Perjantain pohjat:The Sweetin viimeinen top ten-hitti

 Love is Like Oxygen on brittiyhtye The Sweetin tammikuussa 1978 singleformaatissa ilmestynyt kappale, jonka kirjoitustyöstä vastasivat yhtyeen kitaristi Andy Scott sekä muusikkona, roudarina ja ääni-insinöörinä toiminut Trevor Griffin. Tyylillisesti Love is Like Oxygen merkitsi irtiottoa The Sweetin varhaisemmasta, selkeämmin kitaroiden dominoimasta ja korkeita lauluharmonioita hyödyntäneestä tyylistä. Niin ikään vuonna 1978 ilmestyneellä The Sweetin albumilla Level Headed Love Is Like Oxygenista julkaistu pidempi ja lähes seitsemänminuuttinen versio sisältää discoelementtejä ja hyödyntää instrumentaatiossaan jousia. Singleformaatissaan Love is Like Oxygen on The Sweetin repertuaarissa ensimmäinen RCA:lta lähdön jälkeen ilmestynyt ja Polydorin julkaisema kappale. Samalla kyseessä on yhtyeen viimeinen top ten-hitti, joka kohosi Uudessa Seelannissa neljänneksi, Sveitsissä kuudenneksi, Belgiassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa kahdeksanneksi, Britanniassa ja Australiassa yhdeksänneksi ja Länsi-Saksassa kymmenenneksi. Myöhemmin vuoden 1978 aikana järjestetyissä Ivo Novello Awardseissa Love is Like Oxygen oli ehdokkaana vuoden kappaleeksi, mutta voiton vei Gerry Rafferty kappaleellaan Baker Street. Love Is Like Oxygenin singleversio on päässyt mukaan useille The Sweetin tuotannosta koostetuille Greatest Hits-tyyppisille kokoelma-albumeille.

Torstain terävä:Whitesnaken kultakauden tuplalive

 Whitesnake:Live...in the Heart of the City

Ensimmäinen marraskuuta 1980 ilmestynyt Live...in the Heart of the City on brittiläisen hardrockyhtyeen Whitesnaken konserttitaltiointi, joka julkaistiin alun perin tuplavinyylinä ja tuplakasettina. Brittilistalla se saavutti parhaimmillaan viidennen sijan. Tuplakon ensimmäinen albumi sisältää Rolling Stones Mobile Studiolla taltioituja nauhoituksia Hammersmith Odeonista Whitesnaken vuoden 1980 maailmankiertueelta. Kakkoslevy koostuu nauhoituksista vuodelta 1978 ja ne oli julkaistu Japanissa maaliskuussa 1980 nimellä Live at Hammersmith. Yhdysvalloissa Live...in the Heart of the City julkaistiin yksittäisenä albumina, joka sisälsi ainostaan vuoden 1980 nauhoitukset Hammersmith Odeonista. Britanniassa albumin ensimmäinen cd-versio oli vuonna 1988 julkaistu tupla, jonka ensimmäinen levy sisälsi originaalin tuplavinyylin puolet yksi ja kaksi ja jälkimmäinen levy vastaavasti puolet kolme ja neljä. Vuonna 1994 ilmestynyt Live..in the Heart of the Cityn cd-versio oli yksittäinen cd, jolta vuoden 1978 nauhoituksista oli jätetty pois kappale Come On, jotta materiaali saatiin  muilta osin mahdutetuksi yhdelle cd:lle. Maaliskuussa 2008 Live..in the Heart of the Citystä ilmestyi tuplacd-versio, joka sisälsi jälleen kaikki originaalilla tuplavinyylillä julkaistut kappaleet sekä bonuksena vuoden 1980 satoa edustavan livetulkinnan Ain't No Love in the Heart of the Citystä. Kesäkuussa 1980 Hammersmith Odeonissa taltioidut nauhoitukset sisälsivät tuossa vaiheessa tuoreempaa Whitesnake-tuotantoa ensisijaisesti vuosina 1980 ja 1979 ilmestyneiltä albumeilta Ready an' Willing (muun muassa singlemenestyksen Fool for Your Loving) ja Lovehunter ja vuoden 1978 nauhoitukset varhaisempaa biisimateriaalia. Mukana on lisäksi kaksi David Coverdalen aikaista Deep Purple-coveria, eli Might Just Take Your Life ja Mistreated. Niistä ensiksi mainitussa originaalissa versiossa Glenn Hughesin laulamat osuudet ovat tällä kertaa kitaristi Bernie Marsdenin vokalisoimia. Live..in the Heart of the Cityn kansitaide on brittiläisen Jeff Cummingsin käsialaa.

Keskiviikon klassikko:Eräs John Entwistlen The Wholle säveltämistä merkkiteoksista

 Heaven and Hell on brittiläisen rockyhtyeen The Whon levyttämä ja sen basistin John Entwistlen käsialaa oleva kappale. Biisin originaali studioversio nauhoitettiin huhtikuussa 1970 BBC:tä varten ja julkaistiin singleformaatissa Summertime Bluesin liveversion b-puolella. Viime vuosina Heaven and Hellin studioversio on ollut helposti saatavilla ainoastaan Thirty Years of Maximum R&B -boxilla sekä kokoelma-albumilla Who's Missing. Lisäksi yhtyeen virallisilla albumijulkaisuilla on ilmestynyt useita kappaleesta työstettyjä liveversioita. Heaven and Hell on eräs useista Entwistlen säveltämistä ja The Whon singlejen b-puolilla ilmestyneistä kappaleista. Lisäksi kyseessä oli eräs Entwistlen keikkastandardeista. Kappaleen tekstiin liittyen Entwistle on maininnut taivaan ja helvetin idean kiehtoneen häntä riippumatta siitä, onko se totta vai ei. Heaven and Hell kuultiin The Whon keikkasetissä ensiksi vuonna 1968. Vuosien 1969-1970 Tommy-kiertueella kappale avasi yhtyeen konsertit. Se on mukana yhtyeen konserttitaltioinneilla Live at Leeds, Live at Hull, At Killburn 1977 + At Coliseum sekä Live at the Isle of Wight Festival. Live at Leedsille kappale pääsi tosin mukaan vasta albumin laajennetulle ja remasteroidulle versiolle. Myös Woodstockissa The Who avasi varhaiseen aamuun ajoittuneen keikkansa Heaven and Hellillä. Vuoden 1970 jälkeen Heaven and Hellin paikan The Whon keikkasetissä otti toinen Entwistlen käsialaa ollut ja hänen leadvokalisoimansa kappale My Wife. Heaven and Hell palasi settiin vielä lokakuussa 1975 albumin The Who by Numbers tiimoilta tehdyn kiertueen Britannian-osuuden alussa. Sen jälkeen The Who ei enää koskaan esittänyt Heaven and Helliä, mutta Entwistlen soolokeikoilla kappaletta kuultiin edelleen säännöllisesti. Hän levytti kappaleesta uuden, pitemmän ja puhallinsektiolla höystetyn version vuonna 1971 ilmestyneelle esikoissooloalbumilleen Smash Your Head Against the Wall. Mainittu versio pääsi lisäksi mukaan Entwistlen tuotannosta koostetulle kokoelma-albumille So Who's The Bass Player? The Ox Anthology.

Tiistain tukeva:40-vuotisen uran tehnyt yhdysvaltalaisartisti

 26. kesäkuuta 1956 syntynyt Christopher Joseph Isaak on yhdysvaltalainen muusikko ja ajoittainen näyttelijä. Hänen tunnetuin hittinsä on Wicked Game ja Isaakin muihin menestyskappaleisiin lukeutuvat esimerkiksi Baby Did a Bad Bad Thing ja Somebody's Crying. Tyylillisesti Isaak edustaa ensisijaisesti 50-luvun rockia ja lisäksi hän on tullut tunnetuksi falsettoa hyödyntävästä laulutyylistään. Elokuvaohjaaja David Lynch on hyödyntänyt Isaakin musiikkia useissa elokuvissaan ja antanut hänelle roolin elokuvassa Twin Peaks:Fire Walk with Me. Lyriikoiltaan Isaakin kappaleet painottuvat rakkauteen ja sydänsuruihin. Neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Isaak on julkaissut 12 studioalbumia, tehnyt kiertueita ja ollut ehdolla useiden Grammyjen vastaanottajaksi. Isaakia on kutsuttu 1990-luvun Roy Orbisoniksi ja muihin artisteihin, joihin häntä on usein verrattu, lukeutuvat Elvis Presley, Ricky Nelson sekä Duane Eddy. Isaak valmistui Amos Alonzo Stagg High Schoolista vuonna 1974. Valmistuttuaan Pasifin yliopistosta Isaak kasasi ensimmäisen yhtyeensä Silvertonen. Mainittuun rockabilly-yhtyeeseen kuuluivat kitaristi James Calvin Wilsey, basisti Rowland Salley sekä rumpali Kenney Dale Johnson, joka on pysyvästi säilyttänyt asemansa Isaakin taustayhtyeessä. Vuonna 1985 Isaak solmi levytyssopimuksen Warner Bros Recordsin kanssa ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Silvertone. Se saavutti myönteiset arviot ja esimerkiksi John Fogerty kehui kyseistä albumia. Soundeiltaan raaka pitkäsoitto yhdisti countrybluesia folkballadeihin. Positiivisista arvioista huolimatatta Isaakin esikoisalbumi ei ollut vielä erityisen suuri myyntimenestys. Sen kappaleista Gone Ridin' ja Livin' for Your Lover olivat mukana David Lynchin vuonna 1986 valmistuneessa elokuvassa Blue Velvet. Isaakin nimeä kantanut ja vuonna 1986 ilmestynyt toinen albumi nousi Billboard 200-listalle. Sillä Isaakin musiikkityyliksi oli vaihtunut sofistikoitunut R&B. Isaakin tuotannon tunnetuin kappale on Wicked Game, jonka lopullinen valmistuminen kesti ääni-insinööri Mark Needhamin mukaan useita vuosia. Se julkaistiin ensiksi vuonna 1989 Isaakin kolmannella albumilla Heart Shaped World. Instrumentaaliversio kappaleesta kuultiin David Lynchin vuonna 1990 valmistuneessa elokuvassa Wild at Heart. Atlantalaisen radioaseman musiikkipäällikkö Lee Chesnut soitti Wicked Gamen vokalisointia sisältävän version, josta muodostui aseman toivotuin kappale. Chesnut levitti kappaleesta sanaa muille radioasemille ja helmikuussa 1991 Wicked Gamesta oli tullut Billboardilla top ten-hitti sen parhaan sijoituksen ollessa kuudes. Myös Britanniassa Wicked Game sijoittui kymmenenneksi. Herb Rittsin kappaleesta ohjaamasta mustavalkoisesta musiikkivideosta tuli menestys sekä MTV:llä että VH1:llä ja Isaakin lisäksi siinä nähtiin tähtimalli Helena Christensen. Wicked Gamesta työstettiin myös harvemmin nähty David Lynchin ohjaama musiikkivideo, joka sisälsi kohtauksia elokuvasta Wild at Heart. Isaakin neljänneltä albumilta San Francisco Days poimittu kappale Two Hearts kuultiin lopputekstien aikana Tony Scottin ohjaamassa, Quentin Tarantinon käsikirjoittamassa ja Christian Slaterin sekä Patricia Arquetten tähdittämässä elokuvassa True Romance. Vuonna 1995 Isaak lopetti yhteistyönsä pitkäaikaisen kitaristinsa James Calvin Wilseyn kanssa. Mainittuna vuonna ilmestyneellä Isaakin albumilla Forever Blue ja sen tiimoilta tehdyllä kiertueella kitaristina vaikutti Hershel Yatowich. Pitkäsoitto oli ehdolla parhaan rockalbumin ja kappale Somebody's Crying parhaan miesrocklaulusuorituksen Grammyn vastaanottajaksi. Maaliskuun puolivälissä 1996 albumi Forever Blue saavutti platinalevyn. Vuonna 1999 Isaakin kappale Baby Did a Bad Bad Thing oli mukana Stanley Kubrickin viimeisessä elokuvassa Eyes Wide Shut. Isaak sävelsi tunnuskappaleen varietee-talkshow:hun The Late Late Show with Craig Kilborn. Levytuottaja Eric Jakobsen oli ollut keskeinen Isaakin soundille 15 vuoden ajan. Aikaisemmin hän oli työskennellyt esimerkiksi The Lovin' Spoonfulin kanssa ja mainitun  yhtyeen jäsenten John Sebastianin ja Jerry Yesterin sooloalbumeilla. Vuonna 2002 ilmestyneen Isaakin albumin Always Got Tonight tuotannosta vastasi kuitenkin John Shanks. Sen kappaleista Life Will Go On oli mukana vuonna 2004 valmistuneessa, Mandy Mooren ja Matthew Gooden tähdittämässä elokuvassa Chasing Liberty. Vuonna 2007 Isaak esitti Johnny Hallydayn kanssa Fats Dominon hitin Blueberry Hill La Gigalessa ja mainittu versio ilmestyi Hallydayn livealbumilla  La Cigale : 12-17 Décembre 2006. Nauhoituksen lopussa Isaak kiittää ranskalaista rocktähteä ja kutsuu häntä kuninkaaksi. Vuonna 2009 ilmestynyt Isaakin seuraava albumi Mr. Lucky oli niin ikään John Shanksin tuottama.  Lokakuussa 2011 ilmestynyt pitkäsoitto Beyond the Sun koostui yhtä kappaletta lukuun ottamatta coverbiiseistä. Se oli nauhoitettu Memphisissä Sun Recordsin studioilla. Isaak esiintyi 2015 AFL Grand Finalissa Ellie Gouldingin ja Bryan Adamsin kanssa. Vuonna 2016 Isaak teki kiertueen 12:n studioalbuminsa First Comes the Night tiimoilta.

Maanantain mainio:Canned Heatin legendaarisen lineupin basisti

 26. kesäkuuta 1942 syntynyt ja 19. elokuuta 2019 edesmennyt Samuel Lawrence Taylor oli yhdysvaltalainen basisti, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään yhtyeessä Canned Heat vuodesta 1967 eteenpäin. Ennen mainittua pestiä Taylor oli ollut studiobasistina The Monkeesille ja Jerry Lee Lewisille. Hän oli The Venturesin pitkäaikaisen rumpalin Mel Taylorin pikkuveli. New Yorkista kotoisin ollut Taylor vaikutti ensiksi basistina yhtyeessä The Gamblers. Se oli eräs ensimmäisistä instrumentaali surfmusiikkia esittäneistä yhtyeistä. Bändin muista jäsenistä mainittakoon myöhemmin Frank Zappan Mothers on Inventionissa ja Captain Beefheart's Magic Bandissa vaikuttanut Elliot Ingber ja tuleva Beach Boysin jäsen Bruce Johnston. Los Angelesin alueella The Gamblers saavutti hitin kappaleellaan Moon Dawg, ja Mandel oli mukana levytyksessä. Canned Heatissä Taylor vaikutti vuosien 1967 ja 1970 välillä esiintyen muun muassa Montereyn popfestivaaleilla ja Woodstockissa. Taylor tunnettiin lempinimellä The Mole. Canned Heatissä hän soitti basson lisäksi aika ajoin kitaraa, kuten vuonna 1969 ilmestyneen albumin Hallelujah kappaleessa Down in the Gutter, But Free. Soolokitaristiksi Henry Vestinen tilalle yhtyeeseen vaihtui Harvey Mandel. Vuonna 1970 John Mayall muutti Los Angelesiin ja Taylor sekä Mandell jättivät Canned Heatin liittyen jäseniksi Mayallin The Bluesbreakersiin. Sen kiertueiden jälkeen Taylor soitti Sugarcane Harris Bandissä. Vuonna 1974 Taylor liittyi Mike Mannin johtaman Hollywood Fats Bandiin. Vuonna 1979 kaksikkoa kuultiin Canned Heatin King Biscuit Flower Hour -konsertissa. Vuonna 1988 Taylor oli jälleen mukana Canned Heatissä albumilla Reheated. Vuoteen 1999 saakka Taylor oli mukana joissakin Canned Heatin konserteissa. Vuonna 2007 Taylor ja Mandel liittyivät rumpali Fito de la Parran johtamaan Canned Heatin tuonaikaiseen kokoonpanoon. Mainittu kolmikko oli soittanut Woodstockin mammuttifestivaaleilla ja vuosien 2009 ja 2013 välillä se keikkaili aktiivisesti. Akustisen kontrabasson soittajana Taylorista muodostui eräs bluesskenen keskeisimmistä edustajista. Hän osallistui useiden Tom Waitsin albumien levyttämiseen ollen myös mukana Waitsin kiertuebändissä. Taylor menehtyi syöpään 19. elokuuta 2019 77-vuotiaana.

Sunnuntain extra:Jeff Beckin suoraviivaisempaa rocktyyliä edustava lähes instrumentaalialbumi

 Jeff Beck:Jeff Beck's Guitar Shop

Lokakuussa 1989 Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Jeff Beck's Guitar Shop on brittiläisen kitaristin Jeff Beckin kuudes studioalbumi. Billboard 200 -albumilistalla mainittu pitkäsoitto saavutti parhaimmillaan sijan 49. ja seuraavana vuonna albumi vastaanotti parhaan instrumentaaliesityksen Grammyn. Beckin varhaisemmasta tuotannosta samaisen palkinnon oli saavuttanut lisäksi 1980-luvun puolivälissä ilmestynyt albumi Flash. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistu kappale Stand on It saavutti sijan 35. Billboardin Mainstream Rock Tracks-listalla. Sling Shot pääsi mukaan vuonna 1990 valmistuneeseen kauhukomediaan  Gremlins 2: The New Batch ja useat muut albumin kappaleista olivat osa brittiläisen komediasarjan The Comic Strip Presents South Atlantic Raiders-episodien soundtrackiä. Beckin edellisten jazzfuusioon kallistuneiden albumien jälkeen Guitar Shop edusti hänen tuotannossaan jossakin määrin suoraviivaisempaa instrumentaalirockia. Albumin nimikappaleella sekä toisessa biisissä In the House kuullaan sentään rumpali Terry Bozzion puheosuuksia. Koskettimista, syntetisaattorista ja tuotannosta Beckin ja Bozzion tavoin albumilla vastasi Tony Hymas.

Lauantain pitkä:Todd Rungrenin johtama varhainen yhtye

 The Nazz oli yhdysvaltalainen, Philadelphiassa vuonna 1967 perustettu rockyhtye. Sen perustajajäseniin lukeutuivat kitaristi ja keskeisin biisintekijä Todd Rundgren sekä basisti Carson Van Osten. Rumpali Thom Mooney ja solisti/kosketinsoittaja Robert "Stewkey" Antoni täydensivät yhtyeen kokoonpanon. Ensimmäisen keskeisen konserttinsa The Nazz soitti vuoden 1967 aikana The Doorsin lämmittelijänä. Yhtyeen tunnetuimpaan levytystuotantoon lukeutuvat sen esikoissingle Open My Eyes sekä Hello It's Me. Nimensä The Nazz otti The Yardbirdsin kappaleesta The Nazz Are Blue. Uransa aikana yhtye julkaisi kolme pitkäsoittoa. The Nazzin lopetettua toimintansa Todd Rundgren siirtyi soolouralleen ja vuonna 1972 hän levytti Hello It's Mestä uuden version, joka kohosi Yhdysvalloissa singlelistan viidenneksi. The Nazzin originaalijäsenistä Jack Warfield ja Jerry Bartoff omistivat Philadelphiassa levyliikkeen, jonka yläpuolella The Nazzin treenitila sijaitsi. Phoenixissa, Arizonassa perustettiin samoihin aikoihin toinen The Nazz-niminen yhtye. Se julkaisi ainoastaan yhden singlen ennen muuttoaan Los Angelesiin. Samalla kyseisen The Nazz-yhtyeen nimeksi vaihtui Alice Cooper. Levyillä ja pressimateriaaleissa philadelphialaisen The Nazzin nimi oli ainoastaan Nazz ilman määräistä artikkelia. Kappaleessa Loosen Up yhtyeen jäsen esittelee bändin kuitenkin "The Nazz from Philadelphia." Vuonna 2019 tehdyssä haastattelussa Mooney ja Antoni mainitsivat kuitenkin Nazzin ollleen oikea kirjoitusmuoto.Tyylillisesti Nazzin ohjelmistoon kuului sekä raskaampaa rocksoundia esimerkiksi The Whon ja Creamin hengessä, että popvaikutteisempaa tuotantoa. Yhtye solmi levytyssopimuksen SCG Recordsin kanssa ja julkaisi nimeään kantavan esikoisalbuminsa lokakuussa 1968. Samassa kuussa yhtye teki lyhyen, passiongelmiin katkenneen visiitin Britanniaan. Kakkosalbuminsa Naz Naz yhtye nauhoitti Los Angelesissa loppuvuodesta 1968 ja seuraavan vuoden alussa. Siitä kaavailtiin aluksi tupla-albumia, mutta pitkäsoitto ilmestyi toukokuussa 1969 yksittäisenä albumina. Naz Naz koostui ensisijaisesti Rundgrenin pianon dominoimista kappaleista. Niihin oli tyylillisesti vaikuttanut esimerkiksi yhdysvaltalainen laulaja/lauluntekijä Laura Nyro yhtyeen ensimmäisen albumin ollessa selkeän britti-invaasiovaikutteinen. Kyllästynyt Rundgren jätti yhtyeen ja Van Osten seurasi pian hänen esimerkkiään. Toukokuussa 1971 yhtyeen hajoamisen jälkeen ilmestynyt albumi Nazz III sisälsi uudelleen äänitettyjä versioita yhtyeen toisen albumin nauhoituksista. Rudgren menestyi sekä sooloartistina että yhtyeensä Utopia kanssa. Hänen suurin singlemenestyksensä oli vuonna 1972 ilmestyneeltä albumiltaan Something/Anything? poimittu nopeatempoinen versio Hello It's Mestä, joka nousi Billboardin listalla viidenneksi joulukuussa 1973. Carson työskenteli vuosikymmenten ajan Walt Disney Companyssa tuottaen muun muassa sarjakuvakirjoja. Stewkey ja Mooney jatkoivat musiikin työstämistä yhtyeessä Fuse, mutta esiintyivät keikkapaikasta riippuen myös Nazzin nimellä. Mooney lähti ja Stewkey jatkoi yhtyeessä Sick Man of Europe, josta kehittyi myöhemmin yhtye Cheap Trick; Stewkey ei tosin enää ollut mukana kyseisessä yhtyeessä. Nazzilla oli oma keskeinen vaikutuksena niin kutsuttuun voimapop-tyyliin. Yhtyeen tuotannosta Open My Eyes pääsi mukaan vuonna 1972 ilmestyneelle ja muusikko Lenny Kayen kokoamalle varsin keskeiselle kokoelma-albumille Nuggets. Vuonna 1983 Rhino Records julkaisi Nazzin albumit uudelleen vinyyliformaatissa ja myöhemmin myös cd:inä bonuskappaleiden ja outtakesien kera. Vuonna 2009 Spectra Records julkaisi Nazzilta kolme albumia, joista 13th and Pine oli kokoelma. The Bangles levytti Open My Eyesista coverin vuonna 2011 ilmestyneelle albumilleen Sweetheart of the Sun.