Melanie:Candles in the Rain
Huhtikuussa 1970 Budahin julkaisemana ilmestynyt Candles in the Rain on folkartistiksi ensisijaisesti identifioituvan Melanie Safkan kolmas studioalbumi. Kyseisen pitkäsoiton eräänlaisesta nimiraidasta käyvästä kappaleesta Lay Down (Candles in the Rain) muodostui artistin ensimmäinen Billboardin listalla top teniin kohonnut single. Inspiraationsa mainittu biisi oli saanut yleisön reaktiosta Melanien esiintymiseen Woodstockin mammuttifestivaaleilla elokuussa 1969. Albumin kappaleista cover Rolling Stonesin vuoden 1967 hitistä Ruby Tuesday nousi vastaavasti Britanniassa kymmenen suosituimman joukkoon. Billboard Magazine laati Candles in the Rainistä tuoreeltaan arvion, jossa mainittiin Melanien sävellysten ja laulutulkintojen olevan jo entuudestaan suosittuja laajalti Euroopassa ja mainitun albumin myötä hänen suosionsa myös Yhdysvalloissa pitäisi oleman varmaa. Arvion mukaan The Edwin Hawkins Singersin taustoittama Lay Down (Candles in the Rain) on albumin tuorein single ja samalla jännittävin kappale. Muuhun keskeiseen originaalituotantoon albumilla lukeutuvat etenkin kappaleet Leftover Wine ja Citiest People. Melanien coverit Ruby Tuesdaysta ja James Taylorin Carolina in My Mindista ovat ehdottomia. Cashboxin arvion mukaan kauniisti poeettinen Candles in the Rain esittää Melanien tuotannosta tähän mennessä suurimman tarjouksen artistin albumimenestykselle. Melanien kyseisen erinomaisen albumin pitäisi löytää tiensä listoille. AllMusicin retrospektiivisen arvion mukaan Candles in the Rain oli Melanien tuotannosta se albumi, jolla artisti osui ensi kertaa maaliin. Albumin menestykseen ei vaikuttanut ainoastaan Melanien tuohon saakka suurin singlehitti, vaan se seikka, että kappalemateriaali ja tulkinnat olivat laadukkaampia kuin Melanien varhaisemmila pitkäsoitoilla. Candles in the Rain onkin eräs Melanien tuotannon parhaista töistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti