Vuonna 1962 perustettu The Nashville Teens lukeutuu varhaisen
britti-invaasion ja myös nk. brittiläisen beat boomin keskeisiin nimiin.
Kyseisen statuksen yhtyeelle on suonut yksi klassikkotasoinen
singlehitti, John Loudermilkin käsialaa oleva ja vuonna 1964 levytetty
Tobacco Road. Kappaleesta muodostui menestys myös Yhdysvalloissa ja sen
myötä Nashville Teens pääsi mukaan amerikkalaiseen elokuvaan Beach Ball,
jonka esiintyjäkaartiin lukeutui myös The Supremes. Aluksi kuudesta
jäsenestä koostunut yhtye kasaantui Weybridgessä, Surreyssa vuonna 1962.
Originaalin miehityksen muodostivat solistit Art Sharp ja Ray Philips,
pianisti John Hawken, basisti Pete Shannon, kitaristi Michael Dunford ja
rumpali Roger Groom. Alkuvaiheessaan yhtye soitti amerikkalaista rock n'
rollia erottuen kuitenkin aikalaisistaan soittotyylinsä riehakkuudessa.
Dunford ja Groom erosivat yhtyeestä ensimmäisinä vuonna 1963.
Mainittakoon, että myöhemmin Dunford oli keskeisiä hahmoja
progressiivista rockia ja folkia ansiokkaasti yhdistelleessä yhtyeessä
Renessance ja hän oli lisäksi mukana Elkie Brooksiin ja Robert Palmeriin
henkilöityvässä Vinegar Joessa. Uusiksi jäseniksi Nashville Teensiin
tulivat John Allen ja Barry Jenkins. Kokoonpano laajeni vielä uudella
solistilla Terry Crowlla yhtyeen pitempiaikaisella kiertueella
Hampurissa, Länsi-Saksassa. Siellä se säesti keskeisimpiin varhaisiin
rockin pioneereihin lukeutuvaa Jerry Lee Lewista ja lopputuloksena oli
tyylisuuntansa tärkeimpiin konserttitaltiointeihin lukeutuva Jerry Lee
Lewis Live at the Starclub. Hampurin visiitillä myös Bo Diddletä
säestäneeseen Nashville Teensiin iski korvansa piakkoin Britannian
keskeisimpiin levytuottajiin lukeutunut Mickie Most. Hän sainasi yhtyeen
brittiläiselle Deccalle ja kesällä 1964 ilmestyneestä debyyttisinglestä
Tobacco Road muodostui suuri menestys Atlantin molemmin puolin.
Kappale
oli saanut inspiraationsa Erskine Caldwellin vuoden 1932 novellista,
josta oli tehty myös menestynyt näytelmäversio ja vähemmän suosittu
elokuva. Brittiyhtye
kuulosti esityksessään vakuuttavalta ja erityismaininnan levytyksessä
ansaitsevat Hawkenin suoranainen pianohyökkäys ja rytmiryhmän kiitettävä
tiukkuus. Tobacco Roadia seurannut single, edeltäjänsä tavoin
Loudermilkin kirjoittama Google Eye nousi kotimaassaan top teniin, mutta
ei ollut Yhdysvalloissa edeltäjänsä veroinen menestys. Nashville Teens
soitti moitteettomasti boogiepoljentoista rockia tyyliään blues- ja
folkvaikutteilla rikastaen. Se toimi myös useiden Britanniassa
vierailleiden amerikkalaisten tähtisolistien säestysyhtyeenä. Yhtyeen solistit eivät kuitenkaan omanneet todella erottuvaa karismaa,
eikä yhtye vastannut itse sävellysmateriaalistaan. Nashville Teensin
vertailukohdaksi sopisi näin ollen esimerkiksi Downliner's Sect. Jo
vuonna 1965 Nashville Teens joutui esimerkiksi Swinging Blue Jeansin
tavoin konsertoimaan pienemmissä keikkapaikoissa. Kotimaassaan yhtye
pääsi säestämään Chuck Berryn ja Carl Perkinsin kaltaisia rockin
pioneereja. That's My Womanin kaltaisilla kappaleilla Nashville Teens
laajensi repertuaariaan onnistuneesti soulin suuntaan ja vuonna 1968
yhtye coveroi raa'asti Dylanin All Over the Watchtowerin, mutta
ansaittua menestystä ei enää siunaantunut. Barry Jenkins liittyi
vuonna 1966 Animalsin myöhäiseen kokoonpanoon ja hänen edeltäjänsä Roger
Groom palasi Nashville Teensiin. Ray Phillipsin johtamana yhtye jatkoi
keikkailua Euroopassa vuoteen 1973 saakka. 80-luvun alkuun mennessä
Nashville Teens oli saavuttanut uutta arvostusta britti-invaasion
diggareiden keskuudessa jopa Amerikassa, missä Tobacco Road oli yhtyeen
ainoa suuri menestys. Näihin aikoihin yhtye aloitti toimintansa uudelleen Ray Phillipsin ollessa ainoa originaali jäsen. Hänen
vokalisoimanaan Nashville Teens keikkailee edelleen silloin tällöin.
Keväällä 2000 Repertoire Records julkaisi hyväsoundisen ja kattavan
cd-kokoelman Nashville Teensin keskeisestä tuotannosta. Yhtyeen jäsenistä Dunford menehtyi 20. marraskuuta 2012 Surreyssä, Britanniassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti