Ac/Dc:Highway to Hell
27. heinäkuuta 1979 julkaistu Highway to Hell on Ac/Dc:n viides
kansainvälisesti julkaistu studioalbumi. Se jäi viimeiseksi Bon Scottin
vokalisoimaksi yhtyeen pitkäsoitoksi; Scott menehtyi 19. helmikuuta
1980. Vuoteen 1978 mennessä Ac/Dc oli julkaissut kansainvälisille
markkinoille viisi pitkäsoittoa ja keikkaillut tiiviisti Euroopassa kotimaansa
Australian lisäksi. Vuonna 1977 yhtye teki ensimmäiset
konserttinsa Yhdysvalloissa ja saavutti siellä keikkailunsa ansiosta
kulttisuosiota ilman radiopromootiota. Britanniassa Ac/Dc:n tuossa
vaiheessa tuorein albumijulkaisu, livelevy If You Want Blood, You've Got
It oli saavuttanut 13. sijan. Sitä edeltäneillä studioalbumeillaan Let
There Be Rock ja Powerage Ac/Dc oli lopullisesti löytänyt rhythm and
bluesiin pohjaavan hardrocksoundinsa. Vaikka yhtyeen
Amerikan-julkaisuista vastannut Atlantic Records oli hylännyt Ac/Dc:n
vuoden 1976 pitkäsoiton Dirty Deeds Done Dirt Cheap, yhtiö uskoi yhtyeen
läpilyöntiin Yhdysvalloissa, jos se saisi uudelle albumilleen
oikeanlaisen tuottajan. Kaikki Ac/Dc:n tuohonastiset pitkäsoitot olivat
olleet George Youngin ja Henry Vandan tuottamia, eikä erityisesti
kitaristikaksikko Angus ja Malcolm Young ollut mielissään uutta
tuottajaa koskeneesta ideasta. Erityisesti Malcolm Youngille vanhemman
veljen menettäminen tuottajana merkitsi ikään kuin kuudennen yhtyeen
jäsenen menettämistä. Atlantic valitsi Ac/Dc:n tuottajaksi Eddie
Kramerin, joka oli ensisijaisesti tullut tunnetuksi yhteistyöstään Jimi
Hendrixin kanssa, mutta tuottanut myös Led Zeppelinin ja Kissin
kaltaisia suursuosiooon yltäneitä yhtyeitä. Kramer tapasi Ac/Dc:n Miamin
Criteria -studioilla, mutta yhteistyö ei sujunut toivotulla tavalla.
Malcolm soitti Floridasta Ac/Dc:n managerille Michael Browningille. Tämä
järjesti yhtyeen uudeksi tuottajaksi Robert John "Mutt" Langen.
Vuonna
1979 Bon Scott kertoi RAM -aikakauslehdelle Ac/Dc:n viettäneen Miamissa
kolme viikkoa saamatta mitään aikaiseksi. Eräänä lauantaina yhtye
ilmoitti Kramerille pitävänsä vapaapäivän. Tosiasiassa Ac/Dc
linnoittautui studioon, kirjoitti kuusi uutta kappaletta ja lähettivät
kyseiset kappaleet sisältäneen nauhan Langelle tiedustellen, työskentelisikö hän heidän
kanssaan. Yhtye kirjoitti myös uuden managerisopimuksen. Browningin
paikan otti rivakka yhdysvaltalainen Peter Mensch, joka oli aikaisemmin
edistänyt esimerkiksi Aerosmithin ja Ted Nugentin uria. Highway to
Hellin äänitykset alkoivat Roundhouse-studioilla, Chalk Farmilla
Pohjois-Lontoossa maaliskuussa 1979. Äänitykset kestivät yli kaksi
kuukautta. Aikaisempien Ac/ Dc:n pitkäsoittojen nauhoituksiin oli
käytetty maksimissaan kolme viikkoa. Ac/Dc ja Lange olivat samalla
aaltopituudella. Yhtye, jolla oli aina ollut vahva työn etiikka, arvosti
tuottajansa asiallista lähestymistapaa. Lange oli itsekin harjaantunut
solisti ja hän opetti Bon Scottille hengitystekniikkaa Touch Too Muchin
kaltaisissa kappaleissa. Lange oli myös taustalaulajana ja melodiset
backing vokaalit olivatkin uusi elementti Ac/Dc:n soundissa. Langen
lisäämä kiillotus ei kuitenkaan vähätellyt yhtyeelle tunnusomaista
musiikillista ilmettä ja lopputulos miellytti sekä yhtyettä itseään että
levy-yhtiö Atlantic Recordsia. Pitkäsoiton tunnetuin raita on eittämättä sen
nimikappale Highway to Hell, jonka tekstissä Scott kuvaa valitsemaansa
itsepäisen itsenäistä elämäntyyliä. Pitkäsoiton kappaleista Touch Too
Much oli levytetty jo heinäkuussa 1977, mutta Highway to Hellillä
kappaleesta kuultiin sovitukseltaan ja teksteiltään keskeisesti eroava
näkemys. Pitkäsoitosta muodostui ensimmäinen Yhdysvalloissa Hot 100
-listalle noussut Ac/Dc:n albumi. Siellä Highway to Hellin korkein
listasijoitus oli 17. Kyseisestä pitkäsoitosta on muodostunut Ac/Dc:n toiseksi myydyin heti Back in Blackin jälkeen ja se on yleisesti kohotettu erääksi kaikkien aikojen laadukkaimmista hardrockalbumeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti