Tiistain tukeva:Jefferson Airplanen ja Hot Tunan kitaristi ja paljon muuta

23. joulukuuta 1940 syntynyt Jorma Ludvig Kaukonen Jr. on amerikkalainen blues, folk- ja rockkitaristi, jonka tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuvat Jefferson Airplane ja Hot Tuna. Sadan parhaan kitaristin listallaan Rolling Stone rankkasi Kaukosen sijalle 54. Washington DC:ssä syntyneellä Kaukosella on suomalalaiset isovanhemmat ja äitinsä puolelta venäjänjuutalaiset sukujuuret. Kitaransoiton hän opetteli teini-iässä. Ennen Washingtoniin muuttoa Kaukosen perhe asui Filippiineillä ja vaihtoi asuinpaikkaa usein isän työtehtävien mukaan. Washingtonissa teinit Kaukonen ja tuolloin kuusikielistä kitaraa soittanut tuleva Jefferson Airplane -basisti Jack Cassidy perustivat yhtyeen The Triumphs. Antiochin collegessa opiskellessaan Kaukosen ystävä Ian Buchanan opetti hänelle sormitekniikkaan perustunutta kitaransoittoa. Buchanan myös tutustutti Kaukosen Reverend Gary Davisin musiikkiin. Davisin kappaleilla on ollut merkittävä osuutensa Kaukosen repertuaarissa koko hänen uransa ajan. Vuonna 1962 Kaukonen muutti San Francisco Bayn alueelle ja Santa Claran yliopistoon. Hän toimi San Josen Benner Music Companyssa kitaransoiton opettajana. Bluespuristina itseään pitäneellä Kaukosella ei ollut kunnianhimoa soittaa rockyhtyeessä. Sooloartistina Kaukonen soitti kahviloissa.  Akustisine kitaroineen häntä kuullaan Janis Joplinin historiallisella vuoden 1964 nauhoituksella. Se tunnetaan nimellä Typewriter Sessions, sillä taustalla kuullaan Kaukosen ensimmäisen vaimon Margaretan naputtavan kirjoituskoneella. Jefferson Airplanen perustajajäsen Paul Kantner pyysi Kaukosta yhtyeensä harjoituksiin. Kaukonen vakuuttui sähkökitaraa varten tarjolla olleiden efektien määrästä. Vaikkei Kaukonen Jefferson Airplanessa ollessaan ollut erityisen keskeinen biisintekijä tai solisti, hänen vaikutuksensa useisiin yhtyeen tuotannon merkittäviin kappaleisiin oli silti huomattava.

 Kakkosalbumi Surrealistic Pillown kappaleessa Embryonic Journey Kaukonen esittelee virtuoositeettiään akustisen kitaran parissa. Seuraavalla albumilla After Bathing at Baxter's Kaukonen esitteli raaempaa soundia, jollaiseen häntä olivat inspiroineet etenkin Paul Butterfield Bluesbandin kitaristi Mike Bloomfield sekä Cream, jotka kumpikin olivat konsertoineet San Franciscossa. Tyylilliset muutokset olivat erityisen selkeästi kuultavissa happorockia edustaneessa kappaleessa Last Wall of the Castle sekä yli yhdeksänminuuttisessa instrumentaalikappaleessa Spare Scaynge, jonka Kaukonen oli kirjoittanut Airplanen rytmiryhmän; basisti Jack Casidyn ja rumpali Spencer Drydenin kanssa. Kyseiselle kappaleelle tunnusomainen improvisaatio oli keskeistä myös vuonna 1968 nauhoitetuissa vapaamuotoisissa jamikappaleissa Thing ja Bear Melt. Live at the Fillmore East -albumin kansiteksteissä Kaukonen kirjoittaa kyseisten kappaleiden sisältävän monimutkaisia, harjoiteltuja sovituksia. Kaksi Hot Tuna -yhtyeen avaintuotantoon lukeutuvaa kappaletta; Rock Me Baby sekä gospelkappale Good Shepherd levytettiin myös vuosien 1968-69 aikana. Jefferson Airplanen vuoden 1968 pitkäsoitolta Crown of Creation löytyvä kappale Star Track on myös Kaukosen käsialaa. Sen teksti käsittelee elämistä nopeasti saavutetun kuuluisuuden kanssa. Vuoden 1971 Jefferson Airplane -albumilla Bark on kolme Kaukosen sävellystä; instrumentaali Wild Turkey, Feel So Good sekä tekstinsä osalta omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä Third Week in Chelsea. Jefferson Airplanen 70-luvun viimeiselle studialbumille Long John Silver Kaukonen sävelsi kappaleet Trial by Fire, jota hän soittaa edelleen konserteissaan sekä albumin raskaan päätöskappaleen Eat Starch Mom, joka lienee ainoa Kaukosen säveltämä kappale, jossa Grace Slick on leadvokalistina.

 60- ja 70-lukujen vaihteessa Kaukonen ja Casidy perustivat yhtyeen Hot Tuna, jonka kanssa he saattoivat soittaa niin pitkään kuin halusivat. Yhtyeen varhaisessa inkarnaatiossa olivat mukana Airplanen vokalisti Marty Balin sekä rumpali/vokalisti Joey Covington. Kyseinen line up tuli tiensä päähän tehtyään epäonnistuneen levytysmatkan Jamaikalle. Sen tuloksia ei koskaan julkaistu. Kaukosen ja Casidyn muodostamasta Hot Tunasta muodostui Kaukoselle kanava esitellä taitojaan akustisen bluesin soittajana. Yhtyeen debyyttialbumi oli täysin akustinen ja äänitetty livenä. Jefferson Airplanen hajottua vuonna 1972 Hot Tuna muuttui sähköiseksi. Airplanen loppuaikoina viulistina toiminut Papa John Creach liittyi yhtyeeseen kahden seuraavan pitkäsoiton ajaksi. Kappaleella Ja Da (Keep on Truckin') Hot Tuna saavutti FM-radiohitin. Se oli yhtyeen kolmannelta ja samalla ensimmäiseltä studioalbumilta Burgers. Kaukosen osuus biisintekijänä kasvoi merkittävästi ja Hot Tunan seuraava albumi Phosphorescent Rat olikin ainoastaan yksi coverkappale. Viidennestä, vuonna 1974 ilmestyneeestä pitkäsoitostaan America's Choice lähtien yhtyeen kokoonpanoa täydensi rumpali Bob Steeler. Tämä merkitsi Hot Tunan soittovolyymin kasvua ja myös yhtyeen musiikillinen tyyli muuttui lähemmäksi voimatrio-tyyppistä soitantaa. Samalla Kaukosen tekstit saivat mystisiä sävyjä. Hot Tuna tuli tunnetuksi pitkistä konserteistaan ja instrumentaalijammailustaan. Vuonna 1974 Kaukonen levytti myös ensimmäisen ja menestyksekkäimmän sooloalbuminsa Quah yhdessä Tom Hobsonin kanssa. Jack Casidyn tuottama albumi sisälsi yllättäen myös jousia ja Kaukonen esitteli sillä akustista sormitekniikkaansa. Hän konsertoi ahkerasti koko 70-luvun sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Hot Tuna hajosi siltä erää vuonna 1978 ja Kaukonen julkaisi ensin toisen sooloalbuminsa Jorma, joka oli yhdistelmä hänen akustista ja sähköistä tyyliään.

 Seuraavaksi Kaukonen muodosti yhtyeen Vital Parts. Sen rumpaleina ehtivät vaikuttaa Bob Steeler, Danny O' Brien ja John Hanes. Basistina oli Denny DeGorio ja vuonna 1980 yhtyeeltä julkaistiin albumi Barbeque King. Yleisö ei lämmennyt Kaukosen punkahtavalle imagolle ja albumi sai siinä määrin vaisun vastaanoton, että RCA pudotti Kaukosen palkkalistoiltaan. Kaukonen jatkoi sooloartistina soittaen ympäri Yhdysvaltoja isoissakin keikkapaikoissa, kuten Philadelphian Chestnut Cabaretissa, New Jerseyn Capitol Theatressa ja New Yorkin Port Chesterissä. Kuten Hot Tunan aikoina, Kaukonen soitti huomattavan pitkiä settejä. Yleensä hän aloitti tunnin akustisella osuudella soittaen sitten kaksi tuntia sähköisesti. Hot Tunan reunion ajoittui 80-luvun loppuun. Yhtyeen vuoden 1988 konsertissa Fillmore Auditoriumissa lavalle saapuivat yllätyksellisesti Airplanen Paul Kantner ja Grace Slick. Menestyksekkääksi osoittautunut esiintyminen helpotti osaltaan Jefferson Airplanen vuoden 1989 paluukiertueen ja albumin toteutumista. Vuonna 1984 Kaukonen oli mukana Robert Hunterin albumilla Amagamalin. Julkaisijana oli Relix Records, joka toimi Hot Tunan levy-yhtiönä vuoteen 2000 ja julkaisi yhtyeeltä albumit Classic Hot Tuna Acoustic, Classic Hot Tuna Electric, Live at Sweetwater ja Live at Sweetwatet Two. Kaksi merkittävää albumia, joilla Kaukonen oli mukana, ovat David Crosbyn vuoden 1971 If I Could Only Remember My Name sekä Warren Zevonin vuoden 1989 pitkäsoitto Transverse City.  Vuonna 1999 Kaukonen soitti useita konsertteja Phil Lesh & Friendsin kanssa. Nykyisin Kaukosella on soolodiili Red House Recordsin kanssa. Jack Casidyn ja esimerkiksi Barry Mitterhoffin kanssa Kaukonen levyttää ja keikkailee edelleen Hot Tunan nimellä. Kaukosen vuoden 2002 erinomaiset arvostelut saavuttaneella albumilla Blue Country Heart hän teki yhteistyötä nashvillelaisen bluegrass-yhtyeen kanssa. Kaukosen tuorein sooloalbumi on vuoden 2015 helmikuussa julkaistu Ain't in No Hurry. John Hurlbutin kanssa hän on työstänyt vuosina 2020 ja 2021 ilmestyneet pitkäsoitot The River Flows ja The River Flows Volume Two.