Torstain terävä:Keskeinen brittiläinen solisti, biisintekijä ja yhtyeenjäsen

 12. heinäkuuta 1943 syntynyt ja 30. marraskuuta 2022 edesmennyt Christine Anne McVie (syntymänimeltään Perfect) oli brittiläinen muusikko ja solisti. Vuonna 1967 McVie liittyi bluesyhtye Chicken Shackiin pianistiksi ja solistiksi. Hän oli mukana mainitun yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla. Chicken Shack saavutti hitin versiollaan kappaleesta I'd Rather Go Blind. McVie vastaanotti Melody Makerin naissolistin palkinnon vuosina 1969 ja 1970. Parhaiten hänet tunnetaan jäsenyydestään Fleetwood Macissa, johon McVie liittyi vuonna 1970 vaikuttaen yhtyeessä solistina ja kosketinsoittajana. McVien diskografia sisältää lisäksi kolme sooloalbumia; vuonna 1970 ilmestynyt Christine Perfect, vuonna 1984 ilmestynyt Christine McVie, jonka kappaleista Got a Hold On Me nousi kymmenenneksi poplistalla sekä vuonna 2004 julkaistu In the Meantime. Vuonna 2017 ilmestyi McVien yhdessä Lindsey Buckinghamin kanssa työstämä albumi Lindsey Buckingham Christine McVie. McVie osallistui useiden keskeisten Fleetwood Macin hittikappaleiden kirjoitustyöhön. Niistä mainittakoon pikaisesti Don't Stop, Everywhere ja Little Lies. Vuonna 1988 ilmestyneellä Fleetwood Macin Greatest Hits-kokoelmalla on kahdeksan biisiä, joiden kirjoitustyössä McVie oli mukana mukaan lukien edellä mainittu biisikolmikko. Jo vuonna 1975 ilmestyneellä Fleetwood Macin nimikkoalbumilla olivat mukana McVien kirjoittamat kappaleet Over My Head ja Say You Love Me, jotka nousivat Billboardin listalla 20 suosituimman joukkoon. Vuoden 1977 miljoonamenestysalbumilla Rumours McVien kirjoittamiin kappaleisiin luketuivat kymmenenneksi noussut You Make Loving Fun ja kolmannen sijansa ansiota McVien käsialaa olevista Fleetwood Macin hiteistä suurimmaksi osoittautunut Don't Stop. Vuonna 1979 ilmestyneellä Fleetwood Macin tupla-albumilla Tusk McVien kirjoittamiin hitteihin lukeutui Think About Me. Vuonna 1998 McVie pääsi Rock and Roll Hall of Fameen Fleetwood Macin jäsenenä ja vastaanotti Brit Awardin merkittävästä vaikutuksestaan musiikkiin. Samaisena vuonna McVie jätti Fleetwood Macin väliaikaisesti 15 vuodeksi oltuaan yhtyeen jäsen lähes 30 vuoden ajan. Syyskuussa 2013 McVie nähtiin stagella Fleetwood Macin kanssa yhtyeen esiintyessä 02 Areenalla Lontoossa. Virallisesti McVie palasi Fleetwood Macin riveihin vuonna 2014 ennen On with the Show -kiertuetta. Vuonna 2006 nykyinen Ivors Academy palkitsi McVien. Vuonna 2014 The British Academy of Songwriters, Composers and Authors lahjoitti McVielle Ivor Novello Awardin.Vuoden 2021 UK Americana Awardseissa McVie vastaanotti Trailblazer Awardin ja voitti kaksi Grammy Awardsia.

Keskiviikon klassikko:Ensimmäinen Mariska Veresin vokalisoima Shocking Bluen albumi

 Shocking Blue:At Home

Syyskuun lopussa 1969 Pink Elephant-yhtiön julkaisemana ilmestynyt At Home on hollantilaisyhtye Shocking Bluen toinen albumi ja samalla ensimmäinen solisti Mariska Veresin kanssa työstetty pitkäsoitto. Shocking Bluen kitaristi  Robbie van Leeuwen tahtoi Veresin mukaan yhtyeeseen, jotta sillä olisi naissolisti ja keulakuva Jefferson Airplanen Grace Slickin tyyliin. Sekä äänivaroja että visuaalisuutta omannut Veres olikin Shocking Bluelle merkittävä keulahahmo. Tyylillisesti At Home oli monipuolinen pitkäsoitto, joka sisälsi elementtejä sekä poprockista että psykedeelisestä rockista. Hienoisia Americana-sävyjä oli annosteltu albumin kappaleisiin California Here I Come ja Harley Davidson. Hittisingle Venus ei sisältynyt albumin originaalille painokselle, mutta se on lisätty At Homen kansainvälisille versioille joko a-puolen avaus- tai päätöskappaleeksi. Singleformaatissa ilmestyneet kappaleet Long and Lonesome Road ja Mighty Joe olivat niin ikään mukana useilla At Homesta julkaistuilla painoksilla. Yhdysvalloissa At Home ilmestyi Shocking Bluen nimikkoalbumina. Mainitun painoksen biisilistasta oli pudotettu I'll Write Your Name through the Fire, mutta mukana olivat sitä vastoin kaikki aikakauden singlebiisit, eli Venus, Long and Lonesome Road ja Mighty Joe. Ensimmäinen uusintapainos At Homesta julkaistiin vuonna 1989 ja tuosta lähtien Venus ja Long and Lonesome Road ovat olleet mukana albumin biisilistoissa. Cd-versioiden bonuskappaleina oli aikakauden sinkkujen  b-puolia, kuten Fireball of Love, Hot Sand ja Wild Wind.

Tiistain tukeva:Pelle Miljoonan vuonna 1982 ilmestynyt singlekokoelma

 Pelle Miljoona:Nämä päivät, nämä yöt

Vuonna 1982 Johannan julkaisemana ilmestynyt Nämä päivät, nämä yöt on kokoelma-albumi, joka sisältää Pelle Miljoonan eri kokoonpanojen alun perin ensisijaisesti singleformaatissa ilmestynyttä tuotantoa vuosien 1979 ja 1982 väliltä. Mainitun kokoelman iäkkäintä biisimateriaalia edustaa Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen Intiaanikesä, joka julkaistiin  alun perin Hair-musikaalista poimitun Lanka palaa -singlen kakkosbiisinä. Kitaristihirmu Nisse Rikama, alias Rubberduck Jones ei muuten suostunut soittamaan mainitussa biisissä sen huonouden vuoksi. Vuoden 1980 tuotantoa edustavasta kappaleesta Olen kaunis- mukana on Pelle Miljoona Oy:n keväällä 1980 julkaisema singleversio, joka on raakasoundisempi kuin samaisen vuoden syksynä klassikkoalbumilla Moottoritie on kuuma ilmestynyt näkemys. Viesti (teille kovikset), joka on suomennos The Specials - yhtyeen kappaleesta Message to Rudy, ilmestyi aluksi Moottoritie on kuuma -automaattisinglen b-puolella. Jalokiviä yössä -kappaleesta kuullaan singleformaatissaan selkeästi pitempi versio kuin helmikuussa 1981 ilmestyneeltä ja Pellen Avoimet Ovet-yhtyeen kanssa työstämältä upealta albumilta Rakkaudesta elämään löydettävissä oleva. Nimikappale Nämä päivät, nämä yöt edustaa alun perin singletuotantoa  vuodelta 1982 ja versio Puukko-Mackistä julkaistiin mainitun nelivitosen b-puolella. Lisäksi kokoelmalle ovat päässeet kahden vuonna 1981 ilmestyneen tuplasinglen, tummasävyisen Varjo seuraa onneain/Kuolemaantuomitun laulu ja romanttisen Kun aurinko paistaa/Rakastavaisten laulu kaikki kappaleet. Niistä Varjo seuraa onneain lukeutuu aivan Pellen tuotannon terävimpään kärkeen ja mainitusta kappaleesta muodostui ansaitusti myös hitti. Singlekokoelman ennen julkaisemattomaan aarteistoon lukeutuu Matkalla tuntemattomaan -albumin nauhoituksista kotoisin oleva Ne päivät ovat taas täällä, joka edustaakin siinä määrin laadukasta kappalemateriaalia, että se hakkaa muutaman mainitulla albumilla julkaistun vähemmän keskeisen biisin. Nämä päivät, nämä yöt todistaa osaltaan Pelle Miljoonan työstäneen ja julkaisseen 80-luvun alkuvuosina varsin laadukasta tuotantoa myös pitkäsoittolevyjensä ulkopuolella.

Maanantain mainio:Southern rockin klassikon paluukonserteista kasattu tupla-albumi

Lynyrd Skynyrd:Southern by the Grace of God

21. maaliskuuta 1988 MCA:n julkaisemana ilmestynyt Southern by the Grace of God on Lynyrd Skynyrdin tuplalivealbumi, joka on taltioitu yhtyeen edellisen vuoden tribuuttikiertueelta. Mainitut konsertit olivat Lynyrd Skynyrdin tribuutti niille yhtyeen jäsenille, jotka olivat menehtyneet lento-onnettomuudessa kymmentä vuotta aikaisemmin. Heihin lukeutuivat solisti Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines sekä hänen siskonsa, taustakuorossa laulanut Cassie Gaines. Konsertteja varten yhtyeen kokoonpano oli eräänlainen toisen sukupolven Skynyrd. Aivan originaaleista kitaristeista mukana olivat Gary Rossington ja vuonna 1975 yhtyeen jättänyt Ed King. Halvaantuneen Allen Collinsin paikan oli ottanut Randall Hall. Mainittu kolmikko vastasi konserteissa Skynyrdille tunnusomaisesta kolmen kitaran hyökkäyksestä. Rumpali Artimus Pyle oli ollut mukana Skynyrdissä 70-luvun puolivälistä alkaen ja basisti Leon Wilkeson ja pianisti Billy Powell vielä aikaisemmin. Solistina oli Ronnie Van Zantin pikkuveljiin lukeutuva Johnny ja uusina taustalaulajattarina originaalit Honkettesit korvasivat Carol Bristow ja Dale Krantz-Rossington. Southern by the Grace of God sisältää Skynyrdin ensimmäiset uudet nauhoitukset sitten lokakuussa 1977 tapahtuneen lento-onnettomuuden. Kappaleet ovat toki yhtyeen legendaarisimmalta kaudelta. Liki pitäen loistavalta esikoisalbumilta Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd mukana on ainoastaan kaikkein legendaarisin raita, eli yleisön laulama anthem Free Bird. Second Helpingiltä tuplakolle sisältyvät Skynyrdin konserttien vakioavaus Workin' for MCA, hitti Sweet Home Alabama, J. J. Cale-cover Call Me the Breeze ja niin ikään parhaimmistoon lukeutuva Swamp Music. Kolmas pitkäsoitto Nuthin' Fancy feidataan Southern by the Grace of Godin biisilistassa jostakin syystä kokonaan, vaikka albumi sisältää esimerkiksi kiistattomiin Skynyrd-klassikoihin lukeutuvan Saturday Night Specialin. Gimme Back My Bulletsilta mukana on nimiraita, jossa vieraileva Steve Morse pääseekin revittelemään täydeltä laidalta. Originaalin Skynyrdin joutsenlauluksi jääneen albumin Street Survivors osuus on runsas. Mukana ovat hitit What's Your Name ja That Smell sekä melko keskeiset albumiraidat I Know a Little ja You Got That Right. Varhaisista demoista koostuvalta Skynyrd's First and...Last-albumilta mukana on balladikaunokki Comin' Home. Billboardin listalla Southern by the Grace of Godin paras sijoitus oli 68. Skynyrdin ensimmäistä uutta tuotantoa sisältänyttä albumia 1991 saatiin odotella mainitun vuoden kesäkuuhun saakka.

Sunnuntain extra:Neljä ruusua iskussa kotimaisemissaan

 Neljä ruusua tahtoi itse Joensuun Kerubin loppuvuoden 2022 keikkalistalleen ja tarjosi kuta kuinkin täydelle salille pitkän ja vaikuttavan setin. Tuoretta tuotantoa edustavat 100X ja 80-luvulla käynnistivät iskevästi selkeän inspiroituneen keikan, jonka jälkeen tarjoiltiin uutta sovituksellista ilmettä osakseen saanut Popmuseo. Seuraan sua- biisin jälkeen kuultiin eräs keikan harvinaisemmista helmistä. Vuoden 1993 Pop-uskonto albumin avauskappale ja samalla ensimmäinen single Kuka näkee ei nimittäin ole ollut mukana keikkasetissä vuosiin. Elän vain kerran ja Valuva taivas- albumin suorastaan majesteetillinen nimikappale edustivat 2000-luvun alun klassikoita ja Viimeisen valssin ja Seitsemän päivää selvinpäin -yleisösuosikin jälkeen tarjoiltiin viidestä biisistä koostunut akustinen osuus. Sen käynnisti uudempaa tuotantoa edustava Muuttolinnut. Hyvää päivää-albumin klassikoihin lukeutuva Anarkiaa oli vuoden 1989 tuotantoon lukeutuvana koko setin vanhin biisi, Älä luovuta edusti akustisena versionaan harvinaisempaa herkkua ja Idänprinsessa Pop-uskonnolta ja Luotsivene vuoden 1999 Uusi aalto-albumilta päättivät akustisen osuuden. Keikan loppuhuipennuksen käynnisti täydeltä laidalta totuttuun tapaan ladattu 2011 Ruusujen lopulliselta läpimurtolevyltä Haloo 30 vuoden takaa. Mustia ruusuja-albumin nimikappale, Sähkökitara ja etenkin Sininen sunnuntai sekä Surutulitus edustivat kaikki suorastaan erinomaisia poimintoja yhtyeen tuoreemmasta tuotannosta. Setin loppuun säästettiin Haloo-albumin klassikkokimara, jonka muodostivat Juppihippipunkkari ja balladihelmi Tie ajatuksiin. Pop-uskonnon suurin hitti Poplaulajan vapaapäivä päätti varsinaisen osuuden, mutta encoreissa oli vielä tarjolla aina vaikuttava Sun täytyy mennä, todella koskettava Veri ja upean keikan päättänyt ja jo otsikossaan Neljän ruusun uran pitkäkestoisuuden selvittänyt Nuori ikäisekseen. Ilkka, Kode, Lade ja Kämy nauttivat selvästi esiintymisestään. Settilista oli dramaturgillisesti mitä mainioimmin kasattu ja tällä kertaa erityisen myönteistä oli Pop-uskonnon kappaleiden suhteellisen runsas edustus setissä. 

Neljä ruusua Kerubissa kolmas joulukuuta 2022.

Lauantain pitkä:Merkittävä soulvokalisti ja biisintekijä

 Ensimmäinen joulukuuta 1933 syntynyt ja kuudes tammikuuta 2006 edesmennyt Louis Allen Rawls oli yhdysvaltalainen solisti, säveltäjä, levytuottaja ja näyttelijä. Hänen diskografiansa käsittää yli 60 albumia ja hänen levyjään on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Rawls saavutti useita hittejä, joista tunnetuin on You'll Never Find Another Love Like Mine. Hän työskenteli elokuva, tv, ja ääninäyttelijänä. Rawls vastaanotti kolme Grammya, jotka kaikki olivat parhaasta miespuolisesta R&B-laulusuorituksesta. Chicagossa syntynyt Rawls varttui isoäitinsä kasvattamana kaupungin eteläpuolella. Rawls aloitti laulamisen baptistikirkossa seitsemänvuotiaana ja myöhemmin hän siirtyi solistiksi paikallisiin yhtyeisiin. Niiden kautta hän tutustui itseään kolme vuotta vanhempaan Sam Cookeen sekä Curtis Mayfieldiin. Valmistuttuaan Dunbar Vocational High Shcoolista Rawls lauloi Sam Cooken kanssa gospelyhtyeessä Teenage Kings of Harmony ja seuraavaksi The Holy Wondersissa. Vuonna 1951 Rawls otti Sam Cooken paikan Highway QC's:ssa tämän siirryttyä Los Angelesissa vaikuttaneeseen The Soul Stirrersiin. The Chosen Gospel Singersissä vaikutettuaan Rawls siirtyi myös Los Angelesiin, missä hän liittyi The Pilgrim Travelersiin. Vuonna 1955 Rawls liittyi Yhdysvaltojen armeijaan. Hän palasi kolme vuotta myöhemmin kersanttina ja liittyi uudelleen The Pilgrim Travelersiin, jonka nimeksi oli vaihtunut The Travelers. Vuonna 1958 konsertoidessaan The Travelersin ja Sam Cooken kanssa etelässä Rawls joutui auto-onnettomuuteen, josta toipuminen kesti reilun vuoden. Dick Clarkin ollessa seremoniamestarina Rawls esiintyi Hollywood Bowlilla vuonna 1959. Ensimmäiset singlensä Love Love Love ja Walkin' for Miles Rawls työsti Herp Albertin omistamalle Shar-Dee Recordsille. Vuotta myöhemmin ilmestyneiden singlejen In My Little Black Book ja 80 Ways julkaisijana oli Candix Records. Vuonna 1962 Rawls solmi levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa. Hän oli taustavokalistina Sam Cooken kappaleissa Bring It on Home to Me ja That's Where It's At. Jälkimmäisestä Rawls levytti itse listoille nousseen  coverin vuonna 1970 nimellä Bring It on Home. Vuonna 1962 Rawls julkaisi Les McCannin kanssa työstetyn jazzalbumin Stormy Monday. Sitä Rawlsin diskografiassa seuranneet albumit Black and Blue ja Tobacco Road olivat menestyksekkäitä ja niiden työstämisessä oli mukana musiikillisena johtajana Onzy Matthews sekä lisäksi 17-jäseninen big band. Molemmat albumit saavuttivat Billboardilla listamerkinnän. Vuonna 1966 ilmestynyt Live! saavutti kultalevyn, mutta todellinen menestys oli vasta myöhemmin samaisena vuonna ilmestynyt Soulin, jolta poimittu single Love is a Hurting Thing nousi R&B-listan kärkeen. Vuonna 1967 Rawls vastaanotti parhaan miespuoleisen R&B-esityksen Grammyn kappaleestaan Dead End Street. Samaisen vuoden kesällä hän esiintyi Montereyn popfestivaaleilla. Siirryttyään MGM:lle Rawls levytti muun muassa Bobby Hebbin käsialaa olleen singlen Natural Man. Bell Recordsille hän levytti vuonna 1974 coverin Hallin ja Oatsin käsialaa olleesta kappaleesta She's Gone. Kahta vuotta myöhemmin Rawls solmi levytyssopimuksen Philadelphia Internationalin kanssa. Hänen mainitulle yhtiölle levyttämänsä albumi All Things in Time myi yli miljoona kappaletta. Vastaaviin myyntilukuihin ylsi Rawlsin tuotannon suurin singlemenestys You'll Never Find Another Love Like Mine, joka nousi sekä R&B, että Adult Contemporary-listojen kärkeen ja poplistalla kakkossijalle. Vuonna 1977 ilmestyneeltä albumilta When You Hear Lou, You've Heard It All poimittiin singlehitti Lady Love. Rawls menehtyi keuhkosyöpään kuudes tammikuuta 2006. Hänet on haudattu  Forest Lawn Memorial Parkiin Hollywood Hillsiin.

Perjantain pohjat:Cherie Currien esikoissooloalbumi

 Cherie Currie:Beautys' Only Skin Deep

Syys-lokakuussa 1977 nauhoitettu ja seuraavana vuonna ilmestynyt Beauty's Only Skin Deep on Cherie Currien esikoissooloalbumi. David Carrin voi todeta vastanneen pitkäsoiton tuotannosta, vaikka myös Kim Fowley vastaanotti tuotantokrediitin. Mercury Records jätti Beauty's Only Skin Deepin julkaisematta Yhdysvalloissa. Ranskassa ja Japanissa albumista ilmestyi tekstiliitteen sisältävä versio. Alankomaissa albumin singlebiisiksi valikoitui sen nimikappale b-puolellaan Young and Wild. Britanniassa sinkkubiisinä julkaistiin Call Me at Midnight. Tyylillisesti albumi edustaa poprockia hienoisilla uuden aallon vivahteilla höystettynä. Love at First Sight on Marien ja hänen kaksossiskonsa Marien duetto, joka julkaistiin singlenä Japanissa b-puolellaan samaisen kappaleen japaninkielinen versio. Japanissa singleformaatissa ilmestyi lisäksi Cherien oma suosikkikappale albumilta, eli Bowie-henkinen Science Fiction Daze b-puolellaan The Only One. Hänen toinen suosikkibiisinsä oli Love at First Sight, joka oli albumin ainoa Marie ja Cherie Currien duettona esittämä kappale. Taustavokalistina Marie oli lisäksi pitkäsoiton nimikappaleessa sekä biiseissä I Surrender, I Will Still Love You sekä The Only One.