Sunnuntain extra:Ac/Dc:n harvinainen blueskappale

Ride On on australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n kappale, joka julkaistiin alun perin yhtyeen vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Dirty Deeds Done Dirt Cheap ja uudelleen vuonna 1986 soundtrackalbumilla Who Made Who. Bon Scottin vokalisoima Ride On on tyylllisesti tavanomaisesta poikkeava Ac/Dc:n kappale. Se on hidas, suorastaan surullinen blues, jonka lyriikassa kuvataan niitä virheitä, joita kappaleen kertojaminä on alkoholin vuoksi suhteessaan tehnyt. Ride On on yleisesti tunnustettu Ac/Dc:n tuotannon parhaiden kappaleiden joukkoon lukeutuvaksi. Ranskalaisyhtye Trust levytti Ride Onista coverin vuonna 1979 ilmestyneelle ja nimeään kantaneelle albumilleen. Edellisen vuoden syksyllä yhtye oli soittanut Ac/Dc:n lämmittelijänä Pariisissa. Bon Scott jammaili Ride Onia Trustin kanssa joitakin päiviä ennen kuolemaansa 13. helmikuuta 1980 Scorpio Sound -studioilla Lontoossa. Mainittu versio ilmestyi bootlegilla Bon Scott Forever Volume 1. Myös Eric Burdon on versioinut Ride Onin vuonna 1980 ilmestyneellä albumillaan Darkness Darkness. Keikkakontekstissa Ac/Dc on soittanut Ride Onin ainoastaan kerran; 22. kesäkuuta 2001 Saint-Denisissä, lähellä Pariisia Stiff Upper Lip -albuminsa tiimoilta tekemällään kiertueella. Kyseessä oli encorebiisi, joka soitettiin edellisenä iltana menehtyneen John Lee Hookerin muistoksi, vaikkei tribuutista mainittu. Kyseessä on yksi harvoista Ac/Dc:n kappaleista, joissa rumpali Phil Rudd soitti lehmänkelloa.  Kotimaassa Ride On on lukeutunut helsinkiläisen Backslidersin keikkojen coverohjelmistoon.

Lauantain pitkä:Sladen ensimmäinen Britanniassa suoraan listakärkeen kohonnut single

 Euroopassa 23. helmikuuta ja Yhdysvalloissa 21. huhtikuuta 1973 ilmestynyt Cum On Feel the Noize on Noddy Holderin ja Jimmy Lean kirjoittama, Chas Chandlerin tuottama ja brittiläisen Slade-yhtyeen levyttämä kappale, joka julkaistiin aluksi ainoastaan singleformaatissa. Yhtyeen kotimaassa Cum On Feel the Noizesta muodostui Sladen neljäs listakärkeen kohonnut single ja listaviikkoja sille kertyi 12. Vuoden 1973 aikana Cum On Feel the Noize pääsi lisäksi mukaan Sladen kokoelma-albumille Sladest.Vuonna 2015 brittiläisen ITV-speciaalin äänestyksessä The Nation's Favourite 70's Number One Cum on Feel the Noize saavutti viidennentoista sijan. Vuonna 1983 yhdysvaltalainen heavy metal-yhtye Quiet Riot levytti Cum on Feel the Noizesta miljoonamyyntiin yltäneen ja Billboardin listalla viidenneksi kohonneen coverversionsa. Sladen tuotannosta Cum on Feel the Noize oli ensimmäinen ensimmäisellä listaviikollaan brittilistan ykkössijalle kohonnut single. Vastaavaan saavutukseen oli edellisen kerran yltänyt The Beatles vuonna 1969 ilmestyneellä singlellään Get Back. Cum on Feel the Noize pysytteli brittien singlelistan ykkössijalla neljän yhtäjaksoisen viikon ajan ja puolen miljoonan myydyn singlen raja rikkoutui kolmen viikon kuluessa. Single vastaanotti radiosoittoa ennen julkaisuaan ja mainittu seikka vaikutti kappaleen ennakkotilauksiin. Billboardin Hot 100-listalla Cum on Feel the Noize joutui tyytymään sijaan 98. Vuoden 1984 aikana Record Mirrorille antamassaan haastattelussa Jimmy Lea kertoi olleensa vuonna 1972 Chuck Berryn konsertissa, jossa tämä oli antanut yleisön laulaa kappaleitaan. Idea oli vaikuttanut Leasta erinomaiselta ja kirjoittaessaan Mama Weer All Crazee Nowta ja Cum on Feel the Noizea yleisön osuudet oli ikään kuin kirjoitettu kappaleisiin valmiiksi. Cum on Feel the Noizea promottiin Sladen konsertissa Haguessa, Alankomaissa kuvatulla musiikkivideolla. Slade esitti kappaleen myös useissa brittiläisissä ja eurooppalaisissa tv-show:issa, kuten Top of the Popsissa. Esimerkiksi Disc ja Sounds arvioivat Cum on Feel the Noizen tuoreeltaan myönteisesti. Huhtikuussa 1973 yhdysvaltalainen Cash Box sijoitti Cum on Feel the Noizen viikon valintojensa joukkoon. Dave Thompsonin Cum On Feel the Noizesta All Music Guideen laatimassa retrospektiivisessä arviossa hän nostaa kappaleen baby baby baby-alun erääksi aikakautensa erottuvimmista. Musiikkilehti Q:n vuonna 1999 laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan singlen listalla Cum on Feel the Noize saavutti sijan 96. Vuonna 2005 samaisen lehden laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan kitarakappaleen listalla kappaleen sijoitus oli 62.

Perjantain pohjat:Merkittävän laulaja/lauluntekijän toinen singlehitti

 Talking 'bout a Revolution on järjestyksessään toinen yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Tracy Chapmanin vuonna 1988 ilmestyneeltä esikoisalbumilta poimituista singleistä. Kyseinen lyriikaltaan poliittisesti tiedostava kappale saavutti Billboardin listalla sijan 75. siinä, missä Chapmanin esikoissingle Fast Car oli kohonnut kuudenneksi. Lisäksi Talking 'bout a Revolution nousi neljälle muulle Billboardin ylläpitämälle listalle, joista kahdessa se kohosi top 40:ään. Kansainvälisesti Talking 'bout A Revolution on niin ikään tulkittavissa suureksi hitiksi, sillä se nousi top 40:ään useissa maissa, kuten Ranskassa ja Uudessa Seelannissa ja kappaletta voi pitää eräänä Chapmanin repertuaarin klassikoista. Vuonna 2011 Talking 'bout a Revolutionia soitettiin runsaasti Tunisian vallankumouksen aikaan. Lisäksi kappale oli Bernie Sandersin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan epävirallisena teemabiisinä. Se soi ennen presidentinvaalikampanjan puheita. Ensiksi Talking 'bout a Revolutionia esitti coverina Living Colour eikä pelkästään keikoillaan, vaan biisin liveversio julkaistiin mainitun yhtyeen 1990-luvun puolivälissä ilmestyneellä kokoelma-albumilla What's Your Favorite Color. Muista mainitusta kappaleesta työstetyistä coverversioista mainittakoon saksalaisen punkyhtyeen Ausbruchin, brittipunkin edustajan Leatherfacen, Ben Jelenin, Reel Big Fishin ja Chamberlainin levyttämät näkemykset.

Torstain terävä:Small Facesin varhaisinta livemateriaalia

 Small Faces:Live 1966

Neljäs kesäkuuta 2021 ilmestynyt Live 1966 on brittiläisen rockyhtyeen Small Facesin konserttitallenne, joka on samalla ensimmäinen yhtyeen rumpalin Kenny Jonesin levy-yhtiön Nice Recordsin julkaisema albumi. Kyseessä on remasteroitu versio äänipöydästä yhdeksäs tammikuuta 1966 Mouscronissa Belgiassa Twenty Clubilla soitetusta The Small Facesin konsertista. Albumilla julkaistut kappaleet ilmestyivät vuonna 2017 ranskankielisen kirjan nimeltä Smalls kanssa. Kenny Jones halusi kuitenkin minimoida bootleg-nauhoitukset, ja niinpä hän perusti Nice Recordsin ja hankki originaalit nauhat mainitusta konsertista. Live 1966 sisältää useita sellaisia kappaleita, joista Small Faces ei koskaan nauhoittanut studioversioita. Kyseinen konserttitaltiointi on julkaisunsa jälkeen vastaanottanut suurimmaksi osaksi varsin myönteisiä arvioita. Small Facesin alkukaudelta taltioidut livenauhoitukset ovat tähän saakka olleet harvinaisia, ja kyseinen seikka tekee Live 1966:stä varhaisimman Small Facesin täyspitkän livetallenteen. Beat Beat Beat-ohjelmassa yhtye esitti vuonna 1966 neljä kappaletta ja The Autumn Stone-tuplakokoelmalla ja sen yksittäisellä niukemmalla versiolla In Memoriam on viisi Newcastlessa vuonna 1969 taltioitua livekappaletta. The BBC Sessions koostuu sitä vastoin studiolivenauhoituksista. Live 1966:n remasteroinnista vastasivat myös aikaisemmin yhtyeen nauhoitusten kanssa työskennelleet Tosh Flood ja Nick Robins. Albumi ilmestyi ensiksi downloadina, seuraavaksi cd-formaatissa kolmas syyskuuta 2021 ja tuplavinyylinä viides marraskuuta samaisena vuonna. Albumista laaditut arviot ovat olleet myönteisiä ja esimerkiksi kappaleiden E Too D ja C'mon Children liveversioita pidetään Small Facesin esikoisalbumilla vuonna 1966 ilmestyneitä studio-ottoja laadukkaimpina. Live 1966:n covertuotannosta mainittakoon James Brownin Please Please Please ja Larry Williamsin Strange. Kappaleesta Plum Nellie muodostuu lähes yhdeksänminuuttinen medley, joka sisältää otteita kappaleista Baby Please Don't Go, Parcham Farm, In the Midnight Hour ja Land of 1000 Dances.

Keskiviikon klassikko:Peen Leen ensimmäinen ja kenties paras albumi

 Pen Lee & Co:Closer to the Drum

Vuosien 1975-76 välillä Helsingin Finnvoxilla ja Lahden Microvoxissa  nauhoitettu, mutta vasta marraskuussa 1976 Love Recordsin julkaisemana ilmestynyt Closer to the Drum on Dave Lindholmin Pen Lee & Co-yhtyeen esikoisalbumi. Kitaristina, solistina ja biisintekijänä vaikuttaneen Limpun lisäksi yhtyeessä soittivat kosketinsoittaja Hessu Hiekkala, sittemmin muun muassa jäsenyydestään Sielun Veljissä muistettu rumpali Alf Forman ja basisti Make Lievonen. Closer to the Drumin kappaleista Albert Järvistä kuullaan kepin varressa biisin Hooray for Someone kitarasoolossa. Vuonna 1978 ilmestyneen Pen Leen viimeisen albumin Nouveau aikaan Järvinen kuului jo pysyvästi yhtyeen lineupiin. Tyylillisesti Closer to the Drum edustaa  Lindholmin tuotantoa rock- ja bluesvaikutteiden tyylitajuisena hyödyntäjänä. Esimerkiksi Comes Like a Stone-kappaleella on tarjottavanaan mitä mainiointa sooloilua sekä Davelta että Hiekkalalta. Dixie Corners ja One of the Enders edustavat  upean melodista tuotantoa. Closer to the Drumin kappaleet ovat Daven sävelkynästä lukuun ottamatta koko yhtyeen yhteistyötä edustavaa raitaa Mau Mau sekä päätöskappaletta Changing Man, joka on poimittu Tony Williamsin ohjelmistosta. Closer to the Drumin cd-version bonuskappaleina ovat klassikkotasoisen singlen Do I Have to Throw the Stones/Motorways molemmat biisit. Alun perin singlen kakkoskappaleena olisi ollut tarkoitus julkaista varsinaiselta pitkäsoitolta löytyvä Daisy. Pen Leen tuotannossa Closer to the Drum saattaa kohota jopa yhtyeen laadukkaimmaksi albumiksi, vaikka esimerkiksi I Got a Woman edustaa pätevästä soolotyöskentelystään huolimatta vähemmän ikimuistoista rhythm and bluesia. Daven englanninkielisen tuotannon huipentumana säilynee Bluesounds - yhtyeen vuonna 1980 ilmestynyt esikoisalbumi, First Story ja Second Story-puoliskoihin jakautuva ja muun muassa klassikkokappaleet T.H.E. World ja C. C. Less sisältävä Black.

Tiistain tukeva:Keskeisen saksalaisyhtyeen esikoisalbumi

Nena:Nena

14. tammikuuta 1983 ilmestynyt Nena on samannimisen saksalaisen poprockyhtyeen esikoisalbumi ja samalla toinen pitkäsoitto yhtyeen solistille Nena "Gabriele" Kernerille. Mainittua albumia on pidetty osana uutta saksalaista aaltoa kyseisen maan musiikkiskenessä. Länsi-Saksassa Nenan esikoisalbumista muodostui suuri menestys ja siltä poimittu kakkossingle 99 Luftballons nousi listakärkeen ympäri maailmaa; Australiassa, Itävallassa, Kanadassa, Irlannissa, Alankomaissa, Uudessa-Seelannissa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Britanniassa. Kappaleen tuotannosta vastasivat saksalaisen Praefer-yhtyeen Manfred Praeker ja Reinhold Heil. Nenan debyytti on julkaistu kaikissa formaateissa. Sen ensimmäinen single Nur geträumt ilmestyi jo vuoden 1982 puolella. 99 Luftballosin jälkeen kolmantena singlenä albumilta julkaistiin muutamaa kuukautta myöhemmin Leuchtturm. Kaikki mainitut singlekappaleet ovat kuuluneet Nenan ja myös myöhemmin Kernerin soolouran keikkaohjelmistoon ja lukeutuvat yhtyeen ydintuotantoon. Nur geträumt nosti Nenan suosioon kotimaassaan yhtyeen esitettyä sen tv:n musiikkiohjelmassa Musikladen elokuussa 1982. Saksassa kyseinen single nousi kakkossijalle ja sen pääsyn kärkeen esti ainoastaan F R Davidin Words. Kappaleen englanninkielinen versio Just a Dream saavutti sitä vastoin brittilistalla ainoastaan sijan 70. Soolouransa aikana Nena julkaisi vuonna 2002 albumin Nena feat. Nena, joka sisälsi uudet versiot hänen yhtyeensä 80-luvun hiteistä. Saksassa albumilta poimittiin kolme kymmenen suosituimman joukkoon kohonnutta singleä, mutta esikoissinglen uusioversio ei lukeutunut niihin. Albumin huikeasta menestyksestä huolimatta vuoteen 2010 mennessä Nena oli palannut esittämään vanhoista hiteistään lähempänä originaaleja levytyksiä olevia versioita. Jo vuonna 2001 Nena levytti Leuchtturmista uuden, reggaevaikutteisen näkemyksen albumilleen Chokmah. Se oli eräänlaisena edelläkävijänä Nena feat. Nena -albumille, jolla Leuchtturm kuultiin nopeatempoisena ja myös tekstinsä osalta muuttuneena versiona. Vuoden 2002 näkemys mainitusta kappaleesta oli niin ikään menestys Saksassa 19 vuotta originaaliversion jälkeen; se saavutti seitsemännen sijan. Vanhoista hiteistään ainoana Nena on tuosta lähtien esittänyt Leuchtturmista vuoden 2002 versiota originaalin sijaan.

Maanantain mainio:Merkittävän britttirockarin toinen sooloalbumi

Nick Lowe:Labour of Lust

Yhdeksäs kesäkuuta 1979 ilmestynyt Labour of Lust on brittiläisen laulaja/lauluntekijän Nick Lowen toinen sooloalbumi. Hänen itsenäisesti tuottamansa pitkäsoiton julkaisijana oli Britannissa Radar Records ja Yhdysvalloissa Columbia Records. Labour of Lust nauhoitettiin ja julkaistiin samaan aikaan Dave Edmundsin albumin Repeat When Necessary kanssa ja molemmilla pitkäsoitolla taustamuusikkoina kuultiin Rockpilen jäseniä. Lowen albumin avaava Cruel to Be Kind oli artistin ainoa singlemenestys Yhdysvalloissa. Labour of Lustin Yhdysvaltain-painos erosi biisilistansa osalta hienoisesti albumin  brittiversiosta. Kappale Endless Grey Ribbon oli nimittäin tiputettu pois ja tilalla oli Britanniassa singlen a-puolena julkaistu American Squirm, jossa taustavokalistina kuultiin Elvis Costelloa ja taustamuusikkoina hänen The Attractions-yhtyeensä basistia Bruce Thomasia ja rumpalia Pete Thomasia. Singlen b-puolella oli Elvis Costello & The Attractionsin näkemys Lowen kappaleesta (What's So Funny 'Bout) Peace, Love & Understanding, tosin se oli kreditoitu Nick Lowe & His Soundin nimiin. Endless Grey Ribbon julkaistiin myöhemmin Yhdysvalloissa Cruel to Be Kind -singlen b-puolella. Vuonna 1990 Demon/Fiend julkaisi Labour of Lustin cd-formaatissa Euroopassa ja Columbia Yhdysvalloissa. Mainitut painokset myytiin nopeasti loppuun. Maaliskuun puolivälissä 2011 Yep Records julkaisi albumista uuden cd-version, joka sisälsi kaikki kappaleet sekä albumin britti, että jenkkipainokselta. Lisäksi mukana oli raita Basing Street, joka ilmestyi Britanniassa Cracking Upin ja Yhdysvalloissa Switchboard Susanin b-puolella.