Tiistain tukeva:The Clashin klassikkotuplalle viime hetkellä päätynyt kappale

Train In Vain on brittiläisen, ensisijaisesti punkrockyhtyeeksi identifioituvan The Clash-yhtyeen kappale, joka julkaistiin kolmantena ja samalla viimeisenä singlenä yhtyeen loppuvuodesta 1979 ilmestyneeltä tupla-albumilta London Calling. Sitä ei mainittu albumin biisilistassa, sillä kappale nauhoitettiin viime tingassa vaiheessa, jolloin kannet olivat jo painossa. Joidenkin London Callingin myöhäisempien painosten biisilistoihin Train in Vain on sitä vastoin lisätty. Kyseessä on ensimmäinen The Clashin single, joka nousi Billboardin listalla top 30:een. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla Train in Vain saavutti sijan 298. Yhdysvalloissa kappale tunnetaan pidemmällä otsikollaan Train in Vain (Stand by Me),sillä loppuosa on kertosäkeessä keskeisessä asemassa. Train in Vain-nimeen päädyttiin osaksi myös siksi, ettei kappaletta sekotettaisi Ben E Kingin klassikkokappaleeseen Stand by Me. Train in Vain kirjoitettiin yhtenä yönä ja nauhoitettiin jo seuraavana päivänä aivan London Calling -albumin äänitysten loppuvaiheessa. Aluksi kappaletta kaavailtiin julkaistavaksi New Musical Expressin flexi-levyllä, mutta kun kyseinen idea ei toteutunut, kappale päätyi London Callingin viimeiseksi raidaksi. London Callingin kappaleista ainoana Train in Vainin lyriikoita ei ole painettu sisäkanteen, eikä kappaletta ole mainittu biisilistassa. Kitaristi Mick Jones vastasi suurimmasta osasta Train in Vainin kirjoitustyötä ja hänen mukaansa kappale muistuttaa junan rytmiä ja sen teksti käsittelee kadoksissa olemista. Kappale on tulkittu vastauksena The Slits-yhtyeen kappaleelle Typical Girls, jonka tekstissä mainitaan tyttöjen seisovan miestensä rinnalla. Jonesin suhde The Slitsin kitaristiin Viv Albertineen oli päättynyt hieman ennen Train in Vainin kirjoittamista. Kappaleen on tulkittu kuvaavan parin räjähdysherkkää suhdetta. Albertine on maininnut olleensa ylpeä toimimisestaan inspiraation lähteenä kappaleelle, mutta todenneensa samalla, ettei Jones myöntänyt asiaa. Jonesilla oli tapana matkustaa junalla Albertinen Shepherd's Bushissa sijainneeseen kotiin, mutta tämä ei päästänyt häntä sisään. Pari erosikin juuri London Callingin nauhoitusten aikaan. Manner-Euroopassa Train in Vain julkaistiin singleformaatissa kesäkuussa 1980 ja muita kappaleita kyseisellä julkaisulla edustivat Bankrobber ja Rockers Galore...UK Tour. Britanniassa Train in Vainia ei julkaistu singlenä tuoreeltaan, sitä vastoin elokuussa 1980 siellä ilmestyi kappaleista Bankrobber ja Rockers Galore...UK Tour koostunut single. Yhdysvalloissa Train in Vain ilmestyi kymppituumaisena valkoisena promosinglenä jo vuoden 1979 aikana. Yhdysvalloissa Train in Vainin kaupallinen julkaisu tapahtui 12. helmikuuta 1980 seiskatuumaisella singlellä, jonka toisella puolella oli London Calling. Train in Vain on päässyt lisäksi mukaan liki pitäen jokaiselle The Clashin kokoelma-albumille vuonna 1988 ilmestyneestä Story of The Clash Vol 1:stä vuonna 2013 julkaistuihin Sound Systemiin  ja The Clash Hits Backiin. New Yorkissa kesäkuussa 1981 kappaleesta taltioitu liveversio löytyy vuonna 1999 julkaistulta konserttitaltioinnilta From Here to Eternity:Live. Train in Vain lukeutuu The Clashin tunnetuimpiin kappaleisiin, jota ovat coverina esittäneet esimerkiksi The Black Crowes ja Manic Street Preachers. Annie Lennox levytti kappaleesta tanssibeat-henkisen coverin 90-luvun puolivälissä ilmestyneelle albumilleen Medusa ja esitti Train in Vainin myös Saturday Night Liven 20:ssa jaksossa. Yhdysvaltalaisen Garbage-yhtyeen vuonna 1996 ilmestynyt kappale Stupid Girl pohjautuu Train in Vainin rumpukomppiin.

Maanantain mainio:Eräs Ac/Dc:n 80-luvun alun tuotannon klassikkokappaleista

 For Those About to Rock (We Salute You) on australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n kappale, joka julkaistiin sen samannimisellä ja vuonna 1981 ilmestyneellä albumilla ja seuraavana vuonna lisäksi singleformaatissa. Singlen b-puolella oli Landoverissa, Marylandissa loppuvuodesta 1981 taltioitu liveversio alun perin yhtyeen vuoden 1977 tuotantoa edustavasta ja näin ollen Bon Scottin vokalisoimasta  kappaleesta Let There Be Rock, joka vastaavasti on yhtyeen samannimisen albumin nimibiisi. For Those About to Rockista kuvattiin musiikkivideo samaisessa konsertissa. Kappale pääsi lisäksi mukaan Ac/Dc:n ensimmäiselle soundtrack-albumille, vuonna 1986 ilmestyneelle pitkäsoitolle Who Made Who, joka sisältää musiikkia Stephen Kingin elokuvaan Maximum Overdive. Helmikuussa 2021 Zane Lovelle antamassaan haastattelussa Angus Young kertoi For Those About to Rockin saaneen inspiraationsa brittiläiseltä runoilijalta ja novellistilta Robert Gravesilta. Ensimmäiset nauhoitukset mainitusta kappaleesta Ac/Dc teki prinsessa Dianan hääpäivänä. For Those About to Rock on usein kuultu Ac/Dc:n konserttien päätöskappaleena ja näin tapahtui esimerkiksi Live at Doningtonissa sekä vuonna 1992 ilmestyneellä Ac/Dc Live-tuplakonserttitaltioinnilla. For Those About to Rock kuultiin päätöskappaleena myös Ac/Dc:n viimeisimmällä kiertueella Rock or Bust.

Sunnuntain extra:Eurythmicsin Revenge-albumin ensimmäinen single

 When Tomorrow Comes on brittiduo Eurythmicsin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin yhtyeen albumilla Revenge 29. kesäkuuta 1986 ja singleformaatissa kesäkuun toisena samaisena vuonna. Biisi edustaa yhtyeen jäsenten Annie Lennoxin ja Dave Stewartin sekä vierailevan kosketinsoittajan Pat Seymourin yhteistyötä. Tyylillisesti Revenge-albumin ensimmäisenä singlenä julkaistu kappale edustaa sitä rockin ja R&B:n hybridiä, jollaista Eurythmics hyödynsi jo edellisellä pitkäsoitollaan, 80-luvun puolivälissä ilmestyneellä albumillaan Be Yourself Tonight. Laadukkuudestaan huolimatta When Tomorrow Comesista muodostui Britanniassa ainoastaan top 30-menestys. Biisi menestyi selkeästi paremmin Australiassa ja Skandinaviassa, missä When Tomorrow Comes kohosi top teniin. Seiskatuumaisen singlen kakkosbiisinä on niin ikään Revenge-albumin tuotantoon lukeutuva Take Your Pain Away, mutta 12-tuumainen versio sisältää When Tomorrow Comesista lisäksi pidennetyn version ja orkestraatioversion. Yhdysvalloissa When Tomorrow Comesia ei julkaistu lainkaan singleformaatissa.

Lauantain pitkä:1970-luvun discokuningatar

 Joulukuun viimeisenä 1948 syntynyt ja 17. toukokuuta 2012 edesmennyt Donna Adrian Gaines, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Donna Summer, oli yhdysvaltalainen solisti ja biisintekijä. 1970-luvulla hän tuli tunnetuksi discomusiikin kuningattarena ja saavutti maailmanlaajuista suosiota. Summer vastaanotti vaikutteita 1960-luvun vastakulttuurista. Hänestä tuli Crow-nimisen, psykedeelistä rockia edustaneen yhtyeen solisti ja hän muutti New Yorkiin. Vuonna 1968 Summer oli mukana Hair-musikaalista Munchenissa toteutetussa adaptaatiossa. Mainittu pesti näyttelijän ja solistin rooleissa kesti useampia vuosia. Muchenissa Summer tapasi musiikkituottajat Georgio Moroderin ja Pete Bellotten. Hän solmi levytyssopimuksen Casablanca Recordsin kanssa ja läpimurto oli vuonna 1975 ilmestynyt, maxiversiossaan 17-minuuttinen discobiisi Love to Love You Baby. Kansainvälisille musiikkimarkkinoille Summerin vei viimeistään hänen vuoden 1977 tuotantoaan edustanut menestyssinglensä I Feel Love. Summer oli palannut Yhdysvaltoihin edellisenä vuonna ja hänen 70-luvun singlemenestyksiinsä lukeutuivat esimerkiksi Last Dance, Summerin tulkinta Mac Arthur Parkista, Heaven Knows, Hot Stuff, Bad Girls, Dim All the Lights, Barbara Streisandin kanssa levytetty duetto No More Tears (Enough is Enough) ja On the Radio. Summerin elinaikana 32 hänen singleistään nousi Billboard Hot 100 -listalle. Top teniin niistä kohosi 14 ja listakärkeen neljä. Vuosien 1976 ja 1984 välillä Summer saavutti 12 top teniin kohonnutta hittiä. Niistä kymmenen nousi kymmenen suosituimman joukkoon ja mainittu saavutus oli aikanaan enemmän, kuin kenelläkään toisella artistilla. Vuonna 1983 Summer teki paluun viiden suosituimman singlen joukkoon samaisena vuonna ilmestyneen albuminsa She Works Hard for the Money nimikappaleella. Hänen viimeinen top teniin kohonnut singlensä oli vuonna 1989 ilmestynyt This Time I Know It's for Real. Summer oli ensimmäinen artisti, jonka kolme tupla-albumia nousivat Billboardin listan kärkeen. Niin ikään ensimmäisenä artistina hän saavutti vuoden aikana neljä listakärkeen kohonnutta singleä. Summerin singlekappaleista kaksi nousi Yhdysvalloissa R&B-listan kärkeen ja yksi myös kärkisijalle Britanniassa. Summerin viimeinen Hot 100-listan saavuttanut single oli vuonna 1999 ilmestynyt I Will Go with You. Billboard Dance Club Songs-listalla Summer menestyi koko uransa ajan. Hän menehtyi kurkkusyöpään vuonna 2012 kotonaan Naplesissa, Floridassa. Yli sadan miljoonan kappaleen albumimyynnillään hän on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista. Hän voitti viisi Grammy-palkintoa. Georgio Moroder on kuvannut Summerin työtä kappaleessa I Feel Love elektronisen tanssimusiikin alkuna. Vuonna 2013 Summer pääsi postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen. Billboardin joulukuussa 2016 laatimalla kaikkien aikojen tanssiclubartistien listalla Summer saavutti kuudennen sijan.

Perjantain pohjat:Eräs Rainbown tuotannon mestariteoksista

 Stargazer on brittiläisen heavyrockyhtyeen Rainbown kappale, joka julkaistiin bändin toukokuussa 1976 ilmestyneellä toisella albumilla Rainbow Rising. Kyseessä on eeppinen kappale velhosta, jonka pyrkimyksenä on lentää muodostamalla mystinen torni tähtiin. Mainittu toiminta johtaa suuren ihmisjoukon orjuuttamiseen. Stargazer on saavuttanut arvostusta musiikillisesta monimutkaisuudestaan, ja kappaleessa kitaraosuudet, lyriikat ja alkuun sisältyvä rumpusoolo ovat esimerkkejä Richie Blackmoren, Ronnie James Dion ja Cozy Powellin taidoista. Stargazerin levytykseen otti osaa Munichin filharmoninen orkesteri. Blackmoren kitarasoolo sijoittuu kappaleessa toisen säkeistön jälkeen ja se on yleisesti tunnustettu hänen kaikkien aikojen parhaimpiinsa lukeutuvaksi. Kappaleen lyriikan lopussa velho epäonnistuu lentopyrkimyksessään. Tarina saa kuitenkin onnellisen päätöksen Stargazeria Rainbow Rising-albumilla seuraavassa kappaleessa A Light in Black. Ihmisten nähdessä pimeydessä valon he löytävät uudelleen tarkoituksen elämälleen. Stargazer on yleisesti vastaanottanut myönteisiä arvioita. Gibsonin järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen parhaista heavy metal -kappaleista Stargazer saavutti 17:n sijan. Rising-albumista vuonna 2011 ilmestyneellä Deluxe Editionilla Stargazerista kuullaan Rough Mix, jonka alkuun sijoittuu Tony Careyn kosketinsoitinintro. Mainittu versio on kestoltaan 9:08 ja Rainbow Risingilla julkaistu Stargazerin versio 8 minuuttia ja 26 sekuntia.

Torstain terävä:Definitiivinen katsaus punkrockin syntymävuodesta

 Jukka Junttila:1976 punkin synty (Hiljaiset levyt)

Kotimaisen punkin ja indierockin parissa pitkän ja ansiokkaan päivätyön tehneen Jukka Junttilan teos 1976 punkin synty on otsikkonsa mukaisesti definitiivinen katsaus punkrockin syntymävuotena usein pidetyn vuoden 1976 aiheeseensa liittyneistä tapahtumista, paikoista, yhtyeistä, artisteista ja levyistä päivä päivältä. Ilmeisimpien tyylisuunnan edustajien, kuten The Ramonesin, The Clashin ja viimeksi mainitun eräänlaisesta edeltäjästä käyneen 101'ers:in, Sex Pistolsin ja Patti Smithin lisäksi teoksessa pääsee esiin runsas joukko kiinnostavia, vähemmän tunnettuja tekijöitä, joista pikaisesti mainittakoon Robert Gordonin varhainen yhtye Tuff Darts, Doctors of Madness, ranskalainen Little Bob Story, The Fleshtones sekä Counting Bishops. Kotimaisista tyylisuunnan edustajista keskeisimmässä asemassa on protopunk-yhtyeestä käynyt lahtelainen Sleepy Sleepers. Lisäksi maininnan teoksessa saavat Suomen ensimmäisenä punkyhtyeenä joskus pidetty Veltto Virtasen varhainen Virtanen-yhtye ja Jari "Yari" Knuutisen luotsaama SE-yhtye sekä suomipunkin isähahmon Pelle Miljoonan ensimmäinen yhtye Jasmine, joka pääsi soittamaan Huviniemessä Hurriganesin lämmitelijänä. Biisilistojen osalta teos sisältää tarkimmat keikkatiedot Ramonesilta, The Clashilta, Sex Pistolsilta sekä Patti Smithiltä. Teoksen huippuhetkiin lukeutuvat Ramonesin esikoisalbumin esimerkillisen tarkka esittely sekä Ramojen garagerockin edustajana aloittaneen, mutta voimapoppiin siirtyneen Flamin' Grooviesin kanssa soittamat yhteiset keikat. Pubrockin osalta teoksessa ovat ansaitusti esillä esimerkiksi Eddie and the Hot Rods, Graham Parker and the Rumour ja loppuvuodesta 1976 ensimmäisen Suomen-kiertueensa soittanut Dr. Feelgood. Myös naisrockin keskeisen pioneeriyhtyeen The Runawaysin vuoden 1976 Yhdysvaltain- kiertue käydään ansaitusti läpi. Keikkojen esittelyssä käytetään virkistävän vaihtelevia ilmaisuja, joista mainittakoon mainio kipuaa lavalle.Teoksen suurimmista nimistä, kuten Pistolsin ja The Clashin varhaisvaiheista on saatu kaivetuksi irti varsin runsaasti kiinnostavaa tietoa, mutta ajoittain lähes kirjan laadukkainta antia tarjoavat silti vähemmän ilmeisiin tekijöihin liittyvät anekdootit. Vaikka 1976 punkin synty on kiistattoman ansiokas teos, sen loppuun olisi kaivannut  kattavaa yhtye- ja artistiluetteloa.

Keskiviikon klassikko:Claptonin arvostettu tuplalive

 Eric Clapton:Just One Night

16. huhtikuuta 1980 RSO:n julkaisemana ilmestynyt Just One Night on Eric Claptonin livetupla, joka nauhoitettiin yhdestä hänen Tokiossa, Budokan Theatressa edellisen vuoden joulukuussa soittamastaan konsertista. Noihin aikoihin Clapton konsertoi vielä vuonna 1978 ilmestyneen albuminsa Backless tiimoilta. Just One Night menestyi mainiosti ollen parhaimmillaan Billboardin listalla toisena ja Britanniassa ainoastaan yhtä sijaa alempana. Myös kriitikot suhtautuivat Just One Nightiin myönteisesti. Albumin todettiin sisältävän sekä FM että AM-suosikkeja, jotka tarjoiltiin kuumina, raakoina tai molempina. Ultimate Classic Rockissa Just One Night sijoitettiin sadan kaikkien aikojen laadukkaimman livealbumin kastiin ja sen todettiin päihittävän Claptonin tuotannon edelliset studioalbumit. Vaikka mukana oli useampia poimintoja kyseisiltä levyiltä, eli pitkäsoitoilta Slowhand ja Backless, Clapton tuo Just One Nightin kappalevalinnoissa esiin myös bluesorientoituneisuuttaan. Sen huipentumana lienee lähes yhdeksänminuuttinen, kappaleista Ramblin' On My Mind sekä Have You Ever Loved a Woman koostuva medley. Muuta sinisävyherkkua edustavat Worried Life Blues, Blues Power sekä Further on Up the Road. Albert Lee vaikutti tuossa vaiheessa Claptonin kiertuekokoonpanon toisena keppimiehenä ja häntä kuultiin lisäksi leadvokalistin tehtävissä Dire Straitsin tuotannosta poimitussa kappaleessa Setting Me Up.