maanantai 2. joulukuuta 2024

Tiistain tukeva:The Rascalsin joutsenlaulualbumi Atlantic Recordsille

 The Rascals:Search and Nearness


Maaliskuun ensimmäisenä 1971 ilmestynyt Search and Nearness on blue-eyed soulia edustaneen The Rascals-yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen viimeinen pitkäsoitto, jonka työstämisessä solisti Eddie Brigati ja kitaristi Gene Cornish olivat mukana ja The Rascalsin viimeinen Atlantic Recordsin julkaisema albumi. Vaikka Eddie Brigati oli jättänyt The Rascalsin syksyllä 1970, Search and Nearnessin nauhoitukset ajoittuivat lokakuun 1969 ja seuraavan vuoden lokakuun välille. Koska pitkäsoitto ilmestyi useita kuukausia Brigatin lähdön jälkeen, häntä ei Search and Nearnessin kansiteksteissä ole listattu yhtyeen jäseneksi. Brigatia kuultiin kuitenkin leadvokalistina kolmella albumin kappaleista ja taustavokalistina lähes kaikilla muilla. Yksikään Brigatin leadvokalisoimista kappaleista ei  kuitenkaan edustanut The Rascalsin johtohahmon Felix Cavalieren sävellystuotantoa. Search and Nearness menestyi The Rascalsin albumeista heikoimmin. Se viipyi viikon ajan Billboardin listalla sijalla 198. Singlet Glory Glory ja Right On olivat ilmestyneet jo useita kuukausia ennen pitkäsoittoa. Niistä ensiksi mainittu saavutti Billboardilla sijan 58. ja Cashboxissa sijan 42. kesällä 1970 ja jälkimmäinen, joka oli The Rascalsin viimeinen Atlantic Recordsin julkaisema single, Billboardilla sijan 119. samaisen vuoden joulukuussa. Allmusicin Thom Jurekin mukaan Search and Nearness on kenties suloisenkatkera muisto yhtyeen jäsenille. Se sisältää joitakin laadukkaimmista Felix Cavalieren koskaan kirjoittamista kappaleista, vaikka ne jäivätkin suhteellisen tuntemattomiksi. The Rascalsin tosidiggarin olisi syytä omistaa vähintään puolet albumin, joka koostuu edeltäjäänsä, pitkäsoittoa See vahvemmasta tuotannosta,kappaleista. Robert Christgaun mielestä kyseessä on The Rascalsin yhtenäisin albumi, jonka tuotannosta täytettä edustaa kummaltakin levypuoliskolta ainoastaan yksi biisi. Search and Nearnessin sisäkannen kuvassa Dino Danelli, Gene Cornish ja Felix Cavaliere istuvat talon katolla. Danellin ja Cornishin välissä on kenellekään kuulumaton kenkäpari. Cornishin oikea käsivarsi on ylhäällä ikään kuin hän pitäisi sitä jonkun olkapäällä. Eddie Brigati oli lähtenyt yhtyeestä ennen valokuvan ottamista ja pian The Rascalsin rivit harvenivat entisestään, sillä myös Cornish jätti yhtyeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti