Donna Summer:Lady of the Night
26. helmikuuta 1974 Alankomaissa Groovyn julkaisemana ilmestynyt Lady of the Night on Donna Summerin esikoisalbumi. Euroopassa sen kappaleista muodostuivat hiteiksi nimiraita sekä Hostage. Vuonna 1973 Summer vaikutti taustavokalistina Three Dog Nightin albumilla ja tuolloin hän tapasi biisintekijät ja tuottajat Georgie Moroderin ja Pete Bellotten. Kaksikko arvosti Summerin potentiaalia solistina ja esiintyjänä ja kaupallisia mahdollisuuksia pohdittuaan tarjosi tälle mahdollisuutta oman albuminsa työstämiseen. Bellotte toimi tuottajana ja sävelsi yhdessä Moroderin kanssa valtaosan Summerin esikoisalbumin kappaleista pitkäsoiton ensimmäisenä singlenä julkaistu Hostage mukaan lukien. Tyylillisesti Summerin esikoisalbumi edustaa poppia ja folkpoppia. Ensimmäisenä singlenä Lady of the Nightilta julkaistu Hostage nousi kolmen suosituimman joukkoon Belgiassa ja Saksassa. Toisena nelivitosena ilmestynyt albumin nimikappale kohosi top teniin lisäksi Itävallassa. Itse pitkäsoitto ei saavuttanut listasijoitusta. Lady of the Nightista työstetyillä cd-uudelleenjulkaisuilla kappale Full of Emptiness on jätetty pois, sillä se ilmestyi myös Summerin kakkosalbumilla Love to Love You Baby. Lady of the Nightilla julkaistuista kappaleista Little Miss Fittin oli ensiksi levyttänyt alankomaalainen solisti Debbie, jonka versio oli ilmestynyt singleformaatissa vuonna 1973. Lady of the Nightin kappaleet edustavat Georgio Moroderin ja Pete Bellotten yhteistyötä lukuun ottamatta biisejä Domino, Let's Work Together Now ja Sing Along (Sad Song), jotka ovat yksin Bellotten käsialaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti