18. helmikuuta 1961 ilmestynyt Runaway on Del Shannonin Billboardin listakärkeen noussut kappale. Shannonin ja kosketinsoittaja Max Crookin kirjoittama Runaway saavutti sijan 472. Rolling Stonen vuonna 2010 laatimalla kaikkien aikojen 500 parhaan kappaleen listalla. Solisti/kitaristi Charles Westover ja kosketinsoittaja Max Crook soittivat yhtyeessä Charlie Johnson and the Big Little Show Band Battle Creekissä, Michiganissa ennen kuin yhtye voitti levytyssopimuksen vuonna 1960. Westover ryhtyi käyttämään taiteilijanimeä Del Shannon ja claviolinen kehittänyt Crook esiintyi täst edes nimellä Maximilian. Yhtyeen ensimmäiset, Big Top Recordsille työstetyt nauhoitukset New Yorkissa eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Niinpä yhtyeen manageri Ollie McLaughlin kehotti suojattejaan kirjoittamaan ja nauhoittamaan uudelleen kappaleensa Little Runaway ja hyödyntämään siinä Crookin ainutlaatuista instrumentaalisoundia. Runaway nauhoitettiin 21. tammikuuta 1961 Bell Sound-studioilla Harry Balkin tuottamana. Kappaleen levytykseen osallistui myös useita studiomuusikoita, heistä tunnetuimpana kitaristi Al Caiola. Helmikuussa 1961 julkaistusta Runawaystä muodostui välittömästi menestyksekäs. Kymmenes huhtikuuta mainittuna vuonna Shannon esiintyi Dick Clarkin ohjelmassa American Bandstand ja sen seurauksena Runaway nousi Billboardin listakärkeen ja säilytti ykkössijansa neljän viikon ajan. Kahta kuukautta myöhemmin Runaway nousi myös Britannian Record Retailer-listan ykkössijalle kolmeksi viikoksi. Myös Billboardin R&B-listalla kappale saavutti kolmannen sijan. Billboardin loppuvuoden 1961 listalla Runawaystä muodostui vuoden viidenneksi suosituin single Cash Boxin vuoden 1961 sadan suurimman hitin listalla kappale sijoittui yhdeksänneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti