Sunnuntain extra:Teksasin boogiekoneen 70-luvun viimeinen pitkäsoitto

ZZ-Top:Degüello

Vuonna 1979 ilmestynyt Degüello oli ZZ-Topin ensimmäinen albumijulkaisu kolmen vuoden levytystauon ja sitä edeltäneen Tejas-pitkäsoiton jälkeen. Albumin espanjankielinen nimi merkitsee luovuttamatonta taistelua. Kyseessä on Teksasin pienen boogiekoneen ensimmäinen Warner Brosille tehty pitkäsoitto, jolla perinnetietoista rocksoundia rikastetaan muutamissa kappaleissa puhaltimilla. Mukana on kaksi coverplaa, eli Robert Johnsonin ikiklassikoihin lukeutuva Dust My Broom sekä Isaac Hayesin ja David Porterin käsialaa oleva, ensisijaisesti soulduo Sam & Daven näkemyksenä tutuksi tullut I Thank You. Bluesahtavampaa ilmaisua albumilla tarjoavat erityisesti Fool for Your Stockings sekä monen tosi diggarin ZZ- Topin tuotannossa varsin korkealle nostama Cheap Sunglasses. I’m Bad I’m Nationwide sekä She Loves My Automobile – rypistykset lukeutuvat pitkäsoiton tunnetuimpaan ja myös varsin laadukkaaseen antiin. Lowdown Street ja Hi Fi Mama kuuluvat kumpikin trion ydinosaamisen alueeseen, edellinen rullaavammin, jälkimmäinen revittelevämmin. Kokeilevampi Manic Mechanic edustaa henoista täytemateriaalia, mutta slovarimpaa osastoa tarjoava Esther Be the One päättää tyylitajuisesti erään ZZ-Topin laadukkaimmista albumikokonaisuuksista ja samalla yhtyeen 70-lukuisen tuotannon.

Lauantain pitkä:Haastattelussa The Souls

Uuden pitkäsoiton Superheroes julkaissut kouvolalaistrio The Souls ehti vastata muutamaan haastattelukysymykseen.

Lyhyt katsaus The Soulsin tekemisiin The Grand Confusion – albumin julkaisun jälkeen. Mitä kautta Peer Güntistä ja DDR:stä tuttu Teijo ”Tsöötz" Kettula löytyi yhtyeenne uudeksi basistiksi?

 Ei siinä mitään...ekan levyn myötä kierrettiin useaan otteeseen Suomea ja Eurooppaa.. välil klubeilla, joskus isommissa paikoissa. mm. Monster Magnetin kanssa Saksaa joskus Wilko Johnsonin kanssa Tavastiaa. Pikku paikkoja Suomessa, joka helvetin paikassa. Sillosen basistin kanssa toista sataa keikkaa heitettiin kunnes se päätti lähtä litoo. No siin kateltii aikamme ja persetttä kaivettii ja ryypättii. Oltii silloin Speden saluunassa istumas peruspäivää ja tällee. Tsöötsi pärähti siihe, alko jauhaa Rory Gallagherin Take what I want -biisistä ni kelattii, että tuu soittaa bassoo. ja taas ryypättii. Veettii vellii et lähti melkee tukka päästä.

Lähitarkasteluun uusi pitkäsoitto Superheroes. Miten pitkältä ajalta albumin kappaleet ovat ja jokin hauska anekdootti levytyssessioista?

Jani- Aika värisuora levyhän siitä tuli, osa ihan uusia ja muutamat parin vuoden takaa. Loppujen

lopuksi kaikki tuntuu uudelta, kun niin sanottua "valmista kamaa" on. Bändi tikis.

Toni- Nauhotukset oli helppoja kun oli jo valmiiksi treenattu, ekalla tai tokalla vedetty, ei hirveesti jakseta hinkkailla vieläkään, haluttu pitää tietty raakuus, joka kuuluu olla meijän tyylisellä bändillä. Rock n Roll on vahva sana. Tietysti levy olisi voinut tulla aikasemminkin mutta oli just näitä perus säätöjä et joku on peräs. Sillosella treenikämpällä asuessa jouduttii aina piiloutuun vahvistimien taakse ym. maton alle klo.8:00 kun tiedettii, et vuokranantaja tulee savustaa taskulamppujen kaa, ettii meitä et ollaanko siel, kesken biisien tekojen. Tämmöstä tää on.

The Soulsin tulevaisuudensuunnitelmat? Miten runsaasti keikkoja on luvassa ja missä?

Tällä hetkellä etitään kuumeisesti uutta keikkabuukkajaa. Mielellään soitettaisiin tämän uuden levyn myötä enemmänkin keikkoja. Käytämme aikamme treenaamiseen ja uusien biisien kirjoittamiseen, niin toisinaan tuntuu, ettei keikkojen hankintaan riitä tarpeeksi aikaa. Toki soitamme kaikki mahdolliset keikat mitä tulee sovittua.

 Mainitkaa muutamat ehdottomat suosikkilevynne kautta aikojen lyhyiden perusteluiden kera, kiitos.

 Toni - Lp levyjä tulee paljon keräiltyä. Viime aikoina on tullut vahvasti keräiltyä leffasoundtrackeja. Ennio Morriconen western tuotantoa tulee keräiltyä. vaikea sanoa. Jos olis enemmän keikkoja ni olis enemmän ropoja taskus ni vois sanoo paremmin. Kaikki rahat menee kirppareiden kiertämisiin. Tää Soulsin toka on kyl hyvä. Monipuolista vääntöö. Tuppaa olee niin tasapaksuja levyt tänä päivänä. Jani - Aika on hieno käsite, kun kysyit kautta aikain, riippuu paljon ajasta. Get Yer Midnight Rambler toimii edelleen ja niin toimii myös HookerNHeatkin. Joskus saattaa toimia satakielikin kuuses. Mitä haluu kuunnella, se toimii.

 Tsöötz - ei kai semmosta ole olemassakaan. Jos nyt äkkiseltää pitää joku hyvä levy sanoo ni Heavy horses Jethro Tull. – Ian Andersonhan asuu kuulemma nykyään Kouvolas. No, se siitä.

Perjantain pohjat:Joe Cockerin legendaarinen tuplalive

Joe Cocker:Mad Dogs and Englishmen

Mad Dogs and Englishmen on Joe Cockerin vuonna 1970 julkaisema livealbumi. Nimensä se on ottanut Noel Cowardin samannimisestä, vuonna 1931 julkaistusta kappaleesta. Kappalemateriaaliltaan kyseessä on varsin monipuolinen tuplalevy, jonka 16 raidasta ainoastaan neljä on alun perin julkaistu Cockerin kahdella varhaisemmalla studioalbumilla. Rockosastosta coveroidaan Stonesia, Beatlesia, Dylania ja Trafficia ja soulin puolelta Otis Reddingiä, Sam & Davea sekä Ray Charlesia.  Musiikillisena johtajana levyllä toimi Leon Russell ja lisäksi mukana oli kolmijäseninen puhallinsektio ja useita rumpaleita. Singlen The Letter/Space Captain biisit äänitettiin jo harjoitusten aikana ennen kiertuetta ja tupla-albumin julkaisun jälkeen siltä irrotettiin vielä singleksi Cry Me A River/Give Peace a Chance. Vuonna 2005, jolloin albumin julkaisusta oli tullut kuluneeksi 35 vuotta, Universal Records julkaisi levystä Deluxe Editionin. Seuraavana vuotena vuorossa oli aina kuuden cd:n boxi sarjassa The Complete Fillmore East Concerts. Siinä maaliskuun lopussa 1970 soitetut varhaisemmat ja myöhäisemmät konsertit ovat kaikki mukana kokonaisuudessaan. Cockeria informoitiin alkavasta kiertueesta vain reilua viikkoa etukäteen. Leon Russell kasasi yhtyeen, jonka monet muusikot, kuten rytmiryhmä, jonka muodostivat basisti Carl Radle ja rumpali Jim Gordon, olivat tulleet tutuiksi Delaney and Bonnie Bramlettin kanssa tekemästään musiikillisesta yhteistyöstä. Ilmestymisaikanaan albumi sai ristiriitaiset arvostelut, mutta myöhemmin sen todellinen arvo on oivallettu ja suurelle rockbändille tehdyt kekseliäät sovitukset ovat vastaanottaneet myönteistä palautetta.

Torstain terävä:The Whon unohtumattomampi rockooppera

The Who:Quadrophenia

 
26. lokakuuta 1973 ilmestynyt Quadrophenia on The Whon toinen rock-ooppera. Toisin kuin edeltäjänsä Tommy, kyseinen tupla-albumi koostuu selkeästi yksittäisistä kappaleista. Teemallisesti levy kuvaa modien, jotka kymmenen vuotta aikaisemmin olivat olleet The Whon keskeistä diggarikuntaa, kasvamista aikuisiksi. Päähenkilö on Jimmy, jonka neljästä erilaisesta persoonallisuudesta kutakin kuvaa yksi yhtyeen jäsenistä. Quadropenia koostuu ainoastaan Pete Townshendin sävellyksistä.
Vaikka albumi ei sisällä yhtään todella suurta hittikappaletta (singlepoiminnaksi valikoitui tuplan jälkimmäisen levyn avaava 5.15) on se erinomaisen vahva ja onnistunut albumikokonaisuus. Musiikillisesti tiukkaa, mutta silti nyanssikasta ja sovituksellisesti rikasta rokkausta edustavat etenkin John Entwistlen täydellisyyttä hipovan bassottelun käynnistämä The Real Me, upean riffin hallitsema The Punk and the Godfather, kertosäkeensä osalta hittiainesta omannut Is It in My Head, uhmakas Dr. Jimmy sekä jo aiemmin mainittu matkakertomus 5.15. Instrumentaaleihin lukeutuvat syntikoiden ja kitaroiden ilotulitusta esittelevä nimikkoraita Quadropenia sekä Keith Moonin rumpaloinnin juhlaa tarjoava The Rock.
Albumin päättävä Love Reign O’er Me on eräs Whon slovarituotannon kulmakivistä ja laadukkuudessaan se ansaitsisi Behind Blue Eyesin veroisen tunnettuuden.
Levyn puhuttelevissa teksteissä loistaa koko ihmistunteiden kirjo. Itselleni Quadrophenia on The Whon levyjen top kolmosessa ja samalla eräs vuoden 1973 merkittävimmistä rockalbumeista.

Keskiviikon klassikko:Eräs englantilaisen uuden aallon keskeisistä tekijöistä

18. toukokuuta 1954 syntynyt, paremmin taiteilijanimellään Wreckless Eric tunnettu Eric Goulden on brittiläinen rockia ja uutta aaltoa edustava laulaja/lauluntekijä, jonka suurin hitti on Stiff Recordsin vuonna 1977 julkaisema single (I'd Go the) Whole Wide World. Yli kaksi vuosikymmentä julkaisunsa jälkeen kyseinen kappale pääsi musiikkilehti Mojon laatimalle kaikkien aikojen parhaiden punkrocksinglejen listalle. Lisäksi samainen single sijoittui top 40-listalle vuosien 1975-2000 parhaiden vaihtoehtorockkapppaleiden listalla. Wreckless Eric syntyi Newhavenissa, eteläisessä Sussexissa. Äitinsä puolelta hän on näyttelijätär Gemma Artertonin serkku. Hänet muistetaan Stiff Recordsin varhaisesta, 70-luvun loppupuolella vaikuttaneesta artistikatraasta, johon lukeutuivat lisäksi esimerkiksi Elvis Costello ja Ian Dury. Wreckless Ericin debyyttilevytys oli juuri Whole Wide World. Se julkaistiin ensiksi Stiffin samplerilla A Bunch of Stiff Records huhtikuussa 1977. Singleversio kappaleesta ilmestyi samaisen vuoden elokuussa. Kappaleen tuottajana ja basistina esittäytyi Nick Lowe ja rumpuosuuksista vastasi Steve Goulding. Seuraavassa kuussa Wreckless Eric esitti kyseisen kappaleen neljän muun biisin kera ensimmäisessä John Peelille nauhoittamassaan BBC Radio Onen sessiossa. Peelin nk. vuoden 1977 kadonneella listalla Whole Wide World saavutti sijan 47. The Soundsin kriitikoiden singlelistalla kappale sijoittui kahdeksanneksi ja saavutti kunniamaininnan New Musical Expressin kriitikoiden listalla. Vuosien vieriessä kappaleen maine on kasvanut ja sen ovat versioineet esimerkiksi Lightning Seeds sekä Nuori poika- nimisen version biisistä jo tuoreeltaan levyttänyt Eppu Normaali. Wreckless Ericin nimeä kantanut debyyttialbumi nousi top 50:een brittilistalla. Artistin kakkospitkäsoitto oli niin ikään Stiff Recordsin julkaisema The Wonderful World of Wreckless Eric.

Eric pettyi Stiff Recordsin bisnesideoihin ja promootioon. Häntä painostettiin työskentelemään biisintekijätiimien ja palkattujen taustayhtyeiden kanssa. Vuonna 1980 pian pitkäsoiton Big Smash! julkaisun jälkeen Eric jätti Stiffin ja ryhtyi äänittämään musiikkia kotistudiossaan. Vaikka Eric jättikin valtavirran musiikkibisneksen ja poistui julkisuuden valokeilasta, hän on jatkanut musiikin kirjoittamista ja esiintymisiä pienissä clubeissa. 80, 90- ja 2000-luvuilla hän on julkaissut pitkäsoittoja useiden itsenäisten levy-yhtiöiden kautta. Ericin Stiffin jälkeisiä yhtyeitä ja projekteja ovat olleet esimerkiksi The Captains of Industry, The Len Bright Combo ja The Hitsville House Band. Vuonna 1997 hän julkaisi ristimänimeään Eric Goulden käyttäen pitkäsoiton Karaoke. 80-luvun puolivälissä ilmestyi The Captains of Industryn kanssa levytetty albumi A Roomful of Monkeys. Vuonna 1986 seurasi pari kotitekoista garagealbumia The Len Bright Combon kanssa. Eric piti yhteyttä Ian Dury & The Blockheadsin kanssa ja Blockheadsin jäsenistöstä Norman Watt-Roy ja Mick Gallagher kuuluivat myös The Captains of Industryyn. Vuonna 1989 Eric solmi omissa nimissään sopimuksen New Rose Recordsin kanssa. Hän julkaisi kotiäänitteisen albumin Le Beat Club Electrique, jonka työstämisessä olivat olleet mukana basisti Andre Barreau ja rumpali Catfish Bruton. Samana vuonna hän muutti Ranskaan ja asui maaseudun rauhassa noin kymmenen vuoden ajan. Eric kiersi Itä-Eurooppaa Peugeotissaan sekä sooloartistina että yhtyeensä kanssa. Vuonna 1990 oli vuorossa toinen Le Beat Group Electriquen pitkäsoitto nimeltään At the Shop. Se oli taltioitu livenä pariisilaisessa levykaupassa New Rosessa. Yhtyeen muodostivat nyt Eduardo Leal De La Gala ja Fabrice Bertran ja kolmikko totteli täst edes nimeä The Hitsville House Band.

Eric palasi Englantiin vuonna 1998 ja kirjoitti elämäkertansa The Dysfunctional Success- The Wreckless Eric Manual. Se kertoi hänen elämästään Britanniassa punkrockvuosina ja musiikkiteollisuudesta. Elämäkerta päättyy Ericin muuttoon Ranskaan. Elämäkerralle lienee odotettavissa jatko-osa. Vuonna 2001 Eric oli mukana Ian Durylle tehdyllä tribuuttilevyllä Brand New Boots and Panties, jolla hän esitti kappaleen Clevor Trever. Vuonna 2004 Eric julkaisi kotiäänitteisen ja itse tuottamansa pitkäsoiton Bungalow Hi. Loppuvuodesta 2005 Eric konsertoi Englannissa ja Dublinissa lämmitellen niin ikään Stiffin artisteihin kuulunutta punkyhtye The Damnedia. Vuonna 2008 vuorossa oli albumi Wreckless Eric & Amy Rigby. Akustisia kitaroita, melodisia bassokulkuja ja vintagekoskettimia tarjoilleen pitkäsoiton tiimoilta tehtiin myös kiertue. Ericin ja Rigbyn asuttua muutamia vuosia Ranskassa pari  muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2011. Vuonna 2012 kaksikko levytti version Bread-yhtyeen kappaleesta Guitar Man radioasema WFMU:n hyväksi työstetylle albumille Super Hits of the Seventies. Joulukuussa 2013 Fire Records julkaisi uudestaan molemmat The Len Bright Combon pitkäsoitot ja yhtye teki vielä yhden paluukonsertin Lontoon Lexingtonilla.  Vuonna 2014 vuorossa olivat uudelleenjulkaisut vuoden 1991 sooloalbumista The Donovan of Trash, Le Beat Club Electriquen debyyttilevystä ja Hitsville House Bandin kanssa vuonna 1996 julkaistusta pitkäsoitosta 12 O' Clock Stereo. Joulukuussa 2016 Wreckess Eric konsertoi täydelle salille House of Bluesissa Bostonissa. Huhtikuussa 2018 artistilta ilmestyi uutta tuotantoa sisältänyt albumi Construction Time & Demolition. Pitkäsoiton julkaisua seurasi konsertointia Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Tiistain tukeva:Eppujen siirtymä punkista popimpaan ilmaisuun

Eppu Normaali:Akun tehdas

Maaliskuun ensimmäisenä 1980 Poko Rekordsin julkaisemana ilmestynyt Akun tehdas esitteli paitsi Eppu Normaalin varhaisempaa tuotantoa popvaikutteisempaa soundia, myös yhtyeen uuden basistin, aikaisemmin ikilegendaarisessa Kollaa kestää-yhtyeessä vaikuttaneen Mikko "Vaari" Nevalaisen. Nimeltään ja kansi-idealtaan Creedence Clearwater Revivalin vuonna 1970 ilmestyneelle klassikkoalbumille Cosmo's Factory kunniaa tehneen albumin suurimpia hittejä olivat ydinvoimaloita vastustanut Suomi-ilmiö sekä jo vuoden 1979 puolella singleformaatissa ilmestynyt Puhtoinen lähiöni. Albumin rockorientoitunutta tuotantoa edustavat tekstissään muun muassa Lepakko-liikkeeseen viitannut kipakka avausraita Vanha kellarissa valittaa sekä Juha Torvisen vokalisoima Jäähyväiset rock n' rollille. Tiedostavampaan tuotantoon lukeutuu Puhtoiset vesistömme ja popvaikutteisemmasta osastosta Vanha poika on liki pitäen pieni klassikko ja myös Minun aurinkolasit toimii suhteellisen onnistuneesti hienoisesta ylikestostaan huolimatta. Nimiraita Akun tehdas lukeutuu myös albumin hitteihin ja Dylan-kulttia kritisoiva Bob Dylan edustaa pitkäsoiton iäkkäintä tuotantoa. Poltan loppuun tupakin edustaa hienoista täytettä, samoin päätösraita Viimeinen funk, jossa Vaari Nevalainen tosin osoittaa taitonsa nelikielisen varressa. Akun tehdas saavutti kultalevyn, mutta yhtyeen jäsenet olivat itse jälkikäteen tyytymättömiä mainittuun albumiin. Syksyllä 1980 ilmestyneellä, Mäntässä ja Karhulassa taltioidulla livetuplalla Elävänä Euroopassa, jonka nimi oli jälleen napattu Creedenceltä, Epuille tarjoutui tilaisuus nauhoittaa Akun tehtaan biisejä liveversioina.

Maanantain mainio:Eräs englanninkielisen 80-luvun kotimaisen rockin huipuista

Vuonna 1987 perustettu turkulainen Boycott edusti uransa alkuvaiheessa kotimaisten englanninkielisten rockyhtyeiden joukossa lähes classic rock -osastoa. Yhtyeen johtohahmot, solisti Tommi Läntinen ja 13. toukokuuta 2016 edesmennyt kitaristi Ari "Hombre" Lampinen olivat vaikuttaneet yhdessä jo kaksi pitkäsoittoa julkaisseessa Fabrics-yhtyeessä aivan 80-luvun alussa. Boycottin originaalin rytmiryhmän muodostivat rumpali Marko Kainulainen ja basisti Stenu Määttänen. Lisäksi yhtyeessä oli mukana kahdesta saksofonistista, trumpetistista ja pasunistista muodostunut puhallinsektio. Syksyllä 1987 ilmestynyt Boycottin debyyttialbumi sisälsi hitit Gotta Rock, I Want My Money Back sekä The Knack-coverin My Sharona. Boycott nousi nopeasti suosituimpien englanninkielisten kotimaisten rockyhtyeiden joukkoon. Vuonna 1988 ilmestyneellä kakkosalbumilla No! yhtyeen basistiksi oli vaihtunut muun muassa Broadcastissa ja Gringos Locosissa aikaisemmin soittanut Masa Maijanen. Albumin hittejä olivat singlebiisi Cool Cool Woman sekä Nazareth-laina Bad Bad Boy. Loppuvuodesta 1988 Boycottin rytmiryhmästä ja puhallinsektiosta tuli osa Albert Järvinen Bandia ja Tommin ja Hombren oli aika etsiä uudet muusikot ympärilleen. Vuonna 1990 ilmestynyt pitkäsoitto Lightning Strikes Back tehtiiin line upilla, jossa olivat lisäksi mukana muun muassa Kirkan yhtyeessä soittanut rumpali Harri Seppälä, aikaisemmin muun muassa Annican taustayhtyeessä vaikuttanut basisti Tomi Norha sekä esimerkiksi Johnny Lee Michaelsin kokoonpanoissa mukana ollut kosketinsoittaja Tapio Siitonen. Samana vuonna Tommin ja Hombren yhteiseltä konserttikiertueelta julkaistiin varsin onnistunut, pääosin coverkappaleista koostunut livealbumi. Vuonna 1992 ilmestyi Boycottin joutsenlauluksi jäänyt  pitkäsoitto Red, jonka hittejä olivat She's got the Groove sekä The Edge (Heavy Cargo) Boycottin toiminta hiipui 90-luvulla. Tommi Läntinen aloitti soolouransa ja Hombre Lampinen oli muun muassa mukana kaksi pitkäsoittoa julkaisseessa Jiri Nikkisen Revolver -yhtyeessä. Marko Kainulainen ehti mukaan Backslidersiin ja oli mukana yhtyeen viimeisellä, vuonna 1994 ilmestyneellä  pitkäsoitolla No Pain No Gain. Boycottin paluu oli vuorossa vuonna 2007. Ainoat originaalijäsenet olivat Tommi ja Hombre ja yhtye julkaisi myös uutta tuotantoa Graham Parker & The Rumour -cover Don't Ask Me Questionsin ja toisen uuden singlekappaleen Keep Things Alright ansiosta. Samana vuotena ilmestyi kokoelma-albumi Boycott Hits Back, joka sisälsi vanhan tuotannon lisäksi myös molemmat uutuuskappaleet. Vuosina 2007-2008 Boycott heitti vielä muutamia keikkoja muun muassa Turun Down by the Laiturissa, Helsingin Tavastialla sekä Lohjan rantajameissa. Vuonna 2017 oli tullut kuluneeksi 30 vuotta Boycottin perustamisesta. Mainittuna vuonna ilmestyi ensiksi maaliskuussa uusi single Still I Rise, jota seurasi 20.lokakuuta samaisena vuonna julkaistu uusi pitkäsoitto The Mighty.