Maanantain mainio:Bastardojen erinomainen rockrypistys

Vanhakantaista ja tyylitajuista, heavyvivahteista hardrockia esimerkiksi Motörheadin ja Thin Lizzyn hengessä esittävä Los Bastardos Finlandeses on julkaissut uuden studioalbuminsa Rock N' Roll, jonka tiimoilta yhtye saapui konsertoimaan myös Joensuuhun rockbaari Marksiin. Edellisen kerran Bastardot rokkasivat samassa paikassa reilut kaksi vuotta sitten. Setti käynnistyi puoli kahdentoista aikoihin iskevästi yhtyeen eräänlaisesta nimikkoraidasta käyvällä Viva Los Bastardosilla ja tuoreen pitkäsoiton tuotantoa edustavalla King is Deadilla. Rock Bottom edusti melodisempaa siipeä Red Eyed Rock N' Rollerin lukeutuessa Bastardojen varhaisemman tuotannon ytimeen. Sitä setissä seurasi Road Fever, joka on onnistunut englanninkielinen näkemys Pelle Miljoona Oy:n ikiklassikosta Moottoritie on kuuma. Iäkkäämpiä iskusävelmiä edustava Forever Desperado ja tuore singlepoiminta Someone Like You tarjosivat kumpikin biisilistassa  melodisemman tuotannon kiistattomia huippuhetkiä. Niden väliin ladattiin tyylitajuisesti revittelevä Smokin' Dynamite. Hop on Your Harley ja Day of the Dead -pitkäsoiton nimikappale lukeutuvat kumpikin revittelevyyden ja iskevyyden mainiosti yhdistävään Bastardojen tuotantoon.  Myös Wheelspinille oli annosteltu tarpeeksi kaivattavaa tartuntapintaa. Tuoreen Rock N' Roll -pitkäsoiton kappaleista settiin sisällytettyjä poimintoja edustivat vielä Riot Act sekä Moonstruck.  Varsinaisen setin päättivät ärhäkkä BMF ja kakkosalbumi Return of El Diablon todellinen ässäbiisi House Full of Hooligans. Ylimääräisissä kuultiin niin ikään varsinaisiin kertosäekillereihin lukeutuva Acapulco ja lopuksi kunnioitettiin erästä Bastardojen keskeisimmistä esikuvista, eli Motörheadia ei millään muulla kuin kuin Ace of Spadesin versioinnilla. Koko yhtye, eli solisti/basisti Bryn Jones, kitaristit Olli Kykkänen ja tuorein lisäys Ailu Immonen sekä rumpali Teijo Erkinharju olivat kaikki timmissä iskussa Jonesin hoitaessa vakuuttavan ja karismaattisen keulahahmon tonttinsa liki pitäen esimerkillisesti. Kokonaisuutena tarjolla oli varsin tiukka ja myös odotettu rockkeikka. Vaikka yleisö oli valveutunutta, sitä olisi suonut saapuneen paikalle vielä runsaslukuisemmin.

Los Bastardos Finlandeses Rockbar Marksissa neljäs toukokuuta 2019.

