Keskiviikon klassikko:Supertrion ainoa studioalbumi

Beck Bogert & Appice

1960-luvun loppupuolen amerikkalaisen psykedeelisen rockin keskeisiin yhtyeisiin kuuluneen ja myös heavyrockin peruskiviä muuranneen Vanilla Fudgen rytmiryhmän muodostaneet basisti Tim Bogert ja joulukuun puolivälissä 69 vuotta täyttänyt rumpali Carmine Appice olivat suunnitelleet yhteistä yhtyettä The Yardbirdsissä ja Jeff Beck Groupissa vaikuttaneen kitaristivirtuoosi Jeff Beckin kanssa jo vuonna 1969, mutta Beckin auto-onnettomuus oli tuolloin pistänyt suunnitelmat jäihin. Appice ja Bogert olivat mukana tanakkaa boogierockia esittäneessä ja neljä pitkäsoittoa julkaisseessa Cactus-yhtyeessä, jonka jälkeen aika lyöttäytyä yhteen Beckin kanssa oli oikea. Superryhmä Beck Bogert & Appice julkaisi ainokaisen studioalbuminsa vuonna 1973. Kahdeksan kappaleen kokonaisuus sisältää useammankin lainan. Stevie Wonderin tuolloin tuoreesta Superstitionista muodostui pieni hitti myös tälle supertriolle. Black Cat Moan edustaa jamitteluhengessään tyylillisesti voimakkaimmin Cactusta. Oman tuotannon huippuhetkiin lukeutuu etenkin erinomaisen tanakan musisoinnin ja psykedeelissävytteiset lauluosuudet yhdistävä Lady. Oh to Love You on upean melodinen, tyylikkään seesteinen balladi. Living Alone on esimerkillisesti rullaava, iskevän kertosäkeen omaava rockpala. Lose Myself with You tarjoaa hieman progehtavampia sävyjä erinomaisten komppien ja laulusuoritusten kera. Sweet Sweet Surrender edustaa tyylikästä slovariosastoa Beckin päästessä lopuksi sooloilemaan olan takaa.  Curtis Mayfieldin ohjelmistosta poimittu I’m So Proud on leppeän tyylitajuinen päätös onnistuneelle albumille. Beckin, Bogertin ja Appicen yhteinen musiikillinen matka jäi kuitenkin valitettavan lyhyeksi. Jeff Beckin ja rytmiryhmän tiet nimittäin erkanivat jo seuraavana vuonna trion ollessa levyttämässä toista pitkäsoittoaan. Studiolevytysten osalta jäljelle jäi kuitenkin yhden pitkäsoiton verran erinomaista musiikkia.