Torstain terävä:Kotimaisen äijärockin klassikon esikoisalbumi

 Ronski & Exotic:Ronski & Exotic

Vuonna 1975 ilmestynyt Ronski & Exotic on samannimisen Åminneforsissa vuonna 1968 perustetun kotimaisen classic rockin sanansaattajan esikoisalbumi. Aluksi yhtye toimi hieman laajemmalla kokoonpanolla nimellä Exotic ja vuodelta 1970 sillä on plakkarissaan Lahdessa voitettu popmestaruus. Ronski & Exoticin kokoonpanon muodostivat myös sen toimintaa jatkaneessa Ronski Gangissa vaikuttavat Sjöblomin veljekset Harry, eli Ronski (laulu) ja Hans, eli Hate (rummut/laulu) sekä basisti Kaj "Misteri" Eklund. Exoticin kitaristina vaikutti joitakin vuosia sitten sitten edesmennyt Kaj "Kajje" Lindström. Ronski & Exoticin ensisingle oli myös yhtyeen esikoisalbumin avaava tanakka näkemys Sam Cooken originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Shake. Ronski & Exoticin debyyttipitkäsoitto sisältää myös useampia muita lainakappaleita. Niistä ehdottomasti tunnetuin on Chuck Berryn Rock N' Roll Music. Peter Greenin aikaiselta brittibluesin ydinryhmään lukeutuvalta Fleetwood Macilta versioituvat Someones' Gonna Get Their Heads Kicked In Tonite sekä instrumentaaliversio kaunokista Man of the World. Brian Poole and The Tremeloesin levytyksenä kenties tunnetuin Do You Love Me versioituu vakuuttavasti ja Hate Sjöblom vokalisoi 10CC-yhtyeen tuossa vaiheessa melko tuoreen hitin Rubber Bullets. Omasta tuotannosta Ronski & Exoticin debyytillä parhaimmistoon lukeutuvat koko yhtyeen yhteistyötä edustava svengaava instrumentaalikappale Railroad Boogie, vallaton Bad Lover sekä albumin päättävä otsikkonsa veroinen We Gotta Feel Good. 1970-luvun puoliväliin mennessä jo varsin ahkerana keikkayhtyeenä tunnetun Ronski & Exoticin esikoisalbumi saavutti mukavasti vastakaikua yleisöltä. Kakkosalbuminsa Here We Come yhtye nauhoitti Tukholmassa ja mainitusta pitkäsoitosta muodostui yli 20 000 kappaleen myynnillään Ronskin ja kumppaneiden suurin myyntimenestys.

Keskiviikon klassikko:Humble Pien vuoden 1973 tupla-albumi

 Humble Pie:Eat It

Huhtikuussa 1973 A& M Recordsin julkaisemana ilmestynyt Eat It on brittiläisen rockyhtyeen Humble Pien kuudes albumi. Billboardilla mainitun pitkäsoiton paras sijoitus oli sijalla 13., Britanniassa sijalla 34. ja Australiassa yhdeksäntenä. Steve Marriott oli kaavaillut taustalaulajattaria mukaan Humble Pien lineupiin jo varhain. Hän oli yhteydessä Venetta Fieldsiin ja pyysi tätä hankkimaan kaksi muuta solistia. Fieldsin valinnat kohdistuivat aikaisemmin Raelettsissä vokalisoineisiin Clydie Kingiin ja Sherlie Matthewsiin. Kolmikko muutti Lontooseen ja alkoi esiintyä nimellä The Blackberries. Matthews jättäytyi keikkailuista perhesyihin vedoten ja hänen paikkansa otti Billie Barnumin. Tupla-albumi Eat Itin ensimmäinen levypuolisko koostuu Steve Marriottin kirjoittamista rockkappaleista, toinen sisältää klassisia R&B-covereita, joista tunnetuimmat ovat näkemykset Ray Charlesin I Believe to My Soulista sekä Ike and Tina Turnerin Black Coffeesta, kolmas Marriottin akustisia kappaleita ja neljäs Green's Playhousessa, Skotlannissa taltioituja livebiisejä.Kyseessä on Humble Pien toinen tupla-albumi vuonna 1971 ilmestyneen konserttitaltioinnin Performance:Rockin' the Fillmoren jälkeen. Steve Marriottin itsensä tuottama Eat It nauhoitettiin Humble Pien tuotannosta ensimmäisenä hänen uudessa, Moretonissa, Essexissä sijainneessa kotistudiossaan.

Tiistain tukeva:1960-luvun puolivälissä vaikuttanut brittiläinen mod-yhtye

St. Louis Union oli Manchesterista kotoisin ollut ja 60-luvun puolivälissä vaikuttanut brittiläinen rockyhtye, joka lukeutui osaksi modrock-skeneä. Sen originaalikokoonpanon muodostivat solisti Tony Cassidy, kitaristi Keith Millar, tenorisaksofonisti/huilisti Alex Kirby, kosketinsoittaja David Tomlinson, basisti John Nichols ja rumpali Dave Webb. 15. elokuuta 1965 yhtye voitti Wimbledon Palaisissa pidetyn ja Melody Makerin järjestämän National Beat Contestin. Samaisessa kilpailussa The Pink Floyd jäi kakkossijalle. Raadissa olivat mukana The Holliesin Graham Nash, Radio Londonin dj Kenny Everett ja tv:n musiikkiohjelman Ready Steady Go Vicki Wickham. St. Louis Unionin kilpailuvoiton palkintoihin sisältyi Hammond-urku, levytyssopimus Decca Recordsin kanssa sekä esiintyminen ABC TV:n ohjelmassa Lucky Stars. Yhtyeen managerina vaikutti Terry Smith ja agentteina Kennedy St. Artists. Kilpailuvoiton seurauksena St. Louis Union teki ensimmäisen tv-esiintymisensä 18. elokuuta 1965 Granada TV:n ohjelmassa Scene at 6:30. Yhtyeen ensimmäinen single oli alkuvuodesta 1966 ilmestynyt cover Beatlesin kappaleesta Girl, joka nousi mainitun vuoden helmikuussa brittilistalla sijalle 11. Yhdysvalloissa singlen julkaisijana oli Parrott. Erityisen suosittu St. Louis Unionista muodostui kotikonnuillaan Manchesterissa. Girlin jälkeen St. Louis Union julkaisi singlet Behind the Door ja West Side Story, jotka eivät kuitenkaan enää menestyneet. 12. huhtikuuta 1966 yhtye esiintyi Top of the Popsissa, jossa se esitti kappaleet Behind the Door, Respect ja Down in the Valley. Toistamiseen yhtye esiintyi samaisessa ohjelmassa samana vuonna marraskuun ensimmäisenä ja tällä kertaa se esitti kappaleet West Side Story, Things Get Better ja Don't Worry Girl. Samana vuonna syyskuun puolivälissä yhtye soitti Otis Reddingin lämmittelijänä Manchester Apollossa. Elokuvassa Ghost Goes Gear St. Louis Union soitti kappaleet English Tea ja I Got My Pride. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1967. Kitaristi Keith Millar liittyi Rod Stewartin yhtyeeseen, mutta hän menehtyi 17. toukokuuta 2005. Solisti Tony Cassidy menehtyi samoihin aikoihin toimittuaan bändiuransa jälkeen opettajana. 70-luvun aikana hän oli Britannian nuorin opettaja. Ennen St. Louis Unionia David Tomlinson soitti yhtyeissä Lorraine Gray and The Chapperones ja The Roadrunners. Myöhemmin hän loi taiteilijanimellä Dave Formula uraa uuden aallon skenessä yhtyeissä Magazine, Visage, Ludus ja Luxuria. Lisäksi hän teki yhteistyötä Howard Devoton ja Tuxedomoon's Wingston Tongin kanssa. Basisti John Nichols on sittemmin luonut Manchesterissa uran näyttelijöiden henkilökuvien valokuvaajana ja tullut myös palkituksi työstään. Bernie Brown on jatkanut saksofonistina Espanjassa ja Costa Del Solissa coveryhtyeissä. Dave Webb vaikuttaa nykyisin Wiganista kotoisin olevan yhtyeen The Soul Messengersin rumpalina.

Maanantain mainio:Ramonesin suurin singlemenestys

 Rockaway Beach on yhdysvaltalaisen punkrockyhtyeen Ramonesin kappale, joka julkaistiin singleformaatissa bändin kolmannelta, marraskuussa 1977 ilmestyneeltä albumilta Rocket to Russia. Rockaway Beach on yhtyeen basistin Dee Dee Ramonen käsialaa ja mainittu kappale on kirjoitettu The Beach Boysin ja surfyhtyeiden hengessä. Rockaway Beach viittaa Queensissä, New Yorkissa sijaitsevaan Rockaway Beachiin, jossa Dee Dee vietti aikaansa ja solisti Joey Ramone oli varttunut. Singlejulkaisuna Rockaway Beachistä muodostui Billboardin listalla Ramonesin suurin hitti, joka saavutti sijan 66. Esimerkiksi AllMusic Guidessa Rockaway Beachin kehuttiin sisältävän vastustamattomia koukkuja. Lyriikkansa osalta Rockaway Beach lukeutuu Ramonesin kevyimpiin kappaleisiin. Siinä juhlistetaan kuumaa kesää New Yorkissa. Robert Christgau piti Rockaway Beachiä potentiaalisena hittinä ja Slant Magazineen kappaleesta arvion kirjoittanut Zachary Hopskins laskee Rockaway Beachin Ramonesin kivenkovien klassikkokappaleiden kastiin.

Sunnuntain extra:Merkittävän bluesartistin 90-luvun puolivälin albumi

 Bobby "Blue" Bland:Years of Tears

Vuonna 1993 ilmestynyt Years of Tears on yhdysvaltalaisen bluesmuusikon Bobby Blandin 90-luvun tuotannon parhaimmistoon lukeutuva albumi. Mainittu pitkäsoitto saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 80. ja albumin tiimoilta Bland teki lisäksi kiertueen Yhdysvalloissa. Soul/blues-kategoriassa Years of Tears vastaanotti W. C. Handy Awardin. Wolf Stephensonin ja Tommy Couchin tuottama Years of Tears nauhoitettiin Alabamassa, Muscle Shoalsin studioilla. Bland työskenteli albumin parissa yli vuoden ajan. Sen kymmenestä kappaleesta kolme oli Frederick Knightin käsialaa ja suurin osa Malaco Recordsin biisintekijöiden kappaleita. Years of Tears vastaanotti myönteisiä arvioita esimerkiksi San Antonio Express-Newsissä, Los Angeles Timesissa, The Denver Postissa, The Commercial Appealissa ja Texas Monthlyssa.

Lauantain pitkä:Eräs 90-luvun lopun keskeisimmistä englantilaisyhtyeistä

Kula Shaker on Chrispian Millsin johtama englantilainen rockyhtye, joka nousi suosioon 90-luvun loppupuolella brittipopin suurimman valtakauden jälkeen. Sen menestyksen huippukausi ajoittui vuosiin 1996-1999. Tuolloin Kula Shaker saavutti kotimaassaan top teniin nousseet singlet Tattva, Hey Dude, Govinda, Sound of the Drums sekä Hush, joista viimeksi mainittu on cover Joe Southin käsialaa olevasta ja Deep Purplen vuonna 1968 jenkkihitiksi nostamasta kappaleesta. Yhtyeen debyyttialbumi K nousi kotimaassaan listakärkeen. Kula Shaker on tullut tunnetuksi kiinnostuksestaan traditionaaliseen intialaiseen musiikkiin, kulttuuriin ja mystisyyteen. Yhtyeen tunnetuimmista kappaleista esimerkiksi Tattva ja Govinda sisältävät sanskriitinkielisiä tekstejä. Yhtyeen nimeen on tarjonnut inspiraatiota intialainen 900-luvun hallitsija King Kulasekhara. Lisäksi monet yhtyeen kappaleista hyödyntävät traditionaalista intialaista instrumentaatiota, kuten sitaria, tambouraa ja tablaa, joiden vastapainoksi Kula Shaker on suosinut raskasta kitarariffittelyä. Kula Shaker lopetti toimintansa syyskuussa 1999, mutta kokosi rivinsä vuonna 2004 School of Braja -nimisen kokoelmalevyn levyttämistä varten. Se johti suunnitelmiin täystoimisesta paluusta. Yhtyeen reunionista ilmoitettiin tosin vasta vuoden 2006 alussa. Yhtyeen kolmas pitkäsoitto Strangefolk ilmestyi vuonna 2007 ja sen seuraaja Pilgrim's Progress kolme vuotta myöhemmin. Ensi vuodeksi yhtyeen suunnitelmissa ovat kiertue Euroopassa sekä uusi albumi. Kula Shakerin siemenet kylvettiin vuonna 1988 Chrispian Millsin tavattua Alonza Bevanin Richmond upon Thamesin Collegessa lounais-Lontoossa. Myöhemmin kyseisenä vuonna kaksikko perusti yhtyeen Objects of Desire. Soolokitaristi Millsin ja basisti Bevanin lisäksi yhtyeeseen kuuluivat rumpali Marcus French, rytmikitaristi Leigh Morris ja solisti Marcus McLaine.

Mills ja Bevan pyörittivät myös psykedeelistä yökerhoa nimeltä Mantra Shack, jossa Objects of Desire usein esiintyi. Yhtye hajosi alkuvuodesta 1993, jonka jälkeen Mills teki henkisen pyhiinvaellusmatkan Intiaan. Sillä oli voimakas vaikutus kitaristiin ja hän kiinnostui intialaisesta kulttuurista ja hinduismista. Palattuaan Englantiin Mills perusti yhtyeen The Kays Bevanin, Winterheartin ja serkkunsa Saul Dismontin kanssa. Yhtye soitti debyyttikeikkansa vuoden 1993 Glastonburyn festivaaleilla. Vuotta myöhemmin Dismont erosi yhtyeestä ja hänet korvasi kosketinsoittaja Jay Darlington, joka oli aikaisemmin soittanut useissa modrevivalytyeissä. Kahden vuoden konsertoinnin ja äänitysten jälkeen The Kays päätti muuttaa nimeään ja musiikillista suuntaansa. Toukokuussa 1995 Mills ehdotti yhtyeelle nimeä Kula Shaker. Yhtyeen musiikki muuttui henkisempään ja mystisempään suuntaan, sillä Mills oli kiinostunut Gaudiya Vaishnavismin filosofiasta. Musiikillisesti Kula Shakerin vaikutti erityisesti 60-luvun psykedeelinen rock.  Syyskuussa 1995 Kula Shaker menestyi Placebon tavoin kilpailussa In the City. Palkintona oli levytyssopimus Columbia Recordsin kanssa. Tammikuussa 1996 ilmestynyt debyyttisingle Tattva ei ollut vielä suuri menestys, mutta Hendrix-vaikutteinen kakkossinkku Grateful When You're Dead oli kotimaassaan top 40-menestys. Uudelleen levytetty ja julkaistu Tattva nousi jopa neljänneksi Brittien singlelistalla. Kolmas pikkulevy, perinteisempää rocktyyliä edustanut Hey Dude oli listakakkonen. Lokakuussa ilmestynyt yhtyeen debyyttialbumi K myi tuplaplatinaa seuraavan vuoden tammikuuhun mennessä. Neljäs ja viimeinen pitkäsoitolta julkaistu single Govinda nousi joulukuussa seitsemänneksi ja sen tekstit olivat täysin sanskriitinkieliset. Vuoden 1997 Brit Awardseissa Kula Shaker voitti brittiläisen läpilyöjän palkinnon.

Niin ikään samaisen vuoden helmikuussa julkaistu coverversio Hushista nousi listakakkoseksi. Yhdysvalloissa se pääsi elokuvan I Know What You Did Last Summer soundtrackille ja vielä vuonna 2014 elokuvan Kingsman:The Secret Service trailerille. Kesällä 1997 Kula Shaker soitti kotimaassaan useita keskeisiä festivaalikeikkoja ja loppuvuodesta yhtye keskittyi Yhdysvaltain markkinoille. Tattva ja Hey Dude muodostuivat radiohiteiksi ja Yhdysvalloissa julkaistiin kuudesta kappaleesta koostunut ep Summer Sun, joka koostui brittisinglejen b-puolista. Huhtikuussa 1998 kotimaassa julkaistu single Sound of the Drums nousi kolmanneksi. Kyseisen vuoden kesäksi kaavailtu uusi albumi konkretisoitui vasta helmikuussa 1999. Pitkäsoitto Peasants, Pigs & Astronauts oli äänitetty osittain ulkomailla, Pink Floyd -kitaristi David Gilmourin omistamalla Astro-studiolla. Brett Findlay liittyi yhtyeeseen perkussionistiksi ja oli mukana Kula Shakerin vuoden 1999 lopussa tapahtuneeseen hajoamiseen asti. Pitkäsoittoa edeltänyt single Mystical Machine Gun  nousi sijalle 14. ja itse albumi saavutti kotimaassaan yhdeksännen sijan ja yli 100 000 kappaleen myynnillään kultalevyn. Kolmas single Shower Your Love oli niinikään 14. Kesäkuussa yhtye soitti muun muassa Glastonburyn festivaaleilla ja viimeinen esiintyminen siltä erää oli elokuussa Alankomaissa. Hajoamisestaan yhtye ilmoitti syyskuussa.
Rumpali Alonza Bevan liittyi vuonna 2000 yhtyeeseen Johnny Marr & The Healers. Rumpali Paul Winter-Heartin uusi yhtye oli Thirteen:13 ja hän soitti myös Aqualung-yhtyeen albumilla. Jay Darlinton liittyi vuonna 2002 Oasiksen kiertuekokoopanon kosketinsoittajaksi ja pysyi kyseisessä roolissa yhtyeen vuonna 2009 ajoittuneeseen hajoamiseen saakka.

Chrispian Millsin sooloura ei lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Vuonna 2002 hän perusti The Straw-yhtyeen Andy Nixonin ja Dan Mckinnan kanssa trion The Jeevas. Se julkaisi kaksi pitkäsoittoa ja saavutti suosiota erityisesti Japanissa, mutta myös kotimaassaan. Joulukuussa 2002 Sony julkaisi Kula Shakerin Kollected:Best of-kokoelman, joka sisälsi myös yhtyeen viimeisen levytyksen, coverin Dylanin Ballad of Thin Manista, joka pääsi mukaan Leo Gregoryn tähdittämän vuoden 2005 elokuvan Stoned soundtrackille. Ensimmäinen askel Kula Shakerin reunionille oli hyväntekeväisyyslevy School of Braja, jonka erästä kappaletta olivat työstämässä Mills, Bevan ja Winter-Hart. Pysyvästä paluustaan yhtye ilmoitti tammikuussa 2006. Keväällä seurasi pieni brittikiertue ja kesällä yhtye soitti festivaaleilla. Kolmas pitkäsoitto Strangefolk ilmestyi Japanissa ja Euroopassa kesällä 2007 ja Yhdysvalloissa helmikuussa 2008. Kaikki versiot sisältävät bonuskappaleen ja Japanin-versio kaksi. Kesäkuussa 2007 ilmestyi myös yhtyeen Tattva: Very best of -kokoelma, joka sisälsi kaikki kappaleet yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä pitkäsoitolta sekä liudan  aikaisemmin albumien ulkopuolella julkaistuja  kappaleita. Yhtye ei itse ollut mielissään kyseisestä julkaisusta ja kielsi diggareitaan hankkimasta sitä. Kesäkuun alussa yhtye soitti lämmittelykeikkoja kotimaassaan ja kesään mahtui viisi festivaalikeikkaa. Syksyllä seurasi lisää keikkoja kotimaassa sekä kiertue Euroopassa. Heinäkuussa 2008 yhtye ilmoitti olevansa studiossa työstämässä neljättä albumiaan. Pitkäsoitto Pilgrims Progress ilmestyi lopulta kesäkuussa 2010. Yhtyeen albumeista se sai toiseksi parhaat arvostelut sitten Kula Shakerin debyytin. Albumin julkaisukeikka soitettiin Lontoon Garagessa ja sitä seurasi kiertue Kauko-idässä. Syyskuussa 2011 ilmestyi debyyttialbumi K:n 15-vuotisjuhlapainos, joka sisälsi tuplacd:n sekä dvd:n. Syyskuussa 2015 Kula Shaker ilmoitti uudesta albumistaan K2.0, joka ilmestyi 12. helmikuuta 2016. Samaisena vuonna julkaistiin K-debyytin 20-vuotisjuhlapainos. Yhtyeen kuudes albumi 1:st Congregational Church of Eternal Love and Free Hugs ilmestyi 10. kesäkuuta 2022. Sitä oli edeltänyt single The Once and Future King. Samaisen vuoden marraskuussa Kula Shakerilta ilmestyi John Lennon-cover Gimme Some Truth. Joulukuussa yhtye ilmoitti originaalin kosketinsoittajan Jay Darlingtonin palanneen yhtyeen riveihin. Vuoteen 2023 ajoittui Kula Shakerin maailmankiertue, joka pysähtyi Britanniassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Heinäkuussa ilmestyi uusi single Waves ja Yhdysvalloissa yhtye konsertoi syyskuussa. Kula Shakerin seitsemännen albumin Natural Magick alustava julkaisuajankohta on helmikuun toisena 2024. Pitkäsoitto koostuu 13:sta kappaleesta.

Perjantain pohjat:Etta Jamesin esikoisalbumi

 Etta James:At Last!

Marraskuussa 1960 Argo Recordsin julkaisemana ilmestynyt At Last! on Etta Jamesin esikoisalbumi. Phil ja Leonard Chessin tuottama pitkäsoitto saavutti Billboardin listalla kahdennentoista sijan. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla At Last! kohosi sijalle 191. Pitchfork rankkasi mainitun albumin 60-luvulla ilmestyneistä 62:ksi parhaaksi. Originaali At Lastin vinyyliversio koostuu kymmenestä kappaleesta. Chessien mielestä Jamesin äänessä oli crossover-potentiaalia ja niinpä muutamilla albumin kappaleista hyödynnettiin jousitaustoja. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin sen nimikappale, All I Could Do Was Cry, Trust in Me sekä My Dearest Darling. At Last! sisältää lisäksi covereita pop- ja jazzstandardeista, joista mainittakoon Stormy Weather ja Sunday Kind of Love. Vuonna 1987 MCA/Chess teki albumista ensijulkaisunsa vinyylinä ja digitaalisesti remasteroitu cd-versio ilmestyi vuonna 1999. Perusalbumin lisäksi se sisälsi neljä Jamesin Harvey Fuquan kanssa levyttämää coveria, joihin lukeutuvat muun muassa It's a Crying Shame sekä My Heart Cries.  At Lastin nimiraidasta ovat levyttäneet coverversionsa esimerkiksi Stevie Wonder, Joni Mitchell, Cyndi Lauper sekä Randy Crawford. At Last! on vastaanottanut suorastaan ylistäviä arvioita esimerkiksi AllMusicissa sekä Rolling Stonessa.