perjantai 8. helmikuuta 2019

Sunnuntain extra:Erään kotimaisen rockin klassikon muuttunutta soundia

Ratsia:Jäljet

Pihtiputaalainen, voimakkaasti johtohahmoonsa Jyri Honkavaaraan (16. 1. 1960 - 11. 2. 1997) identifioitunut Ratsia-yhtye muutti viimeisellä pitkäsoitollaan sekä tyyliään että kokoonpanoaan. Basisti Ari "Rudi" Lukkarinen siiryi yhtyeen miksaajaksi ja hänen paikkansa otti aikaisemmin Xtaasi-yhtyeessä soittanut Kari Starck. Samalla yhtyeen kokoonpanoa täydennettiin kosketinsoittaja Visa "Brandi" Ruokosella, joka oli vieraillut Ratsian riveissä parilla kappaleella jo Jäljet-levyä edeltäneellä klassikkoalbumilla Elämän syke muun muassa singlemenestyksellä Täältä tulee yö. Uudistuneen Ratsian vaikuttajayhtyeisiin lukeutuivat esimerkiksi Joy Divison ja Echo and the Bunnymen. Jäljet-levyn pohjina käytettiin yhtä keikkaa, mutta myös studiossa äänitettiin jälkikäteen melko runsaasti. Vaikka Jäljet eroaa huomattavasti Ratsian varhaisemmista levytyksistä, on aika kohdellut albumia melko lempeästi. Vaikka sen tekstit ovat melkoisen synkkiä, ne tarjoavat puhuttelevuutta ja melodiset ja kekseliäätkin sävellykset toimivat niin ikään suurimmaksi osaksi mainiosti. Erityisen laadukkaisiin kappaleisiin Jäljet-levyllä lukeutuvat melodisen kaunis nimiraita, Blow Up, pitkäsoiton kakkospuolen avaava Tulen saalis/Punainen kyynel sekä singlekappale Eilisen jälkeen, jota yhtye soitti myös Ajolähtö-elokuvan tanssilavakohtauksessa. Jo Elämän sykkeen kappalemateriaaliin lukeutunut Kun sä tanssit kuullaan Jäljet-albumilla uutena, entistä kokeellisempana versiona nimellä Kun sä tanssit (osa 2). Itse asiassa albumin tuotannosta ainoastaan sen päätöskappale, myös Eilisen jälkeen -singlen b-puolella julkaistu Hiljaisuus lukeutuu jonkinasteisseen täytemateriaaliin. Loppuvaiheessaan Ratsia oli punkkauttaan demokraattisempi kokoonpano, sillä osalla Jäljet- albumin kappaleista sävellystyöhön osallistuivat Honkavaaran lisäksi Ruokonen ja Starck. On löydettävissä pieni koulukunta, joka pitää Jäljet-albumia Ratsian laadukkaimpana pitkäsoittona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti