Maanantain mainio:Keskeisen 60-luvun lopun brittiyhtyeen neljäs single

 Fire Brigade on Roy Woodin kirjoittama ja hänen johtamansa The Move -yhtyeen levyttämä kappale, joka julkaistiin mainitun yhtyeen neljäntenä singlenä helmikuussa 1968. Brittilistalla Fire Brigade saavutti parhaimmillaan kolmannen sijan. The Fortunes levytti kappaleesta coverin, joka julkaistiin Yhdysvalloissa, mutta se ei saavuttanut listasijoitusta. Roy Woodin mukaan hän kirjoitti Fire Brigaden yhtenä iltana The Moven managerin Tony Secundan kerrottua yhtyeelle sen soittaman konsertin jälkeen buukanneensa studion seuraavaksi päiväksi ja yhtyeen piti nauhoittaa uusi single. Wood jätettiin työskentelemään yksin hotellihuoneessa, sillä  valmista singlenä julkaistavan veroista kappalemateriaalia ei tuossa vaiheessa ollut. Fire Brigaden riffi oli johdos Eddie Cochranin kappaleesta Something Else. Wood oli siinä määrin viehättynyt kyseisestä biisistä, että teki siihen viittauksia myös myöhäisemmässä tuotannossaan. Fire Brigaden nauhoitukset alkoivat 16. marraskuuta 1967 Olympic-studioilla Barnesissa, Lontoossa. Lokakuussa 2008 ilmestynyt The Moven tuotannosta kasattu neljän cd:n boxi Anthology 1966-1972 sisältää Fire Brigadesta sekä singleformaatissa ilmestyneen version että julkaisematta jääneen varhaisen version, jossa pianistina kuultiin Procol Harum-yhtyeen Matthew Fisheriä. Vuonna 1997 ilmestynyt kolmen cd:n boxi Movements:30th Anniversary Anthology sisältää niin ikään Fire Brigadesta eriävän version, josta puuttuvat taustalaulut, tamburiini sekä kappaleen alussa kuultava palosireenin ääni. Sex Pistolsin originaalibasisti Glen Matlockin mukaan Fire Brigaden kitara on inspiroinut voimakkaasti God Save the Queenin avausriffiä. Fire Brigade tarjosi lisäksi  inspiraatiota  Paul Stanleylle Kissin helmikuussa 1974 ilmestyneen esikoisalbumin kappaleeseen Firehouse.

Sunnuntain extra:Keskeisen funkmetallin edustajan kolmas pitkäsoitto

 Living Colour:Stain

Maaliskuun toisena 1993 Epicin julkaisemana ilmestynyt Stain on yhdysvaltalaisen funkmetal-yhtyeen Living Colourin kolmas studioalbumi. Mainitulla pitkäsoitolla kuultiin originaalista eroavaa lineupia, sillä basistiksi oli tuossa vaiheessa vaihtunut Muzz Skillingsin paikan yhtyeessä ottanut Doug Wimbish. Tyylillisesti Stain-albumilla on tarjottavanaan edeltäjiään, vuosina 1989 ja 1991 ilmestyneitä pitkäsoittoja Vivid ja Time's Up raskaampaa soundia ja musiikillisesti albumi ammensi useista eri genreistä. Tekstiensä osalta Stainin lyriikoissa käsiteltiin entistä pessimistisempiä teemoja. Billboardin listalla Stain saavutti parhaimmillaan sijan 26. Musiikillisiin erimielisyyksiin vedoten Living Colour lopetti siltä erää toimintansa tammikuussa 1995. 90-luvun puolivälistä aina 2010-luvun alkuun Stain oli loppuunmyyty. Viimein marraskuussa 2013 Music on CD julkaisi albumin uudelleen. Se oli saatavilla myös MP3-formaatissa ja kesäkuussa 2018 Stainista julkaistiin rajoitettuna painoksena vihreä vinyyliversio. Pitkäsoiton kappaleista Leave It Alone oli ehdolla parhaan hardrockkappaleen Grammyn vastaanottajaksi ja Living Colourin repertuaarissa melko harvinaislaatuisesti balladeita edustava Nothingness saavutti Billboardin singlelistalla sijan 17. Mainitusta kappaleesta työstettiin lisäksi musiikkivideo.

Lauantain pitkä:Kotimaisen rockin ikonin elämäkerta

 Katja Kettu:Ismo Alanko

Katja Ketun käsialaa oleva ja todella runsaaseen haastattelumateriaalin pohjautuva Ismo Alangon biografia on odotettu teos, joka vastaa suurimmaksi osaksi siihen kohdistettuihin odotuksiin. Teos käsittelee kiinnostavasti ja ansiokkaasti Alangon lapsuus- ja varhaisnuoruus-ajat. Esimerkiksi selloa soittaneen nuoren Ismon musiikillisiin selälleen lennättäjiin lukeutuivat rockin saralla muun muassa Alice Cooper, David Bowie, Deep Purple ja Jethro Tull sekä kotimaisista tekijöistä toki Hurriganes ja myös Juice Leskisen varhaistuotanto. Pelle Miljoona &N.U.S.:in konsertti Karjalantalolla keväällä 1978 oli Ismolle valaiseva ja melko pitkälti sen ansiosta hän kaivoi vanhat biisinsä esiin pöytälaatikosta. Jo ennen Hassisen Konetta Alanko teki musiikillista yhteistyötä kitaristi Reijo Heiskasen ja lyömäsoitintaiteilija Hannu "Poke" Porkan kanssa. Jälkimmäinen oli mukana progressiivista rockia edustaneessa ja Rockin SM-kilpailuissa suhteellisen hyvin menestyneessä Sight-yhtyeessä. Palattuaan töistä Ruotsista Alangon muusikkokumppaneiksi valikoituivat Joensuun parhaat soittajat, eli kitaristi Heiskanen, sekä rytmiryhmäksi Kinnusen veljekset Harri (rummut) sekä Jussi (basso, taustalaulu). Alkusyksystä 1980 ilmestynyt ja Eppu Normaalin Mikko "Pantse" Syrjän tuottama Hassisen Koneen esikoisalbumi Täältä tullaan Venäjä muodostui ansaitusti menestyksekkääksi. Sen kappaleista suosituimmaksi muodostui Rappiolla, mutta albumi sisältää myös useita muita kiistattomia klassikkobiisejä, kuten Kulkurin iltakalja, Reippaina käymme rekkain alle, Syöksylaskijoita kaikki tyynni sekä Viimeinen rock ennen aivokuolemaa. Ketun teoksessa Alangon levytystuotannon kappaleiden taustoitukset tarjoavat liki pitäen kirjan laadukkainta antia, mutta Täältä tullaan Venäjä-albumin tapauksessa kaksi viimeistä kappaletta, eli Syytön ja Viimeinen rock...jäävät jostakin syystä käsittelemättä. Keväällä 1981 ilmestynyt Hassisen Koneen toinen pitkäsoitto, edeltäjänsä tavoin Pantse Syrjän tuottama Rumat sävelet oli suuri arvostelu- ja myös myyntimenestys. Useat albumin teksteistä heijastivat Alangon ahdistusta ja tähteyden tuomia paineita. Musiikillisesti Rumat sävelet on edeltäjäänsä monipuolisempi albumi ja sen klassikkokappaleista mainittakoon pikaisesti Oikeus on voittanut taas, myös singleformaatissa ilmestynyt Jurot nuorisojulkkikset sekä Heiskasen upealla kitarasoololla kruunattu Tällä tiellä. Syksyllä 1981 Heiskanen jätti Hassisen Koneen. Hänen paikkansa otti Jukka Orma ja lisäksi Hassisen Koneen kokoonpanoa täydenettiin lyömäsoittaja Porkalla, Juice Leskisen eri kokoonpanoista tutuksi tulleella kosketinsoittaja Eero "Safka" Pekkosella ja saksofonisti Antti Sepolla. Kyseinen lineup levytti alkuvuodesta 1982 Hassisen Koneen viimeiseksi jääneen albumin Harsoinen teräs, jonka hittikappaleisiin lukeutuvat Levottomat jalat ja Julkinen eläin. Hassisen Kone lopetti toimintansa loppukesästä 1982. Psykoottista raivoa ensi alkuun edustaneen Sielun Veljet-yhtyeen muodostivat Alangon lisäksi kitaristi Orma, aikaisemmin Dave Lindholmin kanssa Rock N' Roll Bandissa, Pen Lee & Co:ssa sekä Pen Leessä soittanut rumpali Affe Forsman sekä basisti Jouko Hohko. Sielun Veljien dopingin käyttö paljastuu teoksessa voimakkaaksi, mutta etenkin albumitrilogia, jonka muodostavat L' mourha (1985), Kuka teki huorin (1986) sekä Suomi- Finland (1988) lukeutuu kotimaisen rockin merkkiteoksiin. Singleformaatissa keväällä 1987 ilmestyi Sielun Veljien tuotannon kenties kirkkain yksittäinen klassikkokappale Rakkaudesta. Ismon sooloura käynnistyi komeasti vuonna 1990 muun muassa klassikkotasoisen nimikappaleen sisältävällä albumilla Kun Suomi putos puusta. Alangon 90-luvun muihin merkkiteoksiin lukeutuvat etenkin vuosikymmenen puolivälissä ilmestynyt Taiteilijaelämää -albumi sekä vuonna 1998 julkaistu ja Ismo Alanko Säätiön kanssa työstetty, Suomen virallisen albumilistan kärkeen kohonnut pitkäsoitto Pulu. 2000-luvun alkupuolella julkaistuista Säätiö-albumeista vuonna 2002 ilmestynyt ja runsaasti jousia hyödyntänyt Hallanvaara oli varsin kunnianhimoinen pitkäsoitto kahta vuotta myöhemmin ilmestyneen albumin Minä ja pojat edustaessa onnistuneesti selkeästi rockorientoituneempaa ilmaisua. Alangon toistaiseksi tuorein albumi, vuonna 2019 ilmestynyt Minä halusin olla kuin Beethoven on osoittautunut erääksi hänen laadukkaimmista soolotöistään. Katja Ketun suururakan parasta antia tarjoavat ansiokkaat biisitaustoitukset. Yksityiselämäänsä Alanko ei Ketun teoksessa  ole juurikaan avannut ja ratkaisu osoittautuu toimivaksi. Ismo Alanko-biografia on suomalaisen rockin saralla todella kaivattu ja tarpeellinen teos.

Perjantain pohjat:Bryan Adamsin 80-luvun puolivälin klassikkohitti

 Summer of 69 on kanadalaisartisti Bryan Adamsin neljännelle albumilleen Reckless levyttämä kappale, jonka lyriikassa pohditaan sitä, pitäisikö asettua aloilleen vai ryhtyä rockariksi. Adams kirjoitti Summer of 69:n pitkäaikaisen biisintekokumppaninsa Jim Vallancen kanssa. Kappaleen tuotannosta vastasivat Adams sekä Bob Clearmountain. A&M Records julkaisi Summer of 69:n kesäkuussa 1985 Reckless-albumin neljäntenä singlenä. Sen b-puolina julkaistiin sekä Kids Wanna Rock että The Best Was Yet to Come. Kappaleista ensiksi mainittu on niin ikään Recklessiltä, mutta jälkimmäinen mainittua albumia Adamsin diskografiassa edeltäneeltä ja vuonna 1983 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Cuts Like a Knife. Summer of 69 saavutti kriitikoiden taholta myönteisen vastaanoton. Kappaleesta työstetyssä ja Steve Baronin ohjaamassa musiikkivideossa Adams yhtyeineen nähdään useissa eri ympäristöissä, muun muassa juoksemassa karkuun poliisilta. Summer of 69 menestyi erilaisilla singlelistoilla ja kappaleen parhaat sijoitukset olivat Alankomaissa neljäntenä ja Yhdysvalloissa yhtä sijaa alempana. Kanadalaisartistien levyttämistä kappaleista Summer of 69 on striimatuin niistä kappaleista, jotka on alun perin julkaistu ennen digitaalisen downloadaamisen aikaa, eli noin vuotta 2005. Kanadan radiossa kyseessä on lisäksi eniten soitettu kanadalaisartistin kappale, joka on alun perin ilmestynyt ennen 90-luvun alkua.

Torstain terävä:T-Bonesien rhythm and blueseimman kauden upea päätös

 Honey B & T-Bones:Shake Your Shimmy

Vuonna 1992 nauhoitettu ja samaisen vuoden syksynä Sundancen julkaisemana ilmestynyt Shake Your Shimmy on melko puhtaana rytinäbluesryhmänä musiikillisen uransa aloittaneen Honey B. & T-Bonesin kuudes studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen tuotannossa viimeinen tyylillisesti rhythm and bluesista versova pitkäsoitto. Wake Up the Neighbours, pitkäsoiton ensimmäinen täyspitkä kappale, avaa Nils Henriksenin tuottaman albumin iskevästi ja rankastikin. Niin ikään Aija Puurtisen vokalisoima albumin nimikappale Shake Your Shimmy lienee sen tunnetuin, ja lähes klassikkotasoinen esitys. Kappale säilyttikin paikkansa T-Bonesien keikkaohjelmistossa varsin pitkään. Esa Kulonimi on solistina melko puhdaslinjaisessa bluesrevityksessä Down to the River. Casting My Spell sekä Bumble Bee edustavat albumin lainakappaleita ja vieläpä suhteellisen tunnettuja covereita. Aijan leadvokalisoimat Love's Gone ja etenkin Say No More sekä Big Cat edustavat rytinäbluesin saralla varsin inspiroitunutta tuotantoa ja mainituissa kappaleissa Kuloniemi pääsee sooloilemaan näytiksi. Aijan ja Esan duettona vokalisoima Wasted Valley edustaa jo teemansa vuoksi tummasävyisempää bluestuotantoa ja popsensibiliteettiä Shake Your Shimmyn raidoista on annosteltu voimakkaimmin Esan vokalisoimalle raidalle Alien Seafood Plate. The Drop, jossa Esa on niinikään solistina, tekee paluun tyylitajuiseen rhythm and bluesiin ja kappaleen kitarasoolossa Kuloniemi pääsee revittelemään sydämensä kyllyydestä. Shake Your Shimmy sisältää vokalisoitujen kappaleidensa lisäksi kaksi instrumentaalibiisiä. Niistä Big Ben on vajaan puolen minuutin intro, mutta albumin päättää lähes kaksi ja puoliminuuttinen näkemys Sibeliuksen Finlandiasta. Rootsista ammentavana levynä Shake Your Shimmy on hyvää laadukkaampi albumi ja samalla keskeinen dokumentti T-Bonesin rhythm and blueseimman kauden päättymisestä. Mainitun pitkäsoiton edeltäjä, vuonna 1990 ilmestynyt albumi On the Loose oli tyylikirjoltaan monipuolinen ja  parhaimmistonaan sillä oli tarjottavanaan Shadowmanin ja Mighty Visionin kaltaisia kultajyviä. Kaiken lisäksi kyseessä oli ensimmäinen tuoreeltaan ja täyshintaisena hankkimani T-Bonesin äänite.

Keskiviikon klassikko:Sami Yaffan sooloalbumi ja valikoituja helmiä livenä

 Esikoissooloalbuminsa julkaissut ja  rockbasismin klassikoihin lukeutuva Sami Yaffa saapui soolokiertueensa loppuvaiheessa konsertoimaan myös Joensuun Kerubiin. Illan dramaturgiassa varsinainen setti sisälsi Yaffan esikoisalbumin The Innermost Journey to Your Outermost Mind  yksitoista kappaletta samassa järjestyksessä, kuin ne ovat albumilla. Todellisina kultahippuina setissä erottuivat Fortunate One, Down at St. Joe's sekä I Can't Stand It. Reggaevaikutteisemmasta tuotannosta parhaiten osui ja upposi  varsinaisen setin päättänyt Cancel the End of the World. Encoreissa kuultiin ensisijaisesti Samin varhaisempaa tuotantoa onnistuneina näkemyksinä. Hänen New York Dolls-kaudeltaan ylimääräisiin numeroihin sisällytettiin ensiksi Yaffan itsensä, David Johansenin sekä Steve Conten yhteistä sävellystuotantoa edustava Temptation to Exist. Keskeisistä esikuvista tehtiin kunniaa Johnny Thunders & The Heartbreakersille I Want to Be Loved -kappaleen versioinnin myötä. Hanoi Rocksin tuotannosta valinta kohdistui erääseen kyseisen yhtyeen kuluvana vuonna 40 vuoden ikään ehtineen esikoisalbumin Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks kirkkaimmista helmistä, eli Lost in the Cityyn, jota Sami ei omien sanojensa mukaan ole esittänyt keikkaillessaan Michael Monroen riveissä. Setti päättyi Samin debyyttilevytykseen, keväällä 1980 ilmestyneeseen Pelle Miljoona Oy:n ralliin Olen kaunis, jonka varhaisempi singleversio on erilainen, kuin klassikkoalbumilla Moottoritie on kuuma samaisen vuoden syksyllä ilmestynyt näkemys. Sami ja kumppanit nauttivat selkeästi esiintymisestään ja erinomaista työskentelyä koko keikan ajan tarjoilivat Yaffan itsensä lisäksi niin rumpali Janne Haavisto, kitaristi Linde Lindström kuin kosketinsoittaja Burton. Oli palkitsevaa päästä pandemia-ajan jälkeen todentamaan laadukas, energinen ja jopa elämänlaatua kohentava rockkeikka.

Sami Yaffa Kerubissa 29. lokakuuta 2021.

Tiistain tukeva:Merkittävä countryartisti ja biisintekijä

 Kuudes marraskuuta 1941 syntynyt ja 17. toukokuuta 2016 edesmennyt Guy Clark oli yhdysvaltalainen folk- ja countryartisti ja biisintekijä. Uransa aikana hän julkaisi yli 20 albumia ja Clarkin tuotantoa edustavista kappaleista ovat levyttäneet coverversioitaan esimerkiksi Jerry Jeff Walker, Emmylou Harris, Steve Earle, Johnny Cash, Willie Nelson ja Chris Stapleton. Vuonna 2014 Clark voitti parhaan countryalbumin Grammyn pitkäsoitostaan My Favourite Picture of You. Clark syntyi Monahansissa, Teksasissa. Vuonna 1954 hänen perheensä muutti Rockportiin. Valmistuttuaan koulusta vuonna 1960 Clark vietti lähes vuosikymmenen Houstonissa osana kaupungin folk musiikki-revivalia. Lopulta Clark asettui vaimoineen Nashvilleen, missä hän vaikutti osaltaan Americana-musiikkigenren kehitykseen. L.A. Freewayn ja Desperados Waiting for a Trainin kaltaiset kappaleet auttoivat Clarkia rakentamaan uraansa ja niistä levyttivät covereita esimerkiksi Steve Earle ja Brian Joens. Clarkin edesmenon jälkeen häntä kuvattiin New York Timesissa  Teksasin trubaduurien kuninkaaksi.Clark toimi mentorina Steve Earlelle ja Rodney Crowelille. 70-luvulla Clarkin koti Nashvillessa oli avoin biisintekijöille ja muusikoille ja se pääsi mukaan Nashvillen lauluntekijäskeneä käsitelleeseen elokuvaan Heartworn Highways. Useat artistit ovat saavuttaneet listahittejä Clarkin kirjoittamilla kappaleilla. Sellaisiin lukeutuvat esimerkiksi Johnny Cash ja Bobby Bare. Ricky Skaggs saavutti vuonna 1982 ykköshitin kappaleella Heartbroke. Samaisen vuosikymmenen puolivälissä Vince Gill nousi top teniin näkemyksellään Clarkin kappaleesta Oklahoma Borderline. Kahta vuotta myöhemmin John Conleen tulkinta kappaleesta Carpenter kohosi niin ikään top teniin. Vuonna 1988 John Denver levytti Clarkin tuotannosta kappaleen Homegrown Tomatoes. Samana vuonna Asleep at the Wheel nousi listoille näkemyksellään kappaleesta Blowin' Like a Bandit. Clark on maininnut Townes Van Zandtin olleen keskeisin vaikuttaja hänen musiikin työstämisessään ja lähes jokaisella Clarkin albumilla onkin mukana vähintään yksi Van Zantin käsialaa oleva sävellys. Clark, Van Zandt ja Steve Earle nauhoittivat 90-luvun puolivälissä vuonna 2001 ilmestyneen livelevyn Together at the Bluebird Cafe. Clarkin vuonna 2006 ilmestynyt albumi Workbench Songs oli ehdolla kyseisen vuoden parhaan folk/Americana-albumin Grammyn vastaanottajaksi. Joulukuussa 2011 ilmestynyt tribuuttialbumi This One's for Him:A Tribute to Guy Clark. Vuoden 2012 Americana Music Honors & Awardsissa se voitti vuoden 2012 parhaan Americana-albumin palkinnon. Viimeinen Clarkin valmiiksi saama kappale oli Angaleena Presleyn kanssa kirjoitettu Cheer Up Little Darling ja se ilmestyi Presleyn vuonna 2017 ilmestyneellä albumilla Wrangled. Teksasilainen laulaja/lauluntekijä Aaron Watson työsti Clarkille vuonna 2019 tribuuttikappaleen Ghost of Guy Clark.