torstai 21. toukokuuta 2026

Perjantain pohjat:Ensimmäinen Billboardin listakärkeen kohonnut Janet Jacksonin single

When I Think of You on Janet Jacksonin kolmannella ja helmikuun alussa 1986 ilmestyneellä albumilla Control julkaistu kappale. Lisäksi mainittu biisi ilmestyi albumin kolmantena singlenä 28. heinäkuuta samaisena vuonna. When I Think of You on lauluntekijöiden ja tuottajien Jimmy Jammin ja Terry Lewisin käsialaa. Billboardin Hot 100 -listalla kappaleesta tuli Janetin ensimmäinen listaykkössingle, joka saavutti lisäksi brittilistalla kymmenennen sijan. Pitchforkin laatimalla 80-luvun 200 parhaan kappaleen listalla When I Think of You saavutti sijan 48. Vuonna 1995 When I Think of Yousta julkaistiin Britanniassa rajoitettuna painoksena kaksi cd-singleä. Niistä toinen sisälsi remixejä Deep Dishiltä ja Heller & Farleyltä ja toinen David Moralesilta. Samaisena vuonna mainitut remixit pääsivät mukaan Janetin singlen Runaway joillekin painoksille. When I Think of You sisältyy kaikille Janet Jacksonin tuotannosta koostetuille kokoelma-albumeille; vuonna 1996 ilmestyneelle Design of a Decade 1986-1996:lle, vuonna 2009 julkaistulle Number Onesille ja seuraavana vuonna ilmestyneelle Icon:Number Onesille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti