Jim Pembroke ja Rick Chafen:Just My Situation Muistelmat (suom Esa Kuloniemi, Like)
Muun muassa kahden keskeisen kotimaisen rockyhtyeen, eli Blues Sectionin ja Wigwamin johtohamoksi identifioituvan Jim Pembroken lähemmäs 250-sivuinen elämäkertateos on kokonaisuudessaan kiehtovaa luettavaa. Tammikuussa 1947 Lontoossa syntyneen, taiteellista lahjakkuutta osoittaneen ja mm. tehdastöissä olleen Pembroken Suomeen, tarkemmin ilmaistuna Varkauteen toi ihmissuhde 60-luvun puolivälissä. Useampien kotimaisten yhtyeiden solistina esiintynyt britti aiheutti maassamme suoranaista hysteriaa. Ensimmäiset levytyksensä hän teki The Boys ja The Pems-yhtyeiden kanssa. Otto Donnerin, Atte Blomin ja Christian Schwindtin perustaman Love Recordsin ensimmäinen rockkiinnitys oli Blues Section, jonka kokoonpanon muodostivat Pembroken lisäksi kitaristi Hasse Walli, saksofonisti Eero Koivistoinen, basisti Måns Groundstoem ja rumpali Ronnie Österberg. Yhtyeen ensisingle Call Me on Your Telephone oli Suomessa listaykkönen ja Blues Sectionin vuonna 1967 nimikkoalbumi ensimmäinen suomalainen rocklevy, joka koostui pelkästään yhtyeen omasta tuotannosta. Yhtyeen keskeisiin musiikillisiin vaikuttajiin lukeutuivat brittibändeistä Beatlesin lisäksi etenkin The Who ja John Mayall's Bluesbreakers sekä The Jimi Hendrix Experience, jonka Pembroke oli ehtinyt todentaa keikalla Lontoossa jo vuoden 1966 aikana. Blues Sectionin toinen single Hey Hey Hey onkin tulkittavissa Pembroken kunnianosoituksena Hendrixille. Blues Sectionin livekeikoilla soitettiin myös runsaasti covertuotantoa ja improvisointi oli keskeisessä osassa. Teoksen Wigwamia käsittelevässä osuudessa kosketinsoittaja Jukka Gustavsonin ja basisti Pekka Pohjolan aikaisen kokoonpanon levytystuotannosta keskeisimmäksi osoittautuu tupla-albumi Fairyport, joka sisältää muun muassa Wigujen ydintuotantoon lukeutuvat kappaleet Losing Hold ja Lost Without a Trace. Pembroken varhaiset sooloalbumit Wicked Ivory:Hot Thumbs O Riley ja Pigworm käydään teoksessa seikkaperäisesti läpi. Kitaristi Pekka "Rekku" Rechardtin ja basisti Måsse Groundstroemin aikaisen deeppop-Wigwamin merkittävin albumi on vuonna 1975 ilmestynyt ja Pave Maijasen tuottama Nuclear Nightclub, jonka kappaleita yhtye treenasi runsaasti ennen niiden levyttämistä. Albumin työstämiseen niin ikään osallistunut Esa Kotilainen ei voinut lähteä keikoille ja niinpä yhtyeen lineupia täydennettiin toisella kosketinsoittajalla Pedro Hietasella, joka oli mukana myös Britanniassa nauhoitetulla ja vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Lucky Golden Stripes and Starpose, jonka Wigut joutuivat työstämään kiireessä edeltäjäänsä verrattuna. Vuonna 1977 ilmestyneen Dark Albumin nauhoitusten aikaan Wigwam oli käytännössä jo lopettanut toimintansa. 80-luvun ajan Pembroke työsti ensisijaisesti kappaleita ja tekstejä muille, kuten Hurriganesille Riki Sorsalle ja Kojolle sekä Pedro's Heavy Gentlemen-yhtyeelle. Vuonna 1978 ilmestyneen Hanger-albumin aikaan Pembroke oli ollut mukana myös Hurriganesin keikkakokoonpanossa. Vuonna 1980 ilmestynyt laadukas albumi Flatbroke julkaistiin Jim Pembroke Bandin nimellä ja vuonna 1981 ilmestynyt Party Upstairs, jonka voi otsikossaan tulkita viittavan useampaan joulukuussa 1980 edesmenneeseen keskeiseen muusikkoon, oli sooloalbumi. Wigwamin paluun tuloksena olivat levytysten osalta vuosina 1993, 2002 ja 2005 ilmestyneet albumit Light Ages, Titan's Wheel ja Some Several Moons. Ensimmäisen paluun uusina kasvoina mukana olivat kosketinsoittaja Mikko Rintanen ja rumpali Jan Noponen, myöhemmin viimeksi mainitun paikan otti Kepa Kettunen ja myös Esa Kotilainen oli myöhemmin mukana keikkakokoonpanossa. Jim Pembroken viimeiseksi sooloalbumiksi jäi vuonna 2014 ilmestynyt If the Rain Comes. Pembroken ansiokkaan muistelmateoksen epilogiosuus on Jarkko Jokelaisen käsialaa ja sitä varten on haastateltu useita keskeisiä Pembroken lähipiiriläisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti