Grand Old Rockers of Joensuu ry (GOR) ja Kerubi-ravintola alkavat järjestää kuukausittain Kerubissa Ilovaarirock-klubeja. Illat keskittyvät menneitten vuosikymmenten musiikkiin eli noudattelevat itse Ilovaarirock-festivaalin musiikillista linjaa ja tarjoavat kaikille nostalgiannälkäisille musiikin ystäville miellyttäviä hetkiä kokoontua yhteen ja nauttia hyvästä musiikista.
Iltojen isäntänä ja bändivastaavana toimii Hannu ”Heavy” Tikkanen, joka on koonnut vuoden 2018 aikana pidettäviin yhdeksään iltaan yhteensä 12 yhtyettä. Kokoonpanoista kaksi on vierailevia bändejä ja loput kymmenen GORin omien soittajien orkestereita.
12.4. järjestettävää iltaa lukuunottamatta klubeille on vapaa pääsy (narikka 2,50 e/ilta). Musiikki alkaa jo kello 19, ja iltoja järjestetään läpi vuoden kerran kuussa lukuunottamatta kesä-elokuun taukoa.
Vuoden 2018 Ilovaarirock-klubeissa esiintyvät seuraavat yhtyeet:
25.1. Amadeus: Pop/rock, 15.2. The Ballroom Jump: Swing/jump-blues, 22.3. Karli Storm (USA:sta) & Elmos : Pop/rock/jazz/blues), 12.4. Sinner´s Soul ja Wentus Blues Band (Kokkolasta) : Blues, 31.5. Romanssi ja Hogstation : Pop/rock, 27.9. Yx Kvartetti ja Leikkiväki (Helsingistä) : Pop/rock, 25.10. Soul Brothers: Soul/funk, 29.11. Peput Plays Eput: Pop/rock sekä 20.12. Routaraja: Pop/rock.
25. joulukuuta 1958 syntynyt Alannah Myles on kanadalainen laulaja/lauluntekijä. Hän aloiti biisien kirjoittamisen yhdeksän vuoden ikäisenä ja täysi-ikäisenä vuorossa olivat soolokeikat Ontarion eteläosassa. Myles tapasi tuottaja/lauluntekijä Christopher Wardin, joka auttoi Mylesin taustayhtyeen kasaamisessa. Ohjelmistossa olivat tuossa vaiheessa coverit rockin ja bluesin saralta. Kolmesta kappaleesta tehty masternauha johti lopulta levytyssopimuksen solmimiseen Atlantic Recordsin kanssa vuonna 1987. Kahta vuotta myöhemmin kyseinen levy-yhtiö julkaisi Mylesin nimeä kantaneen esikoisalbumin ja artisti keikkaili ympäri maailmaa puolentoista vuoden ajan. Ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana kanadalaisartistina Myles saavutti debyyttilevyllään timanttilevyn yli miljoonan kappaleen myynnistä. Maailmanlaajuisesti albumia on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta ja siltä on poimittu neljä top 40:ään noussutta singleä, jotka ovat listakärkeen kohonneen klassikkohitti Black Velvetin lisäksi Love Is, Lover of Mine sekä Still Got This Thing. Black Velvetistä Myles voitti parhaan naispuoleisen rockesityksen Grammyn. Vuonna 1992 ilmestyi Milesin kakkospitkäsoitto Rocking Horse, jonka singlemenestyksiä olivat Song Instead of a Kiss, Our World, Our Times sekä Sonny, Say You Will. Syyskuussa 1995 ilmestyi artistin kolmas pitkäoitto A-lan-nah, joka oli hänen viimeinen Atlantic Recordsille levyttämänsä albumi. Se sisälsi pienemmät singlehitit Family Secret ja Blow Wind, Blow. Mylesin managerina toiminut Miles Copeland sainasi hänet omalle Ark 21 Recordsilleen, jonka kautta julkaistiin Mylesin seuraava pitkäsoitto A Rival, joka sisälsi muun muassa top 40 -menestyksen Bad 4 You. Sen työstämisessä oli ollut mukana hittinikkari Desmond Child. Kyseistä albumia seurasi kaksi Mylesin Best of-kokoelmaa vuosina 1998 ja 2001. Niistä kumpikin sisälsi myös kaksi uutta kappaletta. Kyseisten albumien julkaisun jälkeen Myles jätti Copelandin levy-yhtiön. Myles piti matalaa profiilia lähes vuosikymmenen ajan, mutta konsertoi tuolloin Euroopassa ja Kanadassa. Vuonna 2001 hän versioi Saga-yhtyeen johtohahmon Michael Sadlerin kanssa Peter Gabrielin ja Kate Bushin klassikkodueton Don't Give Up. Vuonna 2004 Myles coveroi Jeff Healeyn kitaroimana I Can't Stand the Rainin Tina Turnerille työstetyllä tribuuttilevyllä What's Love? A Tribute to Tina Turner. Helmikuussa 2005 Myles osallistui Kee Marcellon yhtyeen K2:n kanssa Ruotsin eurovision laulukilpailujen semifinaaliin, mutta heidän kappaleensa We Got It All jäi toiseksi viimeiselle sijalle. Elokuussa 2007 Myles julkaisi iTunesin kautta Elvis Presleylle tehdyn tribuuttiep:n, jolla hän muisti artistin 30 vuotta aiemmin tapahtunutta kuolemaa. Huhtikuussa 2008 ilmestyi Mylesin viides pitkäsoitto Black Velvet. Kyseisen ykköshitin uusioversion lisäksi albumi sisältää kymmenen uutta biisiä. Vuonna 2009 kansainvälisessä biisinkirjoituskilpailussa Mylesin kappale Trouble sai kunniamaininnan blueskategoriassa. Myles voitti Yhdysvalloissa 15:n vuosittaisen laulunkirjoituskilpailun rock/vaihtoehto-kategorian Black Velvet-pitkäsoiton kappaleella Give Me Love. Vuonna 2014 ilmestyi Black Velvet-albumin uusioversio nimeltä 85BPM, jolle sisältyi myös aiemmin mainittu Tina Turner-cover I Can't Stand the Rain. Mylesilta on julkaistu myös 25-vuotisjuhlakonserttidvd. Artistin suunnitelmissa on julkaista blueslevy, joka koostuu yhdeksän vuoden aikana Songwriting Mondaysissa eri artistien kanssa yhteistyössä kirjoitetuista kappaleista.
Baker Street on skotlantilaisen laulaja/lauluntekijä Gerry Raffertyn
vuonna 1978 julkaisema kappale. Se nousi Cash Boxin listakärkeen ja
Billboardin listalla kakkoseksi kyseisen vuoden huhtikuussa ja säilytti
kyseisen sijan kuuden viikon ajan. Listakärkeen se nousi myös Kanadassa
ja Australiassa, Britanniassa kolmanneksi ja Alankomaissakin
kymmenenneksi. Kappaleen taidokkaassa sovituksessa erityisen
tunnusomainen on sen saksofonisoolo. Musiikillisesti ja tekstillisesti
parhaasta kappaleesta Rafferty vastaanotti kappaleen julkaisuvuonna Ivor
Novello -palkinnon. Lokakuussa 2010 BMI huomioi kappaleen saavuttamat
yli viisi miljoonaa maailmanlaajuista esityskertaa. Baker Street on
nimetty samannimisen lontoolaiskadun mukaan. Se julkaistiin Raffertyn
toisella sooloalbumilla City to City, joka oli samalla ensimmäinen hänen
edeltävän yhtyeensä Stealer's Wheelin hajoamisen jälkeen julkaistu
pitkäsoitto. Rafferty ei ollut pystynyt julkaisemaan uutta materiaalia
kolmeen vuoteen entistä yhtyettään koskeneiden sopimuksellisten
velvoitteiden vuoksi.
