Maanantain mainio:Bowien joutsenlaulu glamrocktyylille

David Bowie:Diamond Dogs

24. toukokuuta 1974 RCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Diamond Dogs on David Bowien kahdeksas studioalbumi. Temaattisesti albumin voi todeta yhdistävän George Orwellin novellin Nineteen Eighty-Four ja Bowien oman, glamvivahteisen vision ilmestyskirjan jälkeisestä maailmasta. Bowie oli halunnut tehdä teatteriproduktion Orwellin teoksesta ja alkoi kirjoittaa materiaalia saatuaan edeltäneen, vuoden 1973 loppupuolella ilmestyneen pitkäsoittonsa Pin Upsin äänitykset päätökseen. Kirjailijan perikunta kuitenkin kielsi oikeudet. Kyseiset kappaleet päätyivät sitä vastoin Diamond Dogs – pitkäsoiton kakkospuolelle ja jo niiden otsikoissa 1984-teema oli voimakkaasti esillä. Vaikka Bowien Ziggy Stardust – hahmo oli vetäytynyt vuoden 1973 puolivälissä ja Diamond Dogsilla oli oma sivuhahmonsa Halloween Jackin ansiosta, Bowien hiustyyli pitkäsoiton kansikuvassa sekä albumilta ensimmäisenä julkaistu glamhenkinen single Rebel Rebel ilmensivät Ziggyn olevan edelleen vahvasti läsnä. Edellisen ensisijaisesti omaa tuotantoa sisältäneen Bowien pitkäsoiton Aladdin Sanen tavoin Rolling Stonesin vaikutus oli Diamond Dogsilla edelleen kuultavissa; erityisesti pitkäsoiton nimikappaleessa. Muilta osin Bowien voi todeta siirtyneen eteenpäin varhaisemmista töistään. Tästä oivia esimerkkejä ovat eeppinen laulusarja, jonka muodostavat Sweet Thing, Candidate sekä Sweet Thing (Reprise), sofistikoitunut When You Rock N’ Roll with Me sekä wah wah- kitarointia hyödyntänyt 1984. Kyseisten kappaleiden voi tulkita olevan esimakua Bowien tulevasta soulkaudesta. Sweet Thingiä voi pitää Bowien ensimmäisenä pyrkimyksenä William S Burroughsia muistuttavaan kirjoitustyyliin, jota Bowie jatkoi seuraavien 25 vuoden ajan. Vaikka Diamond Dogs oli ensimmäinen Bowien albumi sitten vuoden 1969, jolla ei soittanut ketään Ziggy-kauden yhtyeen The Spiders from Marsin muusikoista, monet kyseisen pitkäsoiton kappaleista oli ennen levytystä sovitettu ja niitä oli myös soitettu keikkakontekstissa kitaristi Mick Ronsonin kanssa. Kyseiseen kategoriaan kuuluvia kappaleita ovat esimerkiksi Rebel Rebel ja 1984. Diamond Dogsilla bassottelusta huolehti Herbie Flowers ja rumpaleina vaikuttivat Aunsley Dunbar ja Tony Newman. Joidenkin yllätykseksi Bowie otti itse hoitaakseen aikaisemmin Mick Ronsonin vastuulla olleen soolokitaristin roolin.

Vaikka New Musical Expressin kriitikot Roy Carr ja Charles Chaar Murray kuvasivat Bowien kitarasoundia naarmuiseksi, remuisaksi ja puoliamatöörimäiseksi, antoi se albumille tunnusomaisen lisämausteensa. Diamond Dogsia voi pitää käännekohtana Bowien uralla siinä mielessä, että kyseisellä albumilla hän teki jälleen yhteistyötä Tony Viscontin kanssa. Visconti vastasi Diamond Dogsin jousisovituksista ja oli osaltaan mukana albumin Lontoon kotistudiossaan tapahtuneissa miksauksissa. Visconti osallistui tuotantotyöhön suurella osalla Bowien myöhäisempää 70-luvun tuotantoa. Diamond Dogsia voi pitää Bowien glamtyylin joutsenlauluna. Bowie-elämänkerturi David Buckleyn mukaan eräänlaisessa liikkeessä, joka tulisi määrittelemään hänen uransa, Bowie hyppäsi glam rockin laivaan juuri oikealla hetkellä ennen kuin se liukui tyhjäksi parodiaksi itsestään.  Disc – aikakauslehti vertasi Diamond Dogsia Bowien vuoden 1970 pitkäsoittoon The Man Who Sold the World. Rock ja Sounds kuvasivat kumpikin  Diamond Dogsia Bowien vaikuttavimmaksi albumiksi sitten Ziggy Stardustin. Britanniassa Diamond Dogs nousi listakärkeen ja Yhdysvalloissa albumin tuloksena oli Bowien tuohon mennessä korkein, eli viides sija. Myös Rebel Rebel menestyi siellä singleformaatissa.  Kanadassa Diamond Dogs nousi niin ikään listakärkeen heinäkuussa 1974 ja piti sijoituksensa kahden viikon ajan. Diamond Dogsin raa’an kitarasoundin ja tekstien visioiden urbaanista kaaoksesta, lasten huuhtelusta ja nihilistisistä rakastavaisista voi todeta ennakoineen muutama vuosi myöhemmin esiin noussutta punkvallankumousta. Pitkäsoiton nimikappaleessa esiteltyjä timanttikoiria Bowie on itse myöhemmin kuvannut kaikiksi pieniksi Johnny Rotteneiksi ja Sid Vicioukseiksi, jotka ajoivat suurilla vinkuvilla rullaluistimillaan, joita ei ollut öljytty kunnolla. Vuoden 1974 Diamond Dogs – kiertueellaan Bowie esitti kaikki kyseisen pitkäsoiton kappaleet We Are the Deadia lukuun ottamatta. Ne pääsivät myös mukaan Diamond Dogsia artistin diskografiassa seuranneelle konserttitaltioinnille David Live. Nimikappale oli ohjelmistossa vuoden 1976 Station to Station – kiertueella, vuosien 1995–1996 Outside – kiertueella sekä vuosien 2003–2004 Reality-kiertueella. Big Brother/Chant of the Ever Circling Skeletal Familyn Bowie elvytti vuoden 1987 Glass Spider – kiertueellaan.