Lauantain pitkä:Eräs todellisista kitarasankareista

Pekka Johannes, eli Albert Järvinen (25.10.1950–24.3.1991) on kiistatta eräs maamme todellisista kitarasankareista. Hänen varhaisista yhtyeistään mainittakoon bluesyhtye Harp sekä Kristianin säestysbändi Poison. Vuonna 1970 Järvinen liittyi Remun kanssa Lido Salosen perustamaan Kalevala-yhtyeeseen, jonka riveissä hän ehti soittaa muun muassa vuonna 1970 ensimmäisessä Ruisrockissa. Levytysten osalta Järvisen debyytti oli Eero Raittisen soololp:llä  Eeron elpee kuultu soolo kappaleessa St. Louis Blues. Loppuvuodesta 1971 Järvinen oli mukana Eddie Boydin Euroopan-kiertueella.

Lopullista läpimurtoa Järviselle tuli merkitsemään Hurriganes, johon hän liittyi Ile Kallion tilalle. Vuoden 1973 satoa edustava debyyttialbumi Rock N’ Roll All Night Long myi jo kultalevyksi, mutta seuraavan vuoden jouluksi ilmestynyt Roadrunner on eräs kotimaisen rockin kiistattomista merkkipaaluista ja tähän mennessä albumia on myyty yli 170 000 kappaletta. Ensimmäisen Hurriganes-visiittinsä aikana Järvinen ehti tehdä keväällä 1974 ensimmäisen sooloalbuminsa Ride On, jossa solistina valtaosalla kappaleista oli Pave Maijanen. Studiosessioista mainittakoon Maaritin ja Muskan debyytit. Järvinen erosi Hurriganesista keväällä 1975. Hänen huhuttiin muun muassa liittyvän Rock N’ Roll Bandiin. Järvisen uudeksi yhtyeeksi muodostui kuitenkin basisti/solisti Pave Maijasen ja rumpali Ippe Kätkän kanssa kasattu Royals. Se ehti levyttää kaksi studioalbumia. Spring 76 myi kultaa ja laadullisesti varsin tasokas oli myös seuraavana vuonna ilmestynyt Out. Royalsin keskeisestä tuotannosta mainittakoon esimerkiksi kappaleet High, Rock Me, Kings of Power, todella onnistunut cover Jim Pembroken Just My Situationista sekä ainoastaan singlenä ilmestynyt Rolling Bones. Royalsin jäähyväiskeikalta Tavastialta keväällä 1978 julkaistiin tupla Royals Live, joka sisältää Royals-levytysten lisäksi runsaasti covereita sekä Ride onin kappaleiden livetulkintoja. Royalsin jälkeen Järvisen huhuttiin muun muassa liittyvän Dr. Feelgoodin Wilko Johnsonin tilalle. Myös Suomessa konsertoinut Elvis Costello olisi halunnut Järvisen yhtyeeseensä. Albert valitsi kuitenkin Dave Lindholmin Pen Lee-yhtyeen ja oli mukana sen vuonna 1978 ilmestyneellä pitkäsoitolla Nouveau.

Järvisen paluu Hurrgianesiin tapahtui keväällä 1979. Trio konsertoi menestyksekkäästi Ruotsissa ja Järvisen tuonaikaisista Ganes-pitkäsoitoista kultaa myynyt 10/80 merkitsi paluuta huipulle. Hurriganesin jälkeen Albert oli mukana Sleeppareissa, mutta keskittyi sen jälkeen Quips-yhtyeeseen, jossa solisteina olivat Harri Marstio ja Kalle Fält. Motörheadin Lemmyn kanssa tehtyä yhteistyötä edustaa vuonna 1984 ilmestynyt single Countdown. Antabuksen voimalla viinaa vastaan taistellut Järvinen ryhdistäytyi vuosikymmenen lopussa. Epäonnistunutta Hurriganes-comebackia seurasi marraskuussa 1988 erinomainen kakkossooloalbumi Braindamage or Still Alive ja sen timoilta tehtiin suurimmaksi osaksi varsin menestyksekäs kiertue, jolla mukana olivat muun muassa Pave Maijanen solisti/kitaristina muiden muusikoiden koostuessa ensisijaisesti entisistä Boycott-yhtyeen jäsenistä. Vuonna 1989 vuorossa oli lyhytikäinen, yhden maxisinglen julkaissut Albert Järvinen Bronx solistinaan Jore Marjaranta. Vuonna 1990 Albert lyöttäytyi yhteen Backsliders-yhtyeen kanssa ja levytti onnistuneesti uusiksi albumillisen vanhoja Hurriganes-klassikoita otsikolla Let’s Go Rocking Tonight. Sen tiimoilta tehtiin myös onnistunut kiertue. Elämänmuutos tapahtui kuitenkin Järvisen osalta liian myöhään. Erään kaikkien aikojen kitaristin sydän pysähtyi Lontoossa maaliskuussa 1991. Järvisen merkityksestä on todettu, ettei hänen olisi tarvinnut levyttää enää mitään vuoden 1974 jälkeen, sillä jo tuohonastisilla saavutuksillaan hän olisi ansainnut paikkansa kitaristien kaanonissa.