Hän kirjoitti kyseisen kappaleen
matkustaessaan perheensä kotia lähellä sijainneen Glasgown ja Lontoon
välillä. Lontoossa hänen ystävänsä asunto sijaitsi juuri Baker
Streetillä. Raffertyn tyttären Marthan mukaan kappaleeseen on
vaikuttanut luovuuden ja vieraantuneisuuden teemoja tutkinut Colin
Wilsonin teos The Outsider. Pitkäsoitto City to City, jolla Baker Street
oli mukana, oli Raffertyn ja Hugh Murphyn tuottama. Unohtumattomasta
kitarasoolosta vastasi Hugh Burns ja säkeistöjen välissä soitetusta
saksofoniriffistä Raphael Scravencroft. City to Cityn vuoden 2011
cd-uudelleenjulkaisulla Baker Streetistä on mukana demoversio, jossa
Rafferty soittaa saksofoniriffin sähkökitaralla. Sessiomuusikkona
tunnetuksi tullut Scravencroft soitti kappaleessa sopraanosaksofonia,
mutta väliosa on hänen omasta ideastaan soitettu alttosaksofonilla. Juuri kyseinen seikka antoi
kappaleelle sen tunnusomaisen soundin ja vaikutti osaltaan laajemminkin
saksofonien suosion kasvuun valtavirran popmusiikissa ja
televisiomainoksissa. Kappaleen singleversio on hieman nopeatempoisempi,
mikä lisäsi sen radioystävällisyyttä.
Ensimmäinen tammikuuta 1950 Mayfairissa, Lontoossa syntynyt Morgan Fischer on englantilainen kosketinsoittaja ja säveltäjä, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään brittiläisessä rockyhtyeessä Mott the Hoople 70-luvun alkupuolella. Hänen uransa on käsittänyt runsaasti myös muita musiikillisia aktiviteetteja ja hän on säilynyt aktiivisena musiikkiteollisuuden parissa. Viime vuosien aikana Fischer on laajentanut työskentelyään valokuvauksen pariin. Vuosien 1966 ja 1970 välillä Fischer oli urkurina valkoisessa soul- ja popyhtyeessä Soul Survivors, joka vaihtoi nimekseen Love Affair. Se saavutti vuonna 1968 listaykkösen kappaleella Everlasting Love, mutta juuri tuolloin Fischer piti taukoa yhtyeestä viimeistelläkseen opintonsa. Vuosien 1972 ja 1973 välillä Fisher perusti progressiivista rockia edustaneen yhtyeen Morgan solisti Tim Staffelin kanssa. Tämä oli ollut solistina yhtyeessä Smile, josta myöhemmin muodostui Queen. Third Ear Bandissa soitettuaan Fischerin keskeinen yhtye vuosien 1973 ja 1976 välillä oli Mott The Hoople. Samanaikaisesti hän soitti koskettimia John Fiddlerin yhtyeessä Medicine Head. Mott The Hooplen lopetettua toimintansa Fischer kehotti Fiddleriä liittymään Mottin jäljelle jääneiden jäsenten kanssa uuteen yhtyeeseen, jonka nimeksi valikoitui British Lions. Vuosien 1977 ja 1979 välillä yhtye julkaisi kaksi albumia ja kolme singleä, joista yksi oli Garland Jeffreysin kappale Wild in the Streets. Vuonna 1980 Fischer tuotti ainutlaatuisen albumin Miniatures a sequence of fifty one tiny masterpieces, jolla kuultiin musiikkia esimerkiksi Robert Fripiltä, The Damnedilta ja The Pretendersiltä. Albumi sai julkaisunsa niinkin myöhään ,kuin vuonna 2000. Fisher oli mukana Queenin vuoden 1982 Euroopan-kiertueella. Vuonna 1985 Fischer muutti Japaniin ja alkoi säveltää ambienttia ja improvisoitua musiikkia. Hän sävelsi myös musiikkia tv-mainoksiin ja sävelsi tai sovitti kappaleita esimerksi Cat Powerille ja Swing Out Sisterille. Fischer on työskennellyt myös animaatio- ja dokumenttielokuvien parissa. Marraskuusta 2003 lähtien Fischer soitti kuukausittain sata improvisaatiokonserttia Tokiossa. Kyseinen konserttisarja loppui maaliskuussa 2013, mutta on jatkunut samaisen vuoden heinäkuusta Morganin omassa kotistudiossa. Vuonna 2005 Fischer teki yhteistyötä saksalaismuusikko Hans-Joachim Roadeliuksen kanssa ambient-albumilla Neverless. Fischerin mielenkiinto valokuvaukseen on kestänyt läpi elämän ja viime vuosina hän on pitänyt runsaasti näyttelyitään Japanissa ja myös ulkomailla.
Joulukuussa 1966 Atco Recordsin julkaisemana ilmestynyt Buffalo Springfield on samannimisen yhdysvaltalaisen folkrockyhtyeen esikoispitkäsoitto. Billboardin listalla kyseinen albumi saavutti 80. sijan ja kyseessä on ensimmäinen pitkäsoitto, jolla myöhemmin varsin tunnetuiksi biisintekijöiksi kohonneet Stephen Stills ja Neil Young aloittivat musiikillisen yhteistyönsä. Buffalo Springfield perustettiin alkuvuodesta 1966 ja yhtye soitti debyyttikeikkansa Hollywoodin The Troubadour -clubissa samaisen vuoden huhtikuussa. Yhtyeen debyytiltä singlenä julkaistu, Youngin käsialaa ollut ja Richie Furayn leadvokalisoima Nowadays Clancy Can't Even Sing ei noussut Billboardin listalle, mutta oli hitti paikallistasolla Los Angelesissa vuoden 1966 elokuussa. Buffalo Springfieldin debyytti äänitettiin Gold Star- studioilla, joissa Phil Spector loi Wall of Soundinsa ja Brian Wilson tuotti Beach Boysin levyjä, muun muassa klassikkoalbumi Pet Soundsin. Buffalo Springfieldin debyytillä Neil Young oli solistina ainoastaan kahdella viidestä säveltämästään kappaleesta, kolmella muulla leadvokalistina oli Furay. Pitkäsoiton tuotannosta vastasivat yhtyeen managerit Charles Greene ja Brian Stone, joilla ei entuudestaan ollut erityisen runsaasti kokemusta tuottajan tehtävistä. Yhtyeen kerrotaan olleen tyytymätön esikoisalbuminsa soundiin, sillä se ei heijastanut bändin livekeikkojen intensiteettiä. Niinpä Buffalo Springfield pyysi levy-yhtiöltä lupaa äänitää esikoisalbuminsa uudestaan. Atcolla oltiin halukkaita saamaan albumi julkaistuksi joulumarkkinoille ja niinpä se päätettiin julkaista sellaisenaan. Stillsille ja Youngille tarjottiin silti mahdollisuus miksata albumin monoversio itsenäisesti ja yhtyeen jäsenten mielestä se päihittääkin kevyesti vastaavan stereoversion. Pitkäsoiton sisäkansi sisälsi kuvaukset jokaisesta yhtyeen jäsenestä Tiger Beat -lehden tyyliin. Buffalo Springfieldin debyytin ilmestymispäivänä yhtye äänitti uuden singlensä, Stephen Stillsin käsialaa olleen kappaleen For What It's Worth, josta muodostui Billboardin listalla top ten-menestys maaliskuussa 1967. Kuudes maaliskuuta debyytistä julkaistiin uusi painos, jossa kyseinen hittisingle korvasi kappaleen Baby Don't Scold Me ja mainitun albumiversion biisijärjestys erosi muutenkin jossakin määrin originaalipainoksesta. Baby Don't Scold Me:tä ei ole koskaan julkaistu stereomiksauksena; kaikki kyseisen kappaleen sisältävät cd-versiot ovat Baby Don't Scold Men osalta monomiksauksia. Buffalo Springfieldin debyytti julkaistiin remasteroituna versiona 24. kesäkuuta 1997. Samalla levyllä mukana olivat albumin kaksi versiota. Ensimmäisen painoksen kappaleista tarjolla olivat mono- ja toisen painoksen vastaavista stereomiksaukset. Baby Don't Scold Men stereomiksaus ja For What It's Worthin monomiksaus jäivät kuitenkin puuttumaan. Myöskään kappaletta Burned ei jostakin syystä ole koskaan julkaistu stereomiksauksena. Buffalo Springfieldin esikoisalbumin äänitykset tapahtuivat Los Angelesin Gold Star-studioilla heinä-syyskuussa 1966. Singlemenestys For What It's Worth nauhoitettiin viides joulukuuta samana vuonna Columbia-studioilla Los Angelesissa.
