, jolla perinnetietoista rocksoundia rikastetaan muutamissa kappaleissa puhaltimilla. Mukana on kaksi coverplaa, eli Robert Johnsonin ikiklassikoihin lukeutuva Dust My Broom sekä Isaac Hayesin ja David Porterin käsialaa oleva, ensisijaisesti soulduo Sam & Daven näkemyksenä tutuksi tullut I Thank You. Bluesahtavampaa ilmaisua albumilla tarjoavat erityisesti Fool for Your Stockings sekä monen tosi diggarin ZZ- Topin tuotannossa varsin korkealle nostama Cheap Sunglasses. I’m Bad I’m Nationwide sekä She Loves My Automobile – rypistykset lukeutuvat pitkäsoiton tunnetuimpaan ja myös varsin laadukkaaseen antiin. Lowdown Street ja Hi Fi Mama kuuluvat kumpikin trion ydinosaamisen alueeseen, edellinen rullaavammin, jälkimmäinen revittelevämmin. Kokeilevampi Manic Mechanic edustaa henoista täytemateriaalia, mutta slovarimpaa osastoa tarjoava Esther Be the One päättää tyylitajuisesti erään ZZ-Topin laadukkaimmista albumikokonaisuuksista ja samalla yhtyeen 70-lukuisen tuotannon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti