tiistai 17. joulukuuta 2024

Keskiviikon klassikko:Merkittävän bluesyhtyeen esikoisalbumi

 The Paul Butterfield Blues Band:The Paul Butterfield Blues Band


Lokakuussa 1965 Elektran julkaisemana ilmestynyt The Paul Butterfield Blues Band on samannimisen bluesyhtyeen esikoisalbumi. Billboardin listalla mainittu pitkäsoitto saavutti sijan 123. Rolling Stonen vuonna 2012 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla The Paul Butterfield Blues Bandin sijoitus oli 468. Downbeatin laatimalla 50 parhaan bluesalbumin listalla The Paul Butterfield Blues Band saavutti yhdennentoista sijan. Loppuvuodesta 1964 Elektran tuottajan Paul Rotchildin ystävä ja myös itse tuottajana toiminut Joe Boyd kertoi Rotchildille maailman parhaan yhtyeen olevan keikalla bluesbarissa Chicagossa. Rotchild näki Paul Butterfieldin kvartetin keikan Chicagossa ja myöhemmin samana iltana kitaristi Mike Bloomfieldin keikalla toisen yhtyeen kanssa. Bloomfieldistä tuli Paul Butterfield Blues Bandin toinen kitaristi Elvin Bishopin lisäksi, mutta sekä Boyd että Rotchild ovat olleet ottamassa ideasta kunniaa itselleen. Jerome Arnoldista ja Sam Laysta koostunut rytmiryhmä oli napattu Howlin Wolfin yhtyeestä. Nauhoitukset järjestettiin joulukuuksi 1964, mutta ne hylättiin New Yorkin Cafe Au Go Gossa työstettyjen livenauhoitusten vuoksi. Mainitut nauhoitukset tehtiin yhtyeen esiinnyttyä Newport Folk Festivalilla. Varhaisemmat studionauhoitukset ilmestyivät vasta 90-luvun puolivälissä julkaistulla albumilla The Original Lost Elektra Sessions. Syyskuussa 1965 yhtye siirtyi studioon tarkoituksenaan nauhoittaa albumi kolmannen kerran. Bloomfield vastasi kaikista kitarasooloista ja Bishop rytmikitaroinnista. Kosketinsoittaja Mark Naftalin laajensi yhtyeen lineupin sekstetiksi. The Paul Butterfield Blues Bandin esikoisalbumi sisältää sekä yhtyeen originaalituotantoa, että sähköistä bluesia edustaneita covereita useista bluesklassikoista, joista mainittakoon Elmore Jamesin Shake Your Moneymaker, Walter Jacobsin Blues with a Feeling ja Muddy Watersin versiona erityisen tunnettu Got My Mojo Working. Lokakuun lopussa 2001 Rhino Records julkaisi Euroopassa Paul Butterfield Blues Bandin kahdesta ensimmäisestä albumista, eli debyytin lisäksi pitkäsoitosta East-West Bob Irwinin Sundazed-studioilla remiksaamat versiot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti