26. toukokuuta 1946 syntynyt ja 29. huhtikuuta 1993 menehtynyt Michael "Mick" Ronson oli englantilainen kitaristi, biisintekijä, multi-instrumentalisti, sovittaja ja tuottaja. Parhaiten hänet muistetaan työstään David Bowien Spiders from Mars -yhtyeen kitaristina. Ronson oli myös sessiomuusikko ja vaikutti useiden artistien, esimerkiksi Van Morrisonin kiertuekokoonpanoissa. Ronson levytti myös useita sooloalbumeita, joista debyytti Slaughter on 10:th Avenue nousi yhdeksänneksi brittilistalla. Vuonna 2012 Rolling Stone sijoitti hänet sijalle 41. kaikkien aikojen parhaiden kitaristien listallaan. Ronson syntyi ja vietti lapsuutensa Hullissa. Hän soitti klassista pianoa, nokkahuilua, viulua ja myöhemmin myös harmonia. Hän halusi soittaa selloa, mutta siirtyi kitaraan kiinnostuttuaan Duane Eddyn musiikista. Eddyn kitaran bassonuottien soundi nimittäin muistutti Ronsonin korvissa selloa. Ensimmäiseen yhtyeeseensä, The Marinersiin Ronson liittyi 17- vuotiaana marraskuussa 1963. Yhtyeen basistin John Griffitsin kehotuksesta Ronson siirtyi toiseen paikalliseen yhtyeeseen The Crestasiin, joka saavutti paikallistasolla jo menestystä. Vuonna 1965 Ronson lähti kokeilemaan onneaan Lontooseen. Siellä ollessaan hän korvasi Miller Andersonin yhtyeessä nimeltä The Voice. Crestasin rumpali Dave Bradfield saapui Lontooseen The Voicen rumpalin lähdettyä. Vain muutaman keikan jälkeen Ronsonille ja Bradfieldille selvisi, että muut yhtyeen jäsenet olivat muuttaneet Bahamalle. Ronson jäi Lontooseen ja liittyi The Wanted -nimiseen soulbändiin, kunnes lopulta palasi kotiseudulleen. Vuonna 1966 Ronson liittyi Hullin ykkösbändiin The Ratsiin. Kotikaupunkinsa lisäksi yhtye keikkaili Lontoossa ja Pariisissa, tosin ilman suurempaa menestystä. Vuosina 1967-68 yhtye teki myös muutamia levytyksiä. John Campridgen siirryttyä yhtyeeseen Junior's Eyes yhtyeen rumpaliksi vaihtui Mick "Woody" Woodmansey. Marraskuussa 1969 yhtye teki viimeisen äänityssessionsa.
Seuraavan vuoden maaliskuussa Ronsonin kitarointia kuultiin Elton Johnin albumille Tumbleweed Connection tehdyillä äänityksillä kappaleessa Madman Across the Water. Se ei kuitenkaan päässyt mukaan vielä originaalille julkaisulle, vaan vasta vuonna 1992 ilmestyneelle kokoelmalle Rare Masters sekä vuoden 1995 uusintajulkaisulle Tumbleweed Connectionista. Alkuvuodesta 1970 John Campridge tuli Hulliin ja etsi Ronsonin käsiinsä. Tätä oli nimittäin pyydetty liittymään David Bowien uuteen yhtyeeseen nimeltä The Hype. Useiden epäonnistumisten myötä Ronson oli aluksi haluton, mutta suostui lopulta. 5. helmikuuta 1970 hän teki debyyttiesiintymisensä Bowien kanssa John Peelin BBC Radio 1:n ohjelmassa. The Hype soitti debyyttikeikkansa niin ikään helmikuussa 1970 Roundhousessa. Bowien, Ronsonin ja Campridgen lisäksi yhtyeessä vaikutti basisti/tuottaja Tony Visconti ja se esiintyi supersankarikostyymeissä. Kun yhtye ryhtyi työstämään Man Who Sold the World-albumia, Woodmansey korvasi Campridgen rumpalina. Ronsonin, Woodmanseyn ja Viscontin muodostama trio käytti edelleen nimeä The Hype. Se teki sopimuksen Vertigon kanssa ja julkaisi muutamia levytyksiä. Kun Bowien diskografiassa oli vuorossa klassikkoalbumi Hunky Dory, basistiksi oli vaihtunut Trevor Bolder. Myös ensisijaisesti progemammutti Yesin kosketinsoittajana tunnettu Rick Wakeman osallistui kyseisen albumin levytykseen. Viscontin lähtö taas merkitsi sitä, että Ronson täst edes vastasi sovituksista Bowien kanssa. Ronsonin osuus Bowien lopullisella läpimurtolevyllä The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars oli huomattava. Soolokitaristin pestinsä lisäksi hän vastasi albumin jousisovituksista. Vuonna 1972 Bowie tuotti Mott the Hoople -yhtyeen läpimurtolevyn All the Young Dudes, jolla Ronson vastasi kappaleen Sea Diver sovituksista. Bowie ja Ronson tuottivat yhdessä Lou Reedin niinikään vuonna 1972 ilmestyneen klassikkoalbumin Transformer. Ronson soitti sekä kitaraa että pianoa levyn tunnetuimmassa kappaleessa Perfect Day. Ronson ja Bowie tuottivat Lulun coverversion Man Who Sold the Worldista, joka julkaistiin Britanniassa myös singlenä.
Ronson oli mukana vielä Bowien vuonna 1973 ilmestyneillä pitkäsoitoilla Aladdin Sane ja Pin Ups, joista jälkimmäinen koostui covereista. Kymmentä vuotta myöhemmin hän oli mukana Bowien Serious Moonlight -kiertueen Toronton osuudella. Bowien vuoden 1973 jäähyväiskiertueen jälkeen Ronson julkaisi kolme sooloalbumia. Vuonna 1974 Creem äänesti hänet toiseksi parhaaksi kitaristiksi Jimmy Pagen jälkeen. Ronsonilla oli myös lyhyt pesti Mott the Hooplen jäsenenä. Vuonna 1977 hän soitti Roger Daltreyn soololevyllä One of the Boys. Mott the Hooplen johtohahmon Ian Hunterin kanssa Ronson teki runsaasti yhteistyötä. Hunter Ronson Band myös keikkaili ja vuonna 1980 ilmestyi ensisijaisesti liveäänityksistä koostunut albumi Welcome to the Club. Kahta vuotta myöhemmin Ronson oli mukana John Mellencampin albumilla American Fool sen hittisinglellä Jack and Diane. Molemmat nousivat listakärkeen. Vuonna 1990 Ronson teki jälleen yhteistyötä Ian Hunterin kanssa ja kolme vuotta myöhemmin hän ehti osallistua Bowien kyseisenä vuonna ilmestyneen pitkäsoiton Black Tie White Noise levytykseen. Lisäksi hän ehti olla muun muassa mukana Bob Dylanin Rolling Thunder -kiertueen taustabändissä ja muista yhteistyökumppaneista mainittakoon vielä T-Bone Burnet ja The Wildhearts-yhtye. Ronson menehtyi maksasyöpään ainoastaan 46-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti