perjantai 22. huhtikuuta 2016

Lauantain pitkä:Nimensä veroinen klassikkoalbumi

Iggy & The Stooges:Raw Power

Detroitin raaoista esipunkyhtyeistä The Stooges henkilöityy suhteellisen voimakkaasti solistiinsa Iggy Popiin. Kolmanteen pitkäsoittoonsa Raw Poweriin ehdittäessä yhtyeen nimeksi olikin vaihtunut Iggy & The Stooges. Jokaista Stoogesin pitkäsoitoista voi genressään pitää klassikkona.
Debyytti sisältää 1969:n, No Funin ja I Wanna Be Your Dogin kaltaisia todellisia huippuhetkiä ja kakkospitkäsoitto Fun Housen kirkkaimmat helmet lienevät Down on the Street sekä 1970. Iggyn suurimpiin diggareihin lukeutuneen David Bowien miksaaman Raw Powerin tunnetuinta antia edustavat vitaalisuudessaan nimensä väärti  pitkäsoiton nimikappale sekä James Williamsonin raivoisan energistä kitaralatausta tarjoava avausraita Search and Destroy.
Gimme Danger on vakuuttavan tummasävyinen raita, jolla vauhtiin päästessään on Iggyn kohtalokkaan tulkinnan lisäksi tarjottavanaan herkkua myös kitaraosastolla. Your Pretty Face is Going to Hell edustaa varsin vakuuttavasti revittelevää esipunkkia. Penetration yhdistää raakaan kitaravetoiseen musiikilliseen ilmaisuunsa onnistuneesti Iggyn intensiivisen tulkinnan. I Need Somebody – raidalla pelkistetyn tehokas riffi ja melodisemmat osat saavat seurakseen laulusuorituksen, joka ei jätä varaa epäilyksille. Shake Appeal on albumin svengaava garagerockraita, jonka iskevä riffi, tiukka soolo ja Iggyn laulusuorituksen rujous kruunaavat.
Death Trip edustaa voimakkaimmin Stooges-soundin teatraalisia ja kohtalokkaita elementtejä. Albumin kappaleista vastasivat Iggy Pop ja James Williamson, mutta myös rytmiryhmän, eli Ashetonin veljesten Ronin ja Scottin osuus kokonaisuudessa on varsin merkittävä.
Ilmestyessään Raw Power jäi ostavan yleisön taholta vähälle huomiolle, eivätkä albumista laaditut arviotkaan olleet erityisen mairittelevia. Myöhemmin Raw Power on ansaitusti saavuttanut kiistattoman kulttiklassikon aseman. Esimerkiksi Kurt Cobain nimesi Raw Powerin kaikkien aikojen suosikkilevykseen.
Pitkäsoiton biiseistä Search and Destroy sekä nimikappale Raw Power ovat olleet erityisen lainattuja ja kotimaassa vaikutteita niin Iggyn laulusoundista kuin esiintymistyylistä hyödynsi erityisesti Smack-yhtyeen solisti Ilari Peltola, alias Claude. Search and Destroy kuuluikin monen muun tavoin myös Smackin  keikkaohjelmistoon. Nimiraitaa versioi esimerkiksi legendaarinen Jyri Honkavaaran luotsaama kotimaisen punkrockin kiistaton klassikkoyhtye Ratsia.
The Stooges on eräs kaikkien aikojen esipunkyhtyeistä ja Raw Power eräs kaikkien aikojen parhaista rockalbumeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti