Sunnuntain extra:Suomirockin klassikon kattava kimara uutta ja vanhaa

Uuden ja mainiosti onnistuneen albuminsa Linjassa lokakuussa julkaissut Kolmas nainen saapui loppuvuoden rundillaan konsertoimaan myös Joensuun loppuunmyytyyn Kerubiin. Syksy rannalla vuoden 1989 merkkialbumilta Hikiset siivut käynnisti setin ja jo seuraavaksi tarjoiltiin uutta tuotantoa Pelastautukoon ken voi- kappaleen verran. Vuonna 1986 ilmestyneeltä Kolmannen naisen esikoisalbumilta kuultiin edelleen verevä roketti Iso tyttö & pikkutyttö. Tunnelmasta toiseen siirryttiin uutuusalbumin teoksiin lukeutuvan Voiko siihen kuolla -kappaleen myötä ja samaisen pitkäsoiton nimiraita omannee klassikkoainesta. Ote talonkirjasta ja itseoikeutettu Äiti pojastaan pappia toivoi edustivat iäkkäitä kultaisia koottuja ja suurhitti Tästä asti aikaa sekä Me ollaan ne-albumin erinomainen nimikappale kuultiin setin puolivälissä. Vanhaa rhythm and blues-taustaansa Pauli ja kumppanit toivat esiin pitkällä Maailma on tyly-versioinnilla. Vuonna 1994 ilmestyneeltä ja siltä erää yhtyeen joutsenlauluksi jääneeltä Onnen oikotiellä -albumilta tarjoiltiin harvemmin soitettu Jerusalemin suutari ja balladikaunokki Pyörteeseen. Uuden albumin ensimmäinen singlepoiminta Suolaisemmat veet lukeutui keikan huippuhetkiin ja varsinainen setti päättyi kappaleiden Oi Suomen nuoria!, Lautalla, Ooh, Sammy ja Hyvää ja kaunista muodostamaan hittikimaraan. Encoreiden aluksi tarjoiltiin Kuinka siihen satuitkaan uusimmalta albumilta, vuoden 1991 pitkäsoiton Elämän tarkoitus klassikkotasoinen nimikappale ja harvinaisempana helmenä Talot ja tienhaarat vuoden 1990 lopulliselta läpimurtolevyltä Hyvää ja kaunista. Pauli Hanhiniemi oli vokalisointinsa lisäksi vedossa myös muissa instrumentaatio-osuuksissaan ja kitaristit Sakari Pesola ja Timot Kivikangas ja Löyvä, basisti Raimo Valkama ja rumpali Pasi Kallioniemi soittivat totutun vakuuttavasti. Kiitokset taas kerran.

Kolmas nainen Kerubissa 6. 12. 2019.

Lauantain pitkä:Gary Rossingtonin ja Allen Collinsin Skynyrdin jälkeinen yhtye

Rossington Collins Band oli yhdysvaltalainen southern rock-yhtye, jonka perustivat kitaristit Gary Rossington ja Allen Collins vuonna 1979. Molemmat olivat vaikuttaneet aikaisemmin Lynyrd Skynyrdissä, jonka kolme jäsentä oli saanut surmansa lokakuussa 1977 tapahtuneessa lentokoneturmassa. Rossington Collns Bandin kokoonpanoon kuului myös kaksi muuta Lynyrd Skynyrdin turmasta selvinnyttä jäsentä, eli kosketinsoittaja Billy Powell ja basisti Leon Wilkeson. Yhtyeen tarkoituksena ei ollut olla uudelleen muodostettu Skynyrd, vaan se pyrki luomaan omaa musiikkiaan ja mainittua tarkoitusta varten yhtyeeseen hankittiin naissolisti Dale Krantz, josta tuli myöhemmin Rossingtonin vaimo. Rossington Collins Band julkaisi kaksi albumia ennen toimintansa loppumista. Niistä ensimmäinen oli vuonna 1980 julkaistu, Billboardin listalla sijan 13. saavuttanut ja kultalevyksi myynyt Anytime, Anywhere, Anyplace. Rossington Collins Bandin kakkosalbumi This Is the Way ilmestyi vuonna 1981 ja se nousi Billboardin listalla sijalle 24. Yhtyeen suurin singlemenestys oli loppuvuodesta 1980 listoille noussut Don't Misunderstand Me. Ensimmäiset lentoturman jälkeiset nauhoitukset Skynyrdin henkiin jäääneistä jäsenistä tekivät Powell ja  rumpali Artimus Pyle, jotka olivat mukana Leo LeBranchen studiosessioissa. Pian tämän jälkeen Powell, Pyle, Wilkeson ja Skynyrdissä vokalisoinut Jo Billingsley muodostivat yhtyeen Alias, joka työsti yhden albumin ja teki sarjan keikkoja. Yhtyeeseen kuului lisäksi kitaristi Barry Lee Harword, joka oli soittanut mandoliinia Skynyrdin vuoden 1976 pitkäsoitolla Gimme Back My Bullets, ja liittyi myöhemmin Rossington Collins Bandiin. Tammikuussa 1979 Skynyrdin jäljelle jääneet jäsenet esiintyivät Nashvillessa, Tennesseessä Charlie Danielsin viidennessä Volunteer Jamissa esittäen instrumentaaliversion Free Birdistä. Rossington Collins Bandin solistiksi kiinnitetty Dale Krantz oli aikaisemmin ollut taustavokalistina 38 Specialille. Barry Lee Harvord asui Atlantassa saadessaan Rossingtonilta ja Collinsilta pyynnön liittyä yhtyeeseen. Artimus Pylen moottoripyöräonnettomuuden vuoksi yhtyeen rumpaliksi kiinnitettiin Jacksonvillestä kotoisin ollut Derek Hess. Rossington Collins Bandin kappaleiden kirjoitustyö ja nauhoitukset kestivät hieman oletettua pitempään. Yhtye jatkoi kirjoitustöitä studiossa niin kauan, kunnes kappaleet olivat sen mielestä valmiita. Rossington Collins Band aloitti keikkailunsa kesällä 1980 ja keräsi myönteisiä arvioita. Uuden vuoden aattona 1980 Atlantassa, Georgiassa yhtye soitti instrumentaaliversion Free Birdistä ja omisti sen Skynyrdin edesmenneille jäsenille. Allen Collinsin vaimon kuoleman jälkeen Rossington Collins Band joutui perumaan useita esiintymisiään. Keikoilla Collins soitti myös Les Paulia ensi kertaa sitten 70-luvun alkuvuosien. Vaikka Rossington Collins Band jäi suhteellisen lyhytikäiseksi yhtyeeksi, sen kahden pitkäsoiton lisäksi soundboardista nauhoitettiin useita yhtyeen konsertteja. Allen Collins teki lisäksi useita studinauhoituksia valmistautuessaan yhtyeen ensimmäiseen studioalbumiin. Vuonna 1983 muodostettiin Allen Collins Band, johon kuuluivat lisäksi Barry Lee Harwood, Leon Wilkeson, Billy Powell ja Derek Hess Rossington Collins Bandista sekä Randal Hall ja Aliaksessa vokalisoinut Jimmy Dougherty. Collins ei kuitenkaan saanut yhtyettä toimimaan toivotulla tavalla. Vuonna 1985 hän yritti kasata yhtyeen uudellen ja vuonna 1987 vuorossa oli Skynyrdin tribuuttiyhtye, josta kehittyi täysaikainen Skynyrdin uudellen muotoutuminen.

Perjantain pohjat:Suomipunkin klassikon laadukasta nykytuotantoa

Tumppi Varonen & Problems:Outoja kiksejä

Pelle Miljoona Unitedin siirryttyä toistaiseksi historiaan suomipunkin ikuisiin runorebeleihin lukeutuva Tumppi Varonen on palannut luotsaamaan Problems-yhtyettään. Sen nykyisen kokoonpanon muodostavat muilta osin muun muassa Cliftersistä, Ballsista ja Flaming Sideburnsista tuttu luottokitaristi Petri Peevo, basisti Heikki Hiekkasalmi ja vielä uusimmalla Outoja kiksejä - albumilla rumpuja takova, nyttemmin Dingoon siirtynyt ja myös Hybrid Childrenistä muistettu Saska Ketonen, jonka paikan on ottanut ensisijaisesti merkittävästä uuden aallon edustajasta, Woude-yhtyeestä tutuksi tullut Kimmo Kosenius. Outoja kiksejä -albumin  kappaleet ovat lähes täysin Tumpin käsialaa. Perustana säilyvän punkrockin lisäksi tarjolla on tyylitajuisia popmelodioita ja Tumpin aina vakuuttavaa vokalisointia. Myös Petri Peevo pääsee ajoittain suorastaan loistamaan skebansa varressa. Rocktyöläisen arkea uskottavasti kuvaava Soita Paranoid, nostalgiaa positiivisesti huokuva Tikulla silmään ja romanttissävyinen Haaveet totta olla voi ovat mitä onnistuneimpia uutuusiskuja, mutta albumin kirkkaimpana timanttina loistaa silti punkhengen eri osa-alueet edelleen mainiosti tiivistävä ja myös singleformaatissa ilmestynyt Ihan sama. Melodisemmasta tuotannosta myös Täällä mä oon ja päätösraita Tuu mun viereen sijoittuvat kokonaisuudessa lähelle parhaimmistoa. Tumpin ja Problemsin tämänhetkisessä keikkasetissä on mukana neljä näytettä uutuusalbumilta. Muilta osin ohjelmisto koostuu iäkkäistä helmistä, joita edustavat esimerkiksi Raitsikka oot, Mä haluun mennä, Ei mulla elämää varten oo kaavaa ja suoranaisista ikiklassikoista, kuten Katupoikien laulu, Maanantaina ja Lanka palaa. Parhaimmistoon lukeutuvien vetojen Ihan sama ja Soita Paranoid lisäksi keikkasettiin ovat uutuuksista valikoituneet nimikappale Outoja kiksejä sekä Hei mies.

Torstain terävä:Oklahoman trubaduurin 70-luvun päätösalbumi

J. J. Cale:5

Elokuussa 1979 ilmestynyt 5 on nimensä mukaisesti J. J. Calen viides studioalbumi. Se oli artistin ensimmäinen albumijulkaisu kolmeen vuoteen, sillä edeltäjänsä Troubadour ilmestyi vuonna 1976. Suurin osa 5-albumin kappaleista nauhoitettiin ja miksattin The Lakehousessa, joka sijaitsee Old Hickoryssa, Tennesseessä. Kun albumi julkaistiin uudelleen cd-formaatissa kappaleen Katy Kool Lady oli korvannut uusi kappale Out of Style, vaikka kansitiedoissa mainittiin edelleen ensin mainittu biisi. Out of Style julkaistiin myös vuonna 2007 ilmestyneellä albumilla Rewind:Unreleased Songs. Yhdysvalloissa kappaletta Katy Kool Lady ei ole julkaistu cd-formaatissa. Solisti, urkuri, rytmikitaristi, pianisti ja perkussionisti Christine Lakeland esiintyi ensi kertaa J. J. Calen albumilla juuri 5:llä. Myöhempinä vuosina hänellä oli oma merkittävä osansa J. J. Calen musiikissa. 5:n kappaleista ylistettiin erityisesti raitaa Don't Cry Sister. Originaalin julkaisunsa jälkeen mainittu kappale on päässyt mukaan lukuisille J. J. Calen kokoelma-albumeille vuoden 1982 Special Editionista ja vuonna 1993 ilmestyneestä Best of-kokoelmasta lähtien. 5:n biisimateriaalista I'll Make Love to You Anytime ilmestyi Eric Claptonin näkemyksenä hänen vuoden 1978 pitkäsoitollaan Backless jo ennen kappaleen säveltäjän omaa levytystä. Albumin singlebiisiksi valikoitui silti Katy Kool Lady b-puolellaan pitkäsoitolta löytymätön Jaurez Blues. Cale ja Clapton levyttivät Don't Cry Sisteristä uuden näkemyksen vuonna 2006 ilmestyneelle yhteiselle albumilleen On the Road to Escondido. Se saavutti myönteiset arviot Twisted Earissa julkaistua lukuun ottamatta. Cale ja Clapton levyttivät Don't Cry Sisterista myös liveversion jälkimmäisen syyskuun lopussa 2016 ilmestyneelle ja järjestyksessään 13:lle konserttitaltioinnille Live in San Diego.

Keskiviikon klassikko:Tom Waitsin musiikillista tyylinmuutosta merkinnyt albumi

Tom Waits:Swordfishtrombones

Syyskuussa 1983 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Swordfishtrombones on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Tom Waitsin seitsemäs studioalbumi. Kyseessä on lisäksi artistin ensimmäinen itsenäisesti tuottama pitkäsoitto. Tyylillisesti Swordfishtrombones merkitsi voimakasta irtiottoa Waitsin varhaisemmista, instrumentaatioltaan pianon ja jousien hallitsemista albumeista. Niiden tilalle tuli tavanomaisesta poikkeavia instrumentteja ja jotakuinkin abstrakti lähestymistapa laulunkirjoitusprosessiin. Swordfishtrombonesin kansi on valokuvaaja Michael A. Russin käsialaa ja siinä Waits nähdään näyttelijöiden Angelo Rossitto ja Lee Kolima kanssa. Vaikka Swordfishtrombones saavutti Billboardin albumilistalla parhaimmillaan ainoastaan sijan 164., New Musical Express valitsi kyseisen albumin vuoden 1983 toiseksi parhaaksi. Vuonna 1989 yhdysvaltalainen musiikkijulkaisu Spin nimesi Swordfishtrombonesin kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi albumiksi. Vuonna 2006 kyseinen albumi saavutti sijan 36. musiikkilehti Q:n listalla 80-luvun 40:sta parhaasta albumista. Pitchfork listasi Swordfishtrombonesin 80-luvun yhdenneksitoista parhaaksi albumiksi. Slant Magazinen laatimalla 80-luvun parhaiden albumien listalla Swordfishtrombonesin sijoitus oli 26. Singleformaatissa albumilta julkaistiin tuoreeltaan kappale In the Neigbourhood ja vuonna 1988 myös 16 Shells from Thirty-Ought-Six. Viimeksi mainitun pikkulevyn takoituksena oli tosin promota Waitsin livealbumia Big Time.

Tiistain tukeva:Yhdysvaltalaisen hardrockin oman tiensä kulkijan suurin menestysalbumi

Blue Öyster Cult:Agents of Fortune

Toukokuussa 1976 ilmestynyt Blue Öyster Cultin neljäs albumi Agents of Fortune on mainitun newyorkilaiskvintetin menestynein pitkäsoitto. Sillä yhtye siirtyi tummasävyisestä ja mysteerisestä heavysta kohti poporientoituneempaa, jopa stadioneille pyrkinyttä rockia. Kyseiseltä albumilta löytyy myös yhtyeen suurin singlemenestys, joka tosin rakentuu tyylillisesti voimakkaammin Blue Öyster Cultin vanhaan perustaan aikakautensa musiikillisten trendien hyödyntämisen sijaan. Vuonna 1972 ilmestyneen ja nimeään kantaneen esikoisalbuminsa jälkeen Blue Öyster Cult oli keikkaillut ahkerasti ja myös kirjoittanut materiaalia kakkosalbumilleen Tyranny and Mutation. Mainitulla pitkäsoitolla yhtye teki ensi kertaa musiikillista yhteistyötä Patti Smithin kanssa. Vuonna 1974 ilmestyneellä kolmannella albumillaan Secret Treaties Blue Öyster Cult saavutti ensi kertaa myönteisiä arvioita myös valtavirran lehdistössä ja yhtye pääsi soittamaan pääesiintyjänä ensikertaa uransa aikana. Yhtyeen vakituisen yhteistyökumppanin Sandy Pearlmanin lisäksi Agents of Fortunella tuottajina olivat Murray Krugman ja David Lucas ja ääni-insinöörinä Shelly Yakus. Yhtyeen jäsenten lisäksi sävellyksistä vastasi lisäksi mm. Smith ja tyylillisesti Agents of Fortunea voikin pitää sekä tyylikirjoltaan että soundeiltaan varsin monipuolisena albumina. Rumpali Albert Bouchardin kirjoittama Agents of Fortunen  avaava This Ain't The Summer of Love edustaa vielä yhtyeen tummempaa tyyliä ja sen on tekstinsä osalta tulkittu heijastavan nousussa tuolloin ollutta punkrockia. Kitaristi/kosketinsoittaja Allan Lanierin kirjoittama True Confessions on selkeästi edeltäjäänsä valoisampi, kosketinsoitinten dominoima raita. Agents of Fortunen voimakasta tyylillistä variaatiota osoittaa albumin singlemenestys Don't Fear the Reaper, josta muodostui yhtyeen ainoa top teniin noussut single. Soolokitaristi Donald  "Buck Dharma" Roeserin kirjoittama kappale rakentuu hänen kitarariffinsä ympärille kappaleen tekstin käsitellessä melko puhtaasti kuolemaa. Dynaamista väliosaa seuraa Roeserin teatraalinen, feedbackia hyödyntävä soolo-osuus. E. T. I. (Extra Terrestial Intelligence) on nopeatempoinen ja rytmiikaltaan rikas kappale, jossa Roesarin lauluosuudet muodostavat voimakkaan kontrastin musiikilliselle kokonaistoteutukselle. Albumi on ottanut nimensä eräästä kyseisen kappaleen tekstin kohdasta. Osittain Smithin kirjoittama The Revenge of Vera Gemini päättää albumin ykköspuolen kiinnostavasti ja kappaleen taustavokaaleissa ja osittain jopa puheosuuksissa kuullaan naissolisteja. Pitkäsoiton kakkospuolen käynnistävä Sinful Love tarjoaa laadukkaan kitarasoolon ja Joe Bouchardin pätevää bassottelua. Tattoo Vampire jatkaa teatraalista ilmaisua, mutta hyödyntää selkeästi voimakkaammin hardrockelementtejä erityisesti Eric Bloomin kitaroinnissa ja vokaaliosuuksissa. Joe Bouchardin kirjoittama Morning Final alkaa leadkitaralla ennen kuin siirtyy hyödyntämään funkahtavaa groovea ja runsaasti kosketinsoittimia. Tenderloinin huippuyksityiskohtia ovat basso-osuudet ja Eric Bloomin lähes ainutlaatuinen laulusuoritus. Debbie Denise päättää Agents of Fortunen tyylitajuiseen popballadiin. Agents of Fortune nousi albumilistalla top 30:een ja 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Blue Öyster Cultin suosio kasvoi saavuttaakseen huippunsa juuri ennen Albert Bouchardin poistumista yhtyeestä 80-luvun alussa.

Maanantain mainio:Hanoi Rocksin ja The Vibratorsin musiikillista yhteistyötä

Fallen Angels:S/T

Yhtye Fallen Angels syntyi vuonna 1984. Kitarasta ja vokalisoinnista huolehtinut The Vibrators-yhtyeen solisti/biisintekijä Knox lyöttäytyi yhteen Hanoi Rocksin rytmiryhmän, basisti Sam Yaffan ja rumpali Nicholas Dingleyn alias Razzlen sekä albumilla myös joistakin soolo-osuuksista vastanneen rytmikitaristi Nasty Suiciden kanssa. Fallen Angelsin albumilla vierailivat myös salanimien Cosmic Ted ja The Psychedelic Kid taakse kätkeytyneet Mike Monroe ja Andy McCoy. Fallen Angelsin syntymään vaikutti osaltaan keskeisesti se, että Knoxilla oli Hanoi Rocksin kanssa sama manageri ja paljon levytettävää kappalemateriaalia. Idea Knoxin ja Hanoi Rocksin jäsenistön yhteisestä albumista tuli Richard Bishopilta, joka oli yksi Hanoi Rocksin managereista. Fallen Angelsin kappaleet treenattiin ja äänitettiin sittemmin legendaarisiksi muodostuneilla Alaska-studioilla Lontoon Waterloossa. Vaikka Nasty Suicide vieraili yhtyeen Lontoossa soittamalla keikalla, Fallen Angels-albumia ei milloinkaan soitettu kokonaisuudessaan livenä. Fallen Angels-albumia edelsi single Amphetamine Blue ja sitä seurasi sekä maxina että singlenä julkaistu Inner Planet Love/Precious Heart. Fallen Angels-pitkäsoiton kansimaalaus on Knoxin käsialaa. Siinä yhtye todistaa murhatapausta Lontoon 100-clubin edustalla Oxford Streetillä. Brittikeikkoja varten Knox kasasi uuden kokoonpanon, johon kuuluivat hänen itsensä lisäksi kitaristi Matt Kellett, basisti Mark Duncan ja rumpalina aikaisemmin The Motorsissa vaikuttanut Knoxin serkku Richard Wernham. Yhtye levytti vielä kaksi albumia, joiden julkaisijana oli tällä kertaa Falloutin tytäryhtiö Jungle. Vuonna 1986 ilmestynyt In Loving Memory oli tyylilisesti edeltäjäänsä popvaikutteisempi albumi, ja kitaroinnista sillä vastasivat edelleen Nasty Suicide ja Andy McCoy. Fallen Angelsin kolmas pitkäsoitto on vuonna 1989 ilmestynyt Wheel of Fortune ja myös sillä Nasty Suicide vieraili kitaristina. Jo edellisenä vuonna edeltäjänsä tavoin varsin popahtavan albumin äänityssessioista julkaistiin maxisingle Clouds ja seuraavana vuonna nelivitonen Teenage. Yhtye soitti vielä joitakin keikkoja, joihin lukeutui mm. pari festivaaliesiintymistä Kreikassa ja lopetti toimintansa triokokoonpanona mielenkiinnon puutteeseen.