Torstain terävä:Alaniksen jättimenestysalbumin esikoishitti

 You Oughta Know on kanadalaisen laulaja/lauluntekijän Alanis Morissetten tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä kuudes heinäkuuta 1995 artistin samaisena vuonna ilmestyneeltä albumilta Jagged Little Pill. Hänen varhaisempi diskografiansa käsitti kaksi kanadalaiselle MCA Recordsille työstettyä albumia. Niiden jälkeen Morissette jätti mainitun levy-yhtiön ja hänet esiteltiin manageri Scott Welshille. Muutettuaan kotikaupungistaan Ottawasta Torontoon Morissette alkoi työstää uutta musiikkia, mutta vähäisin tuloksin. Los Angelesissa hän tapasi tuottaja Glen Ballardin, jonka kanssa Morissette kirjoitti useita kappaleita You Oughta Know. mukaan lukien Mainittu kappale merkitsi Morissettelle tyylillisesti siirtymää kevyestä popista vaihtoehtorockiin. You Oughta Known levytykseen osallistuivat Red Hot Chili Peppersin kitaristi Dave Navarro ja basisti Flea. Rumpali Taylor Hawkins vaikutti Morissetten kiertueyhtyeessä ennen liittymistään Foo Fighersiin, mutta ei soita kappaleen levytetyssä versiossa. You Oughta Know myi yli levy-yhtiön odotusten ja vastaanotti myönteisiä arvioita. Vaikutusvaltaisen losangelesilaisen moderniin rockiin erikoistuneen radioaseman KROQ-FM:n alettua soittaa You Oughta Know by Nowta kappale kohosi top teniin Kanadassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Viimeksi mainitussa maassa kappale saavutti listasijoituksia useita eri genrejä edustaneilla listoilla. 40 suosituimman joukkoon You Oughta Know nousi Belgiassa, Islannissa, Alankomaissa, Uudessa Seelannissa, Ruotsissa ja Britanniassa. Kappaleesta työstetyn musiikkivideon ohjauksesta vastasi Nick Egan. You Oughta Know pääsi mukaan Morissetten vuoden 1995 maailmankiertueen biisilistaan ja Jagged Little Pillin lisäksi Morissetten vuosina 1999 ja 2002 ilmestyneille albumeille MTV Unplugged ja Feast of Scraps. Vuonna 1996 kappale vastaanotti parhaan rockkappaleen ja parhaan naisrocklauluesityksen Grammyt. Vuonna 2021 You Oughta Know saavutti sijan 103. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla.

Keskiviikon klassikko:Zeppelinin Houses of the Holyn balladihelmi

 The Rain Song on Led Zeppelinin kappale, joka julkaistiin toisena biisinä yhtyeen maaliskuun lopussa 1973 ilmestyneellä viidennellä albumilla Houses of the Holy. Kitaristi Jimmy Page kehitti kyseisen yli seitsenminuuttisen balladin rakenteen kotonaan Plumptonissa, Britanniassa. Kappaleen työnimenä oli Slush ja solisti Robert Plant on listannut laulusuorituksensa Rain Songissa parhaimpiinsa lukeutuvaksi. Basisti John Paul Jonesin soittama Mellotron tuo kappaleeseen orkestraatiomaisia sävyjä ja Page soittaa Daneletro-kitaraa. Myös Rain Songin lyriikat ovat Plantin käsialaa. Pagen on joskus mainittu kirjoittaneen Rain Songin vastineena George Harrisonille joka oli huomauttanut Zeppelin-rumpali John Bonhamille, ettei yhtye osannut kirjoittaa balladeita. Zeppelinin konserteissa vuosien 1972 ja 1975 välillä kappaleet The Song Remains the Same ja Rain Song kuultiin toisiaan seuraavina, aivan samoin kuin Houses of the Holy-albumilla. Mainittuun ratkaisuun päädyttiin siksi, että Page soitti kaksikaulaista EDS 1275-kitaraansa molemmissa kappaleissa; ensiksi mainitussa 12-kielistä ja jälkimmäisessä kuusikielistä. The Rain Song putosi Zeppelinin settilistasta vuoden 1977 Yhdysvaltain-kiertueella, mutta oli jälleen mukana Kööpenhaminassa ja Knebsworthin festivaaleilla vuonna 1979 soitetuissa konserteissa sekä seuraavan vuoden Euroopan-kiertueella. Houses of the Holyn remasteroidun cd-version jälkimmäisellä cd:llä Rain Songista kuullaan eri versio. The Rain Song (Mix Minus Piano) oli nauhoitettu Rolling Stones Mobile Studiolla Eddie Kramerin ja Keith Harwoodin miksaamana. Page ja Plant nauhoittivat Rain Songista vuonna 1994 uuden version, joka ei kuitenkaan ollut mukana originaalilla albumilla No Quarter:Jimmy Page and Robert Plant Unledded. Sitä vastoin mainittu versio pääsi mukaan albumista ilmestyneelle kymmenvuotisjuhlapainokselle.

Tiistain tukeva:Eräs David Bowien tuotannon merkkiteoksista

 Life on Mars? on brittiläisen laulaja/lauluntekijän David Bowien kappale, joka julkaistiin hänen vuonna 1971 ilmestyneellä albumillaan Hunky Dory. Se oli tarkoitettu parodiaksi Frank Sinatran My Waysta ja Life on Mars? nauhoitettiin Trident-studioilla Lontoossa kuudes elokuuta 1971. Bowien ja Ken Scottin tuottaman kappaleen taustayhtyeessä soittivat myös biisin jousisovituksesta vastannut kitaristi Mick Ronson, basisti Trevor Bolder ja rumpali Mick Woodmansey. Pianoa Life on Mars?:issa soitti tuolloin yhtyeessä Strawbs vaikuttanut Rick Wakeman. Life on Mars? on ensisijaisesti glamrockballadi, joka sisältää elementtejä kabareesta ja taiderockista. Kappaleen rakennetta voi pitää monimutkaisena ja se sisältää useita sointuvaihdoksia. Life on Marsin? lyriikka kertoo elokuviin menevästä ja todellisuutta pakenevasta tytöstä. Tekstissä hyödynnetään surrealistista kuvastoa ja tematiikaltaan se heijastaa optimismia ja Hollywoodin vaikutuksia. RCA Records julkaisi Life on Marsin? singleformaatissa vasta Bowien suosion huippuvaiheessa hänen Ziggy Stardust-hahmonsa aikoihin kesäkuussa 1973. Brittilistalla kappale saavutti kolmannen sijan. Singleä promotoitiin valokuvaaja Mick Rockin ohjaamalla musiikkivideolla, jossa meikattu, turkoosiin asuun puketunut Bowie vokalisoi valkoista taustaa vasten. Bowie esitti Life on Marsia? useasti konserteissaan ja mainittu kappale on päässyt mukaan useille artistin tuotannosta koostetuille kokoelma-albumeille. Scott remiksasi Life on Marsin? vuosina 2003 ja 2016 jälkimmäisen remiksauksista ollessa niin kutsuttu riisuttu versio. Life on Mars? on tunnustettu paitsi erääksi Bowien tuotannon parhaista kappaleista, myös yleisesti erääksi kaikkien aikojen kappaleista. Life on Marsissa? on ylistetty Bowien laulusuoritusta sekä hänen kasvuaan biisintekijänä. Kappale antoi nimen brittiläiselle tv-sarjalle Life on Mars ja se on ollut mukana elokuvissa ja muissa tv-sarjoissa. Life on Marsista? ovat levyttäneet coverversionsa Barbra Streisand sekä Nine Inch Nailsin jäsenet Trent Reznor ja Atticus Ross. Life on Mars? nousi maailmanlaajuisesti listoille vuonna 2016 Bowien edesmenon jälkeen ja mainitusta biisistä on muodostunut usein esitetty tribuuttikappale artistille. Kovan luokan Bowie-diggariksi tunnustautunut Hector levytti Life on Marsista? suomennoksen nimellä Sudenkorento vuonna 1974 ilmestyneelle menestysalbumilleen Hectorock I.

Maanantain mainio:Tina Turnerin neljäs sooloalbumi

 Tina Turner:Love Explosion

Loppuvuodesta 1979 Euroopassa EMI:n, Länsi-Saksassa Ariola Recordsin ja Britanniassa United Artists Recordsin julkaisemana ilmestynyt Love Explosion on Tina Turnerin neljäs sooloalbumi. Mainittua pitkäsoittoa ei julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa. Kyseessä on Turnerin toinen sooloalbumi hänen erottuaan Ike Turnerista sekä Ike & Tina Turner Revuesta. Love Explosion ei noussut listoille ja Turner menetti levytyssopimuksensa. Hänen seuraava albuminsa oli vuonna 1984 ilmestynyt, myönteiset arviot vastaanottanut ja myös kaupallisessa mielessä todellista paluuta merkinnyt Private Dancer. Love Explosion nauhoitettiin Lontoossa New Yorkissa äänitettyjä puhaltimia lukuun ottamatta. Albumin tuotannosta vastannut Alec R. Costandinos oli tuolloin eräs ranskalaisen discomusiikin keskeisimmistä vaikuttajista. Hän oli kirjoittanut hittejä Demis Roussokselle, työskennellyt Love and Kissesin ja Cerronen kaltaisten yhtyeiden kanssa ja ollut lisäksi mukana soundtrack-albumilla Thank God It's Friday. Love Explosion sisältääkin voimakkaita vaikutteita sekä funkista että discosta. Mukana on lisäksi kaksi soulballadia. Niistä I See Homen Patti La Belle oli levyttänyt vuonna 1978 ilmestyneelle pitkäsoitolleen Tasty ja Just a Little Lovin':in Dusty Springfield vuonna 1969 julkaistulle klassikkoalbumilleen Dusty in Memphis. Albumin kappaleista nimiraita Love Explosion julkaistiin singleformaatissa Australiassa ja Music Keeps Me Dancin' Euroopassa. Kappaleista viimeksi mainittu päätyi Love Explosionin tuotannosta ainoana Turnerin keikkaohjelmistoon ollen mukana setissä jo alkuvuoteen 1979 ajoittuneella Euroopan-kiertueella. Keskitempoinen cover The O' Jaysin vuoden 1972 tuotantoa edustavasta soulklassikosta Back Stabbers julkaistiin promosinglenä Britanniassa. Koska albumi ja siltä poimitut singlet eivät nousseet listoille, Turnerin ja United Artists Recordsin yhteistyö päättyi. Private Dancer- albumin saavuttaman menestyksen myötä Ariola julkaisi Love Explosionin uudelleen syyskuussa 1984. EMI:n albumista julkaisema cd-versio ilmestyi 90-luvun alussa, mutta on sittemmin loppuunmyyty.

Sunnuntain extra:Eräs Paul Wellerin suosikkikappaleista The Jamin tuotannosta

 Strange Town on vuonna 1979 ilmestynyt ja The Jamin singletuotantoa edustava kappale. Se julkaistiin yhdeksäs maaliskuuta 1979 ja kahdeksas huhtikuuta samaisena vuonna kappale saavutti brittilistalla sijan 15. Vuonna 1983 mainitulle singlelle myönnettiin hopealevy 250 000 kappaleen myynnistään. Mainittu single, jonka b-puolella ilmestyi niin ikään The Jamin johtohahmon Paul Wellerin käsialaa oleva kappale Butterfly Collector, julkaistiin ainoastaan yhdellä The Jamin studioalbumeista, eli Polydorin julkaisemalla Kanadan-painoksella albumista Setting Sons. Singlen molemmat kappaleet ovat mukana The Jamin greatest hits-tyyppisellä kokoelma-albumilla Snap! B-puoli Butterfly Collector on päässyt lisäksi mukaan vuonna 1996 ilmestyneelle The Jam Collectionille. Strange Townista työstetyn musiikkivideon alku on kuvattu Lontoon Victoria-aseman maanalaisen sisäänkäynnissä. Mainitut kappaleet julkaistiin singlenä myös Yhdysvalloissa toukokuussa 1979, tosin Butterfly Collector a-puolenaan. Painokset tehtiin sekä läpinäkyvälle kultaiselle vinyylille että standardille mustalle vinyylille. Jälkimmäistä painosta liikkuu vähemmän, mutta kumpikaan painoksista ei ole harvinainen. Väriä lukuun ottamatta painoksissa ei ole eroa. Butterfly Collector/Strange Town -single ei saavuttanut listasijoitusta Billboardilla. Yhdysvaltain-painoksessa ei ollut kuvapussia. Kultavinyyli pakattiin kirkkaaseen muovipussiin ja musta vinyyli standardiin Polydorin pussiin. Butterfly Collectorin The Jamin johtohahmo Paul Weller kirjoitti NME:n musiikkijournalistista Julie Burchillista. Vuonna 2007 Weller esitti kappaleen Noel Gallagherin kanssa Royal Albert Hallissa Teenage Cancer Trust- konsertissa. Kappale oli myös mukana maaliskuun puolivälissä 2009 Sunday Timesin mukana jaetulla cd:llä. Garbage levytti Butterfly Collectorista coverin Queer-singlensä b-puoleksi. Myöhemmin mainittu versio julkaistiin lisäksi kokoelma-albumilla Fire and Skill:The Songs of the Jam. NME:n  vuonna 1979 laatimalla vuoden kappaleiden listalla Strange Town saavutti viidennen sijan. Vuonna 2015 Radio X:lle antamassaan haastattelussa Paul Weller nimesi Strange Townin kolmen parhaan uransa aikana kirjoittamansa kappaleen joukkoon.

Lauantain pitkä:John Fogertyn oma suosikki Creedence Clearwater Revivalin singlehiteistä

 Green River on John Fogertyn kirjoittama ja Creedence Clearwater Revivalin levyttämä kappale, joka ilmestyi ensiksi singleformaatissa heinäkuussa 1969 ja kuukautta myöhemmin samannimisellä pitkäsoitolla. Kappaleen paras listasijoitus Billboardin singlelistalla oli toisena viikon ajan. Green Riverin nousun kärkeen esti The Archiesin purkkahitti Sugar Sugar. Billboard rankkasi Green Riverin ilmestymisvuotensa 31:ksi parhaaksi kappaleeksi. Vuonna 2012 Rolling Stonelle antamassaan haastattelussa John Fogerty kuvasi Green Riverin syntyhistoriaa. Vaikka Green Riverin tapahtumapaikaksi voisi  bayou-hengessään ajatella New Orleansin, Fogerty kertoi kappaleessa omista kokemuksistaan. Green River oli itse asiassa Wintersissä, Kaliforniassa sijainnut Putah Creek. Kaikki kappaleen lyriikassa esitetyt anekdootit ovat osa John Fogertyn lapsuutta ja ne itse asiassa tapahtuivat hänelle. Fogerty kirjoitti mainituista anekdooteista ja yleisö siirtyi aikaan ja paikkaan. Otsikkonsa Green River otti samannimisestä, John Fogertyn suosimasta soodajuomasta. Vaikka kappaleen teksti vaikuttaisi kertovan ensisijaisesti idyllisistä muistoista, sen viimeisessä säkeistössä hahmo nimeltä Old Cody Junior varoittaa solistia siitä, että hän tulee havaitsemaan maailman olevan kytevä, mutta voi aina palata Green Riverille. Old Cody Juniorin esikuvana oli Buffalo Bill Cody, joka oli omistanut puron varrella sijainneen ja kappaletta inspiroineen mökin. Musiikkinsa osalta Fogerty on maininnut Green Riverin olleen hatunnosto Sun Recordsin soundille. Akustisen kitaransa ja bassokuvionsa osalta kappale toi Fogertylle mieleen Roy Orbisonin Dream Babyn, Green River on tosin selkeästi rokkaavampi kappale, mutta mainittujen biisien rytmiikassa on jotakin samaa. Billboard kuvasi Green Riveriä kulkevaksi rockkappaleeksi Creedence Clearwater Revivalin edellisen hitin Bad Moon Risingin hengessä. Cash Boxin mukaan kappale kehitti Bad Moon Risingista alkanutta bayou rock-tyyliä. Cash Box rankkasi Green Riverin vuoden 1969 19:ksi parhaaksi singleksi. Classic Rockin Cliff M Juniorin mukaan Green River on Creedence Clearwater Revivalin tuotannon seitsemänneksi paras kappale. Joulukuun puolivälissä 1990 Green River-single saavutti kultalevyn puolen miljoonan kappaleen myynnillään. The Supremes-yhtyeen Mary Wilson levytti 80-luvun alussa Green Riverista  tuottaja Gus Dudgeonin kanssa coverin, joka julkaistiin tosin vasta vuonna 2021 kokoelmalla Mary Wilson:The Motown Anthology. Country-yhtye Alabama levytti Green Riverin vuonna 1982 ilmestyneelle albumilleen Mountain Music ja Bill Wyman's Rhytm Kings esikoispitkäsoitolleen Struttin' Out Stuff. The Holliesin swamp rock-pastissista käyvä kappale Long Cool Woman in a Black Dress pohjautuu Green Riverin perusrakenteeseen. Fogerty nostikin oikeusjutun yhtyettä vastaan plagiarismista ja vastaanotti puolet kappaleen tuloista. Eilen Jewell julkaisi Green Riveristä coverinsa singleformaatissa vuonna 2020.

Perjantain pohjat:Procol Harumin suurmenestyssinglen seuraaja

 Homburg on brittiläisen rockyhtyeen Procol Harumin kappale, joka oli yhtyeen tuotannossa sen vuoden 1967 debyyttilevytystä, ykköshittiä A Whiter Shade of Palea seurannut single. Yhtyeen musiikillisen johtohahmon, pianisti Gary Brookerin ja tekstintekijä Keith Reidin käsialaa oleva kappale nousi brittilistalla kuudenneksi ja saavutti Kanadassa 15:n ja Yhdysvalloissa 34:n sijan. Homburg nousi listakärkeen monissa maissa, kuten Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Alankomaissa. Camaleontin Homburgista levyttämä italiankielinen cover L'ora dell'amore nousi Italian Hit Parade-singlelistan kärkisijalle 16. joulukuuta 1967 ja säilytti sijoituksensa kymmenen viikon ajan. Reidin Homburgiin kirjoittamat lyriikat hyödyntävät edeltäjänsä tavoin surrealistista, unenomaista kuvastoa ja Matthew Fisherin Hammond-urut ovat kappaleessa keskeisessä osassa, mutta pianolla ja kitaralla on Homburgissa A Whiter Shade of Palea suurempi rooli. Homburgin teema ei ole yhtä voimakkaasti velkaa Bachille, mutta silti arvioissa Homburgia kritisoitiin turhan voimakkaasti A Whiter Shade of Palea muistuttavaksi. Homburg -nimi viittaa Homburg-hattuun, joita valmistettiin Bad Homburgissa, Saksassa. Homburg-singlen b-puolella julkaistiin myös Procol Harumin esikoisalbumilta löytyvä kappale Good Captain Clack. Suomessa Homburgin levytti ensiksi Eddie nimellä Tuhkaa ja samalla tekstillä kappale päätyi onnistuneena näkemyksenä Pate Mustajärven vuonna 1984 ilmestyneelle ensimmäiselle sooloalbumille Nyt.