maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tiistain tukeva:Eräs vuosikymmenten vaihteen suosituimmista hardrockyhtyeistä

Skid Row on amerikkalainen hardrockyhtye, joka perustettiin vuonna 1986 Toms Riverissä, New Jerseyssä. Sen suosion huippukausi ajoittui 80-luvun loppuun ja seuraavan vuosikymmenen alkuun. Skid Rown kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa ovat myyneet moninkertaisesti platinaa. Näihin aikoihin yhtyeen kokoonpanon muodostivat basisti Rachel Bolan, kitaristit Dave ”The Snake” Sabo ja Scotti Hill, rumpali Rob Affuso ja solisti Sebastian Bach. Vuonna 2015 yhtye muodostui Sabosta, Hillistä, Bolanista ja rumpali Rob Hammersmithista. Heistä viimeksi mainittu liittyi yhtyeeseen vuonna 2010. Maailmanlaajuisesti Skid Row on myynyt 20 miljoonaa pitkäsoittoa. Yhtye on julkaissut viisi täyspitkää studioalbumia, kolme ep:tä, kokoelmalevyn sekä livelevyn. Kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa, vuonna 1989 ilmestynyt yhtyeen nimeä kantanut albumi sekä vuonna 1991 julkaistu Slave to the Grind olivat varsin suosittuja. Niistä jälkimmäinen nousi Billboardin listakärkeen. Vuonna 1995 ilmestynyt yhtyeen kolmas pitkäsoitto Subhuman Race oli arvostelumenestys. Sebastian Bach jätti yhtyeen vuonna 1996. Johnny Solingerin vokalisoimat Skid Rown albumit; vuoden 2003 Thickskin sekä kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Revolutions Per Minute vastaanottivat ristiriitaisemmat arvostelut. Huhtikuun alussa 2015 Skid Row ilmoitti kotisivullaan Solingerin jättäneen yhtyeen. Uudeksi solistiksi valikoitui aikaisemmin TNT:ssä vaikuttanut Tony Harnell, joka kuitenkin poistui yhtyeen riveistä jo kahdeksan kuukautta myöhemmin. Dave Sabo ja Jon Bon Jovi olivat olleet ystäviä pitkän aikaa. Heillä oli sopimus, jonka mukaan musiikkibisneksessä ensin menestynyt auttaisi toista. Bon Jovin manageri Doc McGhee sainasikin Skid Rown Atlantic Recordsille 1988. Debyyttilevynsä yhtye äänitti esimerkiksi Ozzy Osbournen ja Extremen kanssa työskennelleen Michael Vagenerin kanssa. Albumi äänitettiin Wisconsinin Lake Genevan Royal Recordersilla. Myöhemmin Skid Row toimi New Jersey – pitkäsoittonsa tiimoilta kiertueella olleen Bon Jovin lämmittelyesiintyjänä. Tammikuussa 1989 julkaistu Skid Rown esikoispitkäsoitto myi viisinkertaisesti platinaa ja sisälsi singlehitit 18 and Life, I Remember You sekä Youth Gone Wild. Ensimmäisen konserttinsa Britanniassa Skid Row soitti Milton Keynes Bowlilla 19. elokuuta 1989 ja mukana olivat myös Vixen ja Europe.


Seuraavana iltana Skid Row heitti menestyksekkään clubikeikan Lontoon Marqueella. Edelleen Vagenerin tuottama, kesäkuussa 1991 ilmestynyt yhtyeen kakkosalbumi Slave to the Grind nousi suoraan Billboardin listakärkeen. Edeltäjäänsä verrattuna se edusti raskaampaa soundia; pitkäsoiton nimikappaleessa oli jopa vaikutteita speedmetallista. Albumin singlehittejä olivat Monkey Business ja Wasted Time. Albumia seurasi maailmankiertue, jonka aikana Skid Row lämmitteli Guns N’ Rosesia vuonna 1991 ja soitti seuraavana vuotena Doningtonin festivaaleilla. Suurella osalla Slave to the Grind – kiertuetta lämmittelijänä soitti Pantera Nirvanan kieltäydyttyä kunniasta. Syyskuussa 1992 julkaistiin ep B Sides Ourselves. Yhtyeen kolmannen pitkäsoiton tuottajaksi valikoitui Bob Rock. Maaliskuussa 1995 ilmestynyt Subhuman Race nousi top 40:ään ja saavutti hyvät arvostelut, vaikkei ollut edeltäjiensä veroinen myyntimenestys. Yhdysvaltain-kiertueellaan Skid Row lämmitteli Van Halenia. Loppuvuodesta 1996 Sebastian Bach sai lähteä yhtyeestä. Muut yhtyeen jäsenet eivät nimittäin suostuneet toimimaan Kissin lämmittelijänä. Neljä vuotta myöhemmin Skid Row lämmitteli kuitenkin Kissin vuoden 2000 jäähyväiskiertuetta. Kahta vuotta aikaisemmin Skid Row oli julkaissut ensimmäisen kokoelma-albuminsa 40 Reasons:The Best of Skid Row. Vuonna 1999 Johnny Solinger korvasi Sebastian Bachin ja Skid Row soitti Kissin lisäksi esimerkiksi Poisonin kanssa. Vuonna 2002 Skid Row osallistui kiertueelle Rock Never Stops. Seuraavana vuonna ilmestynyt Thicksikin oli yhtyeen ensimmäinen studioalbumi kahdeksaan vuoteen. Lokakuussa 2006 ilmestyneellä Revolutions Per Minute – pitkäsoitolla Vagener oli tehnyt paluun yhtyeen tuottajana. Helmikuussa 2013 Skid Row solmi sopimuksen Megaforce Recordsin kanssa ja ilmoitti julkaisevansa uuden albuminsa kolmena erillisenä ep.nä. United World Rebellion:Chapter One julkaistiin kyseisen vuoden huhtikuussa. Kakkososa Rise of the Damnation Army oli vuorossa elokuussa 2014. Solinger sai lähteä yhtyeestä huhtikuussa 2015. TNT:n Tony Harnellin kanssa yhtye äänitti uuden version klassikkokappaleestaan 18 and Life ilmaiseksi ladattavana singlenä. Jo joulukuussa Harnell joutui jättämään yhtyeen terveydellisistä syistä. Vuoden 2016 helmikuussa soitetussa konsertissa uutena solistina kuultiin ZP Theartia. Hänestä tuli yhtyeen virallinen jäsen  silti vasta vuoden 2017 tammikuussa. Maaliskuussa 2018 ilmoitettiin United World Rebellion -trilogian kolmannen osan olevan täyspitkä albumi, joka tulee ilmestymään vuoden 2019 aikana. Mainitun vuoden tammikuussa ilmestyi digitaalisesti remasteroitu versio Skid Rown esikoisalbumista bonuskappaleenaan Forever ja samalla julkaistiin yhtyeen 28. huhtikuuta 1989 Westminsterissä, Kaliforniassa soittama konsertti. Skid Rown jäsenillä ei omien sanojensa mukaan ollut tekemistä uusintajulkaisun kanssa. Kesällä 2019 yhtyeen originaalisolisti Sebastian Bach ilmoitti soittavansa yhtyeen esikoisalbumin kokonaisuudessaan konsertissa sen 30-vuotisen olemassaolon kunniaksi ja esitti avoimen kutsun muille Skid Rown jäsenille saapua soittamaan lavalle hänen kanssaan toiveenaan Skid Rown todellinen reunion. Kitaristi Dave Sabo kieltäytyi tarjouksesta, mutta rumpali Rof Affuso ilmoitti liittyvänsä mukaan Sebastian Bachin kiertueelle. Skid Rowssa vokalisoinut Johnny Solinger menehtyi 26. kesäkuuta 2021.Helmikuussa 2022 The Music Universelle antamassaan haastattelussa Sabo kertoi yhtyeen kuudennen albumin alustavan julkaisupäivämäärän, joka olisi hänen 58-vuotissyntymäpäivänsä, eli 16. syyskuuta 2022. 23. maaliskuuta samana vuonna Skid Row ilmoitti uuden solistinsa olevan Erik Grönwall. Uuden pitkäsoiton The Gang's All Here julkaisupäivämääräksi tarkentui 14. lokakuuta. Maaliskuussa 2023 Sabo ilmoitti Skid Rown alkaneen kirjoittaa materiaalia seitsemättä studioalbumiaan varten. Maaliskuun lopussa 2024 Skid Row saattoi päätökseen siirtyneen kiertueensa Austaliassa. Yhtye ilmoitti Grönwallin jättäneen yhtyeen terveyssyistä ja Lzzy Halen vastaavan solistin tehtävistä useissa yhtyeen tulevista konserteista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti