torstai 19. joulukuuta 2024

Perjantain pohjat:ZZ-Topin 80-luvun puolivälin albumi

 ZZ Top:Afterburner


28. lokakuuta 1985 Warnerin julkaisemana ilmestynyt Afterburner on Teksasin pienen boogieyhtyeen ZZ Topin yhdeksäs studioalbumi. Vaikka mainitusta pitkäsoitosta ei muodostunut kriitikoiden keskuudessa erityisen suosittua, Afterburner saavutti lopulta viisinkertaisesti platinaa ja siltä poimittiin yksi suuri singlenestys. Sleeping Bag kohosi Billboardin Mainstream Rock-listan kärkeen ja oli Billboardin singlelistalla parhaimmillaan kahdeksantena, eli sijoitus oli sama kuin ZZ Topin edellisellä singlellä Legs. Afterburnerilta poimituista singleistä Stages oli Billboardilla parhaimmillaan sijalla 21., Rough Boy yhtä sijaa alempana ja Velcro Fly saavutti sijan 35. Sadan tuhannen kappaleen myynnillään Afterburner saavutti Britanniassa kultalevyn jo ilmestymisvuonnaan ja platinaa kolmen sadan tuhannen kappaleen myynnillään vuonna 1990. Kyseessä on ensimmäinen ZZ Topin albumeista sitten vuonna 1972 ilmestyneen Rio Grande Mudin, jonka työstämiseen ääni-insinööri Terry Manning ei ottanut osaa. Hän olisi ollut halukas työskentelemään myös Afterburnerilla, mutta hänelle sattui noihin aikoihin muita velvoitteita. Afterburnerin kappaleista Can't Stop Rockin':issa hyödynnetään osittain edellistä albumia Eliminator varten nauhoitettuja osuuksia. AllMusicin Stephen Thomas Erlewinen mukaan Afterburner on selkeästi aikakautensa tuote, ainoa albumi, jonka ZZ Top olisi tuohon aikaan voinut työstää. Se ei kuitenkaan hänen mielestään kestä aikaa erityisen hyvin. Uudessa Seelannissa Afterburner nousi listakärkeen, oli Billboardilla parhaimmillaan neljäntenä ja Britanniassa toisena. Australian albumilistalla pitkäsoiton paras sijoitus oli kuudentena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti