sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Maanantain mainio:Block Busterin isännöimä Ac/Dc-tribuutti

Kuopion hardrockylpeys Block Buster heitti jälleen kotiareenallaan Henry's Pubissa useilla vierailijoilla vahvistetun tribuuttikeikan Ac/Dc:lle otsikolla Let There Be Malcolm. Eri vierailijoiden kera kyseisiä tribuuttikonsertteja on järjestetty lisäksi esimerkiksi On the Rocksissa Helsingissä ja Jack the Roosterissa Tampereella.  Hells Bells potkaisi keikan tehokkaasti käyntiin ja alkusetistä tarjolla oli alun perin Bon Scottin vokalisoiman tuotannon helmiä Shot Down in Flamesin, Riff Raffin ja Sin Cityn versioiden ansiosta. Shoot to Thrill lukeutuu menestysalbumi Back in Blackin todellisiin huippuihin ja Razor's Edge -pitkäsoitolta löytyvä Thunderstruck odotettuihin yleisönsuosikkeihin. Bad Boy Boogien pitkä, Elias Salon kitaraherkkua täydeltä laidalta sisältänyt versio oli yksi setin todellisista kohokohdista ja sitä seurasi kolmen Brian Johnsonin aikaista tuotantoa edustavan poiminnan, eli Moneytalksin, That's the Way I Wanna Rock N' Rollin ja You Shook Me All Night Longin muodostama rypäs. Esikoisalbumi High Voltagen nimiraita osoittautui niin ikään yhdeksi setin todellisista kultahipuista ja mainitun kappaleen versiossa Aarni Metsäpelto sai myös yleisön osallistumaan antaumukselliseen yhteislaulantaan. Highway to Hell- albumilta poimitun Touch Too Muchin versio piti varsin laadukasta tasoa yllä. Itseoikeutettuja Back in Blackin ja Highway to Hellin nimikappaleita seurasivat viimeksi mainitulta albumilta löytyvä Girls Got Rhythm ja Dirty Deeds Done Dirt Cheapin nimikappale. Viimeksi mainitussa kolmen biisin ryppäässä lavalla vierailivat muun muassa Block Busterin originaalibasisti Mikko Tiirikainen ja Reckless Loven kitaristi Pepe. Setin päätteeksi tarjolla oli vielä Whole Lotta Rosiesta, T.N.T.:stä, Let There Be Rockista ja For Those About to Rockista muodostunut loppuhuipennus. Kappaleista viimeksi mainitussa lavalla nähtiin Block Busterin peruslineupin lisäksi kaikki konsertissa vierailleet muusikot ja solistit. Kiitettävän pitkä setti hienoine biisivalintoineen ja valveutunut yleisö loivat osaltaan musiikillisesti varsin onnistuneen, todellista rockin riemua huokuneen illan.

Let There Be Malcolm Kuopion Henry's Pubissa 2. helmikuuta 2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti