Tiistain tukeva:Klassikkohittejä levyttänyt keskeinen countryn ja soulin edustaja

26. heinäkuuta 1940 syntynyt ja kuudes joulukuuta 2011 edesmennyt, paremmin taiteilijanimellään Dobie Gray tunnettu Lawrence Darrow Brown oli amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä, jonka musiikillinen tyylilajien kirjo käsitti soulin, popin, countryn ja musiikkiteatterin. Hänen suurimpia hittejään ovat vuonna 1965 ilmestynyt The In Crowd sekä vuoden 1973 suurimpiin hitteihin lukeutuva Drift Away, joka myi yli miljoona kappaletta ja on edelleen ahkerassa radiosoitossa. Brown syntyi lähellä Teksasia. Gospelmusiikin hän löysi baptistina toimineen isoisänsä kautta. 1960-luvun alussa hän muutti Los Angelesiin aikomuksenaan luoda uraa näyttelijänä. Samanaikaisesti Brown toimi rahaa ansaitakseen myös solistin tehtävissä. Käyttäen taiteilijanimiä Leonard Ainsworth, Larry Curtis ja Larry Denis hän teki levytyksiä useille paikallisille levy-yhtiöille. Sonny Bonon avustuksella Brown löysi tiensä pieneen itsenäiseen levy-yhtiöön nimeltä Stripe Records. Siellä artisti nimettiin Dobie Grayksi. Ensimmäisen pienen singlemenestyksensä Gray saavutti vuonna 1963 seitsemännellä singlellään Look at Me, joka sijoittui Billboardin listalla sijalle 91. Hänen debyyttialbuminsa Look! ei sitä vastoin menestynyt. Tilanteeseen tuli muutos vuonna 1965, jolloin Grayn originaali levytys kappaleesta The In Crowd nousi sijalle 13. Myöhemmin samana vuonna kappaleen levytti Petula Clark ja sen instrumentaaliversiosta vastasi Ramsey Lewis. Billy Pagen kirjoittama, hänen veljensä Genen sovittama ja Fred Darianin tuottama kappale nousi yhdenneksitoista Yhdysvaltojen R&B-listalla ja myös Britanniassa sen sijoitus oli 25. Sen seuraaja; Kayen, Hal Blainen ja Larry Knechtelin kaltaisten huippumuusikoiden kanssa levytetty See You at the Go-Go nousi sekin Billboardin Hot 100-listalle. Singlejä seurannut pitkäsoitto Dobie Gray Sings For In Crowders That Go Go sisälsi myös artistin omaa käsialaa olleita kappaleita.

Gray jatkoi levytyksiään pienille levy-yhtiöille, joista mainittakoon Charger ja White Whale. Lisäksi hän oli mukana useiden elokuvien soundtrackalbumeilla. Gray vietti useita vuosia työskennellen näyttelijänä. Kyseiseen toimenkuvaan kuului muun muassa kaksi ja puoli vuotta kestänyt pesti Los Angelesin Hairin tuotannoissa. Los Angelesissa työskennellessään Gray liittyi vuonna 1970 solistiksi ja perkussionistiksi yhtyeeseen nimeltä Pollution. Yhtyeen managerina toimi näyttelijä Max Baer Jr. ja se julkaisi kaksi soulvaikutteilla höystettyä psykedeelistä rockia edustanutta albumia; Pollution I ja Pollution II. Yhtyeen jäsenistöön kuuluivat lisäksi solisti Tata Vega ja kitaristi/solisti James Quill Smith, joista jälkimmäinen toimi myös A&M Recordsin demoäänittäjänä lauluntekijä Paul Williamsin kanssa. Vuonna 1972 Gray sai levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa hieman ennen kuin kyseisestä levy-yhtiöstä tuli osa MCA:ta. Hän levytti pitkäsoiton Paul Williamsin veljen Mentor Williamsin tuottamana Nashvillessa. Levytettyjen kappaleiden joukossa oli Mentor Williamsin käsialaa ollut Drift Away, joka sisälsi myös Reggie Youngin tekemän kitarariffin. Kappale nousi viidenneksi Yhdysvaltojen poplistalla ja siitä muodostui Dobie Grayn tunnetuin. Myös Billboardin listalla kappale nousi sijalle 17., myi yli miljoona kappaletta ja saavutti kultasinglen heinäkuussa 1973. Sitä seurannut näkemys Tom Jansin runsaasti versioidusta Lovin' Armsista saavutti sijan 61. Gray työsti MCA Recordsille myös kolme pitkäsoittoa; Drift Away, Lovin' Arms sekä Hey Dixie. Grayn mukaan MCA ei kuitenkaan tiennyt, kuinka kyseisiä levyjä olisi pitänyt markkinoida; tummaihoisen artistin sijoittaminen countrymusiikin markkinoille oli vaikeaa.

 70-luvun puolivälissä Gray muutti Nashvilleen ja solmi uuden levytyssopimuksen Capricorn Recordsin kanssa. Hän kirjoitti kappaleita yhteistyössä Troy Sealsin kanssa. Grayn viimeiset 70-luvun soolosinglet olivat If Love Must Go vuonna 1976 ja kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt You Can Do It . Niistä viimeksi mainittu muodostui top 40-hitiksi. Tämän jälkeen Gray keskittyi kirjoittamaan kappaleita muille artisteille, joista mainittakoon Ray Charles, George Jones ja Don Williams. 70-luvun aikana hän konsertoi Euroopassa, Australiassa ja Afrikassa. Etelä-Afrikassa Gray teki useita menestyksekkäitä kiertueita. Levytysten pariin Gray palasi 80-luvun puolivälissä. Hän oli nyt Capitol Recordsin artisti ja levytti tuottaja Harold Sheddin kanssa. Muutamat Grayn singlet sijoittuivat Yhdysvaltojen countrylistoille vuosina 1986–87 ja parhaiten niistä menestyi top 40-hitiksi, eli sijalle 35. yltänyt That's One to Grow On. Hänen countryalbumeihinsa lukeutui vuonna 1986 ilmestynyt From Where I Stand ja Gray oli myös säännöllinen esiintyjä Charlie Danielsin suosituissa Volunteer Jam -konserteissa. Gray toimi myös solistina useissa tv- ja radiomainoksissa. Vuonna 1997 häneltä ilmestyi pitkäsoitto Diamond Cuts, joka sisälsi sekä uutta tuotantoa että uudelleen levytettyä vanhempaa materiaalia. Vuonna 2000 Wigan Casinon dj Kev Roberts sai valmiiksi Northern Soul- diggareiden keskuudessa järjestetyn kyselyn, jonka tuloksena syntyi 500 parhaan northern soulia edustaneen kappaleen lista. Kymmenen parhaan joukkoon sijoittui Grayn vuonna 1966 levyttämä Out on the Floor, josta tosin muodostui brittihitti vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Drift Awaysta tuli uudelleen hitti vuonna 2003, kun Gray levytti sen uudestaan duettona Uncle Krackerin kanssa tämän pitkäsoitolle No Stranger to Shame. Billboardin listalla uusioversio sijoittui yhdeksänneksitoista. Gray menehtyi Nashvillessa kuudes joulukuuta 2011 syöpäleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.