keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Torstain terävä:The Runawaysin leadvokalisti ja paljon muuta

30. marraskuuta 1959 syntynyt Cherie Ann Currie on amerikkalainen muusikko, solisti, lauluntekijä, näyttelijä ja taiteilija. 70-luvun puolivälistä eteenpäin hän vaikutti losangelesilaisen rockyhtyeen The Runawaysin leadvokalistina. The Runawaysin jälkeen Curriesta tuli sooloartisti. Myöhemmin hän lyöttäytyi yhteen identtisen kaksossisarensa Marie Currien kanssa ja kaksikko julkaisi yhteisen albumin. Duettona toteutettu Since You Been Gone nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle. Yhteiset levytykset julkaistiin yhtyenimellä Cherie and Marie Currie. Cherie on myös tullut tunnetuksi roolistaan elokuvassa Foxes. Currien äiti on näyttelijätär Marie Harmon. Currie kasvoi Encinossa kolmen sisaruksen kanssa. Currie toimi The Runawaysin päävokalistina muun yhtyeen koostuessa kitaristi/solisti Joan Jettistä, kitaristi Lita Fordista, rumpali Sandy Westistä sekä  Currien Runawaysissä vaikutusaikaan yhtyeessä basisteina toimineista Jackie Foxista ja Vicki Bluesta. Bomb! -musiikkilehti kuvasi Currieta Iggy Popin ja Brigitte Bardotin kadonneeksi tyttäreksi. Currie liittyi The Runawaysiin vuonna 1975 ollessaan 15-vuotias. Yhtyeen ehkäpä tunnetuin kappale Cherry Bomb kirjoitettiin häntä varten koe-esiintymistilaisuudessa. Arviot Currien ja yleisesti The Runawaysin vaikutuksesta naisrockiin eroavat. Yhtye oli joka tapauksessa kiistatta tyylisuuntansa eräänlainen pioneeri. Currie oli mukana The Runawaysissa pitkäsoittojen The Runaways, Queens of Noise ja Live in Japan ajan, joiden jälkeen hän siirtyi soolouralle. Currien sopimus Mercury Recordsin kanssa käsitti neljä albumia, mutta The Runawaysin jäsenenä hän ehti julkaista ainoastaan kolme pitkäsoittoa. Currie oli yhden albumin velkaa ja ensimmäisen soololevynsä Beauty's Only Skin Deep hän julkaisi Polydor Recordsilla. Se sisälsi muun muassa Cherien ja Marien dueton Love at First Sight. Cherie ja Marie tekivät Yhdysvaltain-kiertueen vuonna 1977 ja Marien saapuessa vokalisoimaan encoreihin, yleisö repesi.

 Seuraavana vuonna vuorossa oli kiertue Japanissa ja siellä Curriet esiintyivät useissa tv-show:issa. Yhtyeen nimeksi vaihtui Cherie and Marie Currie ja se levytti albumin Messin' with the Boys Capitol Recordsille ja toisen pitkäsoiton Young and Wild Ravenille. Longareista ensin mainittu ilmestyi vuonna 1980 ja se saavutti melko runsaasti radiosoittoa. Cherie ja Marie promotoivat kyseistä albumia esiintymällä esimerkiksi Sha Na Na Showssa ja Mike Douglas Showssa. Vuonna 1998 ilmestynyt Young and Wild oli kokoelma-albumi. Se sisälsi kappaleita Beauty's Only Skin Deepiltä, Messin' with the Boysilta ja The Runawaysin kokoelmalevyltä Flaming Schoolgirls. Lisäksi mukana oli yksi uusi kappale, jota Marie oli ollut mukana kirjoittamassa. Currien kaksossiskot kirjoittivat, lauloivat ja tuottivat kappaleita The Rosebud Beach Hotel -elokuvaan ja sen soundtrackille. Elokuvassa kaksikko näytteli ja vokalisoi. Cherie näytteli vuonna 1980 ilmestyneessä elokuvassa Foxes Jodie Fosterin kanssa. Hän sai elokuvadebyytistään hyvät arviot, mikä johti rooleihin useissa muissa elokuvissa. Niistä mainittakoon Parasite, Wavelenght, Twilight Zone:The Movie sekä Rich Girl. Currie on vieraillut useissa televisio-ohjelmissa, kuten Matlock and Murder ja She Wrote. Vuonna 1984 Cherie oli Brendan roolissa Savage Streetsissä, mutta hänen paikkansa otti Linda Blair. Samana vuonna Curriella oli solistin rooli fiktiivisessä yhtyeessä  The Dose elokuvassa This is Spinal Tap, mutta loppujen lopuksi hänen hahmonsa ei päässyt mukaan elokuvaan. Currie vieraili solistina Shamelessin vuoden 2013 albumilla Beautiful Disaster. Samana vuonna hän julkaisi singlet vanhan yhtyetoverinsa Lita Fordin sekä Glenn Danzigin kanssa. Uusi pitkäsoitto Reverie ilmestyi kuluvana vuonna. Sillä vierailevat Lita Ford, Currien poika Jake Hayes sekä ex-manageri, jo edesmennyt Kim Fowley. Albumin tiimoilta tehtävän brittikiertueen vieraana on Last Great Dreamers. 2000-luvulla Currie on tullut tunnetuksi puuleikkaustöistään, joissa hän käyttää moottorisahaa. Moottorisahataidetta Currie on harjoittanut vuodesta 2002 lähtien ja vuonna 2005 hän piti aihetta koskevan näyttelyn Chatsworthissa, Kaliforniassa. Currien moottorisahataide on ollut esillä myös useissa melko tuoreissa tv-ohjelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti