perjantai 6. joulukuuta 2024

Lauantain pitkä:Haastattelussa Ninni Poijärvi

Ahkerasti musiikkia sekä sooloartistina että eri yhtyeissä työstänyt laulaja/lauluntekijä/muusikko Ninni Poijärvi saapui haastateltavaksi Johnnyn kadulle.

 

 Kuinka kauan on siitä, kun bongasit Joni Mitchellin neljän cd:n boxin tukholmalaisessa levykaupassa ja syntyi ajatus neljästä omaa tuotantoasi edustavasta uudesta albumista? Minkälaiselle ajanjaksolle niiden levyttäminen ja säveltäminen/sanoittaminen sijoittuivat ja työstettiinkö eri albumeita osittain jopa lähes samanaikaisesti?


🌸Syksyllä '22 löysin tämän Jonin upean boksin ja siitä asti aloin miettiä että tässä olisi pari vuotta aikaa tehdä itsekin 50-vuotisjuhlien kunniaksi neljän levyn  boksi uutta musiikkia.

Siitä idea sai siis alkunsa.

Päätin, että kerran elämässä pitää tehdä jotain näin hullua.


🌸Omaa suomenkielistä soololevyä olinkin jo alkanut suunnitella,
joulukuussa 22 menimme äänittämään pohjia Ääriviivat-levylle basisti Pekka Gröhnin ja rumpali Topi Kurjen kanssa.


Olin säveltänyt aika paljon materiaalia hiljaisina  koronavuosina,
joten esim orkesterisävellyksiä oli syntynyt jo ennen boksi-ideaakin valmiiksi.

 Toisin sanoen neljän levyn raamit hahmottui lopulta melko vaivattomasti. (Orkesterilevy, harppusatu, suomenkielinen soololevy ja englanninkielinen soololevy)

Piti vain saada porukkaa riittävästi kasaan, varata äänitystilat ja sopivat ääniteknikot eri projekteihin.

Tammikuussa '23 äänitettiin sekä orkesterilevy "Ikimetsä" ja harppusatu "Kultamarja ja metsän salaisuudet."

Alku sujui melko leppoisasti, mutta kun deadline lähestyi jolloin levyjen oli määrä olla täysin valmiit, alkoi olla jo hurja tahti. Omat voimavarat joutui toisinaan äärirajoille jaksamiseni suhteen. Lähimuisti heikkeni välillä muussa arkisessa toiminnassa ja migreeni väijyi valitettavan usein.

-Eli tavallaan aika älytön päähänpisto, jonka halusin kuitenkin kerran elämässäni tehdä.

Ja sain kuin sainkin tehtyä kaiken kuten olin suunnitellut. Nyt minulla on oma nimeäni kantava boksi. Olen siitä tosi kiitollinen.


Lähitarkasteluun uusista levyistäsi covereista koostuva Wild is the Wind. Albumin nimikappale edustaa David Bowien vuoden 1976 tuotantoa albumilta Station to Station. Minkälainen ja kuinka pitkäkestoinen suhde Bowien tuotantoon sinulla on? Olisiko rockin kameleontin tuotannosta poimittavissa suosikkialbumia tai ainakin selkeää suosikkiaikakautta?


🌸David Bowien tuotanto ei ole minulle mitenkään erityisen tuttu, vaikka hänet olen aina mieltänyt vahvaksi lauluntekijäksi ja suureksi taiteilijaksi, oman tien kulkijaksi.

Kun sain tiedon  Bowien kuolemasta, olin jostain syystä valtavan surullinen.

Wild is the wind-kappale Bowien versiona tuli jonkun tuttuni FB-profiilissa vastaan ja kuuntelin sitä useita kertoja. Siinä oli niin häkellyttävän voimaannuttava, elämännälkäinen tunnelma joka auttoi.

Musiikilla on parhaimmillaan valtava parantava voima.


🌸Koska Bowien musiikki on tullut minulle tutummaksi vasta aikuisiällä, minulla ei ole niin vahvaa suhdetta hänen tuotantoonsa että voisin nimetä erityistä lempialbumia tai -aikakautta.


Carole Kingin laulaja/lauluntekijä-genren merkkipaaluihin lukeutuvalta Tapestry-albumilta versioit hieman harvinaisempaa tuotantoa edustavan Way Over Younderin. Milloin tutustuit Tapestryyn ja onko se  Kingin tuotannosta kaikki kaikessa, vai onko hänen diskografiastaan löydettävissä myös muita voimakkaasti diggamiasi albumeita?


🌸Carole Kingin Tapestry-albumi on mielestäni yksi täydellisimmistä levykokonaisuuksista mitä tiedän.

Ei yhtään heikkoa kappaletta vaan jokainen laulu on helmi.

Way over yonder-kappaletta aloin esittää Hoedown-yhtyeen kanssa vajaa 20 vuotta sitten kun meillä oli C.K. tribuutti-ilta. Siitä alkaen laulu on ollut yleensä aina mukana keikkalistallani

Olen esittänyt sitä eri kokoonpanoilla, myös yksin soolona. Upea kappale.

Kyllä tämä Tapestry-albumi on se mitä edelleen hänen tuotannostaan kuuntelen mieluiten.


Bob Dylanilta coveroit hänen 1960-luvun lopun countrahtavaa tuotantoaan edustavan I'll Be Your Baby Tonightin. Dylanin kanssa runsasta yhteistyötä tehneen The Band-yhtyeen jäsenistöstä olet Hoedown-yhtyeen kanssa levyttänyt ja myös esiintynyt rumpali Levon Helmin kanssa. Taustaa tuolle levytysmatkalle Woodstockissa?


🌸Vuonna 2007 lähdimme porukalla Woodstockiin äänittämään kahta levyä, joista toinen oli soololevyni Virta.

Janne Haavisto kutsui kokoon joukon muusikoita, joiden kanssa tämä huikea reissu tehtiin.

Äänitystilana oli Levon Helmin kodin yhteydessä toimiva studio. Puurakennus,  jossa jopa kaikki naulat oli korvattu puutapeilla.

Tutustuimme ääniteknikko  Justin Quipiin niin hyvin, että teimme tämän ensimmäisen studiosession jälkeenkin vielä useita levyjä yhdessä.

Levon Helmin kanssa tapasimme myös monta kertaa. Hän oli todella maanläheinen, ystävällinen ja kannustava ihminen. Ja tietenkin aivan loistava rumpali.

Me esiinnyimme useana vuonna myös Levonin Midnight Ramble-konserteissa. Niihin tuli yleisöä ympäri Amerikkaa.

Yhdellä reissukerralla Levonin bändissä vaikuttanut muusikko Larry Campbell oli estynyt tulemasta keikalle ja sain silloin kunnian tuurata häntä viulistina ja taustalaulajana. Siellä se ”pieni tyttö” Suomesta sai soittaa yhdessä amerikkalaisten huippumuusikoiden kanssa yhdessä. Oli unohtumaton kokemus. Vieressä lauloi taustoja mm. Cassandra Wilson sekä Levonin tytär Amy.



Täytit hiljattain 50 vuotta ja uutuusalbumiesi julkaisuajankohdalla ja tasavuosillasi lienee yhteys. Olisiko ensi vuonna luvassa runsaammin keikkailua, mahdollisesti jopa jotakin juhlakiertueen tapaista ja jos, minkätyyppisen ohjelmiston ja keiden muusikoiden kanssa?


🌸Tein juhlavuoden kunniaksi kaksi konserttia, joista toisessa esitettiin musiikkia kaikilta neljältä levyltä.

Toistaiseksi keikat on nyt tässä, minun täytyy vetää hieman henkeä.

Ehkä joskus myöhemmin teen lisää keikkoja, mutta juuri nyt tuntuu että olen liian väsynyt keikkailuun. Siinä pitää kuitenkin jotenkin osata olla sosiaalinen ja kannatella tilaisuutta. Enkä aina oikein jaksaisi.


On hyvä saada aikaa omille ajatuksilleen ja olla jopa ihan hiljaa.

Rakastan hiljaisuutta.

Pari vuotta olen kuunnellut luureilla melko intensiivisesti äänityksiä,

valikoinut parhaita ottoja, suunnitellut soitinlisäyksiä jne.

Itseäni houkuttelee nyt hyvin pienimuotoinen työskentely.

Ehkä alan vähitellen säveltää taas uutta musiikkia. Kuka tietää.



Syntymäpäivänäsi lokakuun yhdeksäntenä on syntynyt myös kaksi brittiläisen popin ja rockin keskeistä, ikävä kyllä jo edesmennyttä tekijää. Osaisitko nimetä heidät suoralta kädeltä?


🌸Heti osaan mainita tietenkin  John Lennonin.

Toinen britti ei kyllä tule mieleen. Eli kerro toki.

(Lisäksi Jackson Brownella on myös sama syntymäpäivä. Mutta hän on amerikkalainen ja vieläpä hengissäkin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti