Maanantain mainio:Saksan hardrockylpeyden ensimmäiset vuosikymmenet

Saksan hardrockylpeys Scorpions perustettiin rytmikitaristinsa Rudolf Schenkerin ansiosta niinkin varhain kuin vuonna 1965. Aluksi yhtyeen musiikissa oli vaikutteita beatmusiikista ja Schenker huolehti myös vokalistin tehtävistä. Vuonna 1970 mukaan liittyivät Rudolfin nuorempi veli, soolokitaristi Michael Schenker ja solisti Klaus Meine. Vuonna 1972 yhtye levytti ja julkaisi esikoisalbuminsa Lonesome Crow kokoonpanolla, jonka rytmiryhmän muodostivat rumpali Wolfgang Zhiony ja basisti Lothar Heimberg. Debyyttipitkäsoiton tiimoilta tehdyllä kiertueella Scorpions toimi lämmittelyesiintyjänä U.F.O. -yhtyeelle. Kiertueen loppupuolella Michael Schenker hyväksyi tarjouksen liittyä U.F.O.:n soolokitaristiksi. Hänet Scorpionsissa aluksi kiertueen loppuosan ajan korvasi Schenkerin veljesten tuttu Uli Roth. Michael Schenkerin ero Scorpionsionsista johti yhtyeen hajoamiseen vuonna 1973. Uli Roth ei tässä vaiheessa hyväksynyt Scorpionsin soolokitaristin pestiä, vaan jatkoi työskentelyä entisessä yhtyeessään Dawn Roadissa. Rudolf Schenker päätti jatkaa soittamista Rothin kanssa, mutta ei viimeisimmällä Scorpions-kokoonpanolla.  Hän meni seuraamaan Dawn Roadin treenejä ja päätti liittyä yhtyeeseen, jonka muodostivat tuossa vaiheessa Roth, basisti Francis Bucholtz, kosketinsoittaja Achim Kirshning ja rumpali Jürgen Rosenthall. Roth ja Bucholtz kehottivat Schenkeriä kutsumaan Klaus Meinen mukaan vokalistiksi. Pian hän tekikin niin. Vaikka yhtyeessä oli runsaammin jäsenistöä Dawn Roadista kuin Scorpionsista, yhtye päätti käyttää jälkimmäistä nimeä, sillä Scorpionsilla oli jo jonkin verran nimeä saksalaisessa hardrock- scenessä ja julkaistuna yksi pitkäsoitto.  Vuonna 1974 Scorpionsin uusi line up julkaisi pitkäsoiton Fly to the Rainbow. Siitä muodostui edeltäjäänsä suositumpi nimikappaleen ja Speedy's Comingin kaltaisten raitojen määritellessä yhtyeen soundia.

 Achim Kirshning jätti Scorpionsin albumin levytyksen jälkeen. Myös Jürgen Rosenthalin oli erottava, sillä häntä odotti armeija. Vuonna 1976 hän liittyi saksalaiseen progeyhtyeeseen nimeltä Eloy, ja levytti sen kanssa kolme pitkäsoittoa. Rosenthalin tilalle tuli heinäkuussa 1974 Jurgen Fechter. Vuonna 1975 belgialaisesta Rudy Lennersista tuli Scorpionsin seuraava rumpali. Kyseisenä vuotena yhtye julkaisi pitkäsoiton In Trance, joka merkitsi pitkäaikaisen yhteistyön alkua saksalaistuottaja Dieter Dierksin kanssa. Albumi merkitsi yhtyeelle myös suurta musiikillista harppausta eteenpäin. Scorpions oli löytänyt hardrocktyylinsä ja saavutti digggarikuntaa niin Saksassa kuin ulkomailla Robot Manin, Dark Ladyn ja albumin nimikappaleen kaltaisten ässäbiisien ansiosta. Vuonna 1976 Scorpions julkaisi hyvät arviot saavuttaneen pitkäsoiton Virgin Killer, jonka kohokohdista mainittakoon Hell Cat ja Backstage Queen. Seuraavana vuonna Rudy Lenners erosi henkilökohtaisista syistä. Tilalle saatiin Herman Rarebell. Vuoden 1977 Scorpions-albumia Taken by Force RCA Records promosi edeltäjiään voimakkaammin. Sen kappaleista singleraita Steamrock Fever pääsi mukaan  RCA:n useammalle promolevylle. Uli Roth ei ollut tyytyväinen Scorpionsin uuteen, kaupallisempaan musiikilliseen tyyliin. Hän osallistui vielä Japanin-kiertueelle, mutta lähti perustamaan omaa yhtyettään Electric Sun ennen kyseiseltä kiertueelta kasatun, legendaarisen maineen saavuttaneen tuplaliven Tokyo Tapes julkaisua. Euroopassa ja Yhdysvalloissa albumi sai julkaisunsa vasta puoli vuotta Japania myöhemmin. Kesäkuussa 1978 testattuaan yli 140 kandidaattia Scorpions valitsi uudeksi kitaristikseen Mathias Jabsin. Scorpions siirtyi Yhdysvalloissa RCA:lta Mercury Recordsille ja muualla maailmassa Harvest/Electrolalle.

Vuonna 1979 ilmestynyt pitkäsoitto Lovedrive merkitsi Scorpionsin lopullista maailmanlaajuista läpimurtoa. Yhtye täydensi hardrocktyyliään balladeilla ja albumin klassikoiksi ovat muodostuneet Loving You Sunday Morning, Always Somewhere, todellinen slovarikaunokki Holiday ja instrumentaali Coast to Coast. Michael Schenker palasi hetkeksi Scorpionsiin Lovedriven levyttämisen aikana, mutta hän oli loppujen lopuksi mukana ainoastaan kolmella albumin raidalla. Lovedrive nousi jopa Yhdysvaltojen listalla sijalle 55. Michael Schenker kärsi alkoholiongelmista ja Mathias Jabs korvasi hänet Scorpionsissa lopullisesti huhtikuussa 1979. Lovedrivea seurannut Scorpionsin vuoden 1980 pitkäsoitto Animal Magnetism osoittautui myynti- ja arvostelumenestykseksi. Klassikkotuotantoa pitkäsoitolla edustavat erityisesti Make It Real sekä The Zoo. Klaus Meine kärsi tässä vaiheessa kurkkuongelmista ja hän joutui menemään leikkaukseen. Scorpions alkoi työstää seuraavaa pitkäsoittoaan Blackout Don Dokkenin huolehtiessa taustavokaaleista. Parhaaksi onneksi Meine toipui täysin. Hänen laulusuorituksensa Scorpionsin seuraavalla pitkäsoitolla, vuonna 1982 ilmestyneellä Blackoutilla olivat erinomaisia. Albumista muodostui Scorpionsin siihen mennessä suurin menestys ja siltä julkaistiin kolme singleä; No-One Like You, Dynamite ja nimikappale. Blackoutin suosion myötä Scorpions konsertoi 375 000:lle kuuntelijalle San Bernandinossa, Kaliforniassa pidetyllä festivaalilla 1983. Yhtyeen seuraava pitkäsoitto Love At First Sting julkaistiin vuonna 1984. Vasta sen myötä Scorpions saavutti sellaisen supertähtiaseman, jollaisesta se myös nykyisin tunnetaan. Albumin singlejulkaisuista, joihin lukeutuivat Rock You Like A Hurricane, Bad Boys Running Wild, Big City Nights ja voimaballadi, sittemmin lukuisille kokoelmalevyille päätynyt Still Loving You, tehtiin MTV:llä runsaasti näkyvyyttä saaneet videoversiot.

 Love at First Stingiä seurasi ahkera keikkailua ja yli vuoden kestäneeltä maailmankiertueelta Scorpions julkaisi vuonna 1985 toisen livetuplansa World Wide Live. Se nousi Yhdysvalloissa sijalle 14. ja Euroopassakin heltisi 18. tila. Pitkien kiertueiden jälkeen Scorpions palasi studioon. Seuraava studioalbumi Savage Amusement ilmestyi vasta 1988. Se edusti edeltäjiään kypsempää soundia esimerkiksi Def Leppardin tapaan. Pitkäsoitto ei saavuttanut erityisen hyviä arvosteluja, mutta sisälsi hitin Rhythm of Love. Savage Amusement -kiertueen myötä Scorpionsista tuli vuonna 1988 Uriah Heepin jälkeen toinen länsimainen Neuvostoliitossa konsertoinut rockyhtye. Heep oli konsertoinut Leningradissa jo joulukuussa 1987. Seuraavana vuonna Scorpions palasi konsertoimaan Moskovaan. Yhtye on saavuttanut Neuvostoliitossa vankan kannatuksen palaten esiintymään sinne säännöllisesti. Scorpions halusi etäännyttää itsensä edellisen albuminsa soundista ja lopetti yhteistyön pitkäaikaisen tuottajansa Dieter Dierksin kanssa. Scorpionsin uudeksi tuottajaksi tuli Keith Olsen. Yhtye palasi studioon 1990 ja samana vuonna ilmestynyt albumi Crazy World identifioitui melko runsaasti jättisuosion saavuttaneeseen, balladituotantoa edustaneeseen kappaleeseen Wind of Change. Tekstissään se heijasti niitä sosio-kulttuurisia muutoksia, joita tapahtui Itä-Euroopassa ja muissa osissa maailmaa kylmän sodan loppuvaiheessa. 21. heinäkuuta 1990 Scorpionsit saapuivat monien muiden artistien tavoin Roger Watersin vieraiksi Berliiniin. Esitettävänä oli massiivinen näkemys Pink Floydin The Wallista. Scorpionsin osalta työn alla olivat kumpikin versio kappaleesta In the Flesh. Crazy Worldin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen pitkäaikainen basisti Francis Bucholtz jätti yhtyeen.