Torstain terävä:Bruce Springsteenin ydintuotantoon lukeutuva albumi

 Bruce Springsteen:Nebraska

Syyskuun viimeisenä 1982 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestynyt Nebraska on Bruce Springsteenin kuudes studioalbumi. Springsteen nauhoitti mainitun pitkäsoiton kappaleet ensiksi demoversioina neliraiturilla. Springsteenin oli tarkoitus äänittää kyseiset biisit uudestaan E Street Bandin kanssa, mutta hän päätti julkaista ne sellaisenaan. Springsteenin tuotannossa Nebraska lukeutuu kaikkein korkeimmalle arvostettujen albumien joukkoon. Albumin kappaleiden tekstit käsittelevät arki-ihmisiä, jotka kohtaavat elämässään haasteita tai käännekohdan. Nebraskan kappaleiden teemoja ovat myös ulkopuoliset, rikolliset ja massamurhaajat, joilla on jäljellä enää hyvin vähän tai ei lainkaan toivoa elämässään. Albumin nimikappaleen henkilöhahmo on tuomittu kuolemaan sähkötuolissa.Nebraskan ajattelemisen aihetta antavat ja tummasävyiset lyriikat yhdistetyinä sen yleistunnelmaan ovat musiikkikriitikko William Ruhlmannin mukaan tehneet Nebraskasta erään haasteellisimmista albumeista, jonka tunnettu artisti on julkaissut suurella levy-yhtiöllä. Nebraskasta muodostui Springsteenin ensimmäinen pitkäsoitto, jonka tiimoilta hän ei tehnyt kiertuetta. Vastaavaan ratkaisuun artisti päätyi seuraavan kerran vasta vuonna 2019 ilmestyneen pitkäsoittonsa Western Stars yhteydessä. Nauhoitettuaan Nebraskan kappaleista demot Springsteen työskenteli E Street Bandin kanssa niiden rockversioiden parissa huhtikuussa 1982. Mainitut nauhoitukset tunnetaan nimellä Electric Nebraska Sessions ja niiden aikana syntyi myös kahdeksan Nebraskan seuraajan, vuonna 1984 ilmestyneen menestysalbumi Born in the USA:n 12 kappaleesta. Springsteen ja Jon Landau kokivat tietyt Nebraskan kappaleista liian henkilökohtaisina rockformaatissa julkaistaviksi ja niinpä albumista muodostui kappaleidensa originaaleista demoversioista. Born in the USA:n nimikappaleen demoversio ilmestyi myöhemmin kokoelma-albumilla Tracks. Demoversioiden nauhoitukset tapahtuivat usean päivän aikana, mutta  suuri osa niistä ajoittui tammikuun kolmanneksi vuonna 1982. Demoista täysin julkaisematta jäivät ainoastaan kappaleet Child Bride ja Losin' Kind. Myöhemmin keväällä 1982 nauhoitettiin demo The Big Payback ja julkaisematta jäi lisäksi kappale Johnny Bye-Bye. Springsteen on maininnut Nebraskan lyriikoiden saaneen osittain innoituksensa historioitsija Howard Zinnin teoksesta A People's History of the United States. Ilmestymisvuonnaan Nebraska valittiin Village Voicen kriitikkoäänestyksessä vuoden kolmanneksi parhaaksi albumiksi. Vuonna 1989 Rolling Stonen äänestyksessä 80-luvun sadasta parhaasta albumista Nebraskan sijoitus oli 43. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Nebraska saavutti sijan 224. Vuoden 2012 listalla albumin sijoitus oli kahta sijaa alempana. Nebraskan kappaleista Emmylou Harris versioi My Father's Housen vuonna 1986 ilmestyneelle albumilleen Thirteen ja Cowboy Junkies State Trooperin samana vuonna julkaistulle esikoisalbumilleen Whites Off Earth Now! Vuonna 1993 The Band versioi Atlantic Cityn albumilleen Jericho. Steve Earle coveroi State Trooperin vuonna 1996 ilmestyneelle livealbumilleen ja radioasemille lähetetyn singlen Copperhead Road kakkosbiisinä oli liveversio Nebraskasta.

Keskiviikon klassikko:T. Rexin esikoisalbumi

T. Rex:T. Rex

18. joulukuuta 1970 ilmestynyt T. Rex on samannimisen brittiyhtyeen järjestyksessään viides albumi ja samalla ensimmäinen, joka ilmestyi kyseisellä nimellä. Varhaisemmat yhtyeen pitkäsoitot oli nimittäin julkaistu nimellä Tyrannosaurus Rex. Levy-yhtiöiden Fly ja Reprise julkaisema albumi merkitsi hienoista muutosta folkahtavammasta ilmaisusta kohti rockorientoituneempaa soundia. Vaikka kyseessä siis on T. Rexin ensimmäinen albumi, sen kansikuvassa nähtiin vielä ainoastaan Tyrannosaurus Rexin  Marc Bolanista ja Mickey Finnistä muodostunut kokoonpan. Albumin tuottamisesta vastannut Tony Visconti vastasi bassosta muutamilla pitkäsoiton kappaleista. Virallisesti yhtyeen nimi vaihtui lokakuussa 1970, jolloin ilmestyi hitiksi muodostunut single Ride a White Swan. Howard Kaylan ja Mark Volman olivat taustavokalisteina albumin kappaleessa Seagul Woman. Kyseinen kaksikko tuli vastaamaan backing vocalseista monilla T. Rexin hittikappaleilla. T. Rex sisälsi sähköiset versiot kahdesta varhaisesta Tyrannosaurus Rexin kappaleesta. Niistä toinen, The Wizard, edusti huomattavan varhaista tuotantoa, sillä se oli levytetty jo ennen Marc Bolanin Tyrannosaurus Rexiä edeltäneen yhtyeen John's Childrenin toiminta-aikaa. Toinen uusioversio oli kappaleesta One Inch Rock, joka julkaistiin alun perin Tyrannosaurus Rexin järjestyksessään toisena pikkulevynä. T. Rex-albumin loput lyhyet kappaleet edustivat tuoretta tuotantoa. Pitkäsoiton aloittava ja päättävä, yhteensä reilun puolentoista minuutin mittainen The Children of Rarn oli osa pitempää alun perin ainoastaan demomuodossa äänitettyä teosta, joka julkaistiin vuonna 1998 kokoelma-albumilla The Music and Words of Marc Bolan. Ride a White Swan-singlestä oli muodostunut yllätyshitti ja vaikkei T. Rex-pitkäsoitto mainittua menestyskappaletta sisältänytkään, sen paras listasijoitus oli varsin tyydyttävä 13. T. Rex ennakoi seuraajansa, vuonna 1971 ilmestyneen Electric Warriorin aikaansaamaa myrskyä ja niinpä kyseistä albumia voikin pitää eräänlaisena vedenjakajana Marc Bolanin tuotannossa.

Tiistain tukeva:Rock and Rollin pisimpään hengissä ollut pioneeri

29. syyskuuta 1935 syntynyt ja 28. lokakuuta 2022 kotonaan DeSoto Countyssa, Mississippissä 87-vuotiaana keuhkokuumeeseen menehtynyt Jerry Lee Lewis oli yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja pianisti, joka tunnetaan myös lempinimellään The Killer. Häntä on usein kuvailtu rock and rollin ensimmäiseksi villimieheksi. Tyylisuunnan pioneereihin lukeutuva Lewis teki ensimmäiset levytyksensä vuonna 1956 Sun-studioilla Memphisissä. Crazy Armsia meni kaupaksi 300 000 kappaletta Yhdysvaltojen eteläosissa, mutta seuraavana vuonna ilmestynyt menestyskappale Whole Lotta Shakin’ Goin’ On merkitsi artistin maailmanlaajuista läpimurtoa. Sitä seurasivat niin ikään klassikkostatuksen saavuttaneet singlemenestykset Great Balls of Fire, Breathless ja High School Confidential. 22 vuoden iässä Lewisin rockuraa varjosti kuitenkin hänen avioliittonsa ainoastaan 13-vuotiaan serkkunsa kanssa. Menestyslevyt olivat vähissä ja myös keikkapalkkiot putosivat. 1960-luvun alussa Lewis saavutti muutamia singlemenestyksiä, joista mainittakoon hänen näkemyksensä Ray Charlesin klassikosta What’d I Say. Lewisin tuonaikaiset live-esiintymiset olivat huomattavan villejä ja energisiä. Lewisin vuonna 1964 julkaistu konserttitaltiointi Live at the Star Club Germany on kohotettu rockin saralla sekä kriitikoiden että diggareiden taholta kaikkien aikojen keskeisimpien ja raaimpien livelevyjen kastiin. Seuraavina vuosina Lewis sai plakkariinsa pieniä menestyksiä, kuten I’m on Fire. Vuonna 1968 hän siirtyi tyylillisesti countrymusiikin pariin ja saavutti menestystä esimerkiksi kappaleella Another Place, Another Time. Countrytyyli nosti Lewisin uran uuteen kukoistukseen ja hän saavutti mainitussa genressä jopa listakärkeen nousseita singlejä, joiden joukkoon lukeutuvat To Make Love Sweeter for You, There Must Be More to Love Than This, Would You Take Another Chance on Me sekä Kris Kristoferssonin säveltämä ja Janis Joplinin levytyksenä 70-luvun alussa postuumisti listakärkeen noussut Me and Bobby McGhee.

Lewisin menestys jatkui koko 70-luvun ajan ja hän muisti myös musiikillisia juuriaan levyttämällä esimerkiksi Big Bopperin Chantilly Lacen sekä Mack Vickeryn Rockin’ My Life Awayn. Lewis on jatkanut konsertointia ja julkaissut uusia albumeita aivan viime vuosiin saakka. Hänen vuonna 2006 ilmestynyt pitkäsoittonsa Last Man Standing on yli miljoonan kappaleen maailmanlaajuisella myynnillään artistin suurin menestys. Sitä seurannut Mean Old Man lukeutuu myös Lewisin suosituimpiin albumeihin. Lewis on vastaanottanut kultalevyjä niin rockin kuin countryn saralla. Hän on voittanut useita Grammyja, niiden joukossa elämäntyöstä saavutettu palkinto. Rock and Roll Hall of Fameen Lewis pääsi jo vuonna 1986 ja hänen pioneeriasemansa ensiksi edustamalleen tyylilajille on huomioitu Rockabilly Hall of Famessa. Vuonna 1989 Lewisin elämästä tehtiin elokuva Great Balls of Fire, jossa pääosaa näytteli Dennis Quaid. Vuonna 2003 Lewisin boxi All Killer, No Filler:The Anthology saavutti sijan 242. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Seuraavana vuonna niin ikään Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan artistin listalla Lewisin sijoitus oli 24. Hän oli myös Sun Recordsin Class of ’55 – pitkäsoiton levyttäneen Million Dollar Quartetin viimeinen henkiin jäänyt jäsen. Ne muut olivat Elvis Presley, Carl Perkins sekä Johnny Cash.

Maanantain mainio:Yhdysvaltalaisen keskeisen hardrockin edustajan laadukas konserttitaltiointi

Grand Funk Railroad:Live The 1971 Tour

Live The 1971 Tour on varhaisen yhdysvaltalaisen hardrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Grand Funk Railroadin konserttitaltiointi, joka sisältää nauhoituksia keväältä ja kesältä yhtyeen mainittuna vuonna soittamalta kiertueelta. Laadukkuudestaan huolimatta albumi sai julkaisunsa vasta vuonna 2002. Nauhoitusten aikaan Grand Funk Railroadin edellinen konserttitaltiointi, siloittelemattomuudessaan suorastaan erinomainen Live Album oli ilmestynyt syksyllä 1970. Silti yhtyeen keikkasetti meni vuoden 1971 aikana siinä määrin uusiksi, että Live The 1971 Tourilla identtistä tuotantoa Live Albumilla julkaistun kanssa edusti ainoastaan puolet, eli ärhäkkä avaus Are You Ready, niin ikään omaa tuotantoa edustanut Paranoid, ensisijaisesti The Animalsin ohjelmistosta muistettu vanha vankilalaulu Inside-Looking Out, Don Brewerin rumpusoolonäytös T.N.U.C sekä molempien konserttitaltiointien päätöskappale Into the Sun. Aikaisemmin liveversioina julkaisemattomista kappaleista I'm Your Captain/Closer to Home, Hooked on Love sekä Get It Together olivat yhtyeen tuossa vaiheessa tuoreimmalta studioalbumilta Closer to Home, erinomaisesti versioitu Rolling Stones-klassikko Gimme Shelter ilmestyi studioversiona myöhemmin vuonna 1971 jopa Grand Funkin laadukkaimmaksi kohotetulta studioalbumilla Survival ja upeasti svengaava Footstompin' Music sen seuraajalla E Pluribus Funk. Yhdeksäs heinäkuuta 1971 soittamansa Shea Stadiumin konsertin, jolla lämmittely-yhtyeenä kuultiin tuonaikaisen brittirockin ydinryhmään lukeutunutta Humble Pieta, Grand Funk myi loppuun 72 tunnissa. Yhtye löi näin ollen Beatlesin ennätyksen. Mainitusta konsertista Live The 1971 Tourilla mukana ovat I'm Your Captain/Closer to Home, Hooked on Love, Get It Together sekä Gimme Shelter. Tuottaja David K Teddsin ryhtyessä vuonna 2001 työstämään Live The 1971 Tour-albumia, hän havaitsi aikaisemmin keväällä Detroitissa ja Chicagossa nauhoitettujen Grand Funkin konserttien olevan vielä Shea Stadiumilla soitettua laadukkaampia. Puolet albumin kymmenestä raidasta onkin taltioitu mainituista konserteista. 79 minuuttia kestänyt cd-versio jäi yhtä kiertueella soitettua kappaletta, eli Mark Says It's Alrightia vajaaksi. Vuonna 2014 Music on Vinyl julkaisi Live The 1971 Tourin Euroopassa tuplavinyylinä, mutta puuttuvaa kappaletta ei ehditty lisensoida myöskään vinyyliversiolle. Live The 1971 Tour päihittää äänitysteknisesti Live Albumin ja vangitsee Grand Funk Railroadin 70-luvun alun livesoiton tiukimmillaan. Lisäksi albumin biisilista on liki pitäen yhtyeen tuonaikaisen tuotannon best of-kokoelma.

Sunnuntain extra:Sofistikoitunut glamrockin kehitykseen vaikuttanut brittiyhtye

Roxy Music oli vuonna 1970 perustettu brittiläinen yhtye, jonka perustivat sen laulusolisti ja keskeinen biisintekijä Bryan Ferry sekä basisti Graham Simpson. Ferryn lisäksi yhtyeen pitkäaikaisiin jäseniin lukeutuivat kitaristi Phil Manzanera, saksofonia ja oboeta soittanut Andy Mckay sekä rumpali/perkussionisti Paul Thompson. Muita Roxy Musicissa vaikuttaneita muusikoita olivat syntetisaattoria soittanut Brian Eno, syntetisaattorista ja viulusta vastannut Eddie Jobson ja basisti John Gustafson. Vaikka Roxy Musicin toiminnassa oli luova tauko vuosina 1976 ja 1983, yhtye kokosi rivinsä jälleen vuonna 2001 ja jatkoi konsertointiaan vuoteen 2011 saakka. Useammat Roxy Musicin jäsenet vaikuttivat sessiomuusikkoina Bryan Ferryn sooloalbumeilla. 1970-luvun aikana Roxy Musicista muodostui suosittu yhtye erityisesti Euroopassa ja Australiassa. Jo yhtyeen vuonna 1972 ilmestynyt esikoisalbumi oli menestys. Glamrockin sofistikoituneiden elementtien hyödyntäjänä Roxy Musicia voi pitää suorastaan uraa uurtaneena yhtyeenä. Se vaikutti myös punkrockin ja erityisesti uuden aallon kehitykseen keksimällä sähköisen säveltämistavan elementtejä. Roxy Musicin visuaalista ja musiikillista sofistikoituneisuutta heijasti osaltaan myös yhtyeen hyödyntämä glamourmuoti. Yhtyeen jäsenistä Bryan Ferry ja Brian Eno ovat lisäksi luoneet merkittävät soolourat ja heistä jälkimmäinen on ollut eräs 1900-luvun lopun keskeisimmistä levytuottajista. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan artistin listalla Roxy Music saavutti sijan 98. Roxy Musicin viimeinen studioalbumi, vuonna 1982 ilmestynyt Avalon saavutti Yhdysvalloissa platinalevyn. Vuonna 2005 Roxy Music alkoi levyttää uutta studioalbumia. Se olisi ollut järjestyksessään yhtyeen yhdeksäs ja ensimmäinen, jonka työstämiseen Brian Eno osallistui vuoden 1973 jälkeen. Eno oli kirjoittanut albumille kaksi kappaletta ja vastasi sillä myös kosketinsoittimista. Bryan Ferry vahvisti kuitenkin lopulta, että kyseisten äänitysten tulokset tultaisiin julkaisemaan hänen sooloalbuminaan, jolla Eno vaikutti kosketinsoittajana muutamalla raidalla. Samalla Ferry mainitsi, ettei uskoisi Roxy Musicin enää levyttävän. Mainitusta albumista muodostui Bryan Ferryn vuonna 2010 julkaistu soololevy Olympia. Vuonna 2011 Roxy Music soitti sarjan 40-vuotisjuhlakonsertteja, mutta on sittemmin lopettanut aktiivisen keikkailunsa.

Lauantain pitkä:Joensuulaisen katurockin keskeinen edustaja

Joensuulaisen, katurockiksi luokiteltavissa olevan Salvador-yhtyeen esiaste syntyi syksyllä 1986. Basisti/solisti Janne "Hakki" Martikainen ja kitaristi Pekko Mantsinen olivat soittaneet aikaisemmin  Striptease-nimisessä yhtyeessä ja rumpali Seppo "Korkki" Leppäsen varhaisempi yhtye oli ollut Voodoo Dolls. Salvadorin kokoonpanon täydensivät basisti Mika "Lärtsi" Karjalainen ja kitaristi Mikko Hintikka, joiden kummankin varhaisempi yhtye oli ollut Siiwu. Samalla Hakki siirtyi solistin tehtäviin. Salvadorin soundiin vaikuttivat erityisesti esipunkyhtyeet MC 5, The Stooges ja New York Dolls sekä kotimaisista nimistä Smack ja Pekon päävaikuttajaksi tulkittavissa oleva Hanoi Rocks. Ensimmäisen keikkansa Salvador soitti Honkalammen Montturockissa kesällä 1988 ja toisen samana iltana ravintola Kebabissa Neljän Ruusun lämmittelijänä. Ilosaarirockin clubilla Karjalantalolla vuonna 1988 Salvador soitti yhden parhaista keikoistaan. Mikko Hintikka ehti lähteä bändistä ennen kuin Salvador nauhoitti kesällä 1988 ensimmäisen demonsa, joka sisälsi omaa tuotantoa edustavat kappaleet City girl ja Wish I Were sekä The Wholta vaikutteita ottaneen näkemyksen Eddie Cochranin Summertime Bluesista. Pieneksi katurockklassikoksi muodostunut City girl on Salvadorin tuotannon ensimmäinen kappale. Sähköisten keikkojensa vastapainoksi Salvador esiintyi myös akustisesti esittäen tuolloin usein Pekon suomennoksia 60-luvun popaarteistosta, kuten The Byrdsin Mr Tambourine Manista ja Small Facesin Itchycoo Parkista ja My Mind's Eyesta. Salvadorin sähköisillä keikoilla katurockiksi kääntyivät esimerkiksi The Beatlesin I Wanna Be Your Man ja Freen Wishing Well. Smackin tuotannosta coverohjelmistoon päätyi  Cemetary Walls. Syksyllä 1989 Lärtsi Karjalaisen oli jätettävä Salvador Jyväskylässä olleiden opiskelujensa takia, sillä niiden vuoksi Salvadorille tuli huomattavan pitkiä treenitaukoja. Uudeksi basistiksi tuli viimeksi Rozewater-yhtyeessä soittanut Antti Kohonen, joka soitti debyyttikeikkansa Salvadorissa Karsikkorockissa loppukesästä 1989. Samaista vuosikertaa edustaa Salvadorin toinen demo, joka koostuu omaa tuotantoa edustavista kappaleista (I'm Gonna) Turn My World Around, Some Kinda Love ja Most Beautiful Girl. Joillekin versioille säästettiin myös surfbiisi Unpleasent Love. Uusia akustisia suomennoksia syntyi esimerkiksi The Whon Substitutesta (Vararengas) ja Creedence Clearwater Revivalin Who'll Stop the Rainistä (Miks toit sä sateen). Alkuvuodesta 1990 Salvador taltioi Mixman-studiolla Polvijärvellä omakustannesinglen City girl/Killing Days, jonka upean melodinen b-puoli edusti tuossa vaiheessa yhtyeen repertuaarissa melko tuoretta tuotantoa. Pian singlen ilmestymisen Salvadorin kokoonpanon täydensi kitaristi Jani Kuronen, sillä Pekko halusi perehtyä kompin soittoon. Kesällä 1990 Salvador soitti Rozewaterin kanssa Vilnassa kaksi keikkaa. Samaisen vuoden syksyllä oli Korkin vuoro lähteä bändistä. Hänen viimeistä keikkaansa Tampereen Tullikamarilla bändikaverit muistelevat Korkin kaikkien aikojen parhaana. Uudeksi rumpaliksi Salvadoriin tuli Pasi "Typi" Typpö, joka oli ehtinyt vaikuttaa yhtyeessä vain viikkoja ennen Salvadorin kolmannen demon äänityksiä. Se koostui kappaleista Shames, Dark Side of Me sekä Riding on Time, joista ensin mainittua oli soitettu jo Lärtsin yhtyeessä vaikuttamisen aikaan. Loppuvuodesta 1990 Salvador lämmitteli Karjalantalolla Dave Lindholmin, Andy McCoyn ja Nicky Hopkinsin akustista keikkaa. Myös Salvador soitti tuolloin akustisesti esittäen ensisijaisesti omaa tuotantoaan. Tuossa vaiheessa yhtyeen sähköiseeen coverohjelmistoon lukeutuivat esimerkiksi Alice Cooperin I'm Eighteen ja The Sweetin Action. Kokoonpanolla Pekko, Hakki, Antti, Jani ja Typi Salvador jatkoi toimintaansa tammikuuhun 1992, jolloin Pekko lähti bändistä. Onnistuneen reunion-keikkansa Ravintola La Barressa Joensuussa kokoonpanolla Hakki, Pekko, Korkki, Lärtsi ja Jani Salvador soitti elokuussa 2011.

Perjantain pohjat:Merkittävän brittiyhtyeen suurin singlemenestys Yhdysvalloissa

Don't Let the Sun Catch You Crying on brittiläisen beat-yhtyeen Gerry and the Pacemakersin jäsenten, eli Gerry Marsdenin, Freddie Marsdenin, Les Chadwikin ja Les Maguiren käsialaa oleva kappale, jonka ensimmäisestä levytysversiosta vastasi kuitenkin Louise Cordet helmikuussa 1964. Hänen näkemyksensä ei kuitenkaan noussut listoille ja Gerry and the Pacemakers levyttikin kappaleen itse jo samaisen vuoden huhtikuussa. Yhtyeen versiosta muodostui kansainvälinen hitti ja se on säilyttänyt asemansa eräänä Gerry and the Pacemakersin tuotannon parhaiten tunnetuista kappaleista. Don't Let the Sun Catch You Cryingin ensimmäisestä levytysversiosta vastannut Louise Cordet oli Gerry and the Pacemakersin lisäksi konsertoinut The Beatlesin kanssa. Tony Meehanin tuottaman Cordetin levytyksen julkaisijana oli Decca Records. Kun Don't Let the Sun Catch You Crying Gerry and the Pacemakersin viidentenä singlenä Britanniassa huhtikuussa 1964, sen tuotannosta vastasi yhtyeen varhaisempien levytysten tavoin George Martin. Kappale pysytteli Britannian Record Trailer-listalla 11 viikon ajan ja sen paras listasijoitus oli kuudentena. Yhdysvalloissa Don't Let the Sun Catch You Cryingista muodostui Gerry and the Pacemakersin läpimurtohitti. Se viihtyi Billboardin Hot 100-listalla 12 viikon ajan ollen parhaimmillaan neljäntenä. Kanadan RPM Top Forty -5s -listalla kappale debytoi neljäntenä ja saavutti viidennen sijan samaisen maan CHUM Hit Paradessa. Uuden Seelannin Lever Hit Paradessa Don't Let the Sun Catch You Cryingin paras sijoitus oli kuudentena. Gerry and the Pacemakers esitti Don't Let the Sun Catch You Cryingin esiintyessään ensi kertaa Yhdysvalloissa tv:ssä Ed Sullivan Showssa kolmas toukokuuta 1964. Mainitun kappaleen saavuttaman menestyksen myötä Gerry and the Pacemakersin varhaisemmat brittihitit How Do You Do It, I Like It, You'll Never Walk Alone ja I'm the One julkaistiin uudelleen Yhdysvalloissa, mutta siellä Don't Let the Sun Catch You Crying on säilyttänyt asemansa Gerry and the Pacemakersin suurimpana singlemenestyksenä.