Sunnuntain extra: Rehdin yhdysvaltalaisrokkarin 70-luvun alun huipputyö

Bob Seger:Back in '72

Tammikuussa 1973 ilmestynyt Back in '72 on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Bob Segerin kuudes studioalbumi. Segerin levy-yhtiön Palladium Recordsin julkaiseman pitkäsoiton jakelijana oli Warnerin alamerkki Reprise. Kyseessä on eräs niistä varhaisista Segerin pitkäsoitoista, jota ei ole julkaistu uudelleen cd-formaatissa. Saman kohtalon ovat artistin diskografiassa kokeneet ainakin vuonna 1969 ilmestynyt albumi Noah ja vuoden 1971 akustinen pitkäsoitto Brand New Morning.  Osalla Back in '72:n kappaleista oli mukana muun muassa Aretha Franklinin ja J. J. Calen kanssa työskennellyt Muscle Shoals Rhythm Section. Albumi sisältää originaalin studioversion kappaleesta Turn the Page, joka julkaistiin myös Bob Segerin ja Silver Bullet Bandin vuonna 1976 ilmestyneellä arvostetulla konserttitaltioinnilla Live Bullet ja mainittu kappale muodostui suosituksi classic rock radio-tyyppisillä asemilla. Rosalie Trombleylle omistetusta Rosaliesta muodostui tunnettu Thin Lizzyn levyttämänä coverversiona. Lizzyn originaali studioversio julkaistiin yhtyeen 70-luvun puolivälissä ilmestyneellä albumilla Fighting ja lisäksi kappale pääsi mukaan kolme vuotta myöhemmin ilmestyneelle Live and Dangerousille.  Back in '72 sisältää coverosastossaan myös melkoisen tuoreen näkemyksen britiläisen bluesrockin ydinryhmään lukeutuvan Free-yhtyeen The Stealerista. Albumin lainakappaleista The Allman Brothers Band-cover Midnight Rider julkaistiin uudelleen vuonna 2009 kokoelmalla Early Seger Vol 1. Kappale oli remasteroitu ja remiksattu originaalista lp-versiosta. Vaikka Seger on itse myöhemmin maininnut, ettei hän pidä omista lauluosuuksistaan kyseisellä albumilla, Back in '72 on silti kohotettu jopa Segerin 70-luvun pitkäsoitoista onnistuneimmaksi ja erääksi hardrockin unohdetuista klassikkolevyistä.

Lauantain pitkä:Vuosikymmeniä vaikuttanut hardrockin klassikko

Great White on yhdysvaltalainen, jo vuonna 1977 Los Angelesissa perustettu hardrockyhtye. Sen suosion huippuaika ajoittui 80-luvun loppuun ja seuraavan vuosikymmenen alkuun. Vuonna 1989 ilmestynyt Twice Shy on Great Whiten pitkäsoitoista myydyin. 90-luvulla ilmestyneet yhtyeen albumit eivät saavuttaneet enää listasijoituksia. Great White lopetti toimintansa väliaikaisesti vuonna 2001. Pian tämän jälkeen solisti Jack Russell perusti oman yhtyeensä Jack Russell's Great White. Sen kokoonpanossa kuultiin ajoittain myös Great Whiten soolokitaristia Mark Kendallia. Great White teki paluun vuonna 2006. Russell jätti kuitenkin yhtyeen ja alkoi jälleen keikkailla Jack Russell's Great Whiten kanssa. Hänen paikkansa yhtyeessä otti XYZ-yhtyeen Terry Illous. Elokuuhun 2007 mennessä Great Whiten levymyynti yli ylittänyt maailmanlaajuisesti kymmenen miljoonan rajan. Jack Russell ja Mark Kendall tapasivat vuonna 1977. Heidän yhtyeensä oli ensiksi nimeltään Highway, seuraavaksi Livewire ja lopulta Wires. Äänitettyään useita demoja yhtye valitsi managerikseen Alan Nivenin. Nimeen Great White päädyttiin Kendallin luonnollisen vaaleiden hiuksien vuoksi. Vuonna 1982 yhtyeen muodostivat Russellin ja Kendallin lisäksi rumpali Gary Holland ja basisti Lorne Black. Viidestä kappaleesta muodostuneen ep:n Out of the Night julkaisi Nivenin itsenäinen yhtiö Aegean. Great Whiten kasvatti suosiotaan keikkayhtyeenä ja vuoden 1983 loppupuolella EMI America solmi yhtyeen kanssa levytyssopimuksen. Great Whiten nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi seuraavan vuoden alussa. Britanniassa yhtye lämmitteli Whitesnaken Slide It In-kiertuetta ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa Judas Priestin Defenders  of Faith-kiertuetta. Itsenäisesti julkaistulla Shot in the Darkilla kuultiin uutta rumpalia Audie Desbrowta. Capitol Recordsin kiinnitettyä Great Whiten Shot in the Darkilla sessiomuusikkona vaikuttaneesta kitaristi/kosketinsoittaja Michael Lardiesta oli tullut yhtyeen täysaikainen jäsen. Valtavirran suosioon Great White ylsi vuonna 1987 ilmestyneellä albumillaan Once Bitten, jonka hittejä olivat Rock Me ja Save Your Love. Vuonna 1988 Once Bitten saavutti platinaa. Keväällä 1989 ilmestynyt Twice Shy myi tuplaplatinaa ja albumin suurin hitti oli Once Bitten Twice Shy, joka oli cover Ian Hunterin soolotuotantoa edustavasta ja alun perin 70-luvun puolivälissä ilmestyneestä kappaleesta. Kyseisellä pitkäsoitolla Great Whiten basistiksi oli vaihtunut Tony Montana.  Great White päätti 80-lukunsa soittamalla sekä pääesiintyjänä että esimerkiksi Bon Jovin kanssa. Maaliskuussa 1990 Great White teki ensimmäisen kiertueensa Japanissa. Capitol Recordsille yhtye levytti vielä albumit Hooked ja Psycho City. Ensin mainittu sisältää oman tuotannon lisäksi coverin Small Facesin balladklassikosta Afterglow ja mainitun albumin tiimoilta Great White lämmitteli Scorpionsia ja konsertoi Euroopassa ja Japanissa. Psycho Cityn julkaisua seurasi kiertue Yhdysvalloissa Kissin kanssa. Zoo Records julkaisi Great Whitelta vuonna 1994 albumin Sail Away. Sitä edelsi todella ahkeraa clubikeikkailua. Vuonna 1996 ilmestyneen pitkäsoiton Let It Rock julkaisijana oli Imago Records. Vuonna 1999 julkaistun Great Whiten seuraavan albumin Can't Get Here from There jälkeen Great White teki kiertueen Rattin, Poisonin ja LA Gunsin kanssa. Jack Russellin Great White toimi vuosien 2002 ja 2005 välillä Mark Kendallin ollessa välillä mukana kokoonpanossa. Varsinainen Great Whiten reunion ajoittui vuosien 2006 ja 2010 välille ja vuonna 2009 Frontiers Records julkaisi yhtyeeltä uuden albumin Rising. Joulukuussa 2011 Jack Russell laittoi jälleen kasaan oman Great White-kokoonpanonsa. Seuraavana vuonna Great White julkaisi albumin Elation uuden solistinsa Terry Ilousin kanssa. Lisäksi julkaistiin konserttitaltiointi 30 Yers Live on Sunset Strip sekä livedvd. Kesäkuun alussa 2017 Bluez Tone Records julkaisi Great Whiten tähän mennessä tuoreimman studioalbumin Full Circle. Seuraavana vuonna yhtyeen leadvokalistiksi vaihtui Mitch Malloy. Jack Russell's Great Whiten esikoisalbumi He Saw It Comin' ilmestyi tammikuussa 2017. Saman vuoden heinäkuussa yhtye juhlisti Once Bittenin 30-vuotista olemassaoloa albumilla Once Acoustically Bitten, jonka tiimoilta yhtye teki myös kiertueen. Toukokuun lopussa 2022 Great Whiten solistiksi vaihtui aikaisemmin Last in Line-yhtyeessä vaikuttanut Andrew Freeman Hänen Last in Line-velvoitteidensa vuoksi Great Whiten solistiksi vaihtui Brett Carlisle jo samaisen vuoden lokakuussa. Jack Russell edesmeni seitsemäs elokuuta 2024 63 vuoden ikäisenä jättäen Kendallin ja Hollandin Great Whiten ainoiksi originaalijäseniksi. Jack Russell's Great Whiten nimeksi vaihtui Once Bitten.

Perjantain pohjat:Heavy metallin luojayhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi

Black Sabbath:Greatest Hits

NEMS-yhtiö julkaisi heavy metallin luojayhtyeen Black Sabbathin ensimmäisen Greatest Hits-kokoelman vuonna 1977. Vaikka kyseinen albumi ei lukeudukaan Sabbathin virallisiin julkaisuihin, sen originaali vinyyliversio sisältää kymmenen ehdotonta poimintaa yhtyeen tuotannosta vuosien 1970 ja 1973 väliltä sen viideltä ensimmäiseltä albumilta 13. helmikuuta 1970 ilmestyneestä Black Sabbath-debyytistä ensimmäinen joulukuuta 1973 julkaistuun Sabbath Bloody Sabbathiin. Black Sabbathin esikoisalbumilta mukana ovat nimiraita ja N.I.B. ja Paranoidilta nimikappaleen lisäksi niin ikään kyseisen albumin ydintuotantoon lukeutuvat Iron Man ja War Pigs. Greatest Hitsin albumiversion ainoa poiminta Master of Realitylta on Sweet Leaf, joka näin kapeassa biisikattauksessa olisi voinut tehdä tilaa Children of the Gravelle. Black Sabbath Vol 4:n osuus on suhteellisen runsas; kokoelmalle siltä sisältyvät Tomorrow's Dream, balladikaunokki Changes sekä Tony Iommin akustista kitarataiturointia tarjoava Laguna Sunrise. Sabbath Bloody Sabbathilta mukana on ainoastaan kirkkain klassikko, eli albumin nimiraita. Vuonna 1986 Black Sabbathin ensimmäisestä Greatest Hits-kokoelmasta julkaistiin cd-versio sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Molemmissa on bonuskappaleena Master of Reality-albumin parhaimmistoon lukeutuva After Forever ja brittipainoksessa lisäksi Snowblindin liveversio, joka on identtinen kahta vuotta aikaisemmin niin ikään NEMS:in julkaisemalla Sabbathin konserttitaltioinnilla Live at Last ilmestyneen version kanssa. Greatest Hitsin kansikuvana on hyödynnnetty Pieter Brueghelin maalausta The Triumph of Death. Vaikka Greatest Hitsin biisilista on siis säästeliäs, sillä on tarjottavanaan pätevä läpileikkaus Black Sabbathin Ozzy Osbournen vokalisoimaan ydintuotantoon. Joillekin Greatest Hits on lisäksi ollut yhtyeen diskografian ensimmäinen hankittu albumi.

Torstain terävä:Vanhaa, uutta ja lainattua tarjonnut Pelle Miljoona Oy

Pelle Miljoona Oy:n legendaarisin, Moottoritie on kuuma -klassikkoalbumin levyttänyt kokoonpano saapui pitkän odotuksen jälkeen konsertoimaan Joensuun Kerubiin. Vaikka Moottoritien biisiaarteisto muodostaa luontevasti yhtyeen keikkasettien ytimen, ohjelmistossa ovat myös  tuoreen Anna soihtusi palaa -ep:n kappaleet sekä muutama tarkoin valittu poiminta Oy:tä edeltäneen Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen repertuaarista. Tämä on luontevaa, sillä Andyn ja Samin aikainen Oy -kokoonpano soitti 1980- tuotantoa myös aktiiviaikanaan kevään ja kesän keikoillaan vuonna 1980. Setti käynnistyi pitkän alkunauhan jälkeen kehiin kutsuvasti Moottoritien biisiaarteistoon lukeutuvilla poiminnoilla Juokse villi lapsi ja Koska sydän sanoi niin. Uusista kappaleista Diggaan Rock N' Rollista versioitui Anna soihtusi palaa- nimibiisiä vakuuttavammin ja ensimmäinen Pellen vokalisoima osuus päättyi Viimeisen syksyn keskeisimpiin klassikoihin lukeutuvaan Gabieliin. Tumpin siirtyessä rumpujen takaa mikin varteen alkoi toden teolla tapahtua. Hänen vokalisoimansa biisirypäs, jonka muodostivat Kovat kundit, Älä äiti itke, Valkokangasrakkautta, Lanka palaa,  Meille kävi näin ja Olen unessa toimi valtaosaltaan suorastaan erinomaisesti. Kappaleista viimeksi mainitussa Tumppia kuultiin myös komppikitaristina ja Lanka palaa -versiossa koko keikan ajan mainiota työskentelyä tarjonnut Sami Yaffa lauloi Tumpin kanssa kertosäettä samaan mikkiin. Harvinaisempaan biisimateriaaliin lukeutuvasta reggaesta Meille kävi näin kuultiin pitkä, instrumentaalijamittelulle tilaa jättänyt näkemys.  Kokonaisuutena epätasaisemman osasuorituksen tehneen Andy McCoyn vokalisoima Blue Öyster Cult- cover Kuin Romeo ja Julia oli hauska ja tekstiltään levytysversiostaan muuttunut välipala. Jälkimmäinen Pellen vokalisoima osuus käynnistyi 1980-yhtyeen klassikkokappaleisiin lukeutuvalla rypistyksellä Mulla menee lujaa. Tuoreesta tuotannosta Andyn säveltämä Hei Hei Hei toimi mallikkaasti ja loppusetin klassikkokimaran muodostivat Tänä yönä vien sut pois, Vapaus on suuri vankila, Olen kaunis ja Moottoritien nimiraita. Encoreiden aluksi  Problemsin keskeisiin klassikoihin lukeutuvasta ensisinglestä Ei tää lama mun päähän käy  kuultiin varsin tiukka versio. Sitä seurasi 1980-yhtyeen jättihitti Tahdon rakastella sinua. Keikan päätteeksi Hyvää yötä maailma- klassikosta oli tarjolla kylmiä väreitä nostattanut tulkinta. Andy, Sami ja Tumppi jäivät vielä hetkeksi lavalle esittäen muun muassa lyhyen pätkän Dave Edmundsin varhaisen yhtyeen Love Sculpturen näkemyksenä rockosastossa muistettua Sabre Dancea.  Erityisen hyvässä vedossa keikalla olivat Pelle, Tumppi ja Sami. Ari Taskinen esitti koko keikan ajan varmaa työskentelyä ja vaikka Andy oli osan keikasta omissa maailmoissaan, oli hänen osasuorituksistaan poimittavissa myös kultahippuja. Vaikka kyseessä oli vappupäivän ilta, oli Kerubi lähes täysi. Ja syystä.

Pelle Miljoona Oy Kerubissa 1. toukokuuta 2019.

Keskiviikon klassikko:Keskeisen brittiheavyn edustajan merkkialbumi uudelleen levytettynä

Girlschool:Hit and Run Revisited

26. syyskuuta 2001 ilmestynyt Hit and Run Revisited on brittiläisen heavy/hardrockyhtye Girlschoolin 12. studioalbumi. Mainitulla pitkäsoitolla yhtye versioi 30 vuotta myöhemmin uudelleen alun perin vuonna 1981 ilmestyneen klassikkoalbuminsa Hit and Run biisiaarteiston. Originaali Hit and Run -pitkäsoitto on yleisesti tunnustettu erääksi niin kutsutun New Wave of British Heavy Metallin kiistattomista merkkiteoksista ja sen kappaleet edustavat Girlschoolin omaa tuotantoa ZZ-Top-coveria Tush lukuun ottamatta. Vuonna 1981 ilmestynyt originaali Hit and Run oli Girlschoolin suurin menestysalbumi ja se saavutti brittilistalla viidennen sijan. Kirkkaimpiin pitkäsoiton klassikkokappaleisiin lukeutuvat sen nimibiisi sekä Come On Let's Go. Erityisesti albumin kakkospuolella on tarjottavanaan varsin laadukasta tuotantoa, sillä nimiraidan lisäksi myös kaikki muut sen kappaleet; Watch Your Step, Back to Start, Yeah Right ja Future Flash edustavat liki pitäen Girlschoolin klassikkotuotantoa. Hit and Run Revisitedin bonuskappaleisiin lukeutuvat alun perin Girlschoolin esikoisalbumilla Demolition julkaistu Demolition Boys sekä Hit and Runin nimiraita, joista jälkimmäinen on kyseisenä versiona duetto Warlock-yhtyeen solistin Doro Peschin kanssa. Hit and Run Revisitedin kansitaide on brittiläisen taiteilijan Adrian Chestermanin käsialaa. Hän on työstänyt lisäksi esimerkiksi Motörheadin vuonna 1979 ilmestyneen klassikkoalbumin Bomber kannen. Hit and Run Revisitedin levytti Girlschool-kokoonpano, johon solisti/rytmikitaristi Kim McAuliffen, rumpali Denise Dufortin ja basisti/solisti Enid Williamsin lisäksi kuului yhtyeen nykyinen soolokitaristi Jackie Chambers.

Tiistain tukeva:Merkittävä Memphis soulin edustaja

27. huhtikuuta 1947 syntynyt Ann Lee Peebles on yhdysvaltalainen soullaulajatar, joka saavutti kuuluisuutta Hi Recordsille 70-luvulla levyttämillään Memphis soulia edustaneilla albumeilllaan. Hänen tunnetuimmat singlemenestyksensä ovat I Can't Stand the Rain ja I'm Gonna Tear Your Playhouse Down. Niiden menestyneistä 80-luvulla levytetyistä coverversioista vastasivat Tina Turner ja Paul Young. Vuonna 2014 Peebles pääsi Memphis Music Hall of Fameen. Hän syntyi Kinlochissa, Missourissa. Ann oli 11-lapsisen perheen seitsemäs. Jo lapsena hän lauloi isänsä kirkon kuorossa ja perheensä jäsenistä koostuneessa Pebles-kuorossa, joka lämmitteli esimerkiksi Mahalia Jacksonia ja Soul Stirrersiä, jonka tunnetuin jäsen oli Sam Cooke. Lisäksi Peeblesin vaikuttivat Muddy Watersin, Aretha Franklinin ja Mary Wellsin kaltaiset artistit. Ann aloitti konsertoinnit St. Louisin clubeissa ja 60-luvun puolivälissä hän aloitti esiintymiset yhtyeenjohtaja Oliver Sainin revyyssä. Vuonna 1968 Peebles esiintyi Mephisissä trumpetisti ja yhtyeenjohtaja Gene Millerin kanssa. Tämä oli auttanut useita muusikoita, kuten myöhemmin Peeblesin levyillä soittaneiden Hi Rhythm Sectionin jäseniä. Miller esitteli Peeblesin Hi Recorsin tuottajalle Willie Mitchellille, joka tarjosi hänelle pian levytyssopimusta. Peeblesin ensimmäiset levytykset, Sainin kirjoittama Walk Away sekä Give Me Some Credit nousivat R&B listalle. Hänen debyyttialbuminsa This is Ann Peebles oli kaikkien hänen Hi Recordsille työstämiensä levytysten tavoin Millerin tuottama ja taustalla soittivat Hi Rhythm Section ja Memphis Horns. Vuonna 1970 levytetty näkemys seitsemän vuotta aikaisemmin ilmestyneestä Little Willie Johnin kappaleesta Part Time Love saavutti R&-B-listalla seitsemännen sijan. Peebles aloitti yhteistyön Hi Recordsin laulunkirjoittajan Don Bryantin kanssa. Yksi ensimmäisistä yhteistyön hedelmistä oli vuonna 1971 ilmestynyt 99 Pounds. Kolme vuotta myöhemmin kaksikosta tuli myös aviopari. Peeblesin 70-luvun alun hitteihin lukeutuivat I Pity the Fool, Slipped, Tripped and Fell in Love, Breaking Up Somebody's Home, Somebody's On Your Case ja I'm Gonna Tear Your Playhouse Down. Peeblesin kyseisen aikakauden Hi Recordsilla julkaisemiin albumeihin lukeutuivat Straight from the Heart ja I Can't Stand the Rain. Jälkimmäisen nimikappale oli Peeblesin suurin singlemenestys. R&B-listalla se oli parhaimmillaan kuudentena ja nousi poplistalla sijalle 38. Hi Records lopetti toimintansa vuonna 1979. Peebles teki paluun musiikkibisnekseen kymmentä vuotta myöhemmin ilmestyneellä albumillaan Call Me. Se oli edelleen Millerin tuottama ja julkaistiin hänen Waylo-yhtiöllään. 90-luvulla Peebles julkaisi albumeita Rounder Recordsin alamerkillä Bullseye Recordsilla. Hän jatkoi esiintymisiä ja vuonna 2006 ilmestynyt albumi Brand New Classics sisälsi akustisia tulkintoja Peeblesin vanhoista kappaleista. Cyndi Lauperin kanssa Peebles versioi Rollin' and Tumblinin' Lauperin albumilla Memphis Blues. Peebles lopetti esiintymiset vuonna 2012. Hänen musiikkiaan ovat sämplänneet useat hip hop-artistit, kuten Missy Elliott ja Wutang-Clan.