Lauantain pitkä:Eräs brittiprogen pioneereista

Curved Air on vuonna 1970 perustettu ja pioneeriaseman omaava brittiläinen progressiivista rockia edustava yhtye. Se koostui taiteelliselta taustaltaan huomattavankin erilaisisista muusikoista klassisesta folkista alkaen. Progressiivisen rockin ja folkin lisäksi yhtyeen soundissa oli vaikutteita jopa klassisesta musiikista. It's A Beautiful Dayn, The Flockin ja United States of American jälkeen Curved Air oli eräs ensimmäisistä yhtyeistä, jonka instrumentaatioon kuului viulu. Sen sukulaissieluyhtyeistä mainittakoon East of Eden ja High Tide. Curved Air julkaisi kahdeksan studioalbumia, joista kolme nousi Britanniassa top 20:een. Yhtyeen vuonna 1971 ilmestynyt single Backstreet Luv nousi brittien singlelistalla aina neljänneksi. Curved Air muotoutui Sisyphus-nimisen yhtyeen raunioille ja sen perustajajäseniin lukeutuivat viulunsoittoa Royal College of Musicissa opiskellut Darryl Way sekä RAOM:n jäsen Francis Monkman. Viisihenkinen Curved Air otti nimensä aikakauden säveltäjiin lukeutuneen Terry Rileyn albumin A Rainbow in Curved Air mukaan. Solisti Sonja Kristina oli myös yhtyeen keulakuva. Ensimmäisellä ja positiivisen vastaanoton saavuttaneella kiertueellaan Britanniassa Curved Air soitti muun muassa Black Sabbathin lämmittelijänä. Kesällä 1970 Curved Air solmi levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa ollen samalla ensimmäinen mainitulle yhtiölle kiinnitetty englantilainen yhtye. Samaisen vuoden marraskuussa ilmestyi yhtyeen esikoisalbumi Air Conditioning, josta tuli Britanniassa ensimmäinen kaupallisesti saatavilla ollut kuvalevynä julkaistu pitkäsoitto. Britannian albumilistalla Air Conditioning saavutti kahdeksannen sijan ja sitä oli edeltänyt single It Happened Today. John Peel oli yhtyeen musiikin diggari ja Curved Air esiintyi useissa hänen ohjelmissaan. Kätensä loukanneen basistin Rob Martinin paikan otti Ian Eyre. Jo aiemmin mainitusta Back Street Luvista muodostui yhtyeen suosituin single ja sitä seurannut pitkäsoitto The Second Album saavutti brittilistalla yhdennentoista sijan. Curved Air soitti Yhdysvalloissa kolme kiertuetta ja saavutti siellä kulttisuosiota. Loppuvuodesta 1971 rumpali Pilkington-Miksa sairastui ja esimerkiksi Lou Reedin, Jeff Beckin ja Kate Bushin kanssa työskennellyt Barry de Souza tuurasi häntä usean kuukauden ajan. Hän oli muun muassa mukana Beat Clubille taltioidussa versiossa Back Street Luvista. Seitsemäs toukokuuta 1971 Curved Air soitti BB Kingin ja Johnny Winterin lämmittelijänä Warehousessa, New Orleansissa. Second Albumin ja Curved Airin kolmannen albumin Phantasmagorian a-puolet sisälsivät Darryl Wayn ja vastaavasti b-puolet Monkmanin sävellyksiä. Pitkäsoitoista jälkimmäinen työstettiin Eyren korvanneen basisti/kitaristi Mike Wedgwoodin kanssa. Huhtikuussa 1972 ilmestynyt albumi oli ottanut nimensä Lewis Carrollin samannimisestä runosta ja pitkäsoitto saavutti brittilistalla sijan 20. Curved Airin lopetettua toimintansa Way muodosti yhtyeen Darryl Way's Wolf, Pilkington-Miksa liittyi Kiki Deen yhtyeeseen ja studiotyöskentelyn pariin siirtynyt Monk soitti myöhemmin muun muassa superyhtyeessä Sky. Sonja Kristina ja Mike Wedgwood jatkoivat musiikillista yhteistyötään uudessa yhtyeessä, jonka kokoonpanon täydensivät kitaristi Kirby Gregory, kosketinsoittaja/viulisti Eddie Jobson ja rumpali Jim Russell. Jobsonin varhaisempi yhtye Fat Grapple oli soittanut lämmittelijänä Curved Airin kiertueella. Tyylillisesti uusi yhtye oli aikaisempaa rockorientoituneempi, mutta Jobsonin ansiosta myös klassiset elementit pitivät pintansa. Managerinsa Clifford Davisin kehotuksesta yhtye jatkoi nimellä Curved Air sen eronneiden jäsenten suostumuksella. Uuden yhtyeen työstämä albumi Air Cut jäi laadukkuudestaan huolimatta vaille listasijoitusta. Pian albumin julkaisun jälkeen Eddie Jobsonia pyydettiin Roxy Musiciin Brian Enon tilalle. Gregory ja Russell lähtivät molemmat ja muodostivat uuden yhtyeen Scretch. Sonja Kristina työsti demonauhan Warner Brosia varten, mutta hänen sopimustaan ei jatkettu. Mainitut demot julkaistiin myöhemmin osana vuonna 1990 ilmestynyttä albumia Lovechild. Mike Wedgwood liittyi yhtyeeseen Caravan. Vuonna 1974 Curved Air teki kolmen viikon mittaisen reunion-kiertueen, jolta julkaistiin seuraavana vuonna yhtyeen ensimmäinen livealbumi. Curved Air lopetti toimintansa kolmannen kerran, mutta Darryl Way halusi jatkaa yhtyettä Sonja Kristinan kanssa.

Yhtyeen uuteen kokoonpanoon tulivat mukaan kitaristi Mick Jaques ja rumpali Stewart Copeland. Klassisen musiikin ja folkin elementit korostuivat mainitun kokoonpanon musiikissa originaalin Curved Airin tavoin. Keikkaohjelmistossa oli lisäksi runsaasti vanhaa Curved Air-tuotantoa. Yhtyeen musiikin juuret olivat silti popissa, rhytm and bluesissa ja jopa hardrockissa. Edelleen Curved Airin managerina toiminut Miles Copeland III siirsi yhtyeen oman levy-yhtiönsä BTM:n talliin. Euroopan- kiertue alkoi kehnosti, mutta yhtye löysi hieman myöhemmin itsensä musiikillisesti ja Curved Airista muodostui jälleen suosittu ja kehuttu live-esiintyjä. Phil Kohn jätti yhtyeen ennen Midnight Wire-albumin levyttämistä ja niinpä mainitulla pitkäsoitolla hyödynnettiin vierailevia muusikoita, basisti John G Perryä ja kosketinsoittaja Peter Woodia. Kohnin paikan otti aikaisemmin Colosseumissa ja Greensladessa soittanut Tommy Reeves. Myös Midnight Wiren seuraaja, vuonna 1976 ilmestynyt albumi Airborne jäi vaille listasijoitusta. Way jätti yhtyeen tyytymättömänä siihen, ettei BTM Records tukenut yhtyettä tarpeeksi kaupallisesti. Butts Bandin Alex Richman otti hänen paikkansa, mutta ilman johtohahmoaan Curved Air ei saanut uusia levytyksiään listoille, vaikka yhtyeen keikat olivat loppuun saakka loppuunmyytyjä. Mainitun Curved Air-kokoonpanon viimeinen levytys oli cover bluesklassikosta Baby Please Don't Go. Curved Air hajosi kaikessa hiljaisuudessa. Copeland muodosti The Policen, Reeves palasi tuottajan tehtäviin ja vaikutti Jaquesin kanssa puoliammattimaisesti toimineessa yhtyeessä Big Chief. Kristina ja Way käynnistivät soolouransa ja vuonna 1982 Copelandista ja Kristinasta tuli aviopari. Seuraavan kolmen vuosikymmenen ajan Curved Air ei toiminut, vaikka yhtyeeltä ilmestyi uudelleenjulkaisuja ja kokoelmia. Warner Bros julkaisi yhtyeen ensimmäisen Best of-kokoelman vuonna 1976, vaikka se sisälsi materiaalia ainoastaan neljältä mainitulle levy-yhtiölle työstetyltä yhtyeen albumilta. Vuonna 1984 Way pyysi Kristinaa solistiksi useille soololevytyksilleen. Niitä seurasi kaksikon vuonna 1988 Curved Airin nimellä tekemä kiertue. Kahta vuotta myöhemmin Kristinasta, Waysta, Monkmanista ja Pilkington-Miksasta muodostunut yhtyeen kvartettikokoonpano soitti yhden reunion-konsertin Lontoon Lost & Foundissa. Vuonna 2000 mainitusta konsertista julkaistiin livelevy Alive, 1990. Reunion-konserttia seurasi sarja kitaristi Mike Goren järjestämiä jamisessioita, joihin Curved Airin jäsenistä osallistuivat Monkman, Pilkington-Miksa ja Martin. Vuonna 1991 suuri osa mainituista jameista nauhoitettiin ja ne ilmestyivät vuonna 2002 Monkmanin sooloalbumilla Jam. Alkuvuodesta 2008 Curved Air kokosi rivinsä. Yhtyeen uuden kokoonpanon muodostivat Kristina, Way, Pilkington-Miksa, kitaristi Andy Christie ja basisti Chris Harris ja vuoden 2008 aikana se soitti Etelä-Englannissa, Italiassa ja Maltalla. Samana vuonna ilmestyi cd Reborn, joka sisälsi 12 uudelleen nauhoitettua versiota Curved Airin vanhoista kappaleista sekä kaksi uutta biisiä; Coming Home ja The Fury. 13. kesäkuuta Curved Air soitti Isle of Wightin festivaaleilla myönteiset arviot saavuttaneen keikan. Tammikuussa 2009 Japanissa soitetuissa konserteissa Kit Morgan oli ottanut Christien paikan. Heinäkuussa 2011 Curved Air soitti Lontoossa High Voltage-festivaaleilla esimerkiksi Jethro Tullin, Dream Theatren ja Queensrüchen kanssa. Huhtikuun alussa 2012 ilmestyi edelliseltä Britannian-kiertueelta taltioitu livealbumi Live Atmosphere. Lokakuussa 2013 Kirby Gregory palasi yhtyeen kitaristiksi. Curved Airin uusi kokoonpano soitti Britanniassa muutamia konsertteja ennen kuin levytti uuden studioalbuminsa, maaliskuussa 2014 ilmestyneen pitkäsoiton North Star. Seurasi kymmenestä konsertista koostunut kiertue akustisesti soittaneen Strawbsin ja Martin Turnerin Wishbone Ashin kanssa. Neljäs syyskuuta 2015 Curved Air soitti speciaalikonsertin Lontoon Under the Bridgessä, sillä Air Conditioningin julkaisusta oli kulunut 45 vuotta. Darryl Way vieraili stagella kolmessa kappaleessa ja Ian Eyre basistina Back Street Luvissa. Marraskuussa 2016 Kit Morgan teki paluun yhtyeeseen. Vuotta myöhemmin Pilkington-Miksa ilmoitti jättävänsä Curved Airin. Elokuussa 2018 Morgan joutui jättämään yhtyeen selkävaivojensa takia. Purson-yhtyeen kitaristi George Hudson soitti debyyttikeikkansa Curved Airin riveissä jo samassa kuussa Kentissä The New Day Festivaalilla. Florian Pilkington-Miksa oli jättänyt yhtyeen marraskuussa 2017 ja hänen paikkansa otti Andy Tween. Vuonna 2019 Kirby Gregory palasi yhtyeen kitaristiksi ja Grzegorz Gadziomski korvasi Paul Saxin Curved Airin viulistina. Molemmat soittivat yhtyeen riveissä Lontoon 100 Clubilla 17 lokakuuta mainittuna vuonna.

Perjantain pohjat:Ensimmäinen The Sweetin omaa tuotantoa edustava singlekappale

 Fox on the Run on brittiläisen glamrockyhtyeen The Sweetin alun perin vuonna 1974 levyttämä kappale. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen itsenäisesti kirjoittama singleformaatissa ilmestynyt biisi. The Sweetin varhaisemmat singleinä ilmestyneet biisit olivat nimittäin olleet tuottajien Nicky Chinn ja Mike Chapmanin käsialaa. Kaikkiaan kyseessä on The Sweetin 14. single. Fox on the Run kohosi Australiassa listakärkeen kuuden viikon ajaksi ja kappaleesta muodostuikin siellä vuoden 1975 suosituin single. The Sweet nauhoitti Fox on the Runista kaksi versiota. Niistä ensimmäinen, joka oli Chinnin ja Chapmanin tuottama, julkaistiin vuonna 1974 albumin Desolation Boulevard Euroopassa ilmestyneellä painoksella. The Sweet nauhoitti ja myös tuotti samaisesta kappaleesta poporientoituneemman ja maaliskuussa 1975 seiskatuumaisena singlenä ilmestyneen version, joka on mainitusta kappaleesta työstetyistä kahdesta levytyksestä tunnetumpi. Mainittu versio Fox on the Runista on mukana Capitol Recordsin Desolation Boulevard-albumista julkaisemalla versiolla. Fox on the Run pääsi mukaan vuonna 2017 valmistuneen supersankarielokuvan Guardians of the Galaxy Vol 2 trailerille ja kohosi mainitusta syystä iTunesin rocklistan kärkeen loppuvuodesta 2016. Bomp! kuvasi Fox on the Runia äärimmäisenä hardrock-purukumi-kappaleena ja eräänä viimeisistä glitter-klassikoista.

Torstain terävä:Myöhemmin northern soul-diggareiden löytämä yhdysvaltalaistrio

 The Newbeats oli Larry Henleyn johtama yhdysvaltalainen poplaulutrio, jolta Hickory Records julkaisi vuonna 1964 singlemenestyksen Bread and Butter. Kesäkuun viimeisenä 1937 Arpissa, Teksasissa syntyneen ja 18. joulukuuta 2014 edesmenneen Henleyn lisäksi yhtyeeseen kuuluivat veljekset Dean ja Mark Mathis, joille heidän äitinsä opetti lapsina kitaransoittoa. Pian kaksikko oppi  soittamaan lisäksi pianoa, bassoa ja rumpuja. Kouluaikanaan he soittivat yhtyeessä Bremenissä, Georgiassa ja päättivät valmistuttuan valita musiikkialan. Vuonna 1956 Dean liittyi pianistiksi Paul Howardin western swing-yhtyeeseen ja seuraavaksi Dale Hawkinsin bändiin, johon Mark siirtyi pian basistiksi. Hawkinsin yhtyeessä veljekset vaikuttivat kahden vuoden ajan. Chess Recordsille he tekivät levytyksiä nimellä Dean and Marc. Niistä vuonna 1959 ilmestynyt Tell Him No saavutti Billboardin listalla ilmestymisvuonnaan sijan 42. Veljekset perustivat oman kahdeksanjäsenisen yhtyeensä, jonka kanssa he esiintyivät kotikaupungissaan Shreveportissa, Louisianassa. Siellä veljekset tapasivat yhtyeelleen koe-esiintymisen tehneen Larry Henleyn. Tämä siirtyi kuitenkin tässä vaiheessa sooloartistiksi ja Mathisin veljekset tekivät levytyksiä duona. Molempien levy-yhtiönä oli Wesley Rose. Noin puolentoista vuoden kuluttua kolmikko työsti demon kappaleesta Bread and Butter ja Hickory Records kehotti heitä nauhoittamaan mainitun biisin. Larry Parksin ja Jay Turnbown käsialaa ollut kappale julkaistiin vuonna 1964 ja se saavutti Billboardin listalla toisen sijan. Vuosien 1964 ja 1965 aikana The Newbeatsiltä julkaistiin vielä kolme singleä, joista Run Baby Run (Back into My Arms) saavutti sijan 12. syksyllä 1965. Se jäi The Newbeatsin viimeiseksi listasijoituksen saavuttaneista singleistä. Hickory Recordsin artistina yhtye säilyi vuoteen 1972 saakka. Ennen vuoteen 1974 ajoittunutta hajoamistaan The Newbeats ehti vaikuttaa myös Buddah Recordsin ja Playboy Recordsin yhtyeenä.  1970-luvun alun northern soul-liikkeen ansiosta useat The Newbeatsin singleistä tulivat uudelleen löydetyiksi. Run Baby Run saavutti brittilistalla kymmenenennen sijan, mikä oli kaksi sijaa korkeampi kuin kappaleen originaali sijoitus Billboardilla. Don't Turn Me Loose ja Crying My Heart Out Over You olivat niin ikään suosittuja souldiggareiden keskuudessa. Henley oli mukana kirjoittamassa kappaletta Wind Beneath My Wings. Vuonna 2002 Bruce Channel ja Ricky Ray Hector levyttivät Henleyn kanssa projektin nimellä Original Copy. Vuonna 1998 Bread and Butter oli mukana komediadraaman Simon Birch soundtrack-albumilla. Lisäksi kappale oli mukana Will Ferrellin vuonna 2004 valmistuneessa komediassa  Anchorman: The Legend of Ron Burgundy. Run Baby Run (Back into My Arms) oli mukana vuonna 2010 valmistuneessa John Carpenterin kauhuelokuvassa The Ward. Larry Henley edesmeni 18. joulukuuta 2014 77 vuoden ikäisenä.

Keskiviikon klassikko:John Entwistlen käsialaa oleva kappale Who's Nextillä

 My Wife on basistinsa John Entwistlen kirjoittama ja The Whon levyttämä kappale, joka ilmestyi yhtyeen vuoden 1971 merkkialbumilla Who's Next ja myöhemmin samaisena vuonna Euroopassa Baba O' Riley -singlen b-puolella. Sitä vastoin My Wifen ei ollut tarkoitus olla mukana Pete Townshendin kaavailemassa ja lopulta totetumatta jääneessä Lifehouse-projektissa, jonka tiimoilta ilmestyi vuonna 2000 Townshendin Lifehouse Chronicles -niminen boxi. My Wifen teksti kertoo juopotelleesta miehestä, joka on ollut poissa kotoa jonkin aikaa, ja jonka täytyy suojata itseään, sillä hänen vaimonsa epäilee hänen viettäneen aikaa toisen naisen kanssa. My Wife on John Entwistlen huippuhetki Who's Nextillä. Kappale on hänen käsialaansa ja hän vastaa siinä vokalisoinnista, bassosta, pianosta ja puhaltimista. Toisin kuin The Whon tuotannolle tunnusomaisesti, mainitussa kappaleessa ei ole kitarasooloa, mutta sitä vastoin Entwistlen soittama puhallinosuus. Vuonna 1979 singlen Long Live Rock b-puolella julkaistiin My Wifen vuodelta 1977  ollut liveversio Lontoon Kilburn State Theatresta. Kyseessä oli ainoa tuossa vaiheessa mainitusta konsertista julkaistu kappale. Se ilmestyi nimittäin elokuvan The Kids Are Alright soundtrackillä. Mainitussa versiossa kuullaan Pete Townshendin kitarasoolo, mutta ei puhaltimia eikä pianoa.   Muilta osin konsertti julkaistiin  vasta vuonna 2008 dvd:nä nimellä The Who at Kilburn:1977. My Wife oli ensiksi mukana Who's Next -kiertueella ja kappaleesta muodostui standardi The Whon ohjelmistoon aina Entwistlen vuoteen 2002 ajoittuneeseen kuolemaan saakka. Kappale onkin mukana useilla The Whon livealbumeilla. Marraskuussa 1973 Entwistle nauhoitti My Wifesta uuden version, joka ilmestyi hänen kolmannella sooloalbumillaan Rigor Mortis Sets In. My Wifen liveversio ilmestyi maaliskuussa 2005 julkaistulla tuplakokoelmalla So Who's The Bass Player:The Ox Anthology. My Wifen lukuisiin live-esityksiin kyllästyneenä Entwistle kirjoitti The Whon ohjelmistoon sen korvanneen kappaleen Quiet One, mutta esitti My Wifea edelleen soolokonserteissaan ja The Who-uransa loppuvaiheessa.

Tiistain tukeva:Beach Boysin levytystuotannon parhaaksi kohotettu kappale

 God Only Knows on Brian Wilsonin ja Tony Asherin kirjoittama ja Beach Boysin albumilla Pet Sounds vuonna 1966 ilmestynyt kappale. Kyseessä on barokkityylinen rakkauslaulu, joka erottuu harmonisella innovatiivisuudellaan ja monimutkaisuudellaan, epätavallisella instrumentaatiollaan ja eroaa sekä lyriikaltaan että  musiikillisesti tyypillisistä popkappaleen konventioista. God Only Knows on usein kohotettu kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden joukkoon ja lisäksi sitä pidetään Beach Boysin parhaana levytyksenä. Kappaleen kolme toisistaan erottuvaa lauluosuutta kuvastavat kappaleen sofistikoituneisuutta. Kappaleen lyriikka kuvataan kertojan perspektiivistä. Hänen mukaansa ainoastaan Jumala käsittää elämää ilman rakastajaa. Jumalan mainitsemista popkappaleen lyriikassa tai nimessä oli pidetty eräänlaisena tabuna. Brian Wilson tuotti God Only Knowsin maalis-huhtikuussa 1966. Kappaleessa kuullaan noin 20:ta eri studiomuusikkoa ja leadia siinä laulaa Carl Wilson. Mainittua laulusuoritusta on pidetty hänen kaikkien aikojen parhaanaan. God Only Knows loppuu sarjaan toistettua, unisonossa laulettua melodiaa. Myös kyseinen käytäntö oli harvinainen aikakauden poplevytyksillä. Yhdysvalloissa God Only Knows julkaistiin singlen Wouldn't It Be Nice b-puolella ja se saavutti Billboardin Hot 100-listalla sijan 39. Muissa maissa kappale julkaistiin singlen a-puolena ja se kohosi top teniin Britanniassa, Kanadassa, Norjassa ja Alankomaissa. Monet merkittävät biisintekijät, kuten Paul McCartney ja Jimmy Webb ovat nimenneet God Only Knowsin kaikkien aikojen suosikkikappaleekseen. Vuonna 2004 kappale pääsi Rock and Roll Hall of Famen 500 rockia muokanneen kappaleen listalle ja vuonna 2021 se saavutti yhdennentoista sijan Rolling Stonen laatimalla historian parhaiden kappaleiden listalla. Suomeksi God Only Knowsin ovat levyttäneet Jormas nimellä Taivas vain tietää ja Clifters vuonna 1992 albuminsa Pirun kaunis nainen nimikappaleeksi. David Bowie levytti God Only Knowsista coverin vuonna 1984 ilmestyneelle albumilleen Tonight.

Maanantain mainio:Carly Simonin kakkosalbumi

 Carly Simon:Anticipation

Marraskuussa 1971 Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt Anticipation on Carly Simonin toinen sooloalbumi. Sen nimikappaleesta muodostui Billboardilla top 20-hitti ja vuodesta 1973 mainittua kappaletta hyödynnettiin useissa Heinz-ketsuppiin liittyneissä mainoksissa. Mainitun kappaleen lyriikka viittaa Simonin mielentilaan vaiheessa, jolloin hän olisi tahtonut mennä treffeille Cat Stevensin kanssa. Peter Simonin ottama albumin kansikuva on napattu Lontoon Regents Parkissa, Queen Mary's Gardenin porteilla. Pitkäsoiton päätöskappale, cover Kris Kristofferssonin kappaleesta I've Got to Have You julkaistiin Australiassa singleformaatissa ja se nousi siellä top teniin. Rolling Stoneen Anticipationin arvioinut Stephen Davis  kehui pitkäsoiton nimikappaletta, jonka romanttisessa tilanteessa kukaan ei tiedä mitä on tapahtumassa, tai mitä tulee tapahtumaan. Lisäksi Davis ylistää albumin tuotannosta etenkin kappaleita Our First Day Together ja I've Got to Have You, joista ensiksi mainitun soinnutuksessa on hänen mukaansa kuultavissa Joni Mitchellin vaikutus. Tuoreemmassa arviossa AllMusicin William Ruhlmann antoi Antipationille kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta. Cash Boxiin albumista laaditussa arviossa kehuttiin etenkin kappaletta The Girl You Think You See ja pidettiin sitä potentiaalisena listahittinä siitä huolimatta, ettei mainittu kappale ilmestynyt singleformaatissa. Anticipationin kappaleista Anki levytti Legend in Your Own Timen suomeksi nimellä Hetken legenda vuonna 1973 ilmestyneelle ja runsaasti covertuotantoa sisältävälle albumilleen Aikalintu. Kappaleen originaaliversio on päässyt mukaan useille Simonin tuotannosta kootuille kokoelma-albumeille. Stephen Davisin mukaan kappaleen teemana ovat ihmiset, jotka ovat nuoresta asti halunneet tulla kuuluisiksi ja lopulta ainakin jossakin määrin saavuttaneet tavoitteensa. Anticipationin nimikappaleen mukaan Legend of Your Own Timen on mainittu kertovan Cat Stevensistä.

Sunnuntain extra:Beck Bogert Appicen harvinainen Japanin-live

 Beck, Bogert & Appice:Live in Japan

18. ja 19. toukokuuta 1973 Koseinenkin Hallissa Osakassa, Japanissa nauhoitettu ja 21. lokakuuta Japanissa julkaistu Live in Japan on supertrion Beck, Bogert & Appice ainoa konserttitaltiointi ja samalla joutsenlauluksi jäänyt albumi. Kyseessä on melko harvinainen levyjulkaisu, sillä se ilmestyi ainoastaan Japanissa ja sielläkin rajoitettuna painoksena. Beck Bogert & Appice lopetti toimintansa ainoastaan kuukausia Live in Japanin ilmestymisen jälkeen Jeff Beckin päätettyä lähteä yhtyeestä. Live in Japan on tupla-albumi, joka sisältää livetulkintoina kaikki Beck Bogert Appicen vuonna 1973 ilmestyneen ja yhtyeen nimeä kantavan studioalbumin kappaleet Oh How to Love Youta lukuun ottamatta. The Jeff Beck Groupin levytystuotantoon lukeutuvia kappaleita albumilla edustavat Bogertin ja Appicen varhaisemman yhtyeen Vanilla Fudgen levyttämän Shotgunin kanssa medleyn muodostava Plynth (Water Down the Drain), Morning Dew ja Going Down ja Beckin varhaisen yhtyeen The Yardbirdsin tuotantoon lukeutuu Jeff's Boogie. Live in Japanilla Beck hyödyntää soitossaan runsaasti Heil Talkboxia, joka oli keskeisessä asemassa kolme vuotta myöhemmin ilmestyneellä ja varsin menestyksekkääksi osoittautuneella Peter Framptonin tuplakonserttitaltioinnilla Frampton Comes Alive. Vuonna 2013 Live in Japanista ilmestyi tuplacd-formaatissa 40-vuotisjuhlapainos.