Maanantain mainio:Erään kaikkien aikojen brittiyhtyeen vitaalinen konserttitaltiointi

Humble Pie:Live at Winterland

San Franciscon Winterlandissa kuudes toukokuuta 1973 taltioitu Humble Pien Live at Winterland oli alun perin yksi ensimmäisistä King Biscuit Flower Hour – radiokonserttisarjaa varten nauhoitetuista konserteista. Tuolloin Humble Pie keikkaili viimeisintä pitkäsoittoaan, tupla-albumia Eat It mainostaen. Live at Winterland vangitsee Humble Pien lähes yhtyeen luovuuden huippukohdassa ja täydentää upeasti varhaisempaa konserttitaltiointia, vuonna 1971 ilmestynyttä tupla-albumia Performance:Rocking the Fillmore. Tuoreimmalta pitkäsoitolta Eat It Winterlandin  konsertissa ovat mukana rivakka avaus Up Our Sleeve sekä sielukas bluestulkinta Ray Charlesin I Believe to My Soulista. Myös Eat Itiä edeltäneen ja suureksi menestykseksi osoittautuneen pitkäsoiton Smokin’ osuus on konsertissa suhteellisen runsas.  Kyseisen pitkäsoiton kappaleista livetulkintoina kuullaan Eddie Cochran – klassikko C’mon Everybody, sulavasti svengaava näkemys Road Runnerista, singlemenestys Thirty Days in the Hole sekä erinomaisesti rullaava studioalbumin avaava, mutta Winterlandin konsertin päättävä Hot N’ Nasty. Kyseisessä konsertissa kuullaan myös kolme Rockin’ the Fillmorella mukana olevaa kappaletta; rivakka näkemys Ida Coxin 4 Day Creepistä, tunteikas luenta Ray Charlesin Hallelujah I Love Her Sosta sekä Asford and Simpsonin I Don’t Need No Doctor, joka tiukkuudessaan lukeutui Humble Pien keskeisimpään keikkaohjelmistoon. Winterlandin konsertissa kuultavat näkemykset eroavat kuitenkin keskeisesti Fillmoren vastaavista Peter Framptonin tilalle tulleen kitaristin Dave ”Clem” Clempsonin työskentelyn ansiosta.   Winterlandin ohjelmistossa ainoastaan näkemys Rolling Stonesin Honky Tonk Womenistä jää jonkinasteisen kuriositeetin asemaan. Huomionarvoista Winterlandin setissä on covermateriaalin huomattava osuus. Humble Pien omaa tuotantoa edustavat nimittäin ainoastaan Up Our Sleeve, Thirty Days in the Hole sekä Hot N’ Nasty. Vuoteen 1973 mennessä Humble Pien musiikillisessa ilmaisussa etenkin niin hardrock, kuin soulvaikutteet olivat molemmat jo varsin keskeisessä asemassa. Jälkimmäisiä tarjolla oli erityisesti lauluyhtye The Blackberriesin  upeiden taustavokaalien ansiosta. Musiikillisesti Humble Pien voinee todeta löytäneen lopullisesti itsensä vuonna 1970 ilmestyneellä, kolmannella ja yhtyeen nimeä kantaneella pitkäsoitolla. Sitä edeltäneet albumit; raskassoundisempi As Safe as Yesterday Is ja akustisvoittoisempi Town & Country täydensivät upeasti yhtyeen musiikille tunnusomaisia elementtejä. Erityisesti vuosien 1969 ja 1973 välisellä tuotannollaan Humble Pie on lunastanut paikkansa eräänä keskeisimmistä brittiyhtyeistä. Kaikkien aikojen sielukkaimpiin saarivaltakunnan solisteihin lukeutuvan Steve Marriottin, joka olisi 30. tammikuuta 2017 viettänyt seitsenkymppisiään, edeltäneestä yhtyeestä The Small Facesistä poiketen Pie saavutti huomattavaa ja ansaitsemaansa menestystä myös Yhdysvalloissa.