Sunnuntain extra:Keskeisen laulaja/lauluntekijän vuoden 1974 menestysalbumi

Harry Chapin:Verities & Balderdash

24. elokuuta 1974 Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt Verities & Balderdash on yhdysvaltalaisen laulajan ja lauluntekijän Harry Chapinin neljäs studioalbumi. Pitkäsoiton singleformaatissa julkaistuista kappaleista 90-luvulla Ugly Kid Joen coveroimaksi päätyneen Cats in the Cradlen originaaliversio saavutti Billboardin singlelistalla sijan 38. loppuvuodesta 1974. Toisena singlenä pitkäsoitolta ilmestynyt I Wanna Learn a Lovesong oli Billboardin singlelistalla sijalla 44. ja Adult Contemporary-listalla jopa seitsemäntenä. Radioasemia varten promootiotarkoituksessa singlenä julkaistiin myös kappale What Made America Famous? Suomessa albumin tunnetuimpaan antiin lukeutuu sen päätöskappale Six String Orchestra, jonka Hectorin luotsaama HEC-yhtye levytti vuonna 1977 ilmestyneelle albumilleen nimellä Monofilharmoonikko. Verities & Balderdash saavutti kultalevyn 17. joulukuuta 1974. Albumia mainostettiin sloganilla "As Only Harry Can Tell It." Chapinin edellisillä albumeilla olivat musisoineet hänen kiertuebändinsä muusikot. Verities & Balderdash onkin Chapinin albumeista, ainoa jolla hyödynnettiin studiomuusikoita.

Lauantain pitkä:Keskeisen laulaja/lauluntekijän vuoden 1973 esikoisalbumi

Tom Waits:Closing Time

Kuudes maaliskuuta 1973 Asylum Recordsin julkaisemana ilmestynyt Closing Time on Tom Waitsin esikoisalbumi. Sen tuotannosta ja sovituksista vastasi ensisijaisesti jäsenyydestään The Lovin' Spoonful - yhtyeessä muistettu Jerry Yester. Asylum Recordsille Waits levytti kaikkiaan seitsemän pitkäsoittoa. Closing Timea on yleisesti pidetty folktyyppisenä albumina, mutta Waits itse piti esikoistaan jazzvaikutteisena, instrumentaationsa osalta pianon dominoimana levynä. Vaikka Closing Time saavutti ostavan yleisön taholta vähäisesti huomiota, eikä albumi noussut Britanniassa listoille, kriitikot suhtautuivat siihen suopeasti. Sitä vastoin Yhdysvalloissa Closing Time oli jonkinasteinen menestys. Ainoana singlenä pitkäsoitolta julkaistiin Ol' 55, josta niin ikään Asylum Recordsin talliin kuulunut The Eagles levytti coverin vuonna 1974 ilmestyneelle kolmannelle albumilleen On the Border. Closing Timella alun perin julkaistuista kappaleista levyttivät coverversioitaan lisäksi Tim Buckley ja Bette Midler. Britanniassa Closing Time on myynyt lopulta kultalevyksi ja albumi on saavuttanut kulttikannatusta rockdiggareiden keskuudessa.Closing Timen vinyyliuusintapainos ilmestyi vuonna 1976, cd-versiot vuosina 1992 ja 1999 ja 180 gramman vinyyliversio vuonna 2010. 

Waits oli aloittanut musiikkiuransa vuonna 1970 ja esiintynyt joka maanantai-ilta Troubadour-clubissa Länsi-Hollywoodissa. Mainitun vuoden marraskuussa Waits soitti ensimmäisen maksetun keikkansa The Herigage-clubissa San Diegossa. Kesällä 1971 Troubadourissa soitetun keikan jälkeen Herb Cohenista tuli Waitsin manageri. Näihin aikoihin artisti esitti runsaasti Bob Dylan-covereita, mutta myös omaa tuotantoaan. Kyseiset kappaleet ilmestyivät Closing Timen lisäksi sen seuraajalla, vuonna 1974 ilmestyneellä Waitsin toisella studioalbumilla Heart of the Saturday Night. Paremmin uraansa keskittyäkseen Waits muutti San Diegosta Los Angelesiin alkuvuodesta 1972 ja esiintyi säännöllisesti Troubadourilla. David Geffen iski korvansa Waitsiin tämän esittäessä Grapefruit Moonia ja neuvotteli Cohenin kanssa levytyssopimuksen Asylum Recordsille. Ennen esikoisalbuminsa nauhoituksia Waits ystävystyi tuottaja Jerry Yesterin kanssa ja nauhoitti tämän kanssa esituotantodemon. Instrumentaatiosta, sovituksista ja muusikoista keskusteltaessa Waits teki selväksi, että hän halusi ehdottomasti mukaan pystybasistin. Closing Timen nauhoituksiin osallistuneista muusikoista tunnetuimpia olivat rumpali John Seiter ja trumpetisti Tony Terran. Suurin osa Closing Timen nauhoituksista tapahtui Sunset Sound Recordersilla Kaliforniassa. Mainituissa studioissa aikasemmin levyttäneisiin artisteihin ja yhtyeisiin olivat lukeutuneet Buffalo Springfield, Joni Mitchell, Neil Young sekä The Doors. Closing Timen nauhoitukset tapahtuivat kymmenessä päivässä. Tyylillisesti Closing Time on monipuolinen albumi, joka sisältää elementtejä esimerkiksi folkista, jazzista ja countryrockista. Ice Cream Man edustaa pitkäsoiton kappaleista nopeatempoisinta tuotantoa. Marthassa ja albumin päättävässä täysin instrumentaalissa nimikapaleessa hyödynnetään jousisovituksia. Myös tarinoita sisältävät lyriikat ovat albumilla keskeisessä osassa. Ol' 55 ilmestyi singlenä kuukausi ennen pitkäsoittoa ja se sisälsi saman biisin molemmilla puolilla, a-puolella stereo- ja b-puolella monoversiona. Rolling Stonessa tuoreeltaan julkaistussa arviossa Stephen Holden ylisti Closing Timea huomattavana esikoislevynä ja kuvasi Waitsiä maanläheisemmäksi versioksi Randy  Newmanista. Colin Larkinin tuhannen kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Closing Time saavutti sijan 880. Tim Buckley ja Bette Midler versioivat kumpikin Marthan ja I Hope That I Don't Fall in Love with Youn ovat levyttäneet esimerkiksi 10,000 Maniacs sekä Hootie & The Blowfish.

Perjantain pohjat:Southern rockin klassikon ensimmäinen single

Need All My Friends on southern rock-yhtye Lynyrd Skynyrdin kirjoittama ja esittämä kappale. Mainittu biisi nauhoitettiin vuonna 1968 ja Shade Tree Records julkaisi sen vaiheessa, jolloin yhtyeen nimen kirjoitusasu oli muodossa Lynard Skynard. Need All My Friends julkaistiin näin ollen selkeästi nauhoitusajankohtaansa myöhemmin, sillä marraskuuhun 1969 saakka yhtyeen nimi oli One Percent. Albumiformaatissa Need All My Friends ilmestyi vasta vuonna 2000, jolloin MCA Records julkaisi Lynyrd Skynyrdiltä harvinaisuuksista koostuvan tuplacd:n Collactybles. Goldmine Price Guiden mukaan originaalia Need All My Friends -singleä painettiin noin 300 kappaletta. Collactyblesiltä Need All My Friendsistä löytyy myös Quinvy -studioilla vuonna 1970 nauhoitettu versio, joka oli osa Quinvy Demoa, jonka yhtye nauhoitti ennen siirtymistään Muscle Shoals- studioille työstämään nauhoituksia Jimmy Johnsonin kanssa. Musiikilliselta ilmaisultaan Need All My Friendsiä voi pitää Lynyrd Skynyrdin myöhäisempää tuotantoa kevyempänä.

Torstain terävä:Ozzy Osbournen aikaisen Black Sabbathin liveloistokkuutta

 Black Sabbath:Past Lives

Past Lives on Sanctuary Recordsin vuonna 2002 julkaisema Black Sabbathin tuplalivealbumi, joka koostuu nauhoituksista vuosilta 1970, 1973 sekä 1975. Tuplakon ensimmäinen albumi sisältää nauhoituksia Manchesterista maaliskuun yhdenneltätoista päivältä vuodelta 1973 ja Lontoon Rainbow-teatterista maaliskuun 16:lta päivältä samaiselta vuodelta. Past Livesin ensimmäisen levyn kappaleet oli julkaistu vuonna 1975 yksittäisenä albumina nimellä Live at Last. Past Livesin jälkimmäinen levy koostuu nauhoituksista Pariisin Olympia-teatterissa 20. joulukuuta 1970. Lisäksi mukana on kolme Asbury Parkissa, New Jerseyssä kuudes elokuuta 1975 nauhoitettua kappaletta. Past Livesin ensimmäinen levy painottuu Black Sabbathin  tuossa vaiheessa tuoreempaan tuotantoon. Iäkkäintä kappalemateriaalia edustavat nimittäin kakkosalbumi Paranoidilta löytyvä War Pigs, pätkiä Master of Realityn Into the Voidista ja Vol 4:n Supernautista sisältävä Wicked Worldin versio sekä Paranoidin itseoikeutettu nimikappale. Master of Realitylta ovat mukana Embryo/Children of the Grave ja Volume 4:ltä Tomorrow's Dream, Cornucopia sekä Snowblind. Kakkoslevyn Pariisin-osuus sisältää luontevasti Black Sabbathin esikoisalbumin sekä Paranoidin kappaleita; olivathan kyseessä tuossa vaiheessa ainoat yhtyeen julkaistut pitkäsoitot. Debyytiltä mukana ovat nimikappale, N.I.B. sekä Behind the Wall of Sleep ja Paranoidilta Hand of Doom/Rat Salad, Iron Man sekä Fairies Wear Boots. Kyseisen konsertin settilistaan lukeutunutta Paranoidin nimikappaletta ei sitä vastoin ole mukana. New Jerseyn-konsertista mukana on kolme vuoden 1975 Sabbath-albumi Sabotagella alun perin ilmestynyttä keskeistä kappaletta; Hole in the Sky, Symptom of the Universe sekä Megalomania. Past Lives on merkittävä dokumentti Ozzy Osbournen vokalisoiman Black Sabbathin liveloistokkuudesta.

Keskiviikon klassikko:The Rascalsin vuoden 1969 tupla-albumi

The Rascals:Freedom Suite

17. maaliskuuta 1969 ilmestynyt Freedom Suite on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen The (Young) Rascalsin viides albumi ja samalla ensimmäinen tuplalevy, jonka paras sijoitus Billboardin listalla oli 17. Freedom Suite on kunnianhimoinen levy ja sen on tulkittu olevan eräänlainen konseptialbumi. Tuplakon jälkimmäinen albumi koostuu kolmesta pitkästä instrumentaalikappaleesta. Niistä Adrian's Birthday oli omistettu ääni-insinööri Adrian Barberille, Cute on jamittelukappale ja Boom Dino Danellin rumpusoolo. Musiikkikirjoittaja Richie Unterbergerin mukaan The Rascals esittäytyi Freedom Suitella albumiorientoituneena yhtyeenä siinä, kun se oli aikaisemmin ollut eräänlaisen singlebändin maineessa. The Rascalsin peruskokoonpanoa Freedom Suiten nauhoituksissa täydensivät basisti Chuck Rainey ja saksofonistit King Curtis ja David "Fathead" Newman. Britanniassa Freedom Suite julkaistiin ainoastaan yksittäisenä albumina, jolta instrumentaalikappaleet oli jätetty pois.  Freedom Suitelta poimittiin yhtyeen viimeinen listakärkeen kohonnut single. Tekstinsä osalta Martin Luther Kingin huhtikuussa 1968 tapahtuneen murhan inspriroima People Got to Be Free saavutti ykkössijan elokuussa 1968. Robert F Kennedyn murhaan viitannut A Ray of Hope kääntöpuolellaan Any Dance'll Do ilmestyi singleformaatissa marraskuussa 1968 ja Heaven/Baby I'm Blue seuraavan vuoden helmikuussa. Freedom Suiteen ehdittäessä kosketinsoittaja/solisti Felix Cavalieresta oli muodostunut The Rascalsin keskeisin biisintekijä ja solisti Eddie Brigatin sävellysten osuus tuli tästä edes olemaan vähäisempi. Freedom Suite myi kultalevyksi, mutta saavutti kriitikoiden taholta ristiriitaisen vastaanoton ensisijaisesti instrumentaalikappaleidensa osalta.

Tiistain tukeva:Roger Gloverin esikoissoolo

Roger Glover:The Butterfly Ball and the Grasshopper's Feast

Britanniassa marraskuussa 1974 Purple Recordsin julkaisemana ilmestynyt Butterfly Ball and the Grasshopper's Feast on Deep Purplesta edellisenä vuonna erotetun Roger Gloverin esikoissooloalbumi. Samalla kyseessä on konseptialbumi ja vuosina 1974 ja 1975 esitetty rockooppera, joka perustuu samannimiseen lastenrunoon. Albumin kansikuva on Alan Aldridgen käsialaa ja se on alun perin työstetty vuonna 1973 ilmestynyttä, kyseiseen runoon perustuvaa kirjaa varten. Albumilta poimittu single Love Is All nousi listakärkeen Alankomaissa ja Belgiassa. Pitkäsoittoa oli aluksi kaavailtu Purplen kosketinsoittajan Jon Lordin työksi, mutta koska hänellä oli kiireitä varsinaisen yhtyeensä kanssa, albumista muodostui Gloverin soolodebyytti. Tämä hyödynsi kontaktejaan ja albumille mukaan päätyi useita merkittäviä rockmuusikoita, kuten solisteina vaikuttaneet David Coverdale ja Glenn Hughes. Singlekappaleella Love Is All vokalistina oli Ronnie James Dio. Halas&Bachelor Company työsti kappaleeseen liittyvän lyhytanimaation, josta muodostui varsin suosittu lasten keskuudessa erityisesti Ranskassa. Mainittu animaatio nähtiin useissa lastenohjelmissa, joista mainittakoon The Great Space Coaster ja Nickelodeon-aamushowt. Love Is Allin musiikkianimaatio osoittautui varsin suosituksi myös australialaisessa, vuosien 1974 ja 1987 välillä nähdyssä musiikkishowssa Countdown. Konserttikontekstissa rockooppera esitettiin Lontoon Royal Albert Hallissa 16. lokakuuta 1975. Viime hetkellä paikalle saatu Ian Gillan korvasi Ritchie Blackmore's Rainbow-kiireidensä vuoksi estyneen Ronnie James Dion. Gillan ei ollut vokalisoinut livenä Deep Purplesta eroamisensa jälkeen. Vuonna 1999 Dio esitti Love Is Allin Deep Purplen vieraana juuri Royal Albert Hallissa. Kertojana The Batterfly Ball and the Grasshopper's Festin live-esityksessä oli Vincent Price ja solistina ja näyttelijänä Twiggy. Albumilla mukana olleiden muusikoiden lisäksi konserttiin osallistui myös Jon Lord. Konsertti kuvattiin ja julkaistiin seuraavana vuonna Tony Klingerin tuottamana.

Maanantain mainio:Southern rockin klassikon originaalirumpali

24. marraskuuta 1950 syntynyt ja kolmas huhtikuuta 2015 auto-onnettomuudessa tapaturmaisesti menehtynyt Robert Lewis Burns Jr. oli Lynyrd Skynyrdin originaalijäseniin lukeutuneena muistettu yhdysvaltalaisrumpali. Gainesvillessa, Floridassa syntynyt Burns lukeutui vuonna 1964 Skynyrdin perustajajäseniin Ronnie Van Zantin, Gary Rossingtonin, Allen Collinsin ja Larry Junstromin tavoin. Burns jatkoi Skynyrdin jäsenenä vuoteen 1974 saakka, tosin joidenkin lähteiden mukaan hän erosi yhtyeestä väliaikaisesti 70-luvun alussa. Burns oli mukana Skynyrdin varhaisilla levytyksillä, mutta vuonna 1978 ilmestyneellä ja varhaisia demoja sisältävällä kokoelma-albumilla Skynyrd's First and... Last vuonna 1971 nauhoitetuilla kappaleilla rumpalina vaikutti Rickey Medlocke. Vuoden 1972 satoa edustavilla nauhoituksilla Burns sitä vastoin oli mukana. Niinpä voi pitää todennäköisenä, että hän erosi yhtyeestä väliaikaisesti vuoden 1971 aikana ja palasi sen riveihin seuraavana vuonna. 70-luvun alussa Burns ja Medlocke vaikuttivat jonkin aikaa molemmat Skynyrdin rumpaleina. Yhtyeessä oli näin ollen kaksi rumpalia The Allman Brothers Bandin tavoin. Burns oli lisäksi mukana Skynyrdin kahdella ensimmäisellä studioalbumilla; vuosina 1973 ja 1974 ilmestyneillä pitkäsoitoilla Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd ja Second Helping. Burns sai hermoromahduksen Skynyrdin vaikeaksi koetulla Euroopan-kiertueella ja lähti yhtyeestä vuonna 1974. Hän ei näin ollen kuulunut yhtyeeseen vuonna 1977, jolloin kaksi sen keskeistä jäsentä, eli Ronnie Van Zant ja Steve Gaines sekä viimeksi mainitun sisko, taustakuorossa laulanut Cassie Gaines menehtyivät lentokone-onnettomuudessa. Vuonna 1996 Burns osallistui elokuvan Freebird:The Movie promoamistyöhön. 13. maaliskuuta 2006 Burns soitti vielä Skynyrdin riveissä Gary Rossingtonin, Billy Powellin, Ed Kingin, Artimus Pylen ja The Honkettesin kanssa yhtyeen päästessä Rock and Roll Hall of Fameen. Burns menehtyi auto-onnettomuudessa Carersvillessa, Georgiassa lähellä kotiaan kolmas huhtikuuta 2015.